Nykyään vierastetaan ajatusta, että parisuhteen eteen on tehtävä töitä. Erotaan muutaman vuoden jälkeen kun ''suhde ei toimi''

Vierailija kirjoitti:

"Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu seitsemäksi meen, ja kaiken teen mä siksi vain, että kulta sä jaksat olla mun omanain".

- Matti & Teppo

Aivan kaameaa ja kammottavaa retoriikkaa omistamisesta rääkyisi epävakaa sarjapettäjä tuosta.

Onko se sitten huono asia, jos kumppanit vaihtuvat? Joku 5 vuoden parisuhde on nykypäivänä varsin pitkä. Minä ainakin olisin tyytyväinen edes puolen vuoden seurustelusuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on takana 20-vuotinen suhde, jossa piti tehdä työtä. Ja menossa 10+-vuotinen suhde, jossa ei tarvitse tehdä työtä.

ajattelen, että jotain on vikana, jos pitää tehdä _työtä_. Se, että huomioin toista, joskus jopa palvelen, ei ole _työtä_. 

Joku kutsuu sitä työksi. Minä kutsun sitä toisen huomioimiseksi. Se vaatii (edes hieman) vaivannäköä. "Työtä". Liikaa vaadittu, näköjään. Toisaalta, jos ei näe lainkaan vaivaa sen toisen eteen, ei ole häntä ansainnut ja voi painua sanonko minne...

Minä kutsun sitä työksi. Tuntuu kuin työllä tarkoitettaisiin jotain negatiivista ja raskasta. Minä sanon vaivannäköä ja panostamista työksi parisuhteen eteen. Mutta eihän se nyt mitään raskasta raadantaa ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos parisuhteessa pitää jatkuvasti vääntää kaikesta vielä 4-5 vuoden päästä, niin on todellakin aika erota! Ei parisuhteessa pidä olla mitään virtahepoja, niistä pääsee eroon vaihtamalla kumppania.

Moni eroaa varsin "hyvien" syiden vuoksi kuten rakkaudettomuus, jatkuvat riidat, erilaiset elämäntavat, erilaiset toiveet parisuhteelle tai erilaiset toiveet lasten saannista. Myös henkinen väkivalta on yleistä ja kaikenlainen muu ikävä käytös, joka asettaa sen kumppanin hankalaan tilanteeseen ja syö iloa elämästä. En oikeastaan tunne ketään, joka olisi eronnut kovin heppoisin perustein pidemmästä parisuhteesta, niitä syitä vain ei kuuluteta kaikille.

Ne virtahevot ovat hyvin usein ihmisessä itsessään eivätkä liity mitenkään kumppaniin. Mutta näppärästi projisoit ne kumppaniin!

Tämä. Niin kauan kuin ihminen ei halua/uskalla katsoa peiliin, hän jatkaa sitä täydellisen kumppanin etsintää. Uskoen et helpottaa, kunhan vaihtaa kumppania ja näin pääsee ongelmista kätevästi eroon. Aika monet pakenee totuutta, joka on, että itsekin on epätäydellinen. Siis oikeasti, eikä vain kliseisen lauseen tasolla.

LouLou kirjoitti:

Onko se sitten huono asia, jos kumppanit vaihtuvat? Joku 5 vuoden parisuhde on nykypäivänä varsin pitkä. Minä ainakin olisin tyytyväinen edes puolen vuoden seurustelusuhteeseen.

Miten sen kukakin ajattelee ja arvottaa. Minusta on oireellista että kumppanit vaihtuu. Kertoo ihmisen kypsymättömyydestä ja pitkäjänteisyyden totaalisesta puuttumisesta. Hankala ihminen, niin puoli vuottakin on pitkä aika suhdetta.

Mitä työtä parisuhteen eteen on aiemmat sukupolvet tehneet?

Vierailija kirjoitti:

Kun parisuhde alkaa tuntua työltä, on aika erota. Ei ennen mietitty ja pohdittu, että miltä nyt tuntuu. Ennen elettiin täysillä, joskus riideltiin ja joskus rakastettiin, mutta ei joka käänteessä mietitty, että mites me nyt tätä parisuhdetta ylläpidettäisiin.

Samaa mieltä. Ei kyllä ole mitään työtä tehty eikä mietitty joka hetki, miten ylläpidetään suhdetta. Siinä mielessä aloitus on täyttä puuta heinää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu seitsemäksi meen, ja kaiken teen mä siksi vain, että kulta sä jaksat olla mun omanain".

- Matti & Teppo

Aivan kaameaa ja kammottavaa retoriikkaa omistamisesta rääkyisi epävakaa sarjapettäjä tuosta.

En tiedä, miten tuosta saa sarjapettäjän? Sen tekstin idea on kuitenkin, että tekstin kirjoittaja haluaa olla kunnollinen työssä kävijä. Silloin kumppani pysyy rinnalla, siis oma vaino. Omanain on entisajan sanontoja, viittaa kansanrunoudessa siihen, että ovat pariskunta. Oma kulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos parisuhteessa pitää jatkuvasti vääntää kaikesta vielä 4-5 vuoden päästä, niin on todellakin aika erota! Ei parisuhteessa pidä olla mitään virtahepoja, niistä pääsee eroon vaihtamalla kumppania.

Moni eroaa varsin "hyvien" syiden vuoksi kuten rakkaudettomuus, jatkuvat riidat, erilaiset elämäntavat, erilaiset toiveet parisuhteelle tai erilaiset toiveet lasten saannista. Myös henkinen väkivalta on yleistä ja kaikenlainen muu ikävä käytös, joka asettaa sen kumppanin hankalaan tilanteeseen ja syö iloa elämästä. En oikeastaan tunne ketään, joka olisi eronnut kovin heppoisin perustein pidemmästä parisuhteesta, niitä syitä vain ei kuuluteta kaikille.

Ei yllätä että jätit listasta uskottomuuden pois koska se on mielestäsi aina täysin hyväksyttävää? Eikä varsinkaan sellainen syy että kerrasta poikki siitä.

Listasta puuttuu myös muut ilmiselvät syyt miksi ihmisten odotetaan eroavan kuten päihdeongelmat, raaka väkivalta sekä taloudellinen väkivalta sekä muut rikokset. Sinulta meni tuon kommentin pointti iloisesti ohi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos parisuhteessa pitää jatkuvasti vääntää kaikesta vielä 4-5 vuoden päästä, niin on todellakin aika erota! Ei parisuhteessa pidä olla mitään virtahepoja, niistä pääsee eroon vaihtamalla kumppania.

Moni eroaa varsin "hyvien" syiden vuoksi kuten rakkaudettomuus, jatkuvat riidat, erilaiset elämäntavat, erilaiset toiveet parisuhteelle tai erilaiset toiveet lasten saannista. Myös henkinen väkivalta on yleistä ja kaikenlainen muu ikävä käytös, joka asettaa sen kumppanin hankalaan tilanteeseen ja syö iloa elämästä. En oikeastaan tunne ketään, joka olisi eronnut kovin heppoisin perustein pidemmästä parisuhteesta, niitä syitä vain ei kuuluteta kaikille.

 

Mutta entä jos kyse on sellaisesta mistä ap puhuu? Ei sanottu, että on kyse jatkuvasta riidasta tai väännöstä, vaan tylsyydestä.

Ehkä siinä tosiasiallinen syy on oikeasti jokin muu? Mistä ap tietää ihmisten oikeita syitä? Harva niitä avaa varsinkaan ap:n kaltaiselle ihmettelijälle. Erilaiset toiveet ja tavoitteet elämässä? Ei löydetä yhteistä säveltä ja elämä muuttuu tylsäksi, koska ei voi toteuttaa itseään tarpeeksi? Menty yhteen ihannekuvan kanssa, joka onkin sitten liian kaukana todellisuudesta (näitä sattuu varsinkin nuorille)? Toinen osapuoli on jotenkin pakottava/voimakkaampi ja toinen jää jalkoihin minuutensa kanssa jne. Sitä on kaikenlaisia kohtaloita.

Ennen pysyttiin yhdessä koska oli pakko, ei sen takia, että ne parisuhteet olisi olleet erityisen onnellisia tai hyviä.

Enkä kyllä ymmärrä miksi kenenkään pitäisi olla ihmisen kanssa, jota ei rakasta? Väärinhän se on sitä puolisoakin kohtaan. Hyvä vaan, että nykyään voi huonosta suhteesta lähteä ilman, että leimautuu jotenkin huonoksi ihmiseksi.

Hyvä parisuhde on hyvä ilman työtä tai raatamista. Kumppanin huomioiminen tulee luonnostaan, kun puoliso on oikea ja ylä- ja alamäet mennään yhdessä toisia tukien. Työtä moni tekee, koska on pakko. Ihan kuin se parisuhde olisi samanlainen pakko? Omalla kohdallani aina kun on alkanut suhde tuntua työltä, niin kumppani on ollut väärä.

Nykyisen kanssa jo 20 vuotta kuljettu, eikä päivääkään ole tuntunut työltä.

Keski-ikäisenä sanoisin, että: parisuhteen eteen on tehtävä töitä - on huonoin neuvo ikinä ja sen viljelyn voisi kokonaan lopettaa.

Olisi itseltä jäänyt moni huono suhde kokematta tai olisin tajunnut lähteä ajoissa ilman tuota jankkausta. Tätä neuvoa en taatusti anna omille lapsilleni ja jos koskaan kysyvät, niin sanon, että sen voi saman tien unohtaa.

Ihan kuin kärsimällä saisi kirkkaimman kruunun. Tuossa pilaa vain oman ja mahdollisesti puolisonsa elämän.

Kyllä vierastan ajatusta, että pitää tehdä töitä parisuhteen eteen. Olen 54 v. naimisissa oleva nainen, puolison kanssa yhteiset aikuiset lapset. En ole ikinä tajunnut, miksi pitää jotain töitä alkaa tehdä parisuhteen eteen. Ehkä me ollaan kohta kriisissä, kun yhteiseloa takana 30 vuotta, joista yhdessä asuttu 29 vuotta. Ei ole meidän juttu ollenkaan se, että pitää alkaa puskea ja tehdä töitä liiton eteen. Hyi olkoon, jos jonnekin psykologille tai parisuhdeterapeutille joutuisi. Me ollaan yhdessä siksi että tykätään toisistamme, ei missään nimessä työn teon merkeissä.

Vierailija kirjoitti:

Keski-ikäisenä sanoisin, että: parisuhteen eteen on tehtävä töitä - on huonoin neuvo ikinä ja sen viljelyn voisi kokonaan lopettaa.

Olisi itseltä jäänyt moni huono suhde kokematta tai olisin tajunnut lähteä ajoissa ilman tuota jankkausta. Tätä neuvoa en taatusti anna omille lapsilleni ja jos koskaan kysyvät, niin sanon, että sen voi saman tien unohtaa.

Ihan kuin kärsimällä saisi kirkkaimman kruunun. Tuossa pilaa vain oman ja mahdollisesti puolisonsa elämän.

On vain sinun oma syysi jos olet luonut itsellesi huonoja suhteita. Et selvästikään ole käsitellyt omaa osuuttasi

Vierailija kirjoitti:

LouLou kirjoitti:

Onko se sitten huono asia, jos kumppanit vaihtuvat? Joku 5 vuoden parisuhde on nykypäivänä varsin pitkä. Minä ainakin olisin tyytyväinen edes puolen vuoden seurustelusuhteeseen.

 

Miten sen kukakin ajattelee ja arvottaa. Minusta on oireellista että kumppanit vaihtuu. Kertoo ihmisen kypsymättömyydestä ja pitkäjänteisyyden totaalisesta puuttumisesta. Hankala ihminen, niin puoli vuottakin on pitkä aika suhdetta.

Henkisesti epäkypsät voivat olla myös vaarallisia parisuhteessa. 

Eipä ihan somea myöten ole esimerkkejä kestävästä hyvästä suhteesta jossa ei olisi tehty työtä. Sen sijaan somesta löytyy esimerkkejä epäkypsyydestä, lapsenomaisesta käytöksestä sekä uppiniskaisuudesta täysin oikeutetun kritiikin edessä.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä tuota juttua, että parisuhteen eteen on tehtävä töitä. Mitä töitä? Mentävä terapiaan? Vai käytävä treffeillä? Meillä ei ole harrastettu kumpaakaan, mutta ihan ilman työn tekemistä ollaan oltu yhdessä 25 vuotta, tai ihan kohta 26 vuotta. Parisuhteessa on erilaisia vaiheita. On se huuma, kun kaikki on ihanaa. Sitten on arkea. On erilleen kasvamista, kun ihmiset voi haluta eri asioita. Annetaan toiselle tilaa, myös omien haaveiden toteuttamiseen. Tehdään yhdessä asioita, jaetaan arkea. Ei tarvita mitään työn tekemistå parisuhteen eteen, kun se suhde on niin pitkään olemassa kunnes toinen haluaa jotain muuta. Voihan olla, että mekin ollaan mieheni kanssa yhdessä vielä seuraavat 26 vuotta. Sen pidemmälle ei uskalla ajatella, kun aika voi jättää. Joka tapauksessa minun toiveeni on, että jos sairastun vakavaan muistisairauteen, minua ei alkaisi hoitaa kukaan läheinen. Valitettavasti olen ollut sekö äidin että myöhemmin mummon kohdalla i

Ajattelen että sen työntekeminen tarkoittaa sitä, että kiinnittää välillä huomiota että missä mennään. Meillä esim, kiire johti yhdessä vaiheessa siihen, että ei paljon kosketeltu toisiamme muuten kuin sängyssä. Aloin tietoisesti halailemaan, koskettelemaan ja suukottelemaan muutenki, jolloin kadonnut yhteyden tunne löytyi uudestaan. On meillä kyllä ollut pari niin huonoakin aikakautta, että olen joutunut tekemään töitä sen eteen, että olen voinut antaa anteeksi. Joku muu olisi noissa tilanteissa lähtenyt menemään, ja ymmärtäisin sen. Jokaisen pitipä itse voida päättää, että mitä voi antaa anteeksi ja mitä ei. Ollaan oltu 25 v yhdessä.

Moni siis vihaa toisen normaalia huomioimista julistaessaan vihaavaansa työtä parisuhteen eteen.

Eipä ihme että sellaisen julistajan omat parisuhteet kaatuvat kerta toisensa jälkeen kun hän ei ole valmis huomioimaan yhtäkään kumppaniaan millään tavalla vaan kaiken huomion pitää kohdistua vain omaan itseen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä työtä parisuhteen eteen on aiemmat sukupolvet tehneet?

Riippuu toki ihmisistä. Osa ei ole tehnyt eivätkä itse ole kehittyneet eikä liitto myöskään. Sitten on kärsitty kun erota ei olla voitu.

Osa on katsonut itseään peilistä ja ottaneet tavoitteekseen parannettavien asioiden paranemisen. Se vaatii myös keskeneräisten ja ikävien asioiden sietämistä, itsessä ja toisessa.

t. kärsimätön ja äkkipikaisen puoleinen rouva, joka taistelee tätä piirrettään vastaan vähän joka päivä, ja joka on kiitollinen miehelleen että tämä jaksaa ja kestää ja rakastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun parisuhde alkaa tuntua työltä, on aika erota. Ei ennen mietitty ja pohdittu, että miltä nyt tuntuu. Ennen elettiin täysillä, joskus riideltiin ja joskus rakastettiin, mutta ei joka käänteessä mietitty, että mites me nyt tätä parisuhdetta ylläpidettäisiin.

Samaa mieltä. Ei kyllä ole mitään työtä tehty eikä mietitty joka hetki, miten ylläpidetään suhdetta. Siinä mielessä aloitus on täyttä puuta heinää.

Montako vuosikymmentä vanha teidän täydellinen rakkautenne on? Ettekä ole vielä koskaan jutelleet hankalista asioista? Aikamoinen suhde, jos en uskomattomaksi sanoisi...