Lapseni kaverin hellarivanhemmat suoltavat ihan uskomatonta softaa lapsille
Lapseni oli viettänyt kaverillaan eilisen päivän. Kaveri on oikein kiva, mutta ne vanhemmat...huh.
Ovat helluntaiseurakunnan jäseniä, enkä ole moista tuubaa kenenkään uskovaisen suusta kuullut ennen. Olemme itsekin ev.lut.kirkon jäseniä ja lapsille on luettu iltarukoukset ja heidät on kastettu. Joten en ole mikään uskonnonvastainen.
Mutta tässä kyseisessä perheessä uskotellaan lapsille, että evoluutioteoria on valetta, Jumala loi maan. Ja nainen tehtiin miehen kylkiluusta kirjaimellisesti.
Tällaisia juttuja lapsellenikin selitettiin, ja kun hän esitti oman mielipiteensä, perheen isä ihan hermostui. Vetosi vain raamattuun.
Kommentit (220)
1) Raamattu opettaa, että Jumala on luonut maan ja taivaan. Siellä ei ole kerrottu evoluutioteoriasta.
2) Lapsen on hyvä oppia kuuntelemaan ja keskustelemaan muiden ihmisten kanssa uskosta, uskonnosta ja erilaisista näkemyksistä. Niin vieraiden kuin teidän vanhempien kanssa. Tuohan on oikein ihanne tilanne, että hän voi kohdata eri tavalla uskovia ihmisiä. Fiksuna vanhempana osaat varmasti kertoa lapselle rakentavasti uskon erilaisuuksista ja samanlaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siten, että kun ÄO on pienempi kuin kengännumero ei pääse yliopistolle töihin.
Vai niin. Kertoisitko vielä, että missä yliopistossa testataan älykkyysosamäärää? Itse olen työskennellyt vain suomalaisessa yliopistossa pääkaupunkiseudulla ja siellä ei ainakaan kyselty älykkyysosamäärästä mitään. Lisäksi olen työskennellyt monien ulkomaalaisten tutkijoiden kanssa ja hekään eivät ole koskaan puhuneet älykkyysosamäärästä mitään.
Hohhoijaa. Oon eri, mutta mun on taaskin vähän vaikea uskoa, että yliopistossa työskennellyt haluais esittää noin tyhmää. Ihanko tosissaan esität, että älykkyys ja koulutus ei korreloi mitenkään keskenään? Äo:sta puhuminen ei tietenkään liity tässä keskusteltavaan aiheeseen mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se "keskustelu" näiden kanssa on sitä Raamattun sisälukua.
Jos taas itse vetoat Raamattuun - vaikka itsensä Jeesuksen sanomisiin - "luet kuin piru raamattua".
Jossakin oikein lueteltiin mitkä kohdat on niitä mitä vääriiskovat suoltaa - esimerkiksi jos vetoat Luukas 6:41 - 42 jossa Jeesus kysyy miksi huomautan roskasta kaverin silmässä etkä huomaa tukkia omassasi - se on kuulemma tällainen piru raamattua-lause. Siinähän Jeesus kieltää tuomitsemasta muita kun itse ei ole synnitön. Sitä tosi uskovainen vihaa koska muiden tuomitseminen on heillä se juttu.
Kieltää tuomitsemasta kadotukseen juu, koska se ei ole ihmisen tehtävä.
Synnin kuitenkin saa ja pitääkin tuomita. Ja syntiin hairahtunutta uskonveljeä tulee kehottaa parannukseen, se on jopa uskovan velvollisuus.
Eli siis teidän velvollisuus on oikein porukalla kytätä ja tuomita toisten tekemisiä sen sijaan että miettisitte omia syntejänne?
Eli heitätte sen kuuluisan ensimmäisen kiven? Meneekö tämä nyt ihan niinkuin Jeesus opettaa sinun mielestäsi?
Entä mitäs tykkäät tästä "helpompi on kamelin mennä neulansilmä läpi kuin rikkaan päästä taivasten valtakuntaan"? Tämäkin on monelle uskovaiselle niitä kohtia jotka ei ole totta. Moni on suorastaan sitä mieltä että Jumala palkitsee vanhurskaan vauraudella.
Vierailija kirjoitti:
"Minulle opetettiin ala-asteella, että kaikki eläimet eli alun perin meressä ja ihminen on kehittynyt näistä meressä eläneistä evoluution seurauksena."
--------------------
Tietenkin. Tuo nyt on aika kaukana siitä, että "kala muuttui ihmiseksi".
Täysin sama asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siten, että kun ÄO on pienempi kuin kengännumero ei pääse yliopistolle töihin.
Vai niin. Kertoisitko vielä, että missä yliopistossa testataan älykkyysosamäärää? Itse olen työskennellyt vain suomalaisessa yliopistossa pääkaupunkiseudulla ja siellä ei ainakaan kyselty älykkyysosamäärästä mitään. Lisäksi olen työskennellyt monien ulkomaalaisten tutkijoiden kanssa ja hekään eivät ole koskaan puhuneet älykkyysosamäärästä mitään.
Ihan jokaiseen työpaikkaan järjestetään työhaastattelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ettei sitä värikynää ole jäänyt käyttöön vähän Raamatunkin eri versioissa?"
Onhan sitä, esim. Uuden maailman käännös pyrkii häivyttämään Jeesuksen jumaluuden ja ns. orjaraamatuissa oli sensuroitu orjien vapauttamiseen viittaavat kohdat. Uuden maailman käännöstä ei käytä kuin Jehovan todistajat ja orjaraamattuja löytänee enää rapakon takaa museoista.
Tutussa kirkkoraamatussa pysyttelemällä voi luottaa että on turvallista ja Sanan mukaista oppia.
Tämä viimeinen virke ei varmastikaan tullut teologilta. Sanan mukainen oppi on niin kontekstista riippuvainen, varsinkin ajasta. Et kai itsekään usko höpinääsi.
Ei tullut teologilta, oikein tiesit.
Jos nykyinen käännös on ei jostain syystä herätä luottamusta, niin lue jotain vanhempaa laajalevikkistä kä
Kiitos tiedosta. Myös englannin- ja saksankielisissä on valikoimaa, katoliset ja ortodoksiversiot siihen päälle. Apokryfeilla ja ilman. Luen korkeintaan 1900-luvun versioita, muissa jo hankala kieliasu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Minulle opetettiin ala-asteella, että kaikki eläimet eli alun perin meressä ja ihminen on kehittynyt näistä meressä eläneistä evoluution seurauksena."
--------------------
Tietenkin. Tuo nyt on aika kaukana siitä, että "kala muuttui ihmiseksi".
Täysin sama asia.
Sattuuko se kun on noin tyhmä kuin sinä?
Vierailija kirjoitti:
Aloitus linee pelkkä provo.
Vastaan silti, että se, joka ei usko Jumalan luoneen kaikkea, ei ole Raamatun mukainen uskossaan, vaan usko omiaan. Sillä se asia, että Jumala on luonut kaiken, kerrotaan läpi Raamatun, aina Mooseksen kirjoista Ilmestyskirjaan asti, ei siis ainoastaan Raamatun alussa, luomiskertomuksessa. Joka siis kieltää luomisasian, leimaa aika monta Raamatun kirjoittajaa valehtelijaksi.
Hellareitten oppi on siis ihan oikea oppi tässä asiassa.
Näin normaalijärkisenä jaksaa ihmetyttää että miksi ihmiset laumoittain jaksavat sukupolvesta toiseen uskoa näihin vanhoihin tarinoihin ja antavat niiden ohjata omaa elämää ja ajatuksia. Eihän ne edes ole kummoisia tarinoita ja siitä huolimatta ihmiset sekoavat ja alkavat lainaamaan ja höpisemään näitä tarinoita ihan julkisesti muille. Ihan kuin jotain huumetta olisivat nauttineet. Ajatteleppa ihan ite, kuten Jope Ruonansuukin sanoi, älä anna muiden ohjailla itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siten, että kun ÄO on pienempi kuin kengännumero ei pääse yliopistolle töihin.
Vai niin. Kertoisitko vielä, että missä yliopistossa testataan älykkyysosamäärää? Itse olen työskennellyt vain suomalaisessa yliopistossa pääkaupunkiseudulla ja siellä ei ainakaan kyselty älykkyysosamäärästä mitään. Lisäksi olen työskennellyt monien ulkomaalaisten tutkijoiden kanssa ja hekään eivät ole koskaan puhuneet älykkyysosamäärästä mitään.
Hohhoijaa. Oon eri, mutta mun on taaskin vähän vaikea uskoa, että yliopistossa työskennellyt haluais esittää noin tyhmää. Ihanko tosissaan esität, että älykkyys ja koulutus ei korreloi mitenkään keskenään? Äo:sta puhuminen ei tietenkään liity tässä keskusteltavaan aiheeseen mitenkään.
Lähinnä kritisoin tuota jatkuvaa älykkyysosamäärästä puhumista, kun en ole tutkijapiireissä koskaan törmännyt siihen. Toki se tuntuu olevan nettikeskusteluissa monesti eräänlainen pilkkakeino vastapuolen argumenttien mitätöimiseen, mikä sekin on aika järjetöntä. Itse esimerkiksi olen ollut koko ikäni tekemisissä kehitysvammaisten kanssa, koska lähipiirissäni on sellainen. Kehitysvammaisilla on miltei aina alhainen älykkyysosamäärä, mutta monet heistä ovat hyvin sydämellisiä ja mukavia ihmisiä. Jos pitäisi valita, niin mieluummin olisin lempeä tyhmä kuin ylimielinen älykkö.
Jos olisin diktaattori, niin poistaisin kaikki uskonnot valtakunnastani ja sanoisin että nyt lopettakaa tuo höpöttäminen, aikuiset ihmiset. Uskonnot tuovat vain sotia, syrjimistä, eriarvoistamista maailmaan.
Vierailija kirjoitti:
1) Raamattu opettaa, että Jumala on luonut maan ja taivaan. Siellä ei ole kerrottu evoluutioteoriasta.
2) Lapsen on hyvä oppia kuuntelemaan ja keskustelemaan muiden ihmisten kanssa uskosta, uskonnosta ja erilaisista näkemyksistä. Niin vieraiden kuin teidän vanhempien kanssa. Tuohan on oikein ihanne tilanne, että hän voi kohdata eri tavalla uskovia ihmisiä. Fiksuna vanhempana osaat varmasti kertoa lapselle rakentavasti uskon erilaisuuksista ja samanlaisuudesta.
Kyllä näin on. Olen keskustellut paljonkin lasteni kanssa näistä näkemyseroista, ja opettanut suvaitsevuutta. Asumme katolisella alueella. Suhtaudun itse sillä mielellä asiaan, että luterilaisuus meille on kulttuurista sattumaa, jollekin muulle sattumaa vaikka katolisuus tai vapaakirkko. Kääntyminen myöhemmin harkittua. Puolensa kaikella.
Olen ennemminkin joutunut selittämään lapsilleni sitä, miksi joillakin aikuisilla on tarve propagoida omaa vakaumustaan. Ei edelleenkään ole reilua, tosin realistista oppia pitämään puolensa. Silti, jossakin iässä se voi vielä olla liikaa yrittää järkyttää vaikka naapurin alakoululaisen lapsen (perheen) kulttuuria. Kysymys kuuluu vieläkin, miksi? Teini on jo eri tavalla avoin ja utelias.
Tää aina yllättää teidät tapauskovaiset, että jotkut uskovat ihan oikeasti :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Minulle opetettiin ala-asteella, että kaikki eläimet eli alun perin meressä ja ihminen on kehittynyt näistä meressä eläneistä evoluution seurauksena."
--------------------
Tietenkin. Tuo nyt on aika kaukana siitä, että "kala muuttui ihmiseksi".
Täysin sama asia.
Sattuuko se kun on noin tyhmä kuin sinä?
Miten määrittelet tyhmyyden ja sen tuottaman kivun? Voin vastata kysymykseesi, kun olet antanut tarkan määritelmän.

No, elämää on alkanut siirtyä merestä maalle ehkä joskus 400 miljoonaa vuotta sitten. Ihmislaji taas on joitain satoja tuhansia vuosia vanha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Minulle opetettiin ala-asteella, että kaikki eläimet eli alun perin meressä ja ihminen on kehittynyt näistä meressä eläneistä evoluution seurauksena."
--------------------
Tietenkin. Tuo nyt on aika kaukana siitä, että "kala muuttui ihmiseksi".
Täysin sama asia.
Sattuuko se kun on noin tyhmä kuin sinä?
Miten määrittelet tyhmyyden ja sen tuottaman kivun? Voin vastata kysymykseesi, kun olet antanut tarkan määritelmän.
Et voi. Olet ikävä kyllä liian tyhmä siihen.

Sitten ei varmaan kannata kysyäkään, kun ei siitä kerran ole mitään hyötyä. Aika on rajallista ja sitä ei kannata tuhlata turhiin kysymyksiin.
"Jaa että kaikessa ei tarvitsekaan ottaa Raamattua huomioon?"
Ei silloin, kun se on vastoin omia etuja.
Mitä väliä tuollaisilla näkemyseroilla on, jos kerran olet uskovainen itsekin? Jos lapsesi tulee uskoon itse aikuisena, hän kuitenkin muodostaa omat teologiset näkemyksensä kreationismista / älykkäästä suunnittelusta / evoluutioteoriasta.
Eikö ole mukavaa, että lapsella on kavereita uskovasta perheestä, samanlaisilla arvoilla. Antaa lasten olla lapsia, kiistelkööt aikuiset liikkeiden välisistä eroista.
Ei tullut teologilta, oikein tiesit.
Jos nykyinen käännös on ei jostain syystä herätä luottamusta, niin lue jotain vanhempaa laajalevikkistä käännöstä. Samat asiat on sielläkin, vain vanhemmalla kieliasulla.