Lue keskustelun säännöt.
Elämä ennen nettiä - muistellaan asioita kaikesta mahdollisesta, miten asiat ennen hoidettiin ilman nettiä
Tähän listaan voisi lisätä myös ajan ennen kännyköitä myös.
Eli ihan mitä tahansa, miten asiat hoidettiin ilman nettiä ja kännykkää.
Aloitan.
Koulussa 1980-luvulla ollessani repussa piti kuljettaa aina mukana pientä ruutuvihkoa, jonka nimi oli reissuvihko. Se nimenomaisesti seilasi kodin ja koulun väliä, opettaja kirjoitti käsin jokaisen oppilaan reissuvihkoon tietoja, esim. vanhempainillasta sun muusta. Vanhempi kuittasi opettajalle vihkoon. Oppilas toimi välikätenä. Näin toimi viestienvaihto ennen wilmaa.
Kommentit (670)
Vierailija kirjoitti:
Ilmoittauduin tenttiin täyttämällä tenttikuoreksi kutsutun pahviläpyskän ja jättämällä sen laitoksen hyllykköön määräpaikalle. Tentin jälkeen kävin toiveikkaana katselemassa laitoksen ilmoitustaulua, olisiko tuloksia tullut.
Ilmoittautua piti ainakin Oulussa 10 vrk. aikaisemmin. Tenttitulokset laitoksen seinällä olivat ihan aluksi muodossa:
Tentityn kokonaisuuden nimi ja laajuus 5 ov
Virtanen, Kalle Johannes, 150364-1234, arvosana 1+
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen minulla oli ihastuksia, fantasioita ja mielikuvituksia naapurin tytöistä, kylän naisista, opettajista, työkavereista. Realistisia pariutumismahdollisuuksia siis pyöri mielessäni. Nykyään näitä ei enää ole, mutta tilalla on 100000000000000 kuvaa ja videota. En ihmettele miksi ihmiset ei pariudu/tee lapsia länsimaissa.
M48v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka ikisessä kahvilassa pulputti Hartsport-juoma -automaatti. Lähinnä koristeena, en tiedä ostiko sitä vihreää juomaa oikeasti kukaan.
Irtokarkit ostettiin niin, että myyjä laittoi pussiin penni- tai markkamääräisen määrän karkkeja. Sanottiin "noita 50 pennillä". Kolapullot ja tutit oli monien suosikkikarkkeja.
Turun Wiklundilla (Sokos) oli pulputtava appelsiinituoremehukone, josta sai ostaa kertakäyttömukillisen kerrallaan. Se oli heti suoraan pääovesta Eerikinkadulta tultaessa karkkiosastolla, kakkoskerrokseen menneiden portaiden ja liukuportaiden vieressä niiden oikealla puolella. Mehu ostettiin karkkiosaston myyjältä, mutta en muista enää paljonko se maksoi. Markan vai vähemmän? Ostin aika usein mukillisen, kun jano yllätti yliopistolta käveltyäni. Tämä oli siis 80-luvun loppupuoliskolla, jokin monista Wikken remonteista mehukoneen hävitti, ja katukerros on mu
Armeijassa oli sotilaskodissa vakio-ostos kuppi kahvia, kaksi reikämunkkia, lasillinen hartsportia. Satsin hinta oli jotain viiden markan luokkaa 1980-luvun puolivälissä.
Vierailija kirjoitti:
Leffoja vuokrattiin, leffoja ostettiin. Oli levykauppoja ja tavarataloissa levyosastot, joista käytiin ostamassa uusimmat levyt. Vieläkin muistan, kuinka Lahdessa, nykyisen Trion paikalla, oli Centrum-tavaratalo, jonka katutasossa oli valtavat määrät Lp-levyjä, sekä c-kasetteja.
Ja pankkikonttoreita oli siellä sun täällä, samassa suhteessa mitä nykyään on juottoloita vähän joka kadunkulmassa.
Siinä oli jotain hohtoa, kun kävi isommalla paikkakunnalla ja osti jonkun levyn, elokuvan ja/tai kirjan ja kotiin palattuaan illalla alkoi kuunnella, katsella tai lukea ostosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valokuvaaminen: kameraan piti ostaa filmiä, ja yhdelle filmirullalle sai otettua 24 tai 36 kuvaa. Täysi filmi vietiin valokuvaliikkeeseen kehitettäväksi, ja sitten sait kuoressa nipun paperikuvia. Lisämaksusta sai tuplakuvat.
Valokuvaa ottaessasi, et tiennyt, millainen kuvasta tuli.
Vasta tosissaan sitten kun vaivauduit fyysisesti menemään valokuvausliikkeeseen, annoit sen rullan heille kehitettäväksi ja muutaman päivän kuluttua menit kuvia hakemaan kuoressa, sait nähdäksesi ne paperikuvat ja millaiset niistä tuli. Noutopäivän sait jo valmiiksi jättäessäsi rullan heille. Sait sen pienellä lapulla, että xx päivänä klo silloin ja silloin voit noutaa paperikuvat.
Millasia kameroita te käytitt
#Ja miten noloa kun tiesi että ne kuvien kehittäjät näki kaikki omat kuvat! Lomallahan otettiin bikinikuvia ja pussailukuvia poikaystävien kanssa...#
. . .ja nykyään ei ole yhtään noloa laittaa itsestä puolialastomia pyllistelykuvia nettiin kaikkien nähtäväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hitaat baarissa. Ei ollut suomea jossa kytätä potentiaalisia sulhasehdokkaita. Ihmisiin tutustuttiin kasvotusten juttelemalla. Joko kiinnostui tai sitten ei.
Kun palkka ei riittänyt joskus kuun loppuun, saattoi töistä pyytää " kottia", eli förskottia. Silloin söi tulevan kuukauden tiliä etukäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja se lanka puhelin,ei tullut kymmentä häirikkösoittoja viestiä joka on tänään melko vakio,viesti tulee yölläkin.kun tekoäly laittaa sen,siis puhelin äänettömälle jos ei Tekniikanmaailman viesti klo 3 yöllä kiinnosta.
Toisaalta lankapuhelimeen tuli häiriösoittoja joskus varsinkin viikonloppuisin yöllä. Känniset etsivät puhelinluettelosta erikoisempia nimiä ja soittivat huumoripuheluita. Nyt, kun kännykässä näkyy soittajan numero, näitä tulee vähemmän.
Joo mutta menet 80- luvulla ulos et kuule soittoa ,tänään kännykkä mukana et löydä piilopaikkaa,tänäänkin tullut 11 viestiä,joo varastontyhjennys meneillään,ostakaa .Kolme soittoa en vastaa kun en tiedä kuka urpo siellä on.
Ennen vastattiin puhelimeen, vaikkei soittajasta ollut mitään tietoa, urpo tai ei, eikä numeroakaan näkynyt. Kaikki soitot tulivat "tuntemattomasta numerosta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parkkimaksu oli helppo hoitaa. Pistit vain kolikoita automaattiin ja sait lipun, minkä pistit tuulilasiin.
Minä teen edelleenkin noin.
Minkä ihmeen takia kukaan haluaa elämäänsä noin hankalaksi tehdä? Ensiksikin pitää olla niitä kolikoita ja jos ei ole, pitää niitä jostain hankkia. Toiseksi pitää kävellä ees-taas sinne automaatille ja lappu takas autolle. Kolmanneksi pitää ennakkon tietää, kuinka pitkän ajan maksaa. Jos tarvitseekin pidemmän parkkiajan, pitää palata automaatille ja autolle viemään uusi lappu tuulilasiin. Ja jos lähteekin etuajassa pois, tuli maksettua turhasta kun ei sitä pysäköintimaksua voi keskeyttää.
Vaikea keksiä, miten pysäköinnin maksamisesta voisi tehdä epäkäytönnöllisemmän kuin kolikoilla maksaminen.
Yritäpä ohjelmoida uudelleen mekaaninen kolikkolaskuri. Pitäisi avata koko roska siinä paikan päällä ja alkaa viilaamaan hammasrattaita. Nykyään riittää, että otat etäyhteyden palvelimeen. Voi tehdä aika paljon vahinkoa lähtemättä edes kotoaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lääkäriin, hammaslääkäriin, neuvolaan yms. varattiin ajat puhelimella.
Lehti tuli, luettiin ja sitten se oli hyvä kukkoja hauduttaesa tai vessapaperina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanomalehdet saatiin kerran viikossa. Radiosta kuultiin puoli yhden ja seitsemän Uutiset, lauantain toivotut levyt. Hyvin pysyttiin tapahtumien tasalla ja työt tuli tehtyä.
Aloitin vakityöt 80-luvulla kotipaikkakunnan keskussairaalassa, tänä päivänä työnimike lienee osastonsihteeri. Silloin potilastiedot olivat pahvisilla reikäkorteilla. Osaston johtava kirurgi tuli viikoittain tiedustelemaan leikattavat lonkat ja nostelin kudinpuikon tapaisella vehkeellä lonkkapotilaat laatikosta ja kyseinen herra valitsi jonosta parit sopivat. Sen jälkeen alkoi soittelu valituille. Joskus kortissa oli vain potilaan naapurin puhelinnumero. Siinä ei pätenyt GDPR:n säännöt kun naapuri huutelee kutsuttavalle: "tuutko puhelimeen, keskussairaalasta soitetaan". Jos henkilöä ei tavoitettu, siirrettiin kortti pakan perälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
KYLÄILTIIN; OLTIIN HENKISESTI LÄSNÄ; OLTIIN TERVEEMPIÄ, NUORETKIN TOTTELI JOTAIN, TEHTIIN TEKOJA EIKÄ VAIN PUHUTTU. VOITIIN PAREMMIN
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvittu datakeskuksia eikä älytöntä määrää sähköä.
Eikä uusia puhelimia jokaiselle vuosittain tai muita laitteitta.
Parkkimaksu kolikoilla, mittariin jonka pieni pysäköintikieltolätkä kääntyi ajan verran sivuun.
Pankin konttorissa käytiin nostamassa käteistä tai hakemassa shekkivihkoja. Ilman pankkikirjaa ei onnistunut.
Puhelinkopista / yleisöpuhelimesta saattoi soittaa mihin tarvitsi kolikoilla.
TV-lupatarkastaja saattoi vierailla, jos ei ollut maksanut tv-lupaa.
Missään vehkeessä ei ollut älyä, vaan se piti olla käyttäjällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin kummasti se navigointi onnistui keltaiselle muistilapulle puhelimessa kirjatuilla ohjeilla. Minulla oli eka työpaikassa asiakaskäyntejä jossain satojen kilometrien päässä metsänhakkuutyömailla. Lapulle vaan ohjeet puhelimessa, jotain tyyliin: aja sille ja sille kylälle, siitä x kilsaa sinnejatonne päin, sitten ison mäen jälkeen punaisen talon luota vasemmalle ja metsätietä parikilsaa jne... ja ei kun ajamaan, ja perille päästiin.
Metsänavigoinnista tuli mieleen, kun piti löytää palstan rajat ja alueet kartalla ja kompassilla. Kartassa oli valkoisena ne, jotka eivät olleet Metsähallituksen maata tai sen kartan aluetta. Eräänkin kerran tuli käveltyä ulos kartalta.
Etkä pudonnut maailman reunalta!?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ostokset ,ruokakaupoissa ja muissakin kaupoissa,maksettiin käteisellä . Pankista haettiin rahaa, piti olla tarkkana että raha riitti laskuun. Jos ei riittänyt niin sinne kassalle jäi sitten ne ylimääräiset.
Mistä aikakaudesta oikein puhut? Menin pankkiin töihin 70-luvun alussa ja heti sain HR:ltä shekkivihkon jota ekan palkkapäivän jälkeen pääsi käyttämään. Ostokset laitoin joko tasasummalle tai pikkasen yli jolloin sai vaihtorahaa käteisenä. Online-yhteyttä pankkiin ei ollut joten jo pari päivää ennen palkkapäivää pystyi jo käyttämään shekkejä.
Normaalia vielä ysärillä...
Vierailija kirjoitti:
parasta oli se puhelimettomuus. tavoittamattomiin pääsi, kun kipaisi lähimetsään, tai muuten vaan poistui kotoolta. ei jatkuvaa mainostulvaa, ärsyttäviä puhelinmyyjiä tai ärsyttäviä ihmisiä. ihmiset joutuivat puhumalla kertomaan matkoistaan joskus jopa valokuvien kera, tai pahempaa: diakuva esityksen kera. se oli kamalaa. mutta loppujen lopuksi: kaikki olivat huomattavasti onnellisempia, stressittömämpiä ja maailma oli parempi paikka. nyt on pallon pilannut nämä lumen hiutalettakin herkemmät tietokone ajan lapset.
Netin ja somen myötä pystyi olemaan yhteydessä vaikka pallon toiselle puolelle ja eka asia, mikä unohtui oli kyky kommunikoida...
Mutta 1980-luvulla tuli osoitus johonkin työpaikkaan, jos olit ollut työttömänä muutaman kuukauden.