Kävin tänään vauvan kanssa muskarissa

Älä välitä. Tee lapsen kanssa teille mukavia juttuja. Itse koin samanlaisia tunteita aikoinaan muskarissa vauvan kanssa. Nyt lapsi on jo iso lukiolainen, ei tullut kiusatuksi ja on hyvä koulussa, kauniskin on. Olin varmaan outo äiti ja lapsellani ehkä nepsypiirteiä mutta maailma on muuttunut, onneksi. Saa olla erilainen ja omani olen opettanut hyväksymään erilaiset ihmiset joukkoon. Maailma ei myöskään ole paha. Muista se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä vanha muskarintäti. Osallistumalla tunnin kulkuun olet itsekin vuorovaikutuksessa toisiin äiteihin. He huomaavat pian, oletko huumorintajuinen, pingottaja, leppoisa yms.. Tee vain mukana, niin tottuvat sinuun.

Kaikille vanhoille ja uusille muskarintädeille voisi vinkata, että heidän tehtävänsä ja suoranainen velvollisuutensa on luoda ilmapiiriä, jossa jokainen on tervetullut, ja jossa ei heti alkuun ryhdytä arvottamaan uusien ihmisten persoonia. 

No muskarintäti vastaa: niinhän me tehdäänkin. Mitä kuvittelit? Minun vauvaryhmissä pidin huolta siitä, että lauluissa pystyi tekemään mukana, kontaktin ottoa edistettiin tasapuolisesti, eli estin vanhakaveriryhmittymien muodostumista jne..Hyvä mieli ja ilo tarttui kyllä. Silti se mitä tapahtuu ennen ja jälkeen ryhmiä (pukeminen, odottelu) luokan ulkopuolella on muskarintädin ulottumattomissa, koska aina jollain on jotain kysyttävää, soittimia täytyy järjestellä jne.

Tulee minullekin jo sellainen tunne, että ap olettaa saavansa jotain erityishuomiota. Se ei ole realistista.

Aloita keskustelu yhden, mukavaksi katsoman äidin kanssa ja lähde siitä liikkeelle. Kysy vaikka jotain tai ihastele tämän vauvaa. Siitä se keskusteluyhteys lähtee ja leviää muille mammoille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap sun täytyy nyt kasvattaa selkäranka ja päästävä asioiden yläpuolelle lapsesi takia. Älä kaada tai leimaa lastasi omien kokemuksien tai epävarmuuksien takia. Olen aina kokenut ulkopuolisuutta ja jäänyt vähän syrjään, mutta lapsistani on tullut reippaita ja ulospäin suuntautuneita sekä sujahtavat joukkoon kuin kala vedessä. Vain sinä esimerkillä ja asenteellasi voit siihen vaikuttaa, vaikka tulisikin vastoinkäymisiä ja pettymyksiä vastaan. Sinun kokemuksesi eivät ole lapsesi kokemus, joten hän ei niistä voi kärsiä. Ja sanon, että pitkälle kouluikään myös nämä äiti kaverit ohjailevat lapsiaan leikkimään keskenään kunnes koulussa sitten jälkikasvu hakeutuu itselleen sopivaan seuraan. 

Miten tuo selkäranka kasvatetaan? Miten päästään yli? MITEN?

 

En tiedä miten muuttaa asennetta kun en tiedä mitä väärää teen. Menen ja teen ihan avoimin mielin. Sitten tulee tunne, että muut melkein pelästyvät. En minä siellä mitään erityisiä kavereita edes halua vaan lähinnä odotan aina, että koko paska on ohi. Lapsen takia siellä käyn.

Ennemmin tuntuu, että äitiys on yksi helkkarin näytelmä. Pitäisi olla ihan joku muu ihminen. Naisellinen, pehmeä ja sosiaalinen. En ole yhtään pehmeä vaikka päivittäin lässyttelenkin vauvalle. 

ap

En tarkoita moittia, enkä vastuuttaa sinua tilanteesta, mutta ehkäpä asenteesi näkyy myös ulospäin. Itsellenikin joku vauvamuskari olisi henkilökohtainen helvetti, onneksi ei ole lapsia. En siis vihaa lapsia, mutta ryhmä, jossa pitäisi tutustua toisiin vain elämäntilanteen takia, kuulostaa minulle vaikealta. 

 

Suomessa on todella inhottava maan tapa jättää tervehtimättä pienestäkin syystä, ja uskon, että ryhmässä voi olla huono dynamiikka. 

 

Silti ehdotan, että etsiytyisit itsesi ja taustasi takia psykoterapiaan, pääsisit sinua vaivaavista ajatuksista. Olen itse käynyt pitkän psykoterapian, tosin erilaisista syistä, ja elämänlaatuni on parantunut valtavasti.

Ja vielä: onnea vauvasta!

N46

Mulla oli tuollaista samanlaista. Sitten vaan päätin, että käyn muskarissa muskarin itsensä takia ja vauvan takia. Ihan sama, keitä muita siellä käy tai millaisia he ovat. Osa niistä muskariäideistä on tuntenut toisensa jo ennen vauvoja.

Voisiko johtua ulkonäöstäsi?

Vissiin se "leima" on siirtymässä lapseen kun muut lapset tuntuvat tulevan lapsen lähelle ja yrittävät viedä lapselta lelua tai häiriköivät. 

Siis noinhan pienet lapset leikkivät, tulevat toisia lähelle ja aina haluavat sen lelun mikä toisella on. Tuntuu että kuvittelet jotain ihan omiasi normaaleista asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käy terapiassa käsittelemässä ongelmasi. 

Ja ymmärrä, ettei kukaan sinua tuijota.

MIKÄ se ongelma siis on? Voitko selittää mikä asia pitää käsitellä ja muuttaa? 

ap

No minulla on yksi idea jota voit kokeilla. Olin itse nuorempana varsin estynyt ja arka vieraassa seurassa enka kauheasti aloittanut keskusteluja. Usein tunsin jaavani ulkopuolelle niinkuin sina itseasi kuvailet. 

Ulkomailla asuessa olen muuttunut sosiaalisemmaksi ja olen ihan oikeasti harjoitellut ja oppinut aikuisena sosiaalisia taitoja.  Peruspilarini on nykyaan se etta otan itse kevyesti kontaktia ymparilla oleviin ihmisiiin. Ennen aina jotenkin odotin etta energiaa alkaisi virrata muista ihmisista minuun pain, joku huomaisi minut ja alkaisi ehka jutella. Nyt olen oppinut kaantamaan energiavirran niin pain etta juttelen itse ensin muille. Tilanteesta riippuen saatan kommentoida ilmoja, ihailla kauniita kenkia ja kysya mista ne ovat peraisin, tiedustella ravintolasuositusta tai jotain muuta tilanteeseen sopivaa. Ja ennen kaikkea kevyeeseen tyyliin. Keskustelunavaus on pallo jonka heitan vierustoverille, han voi sitten ottaa kopin ja palauttaa pallon minulle tai sanoa jotain ymparipyoreaa viestittaen ettei jutustelu nyt oikein kiinnosta. Ei haittaa. Ehka ensi kerralla tai jonkun toisen kanssa sitten.

Yritan usein saada keskustelunavaukseen jotain vastapuolelle iloa tuottavaa, kuten esim kauniin vaatteen, komean menopelin tai jonkin taitavan tai huomaavaisen suorituksen kommentointia. Jos huomaan ihailevani jotain niin sanon sen nyt aaneen.  Sinun tapauksessasi esimerkiksi voisin kommentoida positiiviseen savyyn toisen aidin lasta,  ihailla lapsen eloisuutta, asua tai kauniita silmia. Kaikista lapsista loytyy aidosti kivaa sanottavaa. On vaikea olla ynsea ihmiselle joka kommentoi kauniisti omaa lasta. Vaikka keskustelua ei heti kauheasti syntyisi, aiti todennakoisesti muistaa sinut ja suhtautuu jatkossa positiivisemmin sinuun.

Tama uusi tapa kommunikoida ja ottaa kontaktia on pitkan opettelun tulos. Olin todella hammastynyt miten paljon helpommaksi vieraiden ihmisten kohtaamisen teki se etta mina olin kiinnostunut heista ja heidan tekemisistaan ja esitin heille kysymyksia. Siina sain ikaankuin olla hiukan sivussa itse ja tehda toisesta sen paahenkilon joka hoiti puhumisen. Ja opin tuntemaan ihmisia ja usein loytyi ihan yllattaviakin yhdistavia asioita kun hetki juteltiin. Sitten sita huomasikin aina valilla olevansa keskella kiinnostavaa keskustelua uuden ja mielenkiintoisen ihmisen kanssa. 

Kokeile, ei ole mitaan havittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap sun täytyy nyt kasvattaa selkäranka ja päästävä asioiden yläpuolelle lapsesi takia. Älä kaada tai leimaa lastasi omien kokemuksien tai epävarmuuksien takia. Olen aina kokenut ulkopuolisuutta ja jäänyt vähän syrjään, mutta lapsistani on tullut reippaita ja ulospäin suuntautuneita sekä sujahtavat joukkoon kuin kala vedessä. Vain sinä esimerkillä ja asenteellasi voit siihen vaikuttaa, vaikka tulisikin vastoinkäymisiä ja pettymyksiä vastaan. Sinun kokemuksesi eivät ole lapsesi kokemus, joten hän ei niistä voi kärsiä. Ja sanon, että pitkälle kouluikään myös nämä äiti kaverit ohjailevat lapsiaan leikkimään keskenään kunnes koulussa sitten jälkikasvu hakeutuu itselleen sopivaan seuraan. 

Miten tuo selkäranka kasvatetaan? Miten päästään yli? MITEN?

 

Siinähän se tuli: halveksit muita äitejä ja pidät koko muskaria pakollisena asiana. Näytät muille, että inhoat koko juttua, mutta uhraudut vauvan takia. Miksi ihmeessä oletat heidän olevan kavereitasi, kun tuot selkeästi ja avoimesti esille koko homman naurettavuuden?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tommoiset ensi kerran vierastamiset selity sillä että suomalaiset ovat ylipäätään sosiaalisesti kömpelöitä. Ei uskalleta mitään vieraammalle sanoa ja takerrutaan tuttuihin ja turvallisiin. Usein ei edes ymmärretä huomioida vieraampaa vaan ohitetaan. Tuskin sinussa mitään vikaa on, ainakaan päälle näkyvää. Jatka käymistä siellä, kyllä ne siitä pehmenevät. 

Tai sitten torjutaan välittömästi liian tyrkyn yritykset tunkeutua seuraan, koska moni ap:n kaltainen osoittautuu lopulta riippakiveksi. Minua ei ole koskaan haitannut se, että en ole äitipiireissä ja olen osannut puolustaa lastani, kun joku yrittää viedä häneltä lelun. Mutta jos joku tyrkyttää itseään kaverikseni ja valittaa, että on yksin, niin punainen lippu nousee samantien ja peräännyn. En halua olla kenenkään ainoa, tärkeä äitikaveri, j

Itse asiassa kyllä, tietynlainen tervehtiminen on itsensä tyrkyttämistä. Ne muut huikkaavat ovelta heipat ja ryhtyvät ottamaan lapselta ulkovaatteita naulakkoon, sinä pysähdyt ovella, katseesi kiertää koko porukassa ja sitten tervehdit pysähtyen siihen ovelle ja odotat, että sinulle vastataan ennen kuin ryhdyt riisumaan lasta. Tai vaihtoehtoisesti tervehdit intensiivisesti katsoen viereistä äitiä odottaen ja selkeästi vaatien, että kaikki pysähtyy ja sinulle puhutaan.

Et huomaa, jos joku huikkaa olan yli tervehdyksen, koska edellytät pysähtymistä ja katsekontaktia ennen kuin suostut kuulemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käy terapiassa käsittelemässä ongelmasi. 

Ja ymmärrä, ettei kukaan sinua tuijota.

MIKÄ se ongelma siis on? Voitko selittää mikä asia pitää käsitellä ja muuttaa? 

ap

No minulla on yksi idea jota voit kokeilla. Olin itse nuorempana varsin estynyt ja arka vieraassa seurassa enka kauheasti aloittanut keskusteluja. Usein tunsin jaavani ulkopuolelle niinkuin sina itseasi kuvailet. 

Ulkomailla asuessa olen muuttunut sosiaalisemmaksi ja olen ihan oikeasti harjoitellut ja oppinut aikuisena sosiaalisia taitoja.  Peruspilarini on nykyaan se etta otan itse kevyesti kontaktia ymparilla oleviin ihmisiiin. Ennen aina jotenkin odotin etta energiaa alkaisi virrata muista ihmisista minuun pain, joku huomaisi minut ja alkaisi ehka jutella. Nyt olen oppinut kaantamaan energiavirran niin p

Kommentoin jo positiivisesti muiden lapsia, lasten vaatteita tms. ja olin tehnyt jo niin tuossa tilanteessa. Eivät kaikki suomalaiset ole tuppisuita ja olen minäkin asunut ulkomailla. Hellanlettas näitä oletuksia! Opettele nyt itse edes kirjoittamaan, äidinkielesi on kamalaa lukea.

ap

Mulla on sulle ehdotus. Jatka muskarissa, mutta päätä, ettet kiinnitä yhtään huomiota enää siihen, miten sua kohdellaan, vaan ole siellä vain lapsesi takia. Älä huomioi muiden kaveruuksia, moikkaamisia ym. Keskity lapseesi, äläkä anna muille tilaa ajatuksissasi ja tekemissäsi. Ole lapsellesi läsnä, hänen äitinsä, joka kiinnittää huomionsa häneen, ei muihin vieraisiin ihmisiin. Tee vaikka mielikuvitusharjoite, että sulla on niin paljon kavereita, ettet kaipaa yhtään uutta, ja olet siellä vain lapsesi takia kiireisen arkesi keskellä. Päätä myös, että lapsellesi se on kiva kokemus, mutta sulle täysin neutraali. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap sun täytyy nyt kasvattaa selkäranka ja päästävä asioiden yläpuolelle lapsesi takia. Älä kaada tai leimaa lastasi omien kokemuksien tai epävarmuuksien takia. Olen aina kokenut ulkopuolisuutta ja jäänyt vähän syrjään, mutta lapsistani on tullut reippaita ja ulospäin suuntautuneita sekä sujahtavat joukkoon kuin kala vedessä. Vain sinä esimerkillä ja asenteellasi voit siihen vaikuttaa, vaikka tulisikin vastoinkäymisiä ja pettymyksiä vastaan. Sinun kokemuksesi eivät ole lapsesi kokemus, joten hän ei niistä voi kärsiä. Ja sanon, että pitkälle kouluikään myös nämä äiti kaverit ohjailevat lapsiaan leikkimään keskenään kunnes koulussa sitten jälkikasvu hakeutuu itselleen sopivaan seuraan. 

Miten tuo selkäranka ka

Kiitos! Psykoterapiaan ei kuitenkaan ole varaa. Jos olisi niin laittaisin ne rahat ennemmin sijoituksiin poikimaan lisää rahaa itselleni kuin antaisin jollekin puoskarille rikastuttamaan tämän lompakkoa.

Olen kuitenkin huomannut, että olen hyvin täynnä vihaa ja katkeruutta tällä hetkellä ja kaikkea on tullut pintaan sen jälkeen kun yli vuosi sitten lopetin kaikkien päihteiden käytön kokonaan. 

Eli on noita ajatusvinoumia ja vääristymiä. Lähinnä on pelkoja lapsenkin suhteen. Olen nyt jo psykologilla, mutta nykyään kaikki kirjataan Omakantaan niin tuntuu siltä etten uskalla puhua juuri niistä asioista joista pitäisi puhua. Siksi varmaan kirjoitan tännekin niin naurettavaa kuin se tavallaan onkin. 

Suurin pelkoni on, että lapseni joutuu kiusatuksi. Sitten kuitenkin saatan itse tulla pahimmaksi lapsen kiusaajaksi. Olen saanut jo kotona raivokohtauksia ja haluaisin kitkeä ne pois. Olen yleensä päässyt pahimmasta raivosta hikiliikunnalla, mutta olen ollut viime aikoina kipeä niin en ole päässyt liikkumaankaan. Sitten tulee esiin tätä vainoharhaisuutta muita ihmisiä kohtaan.

^ap

Miksi ihmeessä ap teit lapsen? Näytät olevan itse niin rikki henkisesti ettei se ole hyvä kasvualusta lapselle. Ja tottakai puhut kaikki psykologille, että sun lapsi saa sitä kautta tukea.

Itselläni on samoja kokemuksia, vaikka olenkin mies. Moni muu on verkostoitunut muskarilaisten kanssa tosi hyvin, mutta meillä vaimoni kanssa ei vain riitä energia tämän tason sosiaaliseen kanssakäymiseen. Lapsi kyllä tykkäisi olla muiden lasten kanssa vuorovaikutuksessa, mutta tämän takia hän ei saa yhtä paljon kontaktia muiden lasten kanssa kuin muut ja on vaarana, että jää vähän ulkopuoliseksi.

Vaimolle tärkein prioriteetti on tekstailla suvulleen, joten joudun aika paljon huolehtimaan lapsemme virikkeistä kotona ja karsimaan omia menoja. Tästä tulee sellainen kierre, että olen uupunut jo ennen ihmisten keskuuteen menemistä ja kuin lekalla lyöty sieltä tullessa. Emme ole parhaita esimerkkejä lapsellemme muiden kanssa toimimisesta. Onneksi joidenkin lasten kanssa hän on silti saanut jonkinlaisen yhteyden leikeissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tommoiset ensi kerran vierastamiset selity sillä että suomalaiset ovat ylipäätään sosiaalisesti kömpelöitä. Ei uskalleta mitään vieraammalle sanoa ja takerrutaan tuttuihin ja turvallisiin. Usein ei edes ymmärretä huomioida vieraampaa vaan ohitetaan. Tuskin sinussa mitään vikaa on, ainakaan päälle näkyvää. Jatka käymistä siellä, kyllä ne siitä pehmenevät. 

Tai sitten torjutaan välittömästi liian tyrkyn yritykset tunkeutua seuraan, koska moni ap:n kaltainen osoittautuu lopulta riippakiveksi. Minua ei ole koskaan haitannut se, että en ole äitipiireissä ja olen osannut puolustaa lastani, kun joku yrittää viedä häneltä lelun. Mutta jos joku tyrkyttää itseään kaverikseni ja valittaa, että on yksin, niin punainen lippu nousee samantien ja peräännyn. En h

Huikkasin moikat kun tulin muskarille ovesta sisään tultaessa. Ei kukaan silloin vastannut. Samoin moikkasin lähtiessä. Onko tämä nyt sitä tyrkkyyttä? Mikä on sopiva riittävän neutraali viittoma tuohon tilanteeseen? Keskimmäinen sormiko?

ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä ap teit lapsen? Näytät olevan itse niin rikki henkisesti ettei se ole hyvä kasvualusta lapselle. Ja tottakai puhut kaikki psykologille, että sun lapsi saa sitä kautta tukea.

T. lasun sossu

Hei AP,

En minäkään vauvamuskarista kavereita löytänyt. Olen myös taustaltani koulukiusattu, ja nuorena aikuisena minulla ei ollut juurikaan ystäviä. 

Kuitenkin lasten vauva-ajan jälkeen, aikuisiällä olen onnistunut tutustumaan uusiin ihmisiin ja saamaan ystävyyssuhteita. Osa lasten kautta, osa työn kautta, osa samojen harrastusten tai/ja muuten yhteisen toiminnan kautta.

Olen kyllä joutunut tekemään töitä sen kanssa, että koen itseni yhtä hyväksi kuin muut, ja että jos avaan suuni, kukaan todennäköisesti ei ala v.ttuuilla tai nauraa.

Näiden asioiden oivaltamisen jälkeen olen myös löytänyt itsetuntoni ja itseni, ja uskaltanut tarttua moneen arkiseen, silti hienoon, tilaisuuteen. Olen myös todennut, että jonkun toisen ajatukset minusta eivät lopultakaan määrittele minua, ja että maailmaan mahtuu myös ihmisiä joista minä en niin välitä.

Sun lasta varmasti ei syrjitä, lapset on tollasia että ottavat lelun kädestä, ei heillä ole ton ikäisenä mitään taka-ajatuksia. Muuten en osaa sanoa mistä kiikastaa, oon itse käynyt muskarissa ja silloin siellä kyllä moikkailtiin kaikkia, toki siellä vaikutti olevan muutama jotka oli tunteneet toisensa jo pidemmältä ajalta niin siksi varmaan hengasivat keskenään ja sopivat esim. muskarin jälkeen yhteisiä menoja. Mutta tutustuin itsekin sitten pikkuhiljaa muutamiin äiteihin, joiden kanssa enemmän vietettin aikaa puistossa ja lounaalla ja kyläiltiin toisillamme. Muuten kyllä sanoisin olevani yksinäinen ja huono tutustumaan ihmisiin, jos pitäisin synttärit niin tuskin sinne ketään tulisi joten en pidä :D