Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oikea syy masennukseeni oli pikkulapsiaika
23.01.2025 |
Hei,
Olen 37-vuotias äiti ja tajusin tänään kristallin kirkkaasti miksi olen ollut viimeiset 9 vuotta niin allapäin. Nyt kun lapseni ovat kasvaneet 9- ja 7-vuotiaiksi, olen alkanut saada omaa elämääni takaisin. Olen ymmärtänyt, että yksinkertaisesti inhoan pieniä lapsia. Sitä taistelun ja väännön määrää jokaikisestä asiasta. Sotkua ja huutoa. Se että en saa tehdä haluamani asioita vaan lapset pilaavat musiikin kuuntelun, kävelylenkin yms.
Nyt lapset tykkäävät jo mennä harrastuksiin ja kavereilleen. Nukkuvat yönsä. En oikeasti keksi ainuttakaan hyvää asiaa pikkulapsiajassa. Tavallaan olen siitä myös surullinen ja olo on syyllinenkin. Pitkään olen pohtinut olenko vain todella huono äiti vai mikä minua vaivaa kun jatkuvasti olen väsynyt, ärtynyt, haluton.
Nyt en odota enää masentuneena työpäivän päättymistä että kotona jatkuisi jatkuva läsnäolo ja äidinhuutelu. Jos meille olisi kolmas lapsi jostain mielenhöiriöstä tehty niin varmaan olisi loppunut parisuhde ja mielenterveys.
Tunnistaako kukaan vastaavia ajatuksia? Olen siis nyt onnellinen lapsistani kun olemme selvinneet pikkulapsiajan. En pidä pienistä lapsista enkä pelkää sitä kertoa!! Se on ihan ok!
Kommentit (355)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän mistä puhut. Pikkulapsiaikana koti tuntui vankilalta. Mikään ei ollut helppoa, ihan perusasioihin joutui laittamaan paljon energiaa. Ja ei meilläkään mitään tukiverkkoa ollut. Nyt lapset on isoja ja maailmaan on alkanut tulla värit takaisin.
Joo, juuri näin
Vierailija kirjoitti:
Minusta pikkulapsiaika oli parasta. Olin se pullantuoksuinen äiti. Voi kunpa saisin ne ajat takaisin kun lapset olivat pieniä ja lutuisia.
Oliko sulla tukena/apuna sukulaisia, isovanhempia, aviomiestä..?
Minulla ei ollut niin ketään ikinä milloinkaan! Mies tuli ja meni omissa töissään ja minua pidettiin laiskana, joka vaan makaa kotona päivät pitkät. Kolmesta lapsestani kasvoi kuin kasvoikin (vissiin ihan omineen) ihan ok lapsia, josta olen kiitollinen!
Jos sama asia olisi nyt edessä en jättäisi työpaikkaani mutta voisin jäädä osa-aika työhön ne muutamat alkuvuodet.
Tykkään kovasti aikuisista lapsistani, jotka ovat jalat maassa olevia ja uskon, että välimme ovat sen takia lämpimät kun en retuuttanut heitä paikasta toiseen ja pidin hyvän huolen heistä ja heidän tarpeistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta pikkulapsiaika oli parasta. Olin se pullantuoksuinen äiti. Voi kunpa saisin ne ajat takaisin kun lapset olivat pieniä ja lutuisia.
Oliko sulla tukena/apuna sukulaisia, isovanhempia, aviomiestä..?
Minulla ei ollut niin ketään ikinä milloinkaan! Mies tuli ja meni omissa töissään ja minua pidettiin laiskana, joka vaan makaa kotona päivät pitkät. Kolmesta lapsestani kasvoi kuin kasvoikin (vissiin ihan omineen) ihan ok lapsia, josta olen kiitollinen!
Jos sama asia olisi nyt edessä en jättäisi työpaikkaani mutta voisin jäädä osa-aika työhön ne muutamat alkuvuodet.Tykkään kovasti aikuisista lapsistani, jotka ovat jalat maassa olevia ja uskon, että välimme ovat sen takia lämpimät kun en retuuttanut heitä paikasta toiseen ja pidin hyvän huolen heistä ja heidän tarpeist
Toi ylläoleva teksti jatkuu mutta jostain syystä tykkäsi pätkäistä puolet pois!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liikaa sitä pikkulapsiajan todellisuutta kaunistellaan. Kyllä se on todella uuvuttavaa aikaa.
Samaa mieltä
Vierailija kirjoitti:
Luulin otsikon luettuani että siis masennuksesi johtui omasta varhaislapsuudestasi.
Siitä heräsikin ajatus, että mitä jos onkin niin että sinulla on trauma varhaislapsuudesta kun et saanut itse olla mitä olit ja siksi et voi sietää muita sellaisena?
Juuri tästä siinä on yleensä kyse, että kun tajuaa, että oma lapsuus oli turvaton. Näkee lapsissa itsensä, ja traumamuistot nousevat aiheuttaen syvää ahdistusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo mä tunnistan ja tunnustan myös, että vaikka rakastan lapsiani, en oppinut koskaan nauttimaan pikkulapsiajasta ja pienten lasten kanssa olemisesta. Vauvojen hoito oli mukavaa ja nyt isompien lasten kanssa olo, mutta tuo väli 2-10 vuotta tai sinnepäin - ei mun juttu.
antaisin paljon jos voisin muuttaa asioiden tilan, mutta en pysty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä tykkään pienistä lapsista yleisesti, mutta en elää heidän kanssaan 24/7. Minä vain olen sellainen isompien lasten äiti, johtuu varmaan siitä että olen aina ollut todella itsenäinen ja yksin viihtyvä. Parisuhteessakaan en voi sietää jatkuvaa iholla oloa ja roikkumista.
Joo juuri näin, sama juttu
Jos joku lapseton lukee tätä ketjua niin haluan muistuttaa, ettei pikkulapsiaika kestä kauaa. Pahimmat vuodet on 0-2 vee. Sitten helpottaa.
Alakouluikäinen jo syö, peseytyy ja pukee itse eikä huuda ja mesoa tauotta :D Kun matkustelee lasten kanssa pienestä pitäen, heidän kanssa voi tehdä huikeita reissuja jo tosi varhain: tottuvat matkustamiseen ja ovat rohkeita. Elämä ei siis lopu :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle pikkulapsiaika oli parasta 10 vuotta pois työelämästä. Nyt kärsin kaikista oireista huonossa työelämässä ja välttelen sitä parhaani mukaan. T.koti-isä 47
Vierailija kirjoitti:
Minä tykkään pienistä lapsista yleisesti, mutta en elää heidän kanssaan 24/7. Minä vain olen sellainen isompien lasten äiti, johtuu varmaan siitä että olen aina ollut todella itsenäinen ja yksin viihtyvä. Parisuhteessakaan en voi sietää jatkuvaa iholla oloa ja roikkumista.
Kuulostaa pikemminkin siltä että oma kiintymyssuhdemallisi on välttelevä. Uskon että se selittää monien kohdalla sen miksi eivät kestä pikkulapsiaikaa ja lapsen tarvitsevuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikävää
Mikä
Miksi ei jokainen äiti masennu lapsistaan, jos se on syy siihen?
Suomalaisten puolimongolien masennus kulkee geeneissä, ihan turha syyttää muuta. Mikään muu ei selitä mielenterveysongelmien yleisyyttä Suomessa. Olkaa tarkkana kenen kanssa lisäännytte.
Onhan se kauheaa. Kun lapset tulevat kouluikään, niin alkaa helpottaa. Tästä eteenpäin elämäsi vain paranee. Pahin on takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotttakaas vaan ku ne on teinejä.Tulee ikävä pikkulapsiaikoja.
Ei pidä paikkaansa
Ei todellakaan
Vierailija kirjoitti:
Onhan se kauheaa. Kun lapset tulevat kouluikään, niin alkaa helpottaa. Tästä eteenpäin elämäsi vain paranee. Pahin on takana.
Paitsi jos lapsi sairastuu fyysisesti tai psyykkisesti. Mielenterveysongelmat ja päihderiippuvuus valitettavan yleisiä nuorilla.
Alue: Aihe vapaa
En kyllä ymmärrä mitä jotkut kaipaavat pikkulapsiajassa? Onko se niin kivaa kun ei koskaan saa levätä esim. viikonloppuisin vaan aamusta iltaan täytyy passata, palvella ja valvoa touhuja. Sen sijaan että saisi vaikka makoilla koko päivän!