Eikö olekin hirveää semmoinen esittelykierros, että pitää kertoa itsestään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valmistelkaa kotona miten itsenne esittelette, harjoitelkaa vaikkapa peilin ääressä toistoja ja toistoja,  ei tule paniikkia ja ehkä siihen tilanteeseen joudutte useamminkin.

Juu, juu. Minulla on silmälasit ja aristelen esiintymistä, kuten tuossa jo on kerrottu satoja kertoja. Sitten oivalsin, että kukaan tyypeistä ei tunne minua, niin sama se, mitä pamautan tuntemattomille. Ja niin otin rillit pois kasvoilta ja puhua päräytin niitänäitä, punastumatta. Ja oikeassa olin, kukaan ei koskaan tullut kyselemään mitään, koska keskityimme muuhun kun juoruiluun. 

Kun otin rillit pois päästäni, niin minun ei tarvinnut katsoa ketään, kun en edes nähnyt mitään, joten hienosti meni. Inhoa töllöttäviä katseita ja kun niitä katsoo, alkaa ujostuttaa.

 

Vierailija kirjoitti:

Siis ihan hirveetä! En ymmärrä miksi joillain työpaikoilla ja kouluissa AIKUISET joutuvat vielä kokemaan tätä. Ymmärrän, että lapsilla menee esim. eskarissa vielä tutustumisen piikkiin. Mutta että aikuiset istuvat jossain ringissä ja esittäytyvät samassa työpaikassa oleville. 

Jos halutaan tutustua niin osataan tehdä se muutenkin. Jos ei niin sitten ei. Nimet eivät jää mieleen kun 30 ihmistä kertoo omansa vartin sisällä.

Ällöttävää. Ja ajan tuhlaamista.

Kylläpäs kolahti omiin lapsuusmuistoihin. Minut laitettiin pimputtamaan ties mitä random ovikelloja löytääkseni samanikäisiä leikkikavereita (vanhemmat tietenkin jäivät kotiin) ja ottamaan kontaktia ihmisiin, samalla kun he suunnilleen hengasivat vain sukulaisten kanssa. Ehkei lapselta kannata odottaa sellasta, mitä itsekään ei kykene. 

Ja kyllä, ekan kerran kun tavataan on kyllä oleellista tietää ketkä palaveriin osallistuvat, vähintään nimi ja rooli. Ehkä se ovikellojen pimputtelu sitten auttoi siihen, ettei tule mielenkään että olisi stressaavaa kertoa jotain pintapuolista, mutta oleellista, itsestäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valmistelkaa kotona miten itsenne esittelette, harjoitelkaa vaikkapa peilin ääressä toistoja ja toistoja,  ei tule paniikkia ja ehkä siihen tilanteeseen joudutte useamminkin.

Juu, juu. Minulla on silmälasit ja aristelen esiintymistä, kuten tuossa jo on kerrottu satoja kertoja. Sitten oivalsin, että kukaan tyypeistä ei tunne minua, niin sama se, mitä pamautan tuntemattomille. Ja niin otin rillit pois kasvoilta ja puhua päräytin niitänäitä, punastumatta. Ja oikeassa olin, kukaan ei koskaan tullut kyselemään mitään, koska keskityimme muuhun kun juoruiluun. 

Pointti kai olikin, että MIKSI tällaisia vielä on. Oli tuttuja tai tuntemattomia ympärillä, tällaisia esittelykierroksia ei oikeasti AIKUISET tarvitse. Osataan tutustua jos tarvis. Ja olla tutustumatta jos ei kiinnosta.

Ei ole mitään hyötyä kuulla esim. lapsen 1-luokan vanhempainillassa kolmenkymmenen muun vanhemman nimeä vartin aikana. Ei niitä kuitenkaan muista. Eikä naamoja muista. Muut vanhemmat opitaan tuntemaan lasten kaveruuden kautta...

 

Mikähän siinäkin on niin vaikeaa kertoa nimensä ja parilla sanalla, mitä tekee työkseen tms.

Onko pakko keskittyä niin jumalattomasti omiin sepustuksiinsa? Eikö olisi paljon kiinnostavampaa keskittyä kuuntelemaan, mitä muut sanovat?

Kuinka voin hevosena osallistua esittelykierrokselle kun osaan vain hirnua muiden esityksille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien inhoama osuus.

Paitsi niiden jotka rakastaa omaa ääntään. Mulla oli tämmöinen työkaveri, jaaritteli ummet ja lammet ja teki tilanteesta vain vielä piinallisemman muille.

Älä paisuttele asioita ja hanki rennompi ote elämään. :-)

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttävää on, että mulla ei ole mitään ns. "oikeaa harrastusta" josta kertoa, vaan enemmänkin mielenkiinnon kohteita, joihin uppoudun vapaa-ajalla. Ja en näistä mielelläni kyllä kerro, koska osa on niin henkilökohtaisia.

Tuntuu että kaikilla pitäisi olla joku harrastus, ja jos ei ole, vaikutat oudolta.

Jaa. Ei minusta kyllä ole ikinä tuntunut siltä, että pitää olla jokin harrastus. Ei minulla ole harrastuksia ja mielenkiinnonkohteet vaihtelevat. Kesällä tykkään veneillä, meillä oma moottorivene, tykkään olla perheen kanssa, tykkään käydä kulttuuritapahtumissa. Ikinä ei ole tarvinnut miettiä, pitääkö olla jokin harrastus. Se on päin vastoin outoa, jos joku korostaa, että käy torstaisin salsa-tunneilla tai perjantaisin pianotunneilla. Miksi joku haluaisi sellaista tietää?

Vierailija kirjoitti:

Mikähän siinäkin on niin vaikeaa kertoa nimensä ja parilla sanalla, mitä tekee työkseen tms.

Onko pakko keskittyä niin jumalattomasti omiin sepustuksiinsa? Eikö olisi paljon kiinnostavampaa keskittyä kuuntelemaan, mitä muut sanovat?

Mutta mitä se vieraille ihmisille kuuluu mitä minä teen työkseni tai harrastan? Mulle on ihan sama lukeeko vai virkkaako lasten kavereiden vanhemmat. Tai työkaverit. Enkä halua myöskään kertoa omistani kun ne ei liity asiaan millään tavalla.

Näiden uteluiden vuoksi jää minulla tilanteita väliin koska ne on painajaismaisia. Kahden kesken voi jutella niitä näitä, eikä jännitä, mutta tilanne jossa muut tuijottaa ja kuuntelee on vaan kerta kaikkiaan ahdistava. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttävää on, että mulla ei ole mitään ns. "oikeaa harrastusta" josta kertoa, vaan enemmänkin mielenkiinnon kohteita, joihin uppoudun vapaa-ajalla. Ja en näistä mielelläni kyllä kerro, koska osa on niin henkilökohtaisia.

Tuntuu että kaikilla pitäisi olla joku harrastus, ja jos ei ole, vaikutat oudolta.

Jaa. Ei minusta kyllä ole ikinä tuntunut siltä, että pitää olla jokin harrastus. Ei minulla ole harrastuksia ja mielenkiinnonkohteet vaihtelevat. Kesällä tykkään veneillä, meillä oma moottorivene, tykkään olla perheen kanssa, tykkään käydä kulttuuritapahtumissa. Ikinä ei ole tarvinnut miettiä, pitääkö olla jokin harrastus. Se on päin vastoin outoa, jos joku korostaa, että käy torstaisin salsa-tunneilla tai perjantaisin pianotunneilla. Miksi joku haluaisi sellaista tietää?

Voi sanoa, että harrastaa seksiä.

Kaikkeen tottuu, meillä joutuu töissä usein esittelemään itsensä muille ja kertomaan itsestään. Ei ole kenellekään aikuiselle ihmiselle mikään kynnys.

Ei se minusta ole hankalaa. Ei siinä koko elämäntarinaa tarvitse kertoa, ryhmästä riipuen relevantit tiedot. Viimeksi kerroin missä olen täissä ja lyhyesti mitä teen. 

Vierailija kirjoitti:

Vielä pahempaa on kun pyydetään tulemaan esittelemään itsensä kokousväelle, jonka ei tarvitse mitenkään esittäytyä.

Tai se tilanne kun olet jo uudessa työpaikassa tullut esitellyksi, ja muutaman kuukauden päästä tulee yksi sairaslomalla ollut vakituinen ja alkaa kovaan ääneen ihmettelmään, että mikäs hiippari se täällä pöydän ääressä istuu, että kerros nyt kuka ja mikä olet.

Sellaista hörhöilijää on jonkun syytå ojentaa.

Sitä voi harjoitella etukäteen sen varalta, että niin kuitenkin joutuisi jossakin yhteydessä tekemään.

Suomessa vain on ongelma. Olen asunut neljässä eri maassa suomen lisäksi ja ihmettelin aina suuresti suomalaisten sulkeutuneisuutta.

Inhoan ja kammoan.

Aivan turhaa, kun kukaan ei muista nimiä ja mitä kukin sanoi. Täysin turhaa palaverien ja koulutusten ajan täytettä. 

On.

Minusta jokaisella ihmisellä pitäisi olla sen verran rohkeutta, että pystyy esittelemään itsensä yhdellä lauseella. Sitäpaitsi, kaikkihan riippuu siitä, millaisessa yhteisössä ollaan. Ei jossain koulun vanhempainillassa tai harrastusryhmässä välttämättä edes tarvitse puhua töistään mitään.

Esimerkiksi näin:

Työhön liittyvässä palaverissa: "Olen Maija Matikainen, luokanopettaja Kissalan koulusta."

Harrastusryhmässä: "Olen Maija, ja tämä on kolmas vuoteni tässä ryhmässä."

Vanhempainillassa: "Olen Maija, Mikon äiti". 

En ihan ymmärrä sitä, että jotkut tuntuvat suhtautuvan jo pelkän nimen kertomiseen kuin siinä udeltaisiin arkaluonteisia yksityisasioita. 

Vaikka mitään alun kierrosta ei järjestettäisi, niin kokouksia tms., joissa toisilleen entuudestaan vieraiden ihmisten tulisi tehdä yhteistyötä ja päätöksiä, on aika vaikeaa aloittaa, jos minkäänlaisia esittelyitä ei tehdä. Ja ihmisten puheenvuoroja on vaikeaa laittaa oikeaan kontekstiin, jos ei tiedä kuka puhuja on. Ryhmän vetäjän näkökulmasta taas tulee sellainen olo, että uuden ryhmän aloittaessa haluaa osoittaa kiinnostusta siihen, minkänimisten ihmisten kanssa tulee tekemään yhteistyötä. Kyse on myös toisten kunnioittamisesta ja huomioimisesta. Jos esimerkiksi vetäisin jotain viikoittain kokoontuvaa ryhmää, niin tuntuisi aika kylmältä, jos ensimmäisellä kerralla alkaisin vain puhumaan asiaa huomioimatta yhtään keitä paikalla on. 

Siitä olen samaa mieltä, että ainakaan aikuisia ei pitäisi laittaa leikkimään mitään hassunhauskoja leikkejä. Esittelyiden tulisi olla alussa melko muodollisia siinä mielessä, että kenelläkään ei ole painetta joutua kertomaan itsestään kiusallisen monisanaisesti tai yksityiskohtaisesti.

Hei, olen Raffe, olen alkoholisti.

T.Raffe

Jep, noi on kamalia.

Varsinkin, jos kysytään FIILISTÄ eikä riitä edes tämä työ- ja opiskelupaikkojen läpikäynti.

Eihän siinä nyt puolituntemattomille kehtaa alkaa avautumaan, kuinka menee muuten ihan kivasti paitsi että on pi ri koukussa ja kohta burnoutissa ja vituttaa työnhaku ja pomojen mielisteleminen

Aina vaan pitää sanoa että "ihan hyvää kuuluu ::)))" ja oli taas maailman turhimmat epärehelliset kuulumiset ja niiden "jakaminen"