Lue keskustelun säännöt.
Eikö olekin hirveää semmoinen esittelykierros, että pitää kertoa itsestään
jossain ringissä? En muuten ole erityisen ujo, mutta tuollaista inhoan. Kahdestakin syystä. Ensinnäkin, en halua kertoa itsestäni esimerkiksi sellaista, että missä olen työskennellyt tai mitä opiskellut. En halua että muut saa tietää sitä. Ja toisekseen, kyllä se jännittää. Itsellä sydän hakkaa niin paljon, että tuntuu että tulee rinnasta ulos. Sen vuoksi en pysty kuuntelemaan mitään, mitä toiset kertovat itsestään. Kauheinta on jos oma vuoro on viimeisenä. Olen monia tilaisuuksia jättänyt välistä tuon takia. Olisin osallistunut jos olisin anonyyminä saanut osallistua.
Kommentit (279)
Näitä tilanteita varten kannattaa olla vakiomuotoinen teksti pään sisällä valmiiksi. Sen voi sitten papattaa ulos tilanteessa kuin tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole minusta hirveää. Kysymys oli, että eikö olekin hirveää. Tutkimusten mukaan 40% suomalaisista kantaa ujous-geeniperimää, mikä on suurempi osuus kuin muissa maussa. Aikoinaan luultiin, että ujous on opittu piirre, mutta se on enemmän synnynnäistä, tapa reagoida uusiin tilanteisiin ja ihmisiin. Ujouteen taas liittyy usein esiintymispelkoa ha erilaisia jännitystiloja sosiaalisissa tilanteissa.
Joskus nuorena jännitti. Mutta nykyään ei esittely tai muukaan esiintyminen tunnu missään.
Pääsin jännityksistä eroon kun menin vaan tilanteisiin joissa jännitti. Ryhmätöissä esittelin ryhmän tuotokset. Otin sellaisia, tehtäviä, joussa jouduin esiintymään. Eli menin omalle epämukavuus slueelle tietoisesti Harjoitus kannatti.
Joku alussa epäili, että niitä ei jännitä, jotka rakastavat omaa ääntään. Ei se aina noin ole. Itse vaikutan mieluummin taustalla. Mutta tarvittaessa pystyn toimimaan porukan edessä ja edustajana. Jännittämättä.
Jännityksestä pääsee siis eroon, jos tekee töitä sen eteen. Tädtä on hyötyä iihan kaikissa kontakteissa ja asioiden hoidossa. Myös suhteiden luomisessa, ystävyyssuhteet mukaan lukien.
Vierailija kirjoitti:
Tehdään palstalla nyt?
Loistava!
Joo, kiva oli kouluikäisenä nousta uudessa koulussa luokassa seisomaan ja kertoa koko luokalle, että edellinen koulupaikkani oli lastenpsykiatrisen osaston erityiskoulu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta jos on työtön tai henk.koht.avustaja. Niin se hävettää. Eikä Laura Hammaslääkäri.
Vapauttakaa itsenne häpeästä.
Se ei perkele ole mitään häpeää jos ei ihminen ole niinkuin jotkut: " katsokaa ja kuunnelkaa nyt Minua". Itse olen valtavan arka ja ujo ihminen joka haluaa olla mieluimmin joukossa siellä takapenkillä näkymättömissä , eikä huomion pisteenä.
Olen ollut tilanteessa, jossa noin 20 henklön piti esitellä itsensä (nimi ja työnantaja) ja homman vetäjä totesi, että ne, jotka eivät tähän kykene, voivat mennä siksi aikaa tuonne sivuhuoneeseen. Että ei ole pakko, mutta silloin ei liene tarpeen tietää sitäkään, keitä muut ovat.
Minusta tuo oli reilua. Jos et kykene kertomaan nimeäsi, olet ujo ja arka, niin ei ole pakko olla mukana tilanteessa, jossa toiset sanovat nimensä. Ymmärrän, että muiden kyky sanoa pari sanaa toisten kuullen on varmasti hyvin ahdistavaa sille kuulijalle, joka olettaa olevansa ihana ja kiinnostava, kunhan saa olla sivussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo jännitys tulee yleensä siitä, että luulet ihmisten olevan sinusta superkiinnostuneita. Ei ne ole
Väärin. Jotakin saattaa kiinnostaa paljonkin. Jännittäjällä voi olla kokemusta, että on arvosteltu jostain esim. äänestä tai ulkonäöstä. Ja nuo asiat voi sitten kummitella jossain alitajunnassa vielä vuosia myöhemminkin
Miksi jännittäjä haluaa pitää kiinni siitä kipeästä muistosta, miksi se on hänelle noin arvokas, että sitä pitää vuosia raahata perässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Hei, olen Laura, hammaslääkärinä täällä Keravalla."
Ei tuon sanominen mitenkään karmeaa ole. Jos pitää kertoa, mitä harrastaa, niin harrastan lukemista. Ei näissä esittelyissä ole tarkoitus kertoa mitään syvällisiä totuuksia ja faktoja, joita toiset sitten tarkistavat, ihan sama, mitä sanoo.
Miten tuollaista voi pelätä?
Paitsi jos olet siivooja Korsosta.
Vierailija kirjoitti:
Pahin on olla eka, kun muita kuuntelee voi vähän jatkaa samaan tapaan esittäytymistä, mutta kun oot eka ja sanot tyyliin olen Pekka Porvoosta hei ja pidän kissoista ja sen jälkeen muut esittelee itsensä järkevämmin kertoen vaikka juuri miksi ovat täällä ja asioita mitä liittyy tapaamiseen niin kyllä hävettää..
Tämä! Tosin tämä on myös sen koulutuksen tms. pitäjän taidottomuutta, kun ei tarkemmin kerro, mitä pitää tuoda esille. "Pidetään pieni esittelykierros". Itse kerron silloin sen nimeni ja mistä tulen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta jos on työtön tai henk.koht.avustaja. Niin se hävettää. Eikä Laura Hammaslääkäri.
Vapauttakaa itsenne häpeästä.
Se ei perkele ole mitään häpeää jos ei ihminen ole niinkuin jotkut: " katsokaa ja kuunnelkaa nyt Minua". Itse olen valtavan arka ja ujo ihminen joka haluaa olla mieluimmin joukossa siellä takapenkillä näkymättömissä , eikä huomion pisteenä.
Olen ollut tilanteessa, jossa noin 20 henklön piti esitellä itsensä (nimi ja työnantaja) ja homman vetäjä totesi, että ne, jotka eivät tähän kykene, voivat mennä siksi aikaa tuonne sivuhuoneeseen. Että ei ole pakko, mutta silloin ei liene tarpeen tietää sitäkään, keitä muut ovat.
Minusta tuo oli reilua. Jos et kykene kertomaan nimeäsi, olet u
Ehkä ole ollut ja tuossa ei olisi mitään reilua. Aikuisten koulukiusaaja-fantasiaa koko satu.
Jos ei kykene sanomaan edes omaa nimeään, niin miksi lähtee yhtään mihinkään pois kotoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ei kykene sanomaan edes omaa nimeään, niin miksi lähtee yhtään mihinkään pois kotoa?
Kuka täällä on sanonut, ettei kykene sanomaan edes omaa nimeään? Niin, ei kukaan.
Aivan turhaa ja perusteetonta tuommoinen jännittäminen. Esim. työpaikalla ryhmän muiden jäsenten on hyvä olla tietoinen siitä, millainen uusi tyyppi on ja mitä hän on opiskellut ja millaisista asioista kiinnostunut. Sama koskee harrastus- ym. toimintaa. Onhan helpompaa kommunikoida sellaisen ihmisen kanssa, josta tietää edes vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on tuollainen jännittäjähermosto. Sitä voi koittaa rauhoittaa hengittämällä, kiinnittämällä tietoisesti huomiota muihin asioihin eri aisteilla yms. Olen nyt aikuinen ja pystyn rauhoittamaan itseäni. Selviän tollasista esittelyistä, vaikka pulssi nousee pilviin. Ymmärrän, että sillä jos mun ääni värisee tms, on aivan mitätön merkitys tässä maailmankaikkeudessa, ja mulle tärkeät ihmiset tykkää musta kuitenkin.
Lapsena ei ollut näitä kykyjä, ja kyllä oli kamalaa joutua esiintymään mitenkään. Aivan paniikinomainen tunne. Eikä yhtään ymmärtänyt mistä se johtuu. Hiljaa kärsi vaan ja pelkäsi, milloin taas joutuu siihen tilanteeseen.
Ikävä lukea näitä "jos et pysty nimeä sanomaan niin ei kannata lähteä kotoa" kommentteja. Entä jos vaan voitais suhtautua ymmärryksellä siihen, että ihmiset on erilaisia. Mulla on monia hyviä kokemuksia ryhmistä, joissa olen saanut olla aluksi hiljainen ja ujo, ja tulla mukaan omaan tahtiin. Ne kokemukset ovat auttaneet mua. Päinvastaiset kokemukset varmasti vaikuttavat päinvastoin.
Tällaset sosiaalisten tilanteiden haasteet vaativat niitä sosiaalisia tilanteita, joissa pääsee turvallisesti harjoittelemaan.
Ärsyttävää on, että mulla ei ole mitään ns. "oikeaa harrastusta" josta kertoa, vaan enemmänkin mielenkiinnon kohteita, joihin uppoudun vapaa-ajalla. Ja en näistä mielelläni kyllä kerro, koska osa on niin henkilökohtaisia.
Tuntuu että kaikilla pitäisi olla joku harrastus, ja jos ei ole, vaikutat oudolta.
Vierailija kirjoitti:
Näitä tilanteita varten kannattaa olla vakiomuotoinen teksti pään sisällä valmiiksi. Sen voi sitten papattaa ulos tilanteessa kuin tilanteessa.
Ja sitten alat pelkäämään että unohdat sen juuri ennen omaa vuoroasi.
Minä en ahdistu normaalista esittelykierroksesta, tai kyllä uusiin ihmisiin tutustuminen siis aina vähän jännittää, mutta ei siinä mulle ole mitään noloa tai ahdistavaa kertoa kuka olen, missä asun, minkä ikäinen tai missä töissä tms.
Sen sijaan VIHAAN yli kaiken sellaisia "kerro joku hauska fakta itsestäsi!" tai "kerro jotain erikoista itsestäsi!" (tai "kerro itsestäsi jokin mielenkiintoinen fakta") -kierroksia. Aivan hemmetin ahdistavaa alkaa siinä paniikissa miettiä, että mitä hauskaa tai erikoista voisin muka itsestäni keksiä. Alkaa aivot käydä ihan ylikierroksilla ja tuntuu, että mistä minä tiedän mikä muiden mielestä on hauskaa tai erikoista. Että nolottaa ja hävettää sanoa mitään, koska joko en keksi mitään mielestäni hauskaa tai erikoista, tai sitten jos keksinkin, niin voi olla, että se niiden muiden mielestä onkin ihan tavallista eikä mitenkään erikoista. Ja sitten nolottaa vielä enemmän, että olen niin tylsä ja tavallinen, etten osaa edes keksiä mitään mikä olisi hauskaa tai erikoista.
Ihan ihmisten kiduttamista tuollainen. Onneksi ei yleensä niin usein työ- tai opiskelupiireissä tähän versioon törmää, mutta joissain harrasteporukoissa on tullut etenkin nuorempana vastaan. Aivan kauheaa, varsinkin kun olin vielä teininä koulukiusattu, ja jossain harrasteryhmässä oli sieltä samasta koulusta tyyppejä. Yritä siinä sitten hikoilla ja miettiä että mitä ihmettä kehtaan sanoa, ettei siitäkin kiusata ja naureta.
Tutustumiskierros on vielä ihan ok, mutta sellaiset nolot piirileikit ym. ovat kamalia. Tuntuu ihan nolaamiselta, jos pitää vieraiden ihmisten edessä alkaa ilveilemään.
Hyvin se sujuu minulta, ei ole vaikeuksia esiintyä.
Väärin. Jotakin saattaa kiinnostaa paljonkin. Jännittäjällä voi olla kokemusta, että on arvosteltu jostain esim. äänestä tai ulkonäöstä. Ja nuo asiat voi sitten kummitella jossain alitajunnassa vielä vuosia myöhemminkin