Lue keskustelun säännöt.
Kävin tänään vauvan kanssa muskarissa
Muut muskarilaiset tuntuvat tuntevan toisensa. Kyselevät missä se-ja-se on. Yritän päästä mukaan yhteyteen muiden kanssa, ei onnistu. Lähtiessä joku toinen uusi tyyppi sanoo muille heipat. Hänelle vastataan iloisesti. Sitten kun itse lähden vauvan kanssa sanon "moikka" kuuluvasti ja kukaan ei edes noteeraa. Ryhmän vetäjä taas tuntuu jotenkin säälivän yksinäisyyttäni.
Sitten taas joku sukulainen, tuttu tai neuvolan terkka kyselee ohimennen joko mulla on muita äitikavereita. Kärsin itse kiusaamisesta päiväkodissa ja koulussa yli kymmenen vuotta. Vissiin se "leima" on siirtymässä lapseen kun muut lapset tuntuvat tulevan lapsen lähelle ja yrittävät viedä lapselta lelua tai häiriköivät.
Mitään näistä asioista ei tietenkään ole muiden mielestä edes olemassa. Mieheni sanoi, että hän voi opettaa taitoja joilla puolustan itseäni. Kyse ei saakeli ole siitä, koska osaan puolustaa itseäni vaan että miten v***ssa pääsen tästä leimasta eroon?! Olen aina joko vain ylenkatsottu tai kiusattu ja tuollainen huomiotta jättäminen, paska kohtelu, tuijotus yms. ei lopu koskaan ja silti pitäisi olla SOSIAALINEN!!!! En minä yksin voi sitä olla!!!
Kommentit (285)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa naisten maailmaan. Naiset osaavat henkisen väkivallan todella hyvin.
Joo, tuota se on todella usein. Oikein hämmästyy jos jossain sattuu tuurilla olemaan terve ryhmädynamiikka.
Kyllä ja toksinen feminiinisyys on maailman olemattomin käsite.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa naisten maailmaan. Naiset osaavat henkisen väkivallan todella hyvin.
Olihan tätä aikanaan joukkuelajin piirissäkin, koulussa, töissä jne. Ei tämä minulle mitään uutta ole. En tajua kuitenkaan mitä teen väärin. On minulla ollut joskus naispuolisia kavereita joista lähes kaikki hylkäsivät tai kohtelivat paskasti.
Mutta miksi joillekin sanotaan se moi ja minulle ei mitään...? Miksi vauvaani tullaan härkkimään?
ap
Älä anna härkkiä vauvaasi sillä tavoin että otetaan lelut. Samalla kasvatat niitä härkkijöitä.
Täällä vanha muskarintäti. Osallistumalla tunnin kulkuun olet itsekin vuorovaikutuksessa toisiin äiteihin. He huomaavat pian, oletko huumorintajuinen, pingottaja, leppoisa yms.. Tee vain mukana, niin tottuvat sinuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sun täytyy nyt kasvattaa selkäranka ja päästävä asioiden yläpuolelle lapsesi takia. Älä kaada tai leimaa lastasi omien kokemuksien tai epävarmuuksien takia. Olen aina kokenut ulkopuolisuutta ja jäänyt vähän syrjään, mutta lapsistani on tullut reippaita ja ulospäin suuntautuneita sekä sujahtavat joukkoon kuin kala vedessä. Vain sinä esimerkillä ja asenteellasi voit siihen vaikuttaa, vaikka tulisikin vastoinkäymisiä ja pettymyksiä vastaan. Sinun kokemuksesi eivät ole lapsesi kokemus, joten hän ei niistä voi kärsiä. Ja sanon, että pitkälle kouluikään myös nämä äiti kaverit ohjailevat lapsiaan leikkimään keskenään kunnes koulussa sitten jälkikasvu hakeutuu itselleen sopivaan seuraan.
Miten tuo selkäranka kasvatetaan? Miten päästään yli? MITEN?
ap
Muutat asennetta niin ettei tuo ole sinun elämän laatuasi määrittelevä tekijä. Nielet harmin, kiukun, katkeruuden eli mikä tunne sulla onkaan ja annat asian olla. Menet pää pystyssä eteenpäin ja keskityt antamaan lapselle parhaat mahdolliset lähtökohdat omalla esimerkillä. Pitää vaan hyväksyä, että muihin ihmisiin et voi vaikuttaa
Vierailija kirjoitti:
Voi ap , aivan selvästi sinä tarvitset monen vuoden terapian. Itsetuntosi on nollassa ja sitä et myönnä. Millainen on geeniperimäsi? Onko sukulaisillasi tai vanhemmillasi samanlaista ongelmaa.
Minulla on läheinen,joka on pitkän elämän aika aina ollut kiusattu, ongelmien syy on aina muut. Minua ei ole ikinä kiusattu. Kukaan ei ole ikinä ollut syyllinen , jos minulla on ollut ylämäkeä. That is it!
Menipä syvälle. Mihin tarvitaan itsetuntoa jos ap tervehtii mutta mutta kukaan ei vastaa. Siinä joukossa saattaa olla myös jotain ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sun täytyy nyt kasvattaa selkäranka ja päästävä asioiden yläpuolelle lapsesi takia. Älä kaada tai leimaa lastasi omien kokemuksien tai epävarmuuksien takia. Olen aina kokenut ulkopuolisuutta ja jäänyt vähän syrjään, mutta lapsistani on tullut reippaita ja ulospäin suuntautuneita sekä sujahtavat joukkoon kuin kala vedessä. Vain sinä esimerkillä ja asenteellasi voit siihen vaikuttaa, vaikka tulisikin vastoinkäymisiä ja pettymyksiä vastaan. Sinun kokemuksesi eivät ole lapsesi kokemus, joten hän ei niistä voi kärsiä. Ja sanon, että pitkälle kouluikään myös nämä äiti kaverit ohjailevat lapsiaan leikkimään keskenään kunnes koulussa sitten jälkikasvu hakeutuu itselleen sopivaan seuraan.
Miten tuo selkäranka kasvatetaan? Miten päästään yli? MITEN?
ap
Muutat asennetta niin et
En tiedä miten muuttaa asennetta kun en tiedä mitä väärää teen. Menen ja teen ihan avoimin mielin. Sitten tulee tunne, että muut melkein pelästyvät. En minä siellä mitään erityisiä kavereita edes halua vaan lähinnä odotan aina, että koko paska on ohi. Lapsen takia siellä käyn.
Ennemmin tuntuu, että äitiys on yksi helkkarin näytelmä. Pitäisi olla ihan joku muu ihminen. Naisellinen, pehmeä ja sosiaalinen. En ole yhtään pehmeä vaikka päivittäin lässyttelenkin vauvalle.
ap
Aika harvinaista taitaa olla, että sieltä muskarista löytyisi oikeita kavereita. Useimmat lienevät tutustuneet toisiinsa jo aiemmin ja toisaalla.
Itse yritin etsiä äitikavereita saatuani ensimmäisen lapseni. Aivan turhaan. Olin se aktiivinen ihminen, joka järjesteli ja ehdotteli ja kutsui aina ison määrän ihmisiä. Lopulta kaikki liukenivat pareittain ympäriltäni omiin juttuihinsa. Ehkä olin tuolloisessa roolissani liian aktiivinen, sanavalmis ja itsevarma, itseironinenkin. Ehkä lapseni vastaavasti oli liian arka. Ehkä minulla oli infonörttinä liikaa vastauksia kysymyksiin, ja toin ihmisille mieleen jonkun neuvolan tädin. Usein äitikerhoissa kävi niin, että minulla synkkasi hyvin kerhon vetäjän kanssa, ei muiden.
No lopulta sain toisen lapseni kaveripiirin kautta yhden äitikaverin, joka olikin samantapainen persoona kuin minä itse. Vaikka olimme monista lapsiin liittyvistä asioista eri mieltä, se ei meitä haitannut, päinvastoin oli hauskaa perustella näkemyksiään. Pidämme edelleen yhteyttä vaikka lapset ovat jo isoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä vanha muskarintäti. Osallistumalla tunnin kulkuun olet itsekin vuorovaikutuksessa toisiin äiteihin. He huomaavat pian, oletko huumorintajuinen, pingottaja, leppoisa yms.. Tee vain mukana, niin tottuvat sinuun.
Kaikille vanhoille ja uusille muskarintädeille voisi vinkata, että heidän tehtävänsä ja suoranainen velvollisuutensa on luoda ilmapiiriä, jossa jokainen on tervetullut, ja jossa ei heti alkuun ryhdytä arvottamaan uusien ihmisten persoonia.
Minusta tämä on ihan normaalia, että toisensa pitempään tunteneet kerääntyvät vaihtamaan kuulumisia keskenään. Ootkohan joissain vauvahormoneissa, kun kuvittelet kaiken liittyvän sinuun? Käyt siellä muutaman kerran, moikkailet ihmisiä ja ehkä aloitat keskustelun jonkun muun yksinhengailijan kanssa. Minulle tämä tapahtuu aina, kun aloitan uuden kurssin työväenopistossa. Siellä ei oo mitään tukioppilaita, pitää vain itse lähestyä muita yksinhengailijoita ja unohtaa ne ajatukset "leimasta" ja muut itsekeskeiset ajatusmallit. Leuka pystyssä tuulta päin, nainen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika harvinaista taitaa olla, että sieltä muskarista löytyisi oikeita kavereita. Useimmat lienevät tutustuneet toisiinsa jo aiemmin ja toisaalla.
Itse yritin etsiä äitikavereita saatuani ensimmäisen lapseni. Aivan turhaan. Olin se aktiivinen ihminen, joka järjesteli ja ehdotteli ja kutsui aina ison määrän ihmisiä. Lopulta kaikki liukenivat pareittain ympäriltäni omiin juttuihinsa. Ehkä olin tuolloisessa roolissani liian aktiivinen, sanavalmis ja itsevarma, itseironinenkin. Ehkä lapseni vastaavasti oli liian arka. Ehkä minulla oli infonörttinä liikaa vastauksia kysymyksiin, ja toin ihmisille mieleen jonkun neuvolan tädin. Usein äitikerhoissa kävi niin, että minulla synkkasi hyvin kerhon vetäjän kanssa, ei muiden.
No lopulta sain toisen lapseni kaveripiirin kautta yhden äitikaverin, joka olikin samantapainen persoona kuin minä itse. Vaikka olimme monista lapsiin liittyvistä asioista eri mieltä, se ei meitä haitannut, päinvastoin oli h
Lisään vielä: minäkin olin koulukiusattu. Minusta sitten tuli tällainen. Mutta voihan se edelleen olla, että muut haistavat erilaisuuteni, ja siksi vain vahvat persoonat tai muuten oman tiensä kulkijat kiinnostuvat ystävyydestäni.
Ei ole pakko olla äitikavereita ollakseen äiti. Harvemmalla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse ihan tavis ja vähän sosiaalisesti kömpelö. En odota mitään erikoista tapahtuvaksi jos menen jonnekin missä en oikein tunne ketään. Oletan ettei ketään nyt hirveästi kiinnosta juuri minä. En ala siitä mitään ressiä repimään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä vanha muskarintäti. Osallistumalla tunnin kulkuun olet itsekin vuorovaikutuksessa toisiin äiteihin. He huomaavat pian, oletko huumorintajuinen, pingottaja, leppoisa yms.. Tee vain mukana, niin tottuvat sinuun.
Kaikille vanhoille ja uusille muskarintädeille voisi vinkata, että heidän tehtävänsä ja suoranainen velvollisuutensa on luoda ilmapiiriä, jossa jokainen on tervetullut, ja jossa ei heti alkuun ryhdytä arvottamaan uusien ihmisten persoonia.
Tuo olisi oikea asenne avoimissa tilaisuuksissa, Tietysti, jos näkee että siinä on kivasti lähestynyt ryhmä, niin on sääli tunkea siihen ja rikkoa se. Mutta kai nyt voi tervehdyksen heittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taisit tässä vastata omaan kysymykseesi:
"En minä siellä mitään erityisiä kavereita edes halua, vaan lähinnä odotan, että koko paska on ohi".
"...äitiys on yksi helkkarin näytelmä...en ole yhtään pehmeä".
Mieti, jos ryhmääsi tulisi tällaisin ajatuksin varustettu äiti vauvansa kanssa, olisitko halukas ottamaan kontaktia?
Vierailija kirjoitti:
Taisit tässä vastata omaan kysymykseesi:
"En minä siellä mitään erityisiä kavereita edes halua, vaan lähinnä odotan, että koko paska on ohi".
"...äitiys on yksi helkkarin näytelmä...en ole yhtään pehmeä".
Mieti, jos ryhmääsi tulisi tällaisin ajatuksin varustettu äiti vauvansa kanssa, olisitko halukas ottamaan kontaktia?
Näkyiskö se naamasta niin että jos se tervehtii ettei viitsitä tervehtiä takaisin? Selvä homma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taisit tässä vastata omaan kysymykseesi:
"En minä siellä mitään erityisiä kavereita edes halua, vaan lähinnä odotan, että koko paska on ohi".
"...äitiys on yksi helkkarin näytelmä...en ole yhtään pehmeä".
Mieti, jos ryhmääsi tulisi tällaisin ajatuksin varustettu äiti vauvansa kanssa, olisitko halukas ottamaan kontaktia?
Näkyiskö se naamasta niin että jos se tervehtii ettei viitsitä tervehtiä takaisin? Selvä homma.
En ymmärrä miksei voi olla asiallinen. Kaiken lisäksi nämä eräät varailevat noita ilmaiskerhoja ja priorisoivat käymällä mieluummin maksetuissa ryhmissä. Eli joku köyhä äiti ei pääse kun kermaperse varailee. Tekisi mieli näpäyttää noita. Varsinkin tuota yhtä...
ap
AP. Millaista sä luulit että lapsen kanssa on? Etkö tajunnut, että lapsen kanssa joutuu tekemään sellaisiakin juttuja joista ei äiti pidä? Sulla on vielä lapsen kouluaikakin edessä ja siellä on monenlaista. Monet tuntuu olevan kuin Jasmin Vähäkangas ex Mäntylä. Luulevat että kaikki on helppoa, kun on helppo raskausaika.
Vierailija kirjoitti:
AP. Millaista sä luulit että lapsen kanssa on? Etkö tajunnut, että lapsen kanssa joutuu tekemään sellaisiakin juttuja joista ei äiti pidä? Sulla on vielä lapsen kouluaikakin edessä ja siellä on monenlaista. Monet tuntuu olevan kuin Jasmin Vähäkangas ex Mäntylä. Luulevat että kaikki on helppoa, kun on helppo raskausaika.
Ei kukaan mua pakottanut tuonne menemään. Nyt sitä luetun ymmärrystä...lapsen hyväksi tuolla käydään. Tuskin edes tiedät mitään vaikeasta raskausajasta tai synnytyksestä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sun täytyy nyt kasvattaa selkäranka ja päästävä asioiden yläpuolelle lapsesi takia. Älä kaada tai leimaa lastasi omien kokemuksien tai epävarmuuksien takia. Olen aina kokenut ulkopuolisuutta ja jäänyt vähän syrjään, mutta lapsistani on tullut reippaita ja ulospäin suuntautuneita sekä sujahtavat joukkoon kuin kala vedessä. Vain sinä esimerkillä ja asenteellasi voit siihen vaikuttaa, vaikka tulisikin vastoinkäymisiä ja pettymyksiä vastaan. Sinun kokemuksesi eivät ole lapsesi kokemus, joten hän ei niistä voi kärsiä. Ja sanon, että pitkälle kouluikään myös nämä äiti kaverit ohjailevat lapsiaan leikkimään keskenään kunnes koulussa sitten jälkikasvu hakeutuu itselleen sopivaan seuraan.
Miten tuo selkäranka kasvatetaan? Miten päästään yli? MITEN?
ap
Muutat asennetta niin et
En todellakaan voi vain niellä sitä paskaa!!!!! Se on hvetin nöyryyttävää!!!!
ap
Suomalainen epävarmuus, jurous ja mölliys, uudet ihmiset koetaan aina uhaksi. No ei kaikki ole tuollaisia mutta valtavasti löytyy tällaisia, ja ihan peruskäytöstavat kuten tervehtiminen puuttuu monelta