Lue keskustelun säännöt.
Oikea syy masennukseeni oli pikkulapsiaika
23.01.2025 |
Hei,
Olen 37-vuotias äiti ja tajusin tänään kristallin kirkkaasti miksi olen ollut viimeiset 9 vuotta niin allapäin. Nyt kun lapseni ovat kasvaneet 9- ja 7-vuotiaiksi, olen alkanut saada omaa elämääni takaisin. Olen ymmärtänyt, että yksinkertaisesti inhoan pieniä lapsia. Sitä taistelun ja väännön määrää jokaikisestä asiasta. Sotkua ja huutoa. Se että en saa tehdä haluamani asioita vaan lapset pilaavat musiikin kuuntelun, kävelylenkin yms.
Nyt lapset tykkäävät jo mennä harrastuksiin ja kavereilleen. Nukkuvat yönsä. En oikeasti keksi ainuttakaan hyvää asiaa pikkulapsiajassa. Tavallaan olen siitä myös surullinen ja olo on syyllinenkin. Pitkään olen pohtinut olenko vain todella huono äiti vai mikä minua vaivaa kun jatkuvasti olen väsynyt, ärtynyt, haluton.
Nyt en odota enää masentuneena työpäivän päättymistä että kotona jatkuisi jatkuva läsnäolo ja äidinhuutelu. Jos meille olisi kolmas lapsi jostain mielenhöiriöstä tehty niin varmaan olisi loppunut parisuhde ja mielenterveys.
Tunnistaako kukaan vastaavia ajatuksia? Olen siis nyt onnellinen lapsistani kun olemme selvinneet pikkulapsiajan. En pidä pienistä lapsista enkä pelkää sitä kertoa!! Se on ihan ok!
Kommentit (355)
Pikkulapsiaika väsyttää, mutta ainakin omalla kohdallani oikea syy on työtilanne, ei lapset. Työtä on pakko tehdä että saa laskut maksettua ja työelämässä vaatimukset on usein aika utopistiset verrattuna esim. 70-lukuun.
En siis ole mikään pullantuoksuinen hanhiemo, mutta on kiva nähdä miten lapset kehittyvät ja mitä kummallisia juttuja keksivät ja vielä voi pojatkin halailla äitiä ja tulla illalla kainaloon juttelemaan. On omaakin elämää, kun mies osallistuu lasten hoitoon ja lelujen ja muun krääsän määrää on rajoitettu niin, ettei koko elämä kulu siivoamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, kyllä minä rakastan tuota ekaluokkalaista enemmän kuin ikinä. No, ekat puoli vuotta vauvan kanssa oli ihanaa pesimistä. Mutta sitten piti jo aloittaa aikatauluttaminen. Syödä pitää 5 kertaa päivässä ja tissiä päälle.
Pikkuhiljaa se arki puskee päälle ja koko ajan väsyttää. Elämä on harmaata paksaa ja maistuu halvalle kahville.
Ei jaksa kuin välttämättömän, jos sitäkään. Ulkoillaan, mutta vain omassa pihassa. Ei puhettakaan, että jaksaisi mennä johonkin monella bussilla eläimiä katsomaan.
Koko ajan painaa huono omatunto siitä, miten on huono äiti ja kumppani. Jos yrittää saada omaa aikaa, se on aina joltain toiselta pois. Lapsilta tai mieheltä.
Tuossa se on, tämän päivän nainen vaatii OMAA AIKAA. Kahden keskenmenon jälkeen sain kaksi lasta, jälkimmäisellä oli pitkä koliikki, ei muuta mainittavaa.
Hoitovapaa nuorimman kolmeen ikävuoteen saakka, sitten 90-luvulla työttömyys. Onnenkantamoisia aikoja, sain olla lasteni kanssa. Päivääkään en vaihtaisi pois.
Pikkupaskiasaika ei ole sen arvoista 👍
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan on ollu 10 tenavaa ja maatila.
Puolisoni, edesmennyt, oli yhdeksänlapsisesta perheestä, kaksonen. Ei anoppi hötkyillyt, ei puuttunut lastensa perheiden elämään. Meillä ei pidetty siivousta ja lelujen jokailtaista keräämistä oleellisina asioina.
"Asia on niin, että mikään, ei edes lasten normaali teini-ikä, ole yhtä kauheaa aikaa kuin pikkulapsivaihe. Aikuiset ja ilkeät ihmiset tekivät elämästä raskaan. Eivät lapset."
Et sitten viitsinyt sano,kuten asia on: sosiaalitoimi,neuvola,koulu,terveydenhuolto,kyylänaapurit ja kaiken kaikesta tietävät isovanhemmat ja ilkeät puolitutut/ystävät/sukulaiset tekivät elämästäsi yhtä hel..ttiä. Älä sure, et ole yksin.
Totuus Suomessa on,että vasta kun lapsesi on täysi-ikäinen,sinut päästetään piinasta,joka on kestänyt kaksikymmentä vuotta-ei lapsen vuoksi,vaan ympärilläsi vaikuttavan järjestelmän ja kieroutuneen arvomaailman kautta. Vasta sitten saat olla sinä ja oma itsesi sanoa mitä ajattelet,vaikka haistattaisit v..t jokaiselle vastaantulijalle.
Vasta sitten siis pääset kyttäys ja ilmiantopiinasta,,kun fyysiset ja henkiset voimavarasi on kulutettu niin loppuun,ettet jaksa enää kapinoida,vaikka sinua kohtaan olisi tehty mitä tahansa vääryyttä. Kun olet VANHEMPI,sinulla ei ole ihmisooikeuksia, vain jälkikasvullasi on ja nekin ainoastaan viranomaisten ja yhteiskunnan määrittelemissä raameissa.
Auta armias,jos lapsesi on sitä lajia,että on oppinut ajattelemaan omilla aivoillaan,eikä purematta niele,mitä hänen eteensä yhteiskunnan toimijoiden taholta kannetaan-hän tulee olemaan seuraava vainon kohde jos suunsa aukaisee.
Mikäli sinä nainen suunnittelet perheenlisäystä,muuta ensin pois tästä maasta-ruoho todellakin on vihreämpää aidan toisella puolella ja inhimilliset arvot vielä voimissaan muualla.646
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odotttakaas vaan ku ne on teinejä.Tulee ikävä pikkulapsiaikoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ehtinyt räplätä puhelinta 24/7 ?
Ei ollut hetken rauhaa, ei voinut syödä rauhassa, ei käydä suihkussa rauhassa, vessaankin huudeltiin, ei voinut jutella vieraiden kanssa rauhassa, ei laittaa ruokaa rauhassa, ei siivota rauhassa. Tätä 24/7. Onneksi selvisin siitä.
Normaalille ihmiselle nämä asiat ovat selvillä ennen lasten tuloa,mutta sinä taidatkin olla yh,joka itse täysin keskenkasvuisena sai lottolapsen. Vi..ako siis valitat? Kanna vastuusi valinnoistasi. Isältä peritään ne elarit kyllä,tuha itkeä. Lapsiasi käy sääliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Odotttakaas vaan ku ne on teinejä.Tulee ikävä pikkulapsiaikoja.
Itsellä kaksi poikaa, ei mitään mainittavaa, ei kaikille tule karmea murrosikä, ilmeisesti tytöt ovat hankalampia.
Vierailija kirjoitti:
Lapsessa se raskasta kun persoona voi olla mitä vaan ja sitä on vanhemman pakko sietää.
Siis väität,että vastasyntyneellä on jokin tuulesta temmattu persoona,johon et itse ole mitenkään osallinen? Ihan tiedoksesi, että lapsen persoonallisuus muokkautuu ja kehittyy ympäristön mukana,joten katso peiliin vain!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vähän erikoiselta. Oletko varma, että taustalla ei ole esimerkiksi vaativuutta tai liian vähiä voimia? Mun mielestä pikkulapsiaika on ollut rankkuudestaan huolimatta aivan ihanaa. Pienet ovat niin äärettömän vilpittömiä ja avoimia. Mikään ei ole parempaa kuin vaikka 3v. joka tulee halaamaan ja sanoo täydestä sydämestään "äiti mä rakastan sua". Tuskin ihan samaa suloisuutta on luvassa isompana :/
Ei nyt kovin erikoiselta. Eikä tarvitse olla erityisen vaativa. Ihan riittää se, että lapsi vaikka valvottaa, on vilkas, tukiverkkoa ei oikein ole. Siihen vielä huolta työllistymisestä ja toimeentulosta, niin siinäpä sitä on jo ihan tarpeeksi. Puhumattakaan, että joku perheenjäsenistä vaikka sairastuu
Pikkulapsiaika oli ihanaa, sain olla kotona. Sitten oli pakko palata töihin, kun pienempi täytti 3v. Siitä eteenpäin oli rankkaa, mutta nykyään taas helpompaa. Lapset on jo teinejä ja itsellä paremmat työajat kuin siihen vaikeaan aikaan. Itse pidän pienistä ja kaiholla muistelen pikkulapsiaikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit huokaista, murrosikä on sitten kaksin verroin rankempi.
Vierailija kirjoitti:
Odotttakaas vaan ku ne on teinejä.Tulee ikävä pikkulapsiaikoja.
Aina löytyy joku, joka tulee pätemään tällä ODOTTAKAAS VAAN -mantralla 😂😂😂🤯
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voit huokaista, murrosikä on sitten kaksin verroin rankempi.
Ei aina. Meillä kaksi lasta. Tyttö ja poika ja molempien teini-iät oli ihan leppoisia.
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin koin sen jatkuvan muiden nälvimisen ja tuomitsemisen todella raskaana. Milloin ei olleet kodin lattialistat tarpeeksi puhtaat kun pyyhin ne mikroliinalla vain kerran kuukaudessa. Milloin tein väärin kun nukuin lasten kanssa päiväunia enkä siivonnut ja pyykännyt sekä silittänyt vaatteita. Milloin lapset olivat liian hiljaisia ja kohteliaita. Milloin lapset olivat leikkipuistossa liian liikkuvaisia ja notkeita jne jne jne.
Onneksi pääsin eroon tuosta jatkuvasta naputtamisesta kun lapset kasvoivat ja alkoivat harrastaa omia juttujaan. Yhtäkkiä kiltti ja kohtelias käytös, liikunnallisuus tai pestyt mutta silittämättömät vaatteet olivatkin riittävästi! Koulussa toisen luokanvalvoja sanoi, että lapsesta huomaa että hänelle on luettu ja hänestä välitetään paljon. Olin hämmentynyt, että kerrankin minut nähtiin jonain muuna kuin kaiken väärin tehneenä emakkona.
Asia on niin, että mikään, ei edes lasten normaali tei
Olin tulossa kirjoittamaan täsmälleen samaa. Mikään ei tuntunut kelpaavan ihmisille, aina jostain tuli joku kertomaan miten olisi pitänyt tehdä eri tavalla = siten miten he oli toimineet. Raskasta. Nuorena äitinä sitä yrittää ja haluaakin saada neuvoja viisaammilta, mutta oikeasti pitäisi korostaa sitä että opittaisiin kuuntelemaan ja näkemään omat lapsensa, itsensä ja oman perheensä tarpeet ja toimia sen mukaan - mikä toimii toiselle voi olla kauhistus toiselle. Oli väärin mennä töihin, oli väärin olla kotona. Oli väärin olla päiväkodissa mutta ei saanut pitää lapsia kotona sillä mikään ei ole tässä maassa kamalampaa kuin kotiäiti. Ei sillä että se taloudellisesti olisi ollut mahdollistakaan.
Muistan kun hemmetin väsyneenä, pahasta unettomuudesta kärsivänä tuskailin koko elämää ja ihmiset joiden lapset oli jo isoja vain hokivat kuinka muuttuu pahemmaksi, että pikkulapsiaika on helppoa. Ei ole, ei ollut eikä tule sitä olemaan. Suurin syy siihen oli epäsäännölliset työajat vanhemmilla, jatkuva riittämättömyyden tunne, unettomuus, oman elämän puute. Paineet mediasta, muilta ihmisiltä, neuvolasta, päiväkodista. Ja kaikki oli koko ajan ihan hyvin, aikaa ei vain ollut mihinkään. Vihasin sitä että koko ajan, töissä ja kotona on joku vailla jotain. Kuravaatteet. Läpsystä vaihtoon koti ja työt monta vuotta. Ei saa mennä ilman lapsia minnekään. Toiset äidit, yök. Vauvakerhot. Mies olisi halunnut kolmannen, minä en sillä ero olisi tullut. Ehkä olen introvertti.
Nykyään esiteinin ja teinin kanssa elämä on ihanaa. Ei tarvitse miettiä kauppareissulla kuka saa uhmaraivarin, lapsista on hyötyä kotitöissä - teini laittaa vaikka ruuan sillä välin kun itse imuroi ja puoliso on töissä, ei univelkaa ja unettomuutta jne. Tämä on paras elämänvaihe tähän mennessä. On kuitenkin ollut hienoa huomata että lapsilla taisi kuitenkin olla hyvä pikkulapsuus, vaikka en muista iltasatuajoista mitään ne kirjat tuli luettua ja läsnä oltua. Ja omaa elämää on jo enemmän kuin tarpeeksi.
Se on pikkulapsiajassa väärin, että kollektiivisesti oletetaan äidin heittävänsä oman persoonallisuutensa ja elämänsä menemään ja keskittyvän pelkästään lapsiin.
Ja se tunneilveily, mitä nykyään edellytetään, kuormittaa älyttömästi. Ei kukaan ole aina iloinen, sosiaalinen ja sovinnollinen. Välillä äitikin tuntee vihaa tai välinpitämättömyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vähän erikoiselta. Oletko varma, että taustalla ei ole esimerkiksi vaativuutta tai liian vähiä voimia? Mun mielestä pikkulapsiaika on ollut rankkuudestaan huolimatta aivan ihanaa. Pienet ovat niin äärettömän vilpittömiä ja avoimia. Mikään ei ole parempaa kuin vaikka 3v. joka tulee halaamaan ja sanoo täydestä sydämestään "äiti mä rakastan sua". Tuskin ihan samaa suloisuutta on luvassa isompana :/
Huonot tukiverkot. Apua saatiin ja saadaan miehen kanssa harvoin. Esikoisella lisäksi nepsyilyä. T. Ap
Miksi olet tehnyt sitten lisää päästään vammaisia pentuja ?
Vierailija kirjoitti:
Oliko elämäsi vain masentavaa vai todettiinko masennus jota lääkittiin ?
Elämäni oli masentavaa ja kävin lääkärillä kyllä tästä. Unettomuuteen sain lääkkeet mutta masennuslääkitystä ei kukaan tarjonnut kun epäilivät että olen allapäin jatkuvasta univelasta. T ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tykkään pienistä lapsista yleisesti, mutta en elää heidän kanssaan 24/7. Minä vain olen sellainen isompien lasten äiti, johtuu varmaan siitä että olen aina ollut todella itsenäinen ja yksin viihtyvä. Parisuhteessakaan en voi sietää jatkuvaa iholla oloa ja roikkumista.
Juuri näin. Minusta olisi ihan ok olla pienen lapsen hoitajana esim 2h päivässä tai välillä viikonloppuja. Jatkuvasti päivästä päivään se on aivan älyttömän uuvuttavaa. En jaksaisi miestäkään niin tiiviisti. Pikkulapsiaika tuntui koko ajan tavallaan raiskatulta kun oma keho oli muiden käytössä koko ajan. Henkisesti ja fyysisesti syliä nostelua kuolaa kuuntele katso äitiiiii t ap
Säkin voit olla nepsy.
Kyllä. Vähintään jotain aisti yliherkkyyttä olen itselläni miettinyt. T. Ap
Lapset oli omillaan ja heitä kuoli paljon. Ei kukaan joutanut perään katsomaan.
En tiedä miten olisi pärjännyt.