Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Nykyään vierastetaan ajatusta, että parisuhteen eteen on tehtävä töitä. Erotaan muutaman vuoden jälkeen kun ''suhde ei toimi''
27.02.2025 |
Ainakin omassa lähipiirissä tuntuu olevan tyypillistä, että n. 4-5 vuoden seurustelun jälkeen todetaan että on tylsää ja toinen ärsyttää eikä tunnu enää perhosia vatsassa. Mihin on kadonnut ymmärrys siitä, ettei parisuhteen kuulukaan tuntua samalta ensimmäisenä vuonna ja vaikka kuudentena? Rakkaus muuttaa muotoaan ja arkistuu, ja juuri tuossa kohdassa viimeistään pitää herätä siihen, ettei suhteen toimivuus ole mistään sattumasta kiinni vaan se vaatii ihan oikeasti panostamista molemmilta.
Palavien rakkaudentunteiden laantuminen tulkitaan merkiksi siitä ettei meitä oltu tarkoitettu yhteen ja on aika erota. Monelta jää kokematta hienoja asioita, joita pitkä suhde voi tarjota.
Kommentit (341)
"Hyi olkoon, jos jonnekin psykologille tai parisuhdeterapeutille joutuisi."
Joutuisi? Yleensä sinne terapiaan päästään jos ollaan onnekkaita.
Sano nyt vielä, että halveksit kaikki jotka "joutuvat" käymään terapiassa. Kesken on vielä sinunkin matkasi, tuo lause paljasti sen karusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisenä sanoisin, että: parisuhteen eteen on tehtävä töitä - on huonoin neuvo ikinä ja sen viljelyn voisi kokonaan lopettaa.
Olisi itseltä jäänyt moni huono suhde kokematta tai olisin tajunnut lähteä ajoissa ilman tuota jankkausta. Tätä neuvoa en taatusti anna omille lapsilleni ja jos koskaan kysyvät, niin sanon, että sen voi saman tien unohtaa.
Ihan kuin kärsimällä saisi kirkkaimman kruunun. Tuossa pilaa vain oman ja mahdollisesti puolisonsa elämän.
On vain sinun oma syysi jos olet luonut itsellesi huonoja suhteita. Et selvästikään ole käsitellyt omaa osuuttasi
Höpö, höpö. Nykyisen kumppanin kanssa menty 25 vuotta. Ja suhde on ollut alusta saakka ihan erilainen kuin nuo huonot suhteet. Jos se ihminen on väärä, niin mikään määrä työtä ei muuta suhdetta onnelliseksi, eikä sitä ihmistä sopivaksi.
Juuri sitä tässä ohjeessa vierastan. Ihan kuin jollain työllä saisi parisuhteen, toisen ja itsensä muuttumaan. Ei saa. Monta kertaa on myös niin, että sinä yksin teet sitä ns. työtä tai jos alusta saakka suhteen ylläpitäminen vaatii jotain erityistä vaivannäköä, eikä mikään tule luonnostaan, niin ei se siitä ajan kanssa parane.
Se on toki kaikkien oma asia haluaako jäädä esim. väkivaltaisen tai pettäjäpuolison kanssa yhteen ja rampata terapioissa. Minä en halua. Elämä on liian lyhyt sellaiseen.
Mitä paremmin onnistuu tervejärkisen ja rakastavan kumppanin valinnassa, sitä vähemmän "tarvitsee tehdä töitä" parisuhteessa. Pelkän alapään ja hyvän fiiliksen vuoksi ei kannata sitoutua. Koskee myös ja ehkä erityisesti miehiä.
Sanoisin, että se työ on tehtävä jo ennen parisuhdetta eli pitäisi olla aikuinen ja sitten elää aikuisena siinä suhteessa. Ikävä kyllä, jos on mennyt siihen pisteeseen, että erikseen pitää alkaa työtä parisuhteessa tekemään, niin on jo myöhäistä ja taustalla on omaa aikuisuuden puutetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisenä sanoisin, että: parisuhteen eteen on tehtävä töitä - on huonoin neuvo ikinä ja sen viljelyn voisi kokonaan lopettaa.
Olisi itseltä jäänyt moni huono suhde kokematta tai olisin tajunnut lähteä ajoissa ilman tuota jankkausta. Tätä neuvoa en taatusti anna omille lapsilleni ja jos koskaan kysyvät, niin sanon, että sen voi saman tien unohtaa.
Ihan kuin kärsimällä saisi kirkkaimman kruunun. Tuossa pilaa vain oman ja mahdollisesti puolisonsa elämän.
On vain sinun oma syysi jos olet luonut itsellesi huonoja suhteita. Et selvästikään ole käsitellyt omaa osuuttasi
Höpö, höpö. Nykyisen kumppanin kanssa menty 25 vuotta. Ja suhde on ollut alusta saakka ihan erilainen kuin nuo huonot suhteet. Jos se ihminen on väärä, niin mikään määrä työtä ei muuta suhdetta onnelliseksi,
Miksi valitset itsellesi vääriä ihmisiä? Kannattaisiko sinun miettiä sitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisenä sanoisin, että: parisuhteen eteen on tehtävä töitä - on huonoin neuvo ikinä ja sen viljelyn voisi kokonaan lopettaa.
Olisi itseltä jäänyt moni huono suhde kokematta tai olisin tajunnut lähteä ajoissa ilman tuota jankkausta. Tätä neuvoa en taatusti anna omille lapsilleni ja jos koskaan kysyvät, niin sanon, että sen voi saman tien unohtaa.
Ihan kuin kärsimällä saisi kirkkaimman kruunun. Tuossa pilaa vain oman ja mahdollisesti puolisonsa elämän.
On vain sinun oma syysi jos olet luonut itsellesi huonoja suhteita. Et selvästikään ole käsitellyt omaa osuuttasi
Höpö, höpö. Nykyisen kumppanin kanssa menty 25 vuotta. Ja suhde on ollut alusta saakka ihan erilainen kuin nuo huonot suhteet. Jos se ihminen on väärä, niin mikään määrä työtä ei muuta suhdetta onnelliseksi,
Surullista että tämä käsitetään niin väärin. Että väkivaltaiseen tai muuten sairaaseen suhteeseen pitäisi jäädä, no EI tietenkään! Onko väärinymmärtäminen tahallista?
Pointti on: hyvää(kään) suhdetta ei saa pitää itsestäänselvyytenä, vaan puolison eteen pitää luopua loputtomasta itsekeskeisyydestä ja yhteiseloon tulee panostaa. Tämä = sitä työntekoa. Itsestään selvää sen sijaan pitäisi olla, että tätä "työtä" pitää molempien tehdä. Liitto ei onnistu, jos vain toinen panostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että se työ on tehtävä jo ennen parisuhdetta eli pitäisi olla aikuinen ja sitten elää aikuisena siinä suhteessa. Ikävä kyllä, jos on mennyt siihen pisteeseen, että erikseen pitää alkaa työtä parisuhteessa tekemään, niin on jo myöhäistä ja taustalla on omaa aikuisuuden puutetta.
On niitäkin jotka sanovat aloittaneensa itsenäistymisensä vasta nelikymppisenä. Ei ihme että suhtautuvat lapsenomaisen mustavalkoisesti tuohon sanontaan ja myöskin että heidän heikkolaatuiset parisuhteensa eivät kestä. Syyllinen kaikkeen tuohon löytyy vain ja ainoastaan peilistä. Ei siitä toisesta.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että se työ on tehtävä jo ennen parisuhdetta eli pitäisi olla aikuinen ja sitten elää aikuisena siinä suhteessa. Ikävä kyllä, jos on mennyt siihen pisteeseen, että erikseen pitää alkaa työtä parisuhteessa tekemään, niin on jo myöhäistä ja taustalla on omaa aikuisuuden puutetta.
Ekasta lauseesta samaa mieltä. Mutta kyllä kehittyminen on täysin mahdollista aikuisenakin. *be there* Se vaan just vaatii sitä työtä, ihan itsensä kanssa. Joskus myös ammattilaisen apua, mutta ei se häpeä ole, vaan nimenomaan kertoo rohkeudesta.
Kukaan ei kuitenkaan ole täysin valmis, koskaan, vaan aina riittää kehitettävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että se työ on tehtävä jo ennen parisuhdetta eli pitäisi olla aikuinen ja sitten elää aikuisena siinä suhteessa. Ikävä kyllä, jos on mennyt siihen pisteeseen, että erikseen pitää alkaa työtä parisuhteessa tekemään, niin on jo myöhäistä ja taustalla on omaa aikuisuuden puutetta.
Ekasta lauseesta samaa mieltä. Mutta kyllä kehittyminen on täysin mahdollista aikuisenakin. *be there* Se vaan just vaatii sitä työtä, ihan itsensä kanssa. Joskus myös ammattilaisen apua, mutta ei se häpeä ole, vaan nimenomaan kertoo rohkeudesta.
Kukaan ei kuitenkaan ole täysin valmis, koskaan, vaan aina riittää kehitettävää.
Moni joka julistaa tuo työnteon olevan saatanasta seuraava asia on pelkuri. Pelkää kohdata aidosti itsensä. Siksi rikkoo toistuvasti kaiken.
Erilaiset ihmiset vetävät toisiaan puoleensa. Myöhemmin nämä erilaiset temperamentit luovat ikäviä riitoja. Kun ekstrovertti ja introvertti ovat parisuhteessa, toinen todella kärsii tylsyydestä. Omat vanhempani erosivat juuri tästä syystä.
Itse olen sen verran introvertti, että olen huomannut sopimattomuuteni parisuhteisiin. Olen siis tylsä sohvaperuna (kuten toinen vanhemmistani), joka viihtyy usein ihan yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että se työ on tehtävä jo ennen parisuhdetta eli pitäisi olla aikuinen ja sitten elää aikuisena siinä suhteessa. Ikävä kyllä, jos on mennyt siihen pisteeseen, että erikseen pitää alkaa työtä parisuhteessa tekemään, niin on jo myöhäistä ja taustalla on omaa aikuisuuden puutetta.
Joskus vika on ihan aidosti myös siinä puolisossa. Ei riitä, että on yksin aikuinen siinä suhteessa, jos kumppani ei siihen kykene. Tämä voi käydä ilmi myös suhteen myöhemmässä vaiheessa, yleensä silloin kun tulee joku elämänmuutos tai vastoinkäyminen. Kristallipalloa kun ei monella ole tähän elämään.
Vierailija kirjoitti:
Erilaiset ihmiset vetävät toisiaan puoleensa. Myöhemmin nämä erilaiset temperamentit luovat ikäviä riitoja. Kun ekstrovertti ja introvertti ovat parisuhteessa, toinen todella kärsii tylsyydestä. Omat vanhempani erosivat juuri tästä syystä.
Itse olen sen verran introvertti, että olen huomannut sopimattomuuteni parisuhteisiin. Olen siis tylsä sohvaperuna (kuten toinen vanhemmistani), joka viihtyy usein ihan yksin.
Olet itse vain sopimaton parisuhteeseen, koska haluat olla mieluummin yksin, kuin toisen kanssa. Ei sellainen suhde toimisi edes monen introvertin kanssa.
Kaikki introvertit eivät ole kaltaisiasi ja jotkut seurustelevat jopaekstroverttien kanssa! Ja ovat onnellisessa parisuhteessa, mitä ihmettä?!?!
Aika mustavalkoisesti luokittelet kaikki ihmiset pariin laatikkoon, jonka pohjalta voi mielestäsi päätellä sopivatko he yhteen :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa alkoi puhua vähän eri asiasta kuin aloituksessa. Puhuttiin suhteen arkipäiväistymisestä ja osa alkoi puhua "suhteesta, jossa tuntuu pahalta". Ovatko nämä sama asia? Minun mielestä eivät, mutta nykyihmiselle ne toki ovat sama asia.
Siinä se ongelma lienee. Jos kaikki ei ole ylimaallista hekumaa, silloin ihminen on masentunut, elämässä jokin "pahasti" ja se pitää heti korjata, jne. Ilman että myös neutraaleja tunteita mahtuisi.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että se työ on tehtävä jo ennen parisuhdetta eli pitäisi olla aikuinen ja sitten elää aikuisena siinä suhteessa. Ikävä kyllä, jos on mennyt siihen pisteeseen, että erikseen pitää alkaa työtä parisuhteessa tekemään, niin on jo myöhäistä ja taustalla on omaa aikuisuuden puutetta.
Minä puolestani olen onnellinen, että ollaan saatu kasvaa aikuisiksi yhdessä puolisoni kanssa. Olemme tehneet tätä matkaa toisiamme tukien, nähneet kummankin hyvät ja huonot hetket. Yhtä päätön väite kuin ''itseään pitää rakastaa ennen kuin voi rakastaa muita''.
Tympii nämä aloitukset, kun olen päätynyt eroamaan parin vuoden päästä aina siksi, kun en enää usko että parisuhteessa kokemani huono käytös, arvostuksen puute ja taloudellinen hyväksikäyttö lakkaa. Koskaan, ei koskaan, ole ollut kyse kyllästymisestä tai perhosten puutteesta, vaan vakavista elämänlaatua huonontavista ongelmista.
Vierailija kirjoitti:
Erilaiset ihmiset vetävät toisiaan puoleensa. Myöhemmin nämä erilaiset temperamentit luovat ikäviä riitoja. Kun ekstrovertti ja introvertti ovat parisuhteessa, toinen todella kärsii tylsyydestä. Omat vanhempani erosivat juuri tästä syystä.
Itse olen sen verran introvertti, että olen huomannut sopimattomuuteni parisuhteisiin. Olen siis tylsä sohvaperuna (kuten toinen vanhemmistani), joka viihtyy usein ihan yksin.
Joskus se tylsyyden kokemus johtuu omista käsittelmättömistä jopa lapsuudesta saakka kumpuavista asioista. Oksettavimpia huijareita ovat ne jotka aloittavat parisuhteen motiivinaan paikkailla lapsuutensa vaillejäämisiään kertomatta tästä motiivistaa kumppanilleen. Tuollaiset ihmiset eivät ansaitse mitään arvostusta keneltäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisenä sanoisin, että: parisuhteen eteen on tehtävä töitä - on huonoin neuvo ikinä ja sen viljelyn voisi kokonaan lopettaa.
Olisi itseltä jäänyt moni huono suhde kokematta tai olisin tajunnut lähteä ajoissa ilman tuota jankkausta. Tätä neuvoa en taatusti anna omille lapsilleni ja jos koskaan kysyvät, niin sanon, että sen voi saman tien unohtaa.
Ihan kuin kärsimällä saisi kirkkaimman kruunun. Tuossa pilaa vain oman ja mahdollisesti puolisonsa elämän.
On vain sinun oma syysi jos olet luonut itsellesi huonoja suhteita. Et selvästikään ole käsitellyt omaa osuuttasi
Höpö, höpö. Nykyisen kumppanin kanssa menty 25 vuotta. Ja suhde on ollut alusta saakka ihan erilainen kuin nuo huonot suhteet. Jos se ihminen on väärä, niin mikä
Todellakin tuntuu että tämä ketju on täynnä (tahallisia) väärinymmärtäjiä, jotka suhtautuvat tuohon sanaan ''työ'' liian kirjaimellisesti. Lukekaa ajatuksella! Lastenkin eteen pitää ''tehdä työtä'' eli panostaa ja olla läsnä. Vai onkohan sekin sitten liikaa vaadittu ja kammottaa, kun joutuu ihan TÖITÄ tekemään?
Vierailija kirjoitti:
Erilaiset ihmiset vetävät toisiaan puoleensa. Myöhemmin nämä erilaiset temperamentit luovat ikäviä riitoja. Kun ekstrovertti ja introvertti ovat parisuhteessa, toinen todella kärsii tylsyydestä. Omat vanhempani erosivat juuri tästä syystä.
Itse olen sen verran introvertti, että olen huomannut sopimattomuuteni parisuhteisiin. Olen siis tylsä sohvaperuna (kuten toinen vanhemmistani), joka viihtyy usein ihan yksin.
Kaikki introvertit eivät nyhjää kotona. Oma mieheni mm. puuhailee paljon enemmän kaikkea, kuin minä ja ei tarvitse kahta kertaa ehdottaa reissuja tai päiväretkiä. Ehdottaa niitä itsekin usein. Lasten kanssakin leikkii ja harrastaa itseäni enemmän.
Alue: Aihe vapaa
"ylä- ja alamäet mennään yhdessä toisia tukien."
_Toisia tukien_, eli minun asteikollani olette tehneet työtä suhteenne eteen :)
Semantiikkaa, eli samasta asiasta puhutaan, eri sanoilla vain. Turha riideellä, kun samaa mieltä ollaan kaikki.