Lue keskustelun säännöt.
Oikea syy masennukseeni oli pikkulapsiaika
23.01.2025 |
Hei,
Olen 37-vuotias äiti ja tajusin tänään kristallin kirkkaasti miksi olen ollut viimeiset 9 vuotta niin allapäin. Nyt kun lapseni ovat kasvaneet 9- ja 7-vuotiaiksi, olen alkanut saada omaa elämääni takaisin. Olen ymmärtänyt, että yksinkertaisesti inhoan pieniä lapsia. Sitä taistelun ja väännön määrää jokaikisestä asiasta. Sotkua ja huutoa. Se että en saa tehdä haluamani asioita vaan lapset pilaavat musiikin kuuntelun, kävelylenkin yms.
Nyt lapset tykkäävät jo mennä harrastuksiin ja kavereilleen. Nukkuvat yönsä. En oikeasti keksi ainuttakaan hyvää asiaa pikkulapsiajassa. Tavallaan olen siitä myös surullinen ja olo on syyllinenkin. Pitkään olen pohtinut olenko vain todella huono äiti vai mikä minua vaivaa kun jatkuvasti olen väsynyt, ärtynyt, haluton.
Nyt en odota enää masentuneena työpäivän päättymistä että kotona jatkuisi jatkuva läsnäolo ja äidinhuutelu. Jos meille olisi kolmas lapsi jostain mielenhöiriöstä tehty niin varmaan olisi loppunut parisuhde ja mielenterveys.
Tunnistaako kukaan vastaavia ajatuksia? Olen siis nyt onnellinen lapsistani kun olemme selvinneet pikkulapsiajan. En pidä pienistä lapsista enkä pelkää sitä kertoa!! Se on ihan ok!
Kommentit (355)
Luulin otsikon luettuani että siis masennuksesi johtui omasta varhaislapsuudestasi.
Siitä heräsikin ajatus, että mitä jos onkin niin että sinulla on trauma varhaislapsuudesta kun et saanut itse olla mitä olit ja siksi et voi sietää muita sellaisena?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, se vela-akkojen katkeruuspäivä on vasta toukokuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itserakas.
Sinä olet pelle!
Liikaa sitä pikkulapsiajan todellisuutta kaunistellaan. Kyllä se on todella uuvuttavaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, se oli helvettiä se pikkulapsiaika. Jos olisin tiennyt mitä se on, en olisi ikinä tehnyt lapsia. Mies vielä kinuaa että lisää pitäisi tehdä. En halua. Ensimmäistä lasta kestin 6 kk, sitten pakenin töihin ja isä sai jäädä kotiin. Kävivät imetysreissuilla mun työpaikalla joka oli lähellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voit huokaista, murrosikä on sitten kaksin verroin rankempi.
Ei aina. Minulla itselläni oli vielä ala-asteikäisenä joku jälkiuhmavaihe ja olin oikea kiukkupussi kun taas murrosiässä olin hyvinkin helppo. Iltaisin tein läksyjä ja ulkoilutin koiria enkä kokeillut kertaakaan tupakkaa, alkoholia tai kotiintuloajoista lipsumista.
Juu, aivan karsea vaihe. Ei mikään ihme että porukka eroaa nykyään ja lähtee vuoroviikkotouhuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kiinnosta ei ole itsellä lapsi
Vierailija kirjoitti:
Juu, aivan karsea vaihe. Ei mikään ihme että porukka eroaa nykyään ja lähtee vuoroviikkotouhuun.
Ei ole lapselle kiva ratkaisu tollainen😡
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tekstistä ap! Vertaistukea!
Minusta pikkulapsiaika oli raskasta, koska lapsi vaikutti niin hauraalta. Tuntui kuin vasta silloin olisin todella tajunnut, kuinka kova ja ahdistava maailma oikeasti on. Pelkäsin, etten osaa suojella lastani ja etten edes tiedä lapsista riittävästi. Lapsen kasvaessa tunne alkoi helpottaa.
Toista lasta en halunnut, koska tajusin, ettei sellainen elämä ole minua varten.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän mistä puhut. Pikkulapsiaikana koti tuntui vankilalta. Mikään ei ollut helppoa, ihan perusasioihin joutui laittamaan paljon energiaa. Ja ei meilläkään mitään tukiverkkoa ollut. Nyt lapset on isoja ja maailmaan on alkanut tulla värit takaisin.
Tämä
Vierailija kirjoitti:
Minä tykkään pienistä lapsista yleisesti, mutta en elää heidän kanssaan 24/7. Minä vain olen sellainen isompien lasten äiti, johtuu varmaan siitä että olen aina ollut todella itsenäinen ja yksin viihtyvä. Parisuhteessakaan en voi sietää jatkuvaa iholla oloa ja roikkumista.
Sama. Onnekseni sain 20 vuotta sitten mieheni kanssa samassa paketissa jo 12- ja 16-vuotiaat lapset. Nyt heillä on niitä pieniä, mutta onneksi niillä on kaksi innokasta mummua, joten eivät juuri meitä vaivaa. Tykätään siis nähdä heitä, mutta ei oteta hoitoon alle kouluikäisiä.
Millos tuo lasten perseily loppuu? Omani ovat jo yläaste ikäisiä eikä parannusta näy. Odotan että muuttaisivat lukion jälkeen omilleen mutta tuntuu pitkältä ajalta.
näin on