Lue keskustelun säännöt.
Oletko koskaan päätynyt parisuhteeseen ihan vain siksi, ettet ole kehdannut sanoa ei?
21.01.2025 |
Eli olet niin miellyttämishaluinen tyyppi (etkä osaa asettaa rajoja muille), että olet alkanut seurustella tai ehkä muuttanut yhteen tai jopa mennyt naimisiin miehen kanssa, jota et varsinaisesti olisi halunnut, mutta et ole kehdannut kieltäytyäkään?
Ei ole tarkoitus syyllistää tai haukkua, vaan ihan vain herättää keskustelua aiheesta, sillä etenkin naisten keskuudessa tällainen ylikiltteys ja se, ettei kykene sanomaan ei, on melko yleistä.
Kommentit (86)
Joo näin pääsi käymään. Viitisen vuotta oltiin kimpassa ja sitten erottiin. Näin jälkikäteen ihmetyttää mitä näin miehessä. Kaljoitteleva häntäheikki, joka luuli olevansa joku lahja Suomen naisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse asiassa saatan olla sellaisessa (pitkässä) avioliitossa. Se jokin puuttui alussa, myöhemmin tunteet syveni, mentiin naimisiin ja saatiin lapsia. Yhteinen talolaina ja lapset pitää meidät yhdessä mutta enemmän ollaan fwb kämppiksiä kuin pariskunta. Lomamatkatkin tehdään lasten takia yhdessä mutta pariskuntana emme käy juuri missään, paitsi joskus harvoin pyörälenkillä tai leffassa.
Olen ollut ihastunut toiseen jo pitkään ( en ole tehnyt asialle mitään). Ja tästä huomaan mitä olen siltä toiselta kaikki nämä vuodet odottanut- huumaavaa kun joku saa sukat pyörimään jaloissani.
Ei ole realistista odottaa, että joku, jonka kanssa tehtäisiin turvallinen ja normaali arki, saisi sukkia pyörimään jaloissa, koska ne ovat hormonimyrskyjä, joita ei kuulu syntyä turvallisessa ja tasapainoisessa suhteessa. Joillain ihmisillä on tarve jännitykselle ja sitä on vaik
Niinpä. Mutta henkiseltä tasoltaan vajaaksi jäänyt kaipaa draamaa jostain syystä (usein oikea syy joku lapsuuden vaillejääminen jota ei pysty sanoittamaan edes itselleen). Tuhoavat muiden pahaa aavistamattomien elämiä matkallaan kohti omaa tuhoaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse asiassa saatan olla sellaisessa (pitkässä) avioliitossa. Se jokin puuttui alussa, myöhemmin tunteet syveni, mentiin naimisiin ja saatiin lapsia. Yhteinen talolaina ja lapset pitää meidät yhdessä mutta enemmän ollaan fwb kämppiksiä kuin pariskunta. Lomamatkatkin tehdään lasten takia yhdessä mutta pariskuntana emme käy juuri missään, paitsi joskus harvoin pyörälenkillä tai leffassa.
Olen ollut ihastunut toiseen jo pitkään ( en ole tehnyt asialle mitään). Ja tästä huomaan mitä olen siltä toiselta kaikki nämä vuodet odottanut- huumaavaa kun joku saa sukat pyörimään jaloissani.
Ei ole realistista odottaa, että joku, jonka kanssa tehtäisiin turvallinen ja normaali arki, saisi sukkia pyörimään jaloissa, koska ne ovat hormonimyrskyjä, joita ei kuulu syntyä turvallisessa ja tasapainoisessa suhteessa. Joillain
Niinpä. Mutta henkiseltä tasoltaan vajaaksi jäänyt kaipaa draamaa jostain syystä (usein oikea syy joku lapsuuden vaillejääminen jota ei pysty sanoittamaan edes itselleen). Tuhoavat muiden pahaa aavistamattomien elämiä matkallaan kohti omaa tuhoaan.
Se on huume. Ihan oikeasti ainakin itselleni. Olen lapsuushelvetissä altistettu sille, että traumaside tuo ihan valtavan ylimaallisen huojennuksen.
Minä tiedostan tämän nyt ja olen terapiani käynyt. En halua kokea tuota huumetta enää ikinä. Ei kiitos yhtäkään sukanpyörähdystä tai perhosta tänne vaan mukava, turvallinen ja tasapainoinen suhde. Pystyn itse käyttäytymään tasapainoisesti ja haluan elää tasapainoista elämää.
Muistan kun olin nuorempi, ja nettitreffeillä tutustuin toisella paikkakunnalla olevaan mieheen. Hän halusi soitella videopuheluita ja yritti painostaa minua mm. sanomaan häntä rakkaaksi, hänen mielestään olimme parisuhteessa yms. No, tätä kesti ehkä pari iltaa jonka jälkeen vain totesin että ei helvetti, näkemiin :D Toivottavasti kukaan ei ole aivan niin tossukka, että antaa periksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuollaista noi ollakaan. Eihän parisuhdetta aloiteta noin vain.
Olen kuullut naisesta, joka päätyi naimisiin asti, vaikkei varsinaisesti olisi halunnut, kun ei vain saanut lopetettua suhdetta. Mies oli sinänsä ihan ok, ei väkivaltainen tai mitään sellaista.
Mun kaveri. Kaverini tykkäsi miehen kaverista, mutta tämä jonka kanssa meni naimisiin kysyi kaveriani ulos. Erosivat myöhemmin. Oli outo suhde.
Eli Maija tykkäsi Kallesta mutta meni naimisiin Kallen kaverin Villen kanssa, koska Ville kysyi Maijaa ulos. Nimet keksitty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkään sinkkuna ja tuntui että ei mulla vaan tunteita tule hirveästi kehenkään. Ajattelin että vika on minussa ja saattoihan se ollakin. Sitten tapasin mukavan ja nätin naisen. Ei mulla tunteita häneenkään varsinaisesti syttynyt, vaikka kaiken järjen mukaan olis kait pitänyt. Nainen oli hullaantunut muhun ja jotenkin se sitten johti siihen että alettiin olla yhdessä. Mentiin naimisiin ja saatiin lapsi. Sitten vasta tuli vastaan elämässä nainen, kehen ihan oikeasti ihastuin. Ihan hirveä syyllisyydentunto tottakai, mutta en mä voinut elämääni hukkaankaan heittää. Otin eron ja aloitin suhteen tämän ihmisen kanssa, mihin ihan aidosti ihastuin ja myöhemmin rakastuin. Paska jätkä, joo tiedän, mutta en mä velvollisuudesta vaan voinut olla. Kyllähän mä opin ex-vaimoani tavallani rakastamaan ajan kanssa, mutta kun en ikinä häneen varsinaisesti ihastunut, niin aina siitä puuttui se jokin. En kadu, se ol
Kyllä sen tietää. Olen ollut kiintymyksestä suhteessa, toisen kosketuskin inhotti. Ei halaus mutta kaikki seksuaalinen. En hetkeäkään kuvitellut sitä rakkaudeksi.
Draamailijat ovat epävakaita. Maanis-depressiivisiä. Ei jatkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse ollut vähän vastaava ajelehtija, jännä lukea kokemuksia muilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse asiassa saatan olla sellaisessa (pitkässä) avioliitossa. Se jokin puuttui alussa, myöhemmin tunteet syveni, mentiin naimisiin ja saatiin lapsia. Yhteinen talolaina ja lapset pitää meidät yhdessä mutta enemmän ollaan fwb kämppiksiä kuin pariskunta. Lomamatkatkin tehdään lasten takia yhdessä mutta pariskuntana emme käy juuri missään, paitsi joskus harvoin pyörälenkillä tai leffassa.
Olen ollut ihastunut toiseen jo pitkään ( en ole tehnyt asialle mitään). Ja tästä huomaan mitä olen siltä toiselta kaikki nämä vuodet odottanut- huumaavaa kun joku saa sukat pyörimään jaloissani.
Ei ole realistista odottaa, että joku, jonka kanssa tehtäisiin turvallinen ja normaali arki, saisi sukkia pyörimään jaloissa, koska ne ovat hormonimyrskyjä, joita ei kuulu syntyä turvallisessa ja tasapainoisessa suhteessa. Joillain
Niinpä. Mutta henkiseltä tasoltaan vajaaksi jäänyt kaipaa draamaa jostain syystä (usein oikea syy joku lapsuuden vaillejääminen jota ei pysty sanoittamaan edes itselleen). Tuhoavat muiden pahaa aavistamattomien elämiä matkallaan kohti omaa tuhoaan.
Eihän voimakkaat ihastumisen ja rakastumisen tunteet ole yhtä kuin draama?
Mä en jaksa mitään draamaa, mutta ikinä en ois suhteessa ilman äärettömän voimakasta rakkautta ja intohimoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse asiassa saatan olla sellaisessa (pitkässä) avioliitossa. Se jokin puuttui alussa, myöhemmin tunteet syveni, mentiin naimisiin ja saatiin lapsia. Yhteinen talolaina ja lapset pitää meidät yhdessä mutta enemmän ollaan fwb kämppiksiä kuin pariskunta. Lomamatkatkin tehdään lasten takia yhdessä mutta pariskuntana emme käy juuri missään, paitsi joskus harvoin pyörälenkillä tai leffassa.
Olen ollut ihastunut toiseen jo pitkään ( en ole tehnyt asialle mitään). Ja tästä huomaan mitä olen siltä toiselta kaikki nämä vuodet odottanut- huumaavaa kun joku saa sukat pyörimään jaloissani.
Ei ole realistista odottaa, että joku, jonka kanssa tehtäisiin turvallinen ja normaali arki, saisi sukkia pyörimään jaloissa, koska ne ovat hormonimyrskyjä, joita ei kuulu syntyä turvallisessa ja tasapainoisessa suhteessa. Joillain ihmisillä on tarve jännitykselle ja sitä on vaik
Miksi ihmeessä ei? Kyllä multa on aina onnistunut molemmat. Ei turvallinen ja tasapainoinen ole yhtä kuin tylsä ja intohimoton.
Aluksi lähdin treffeille, koska juuri sille illalle ei ollut muutakaan. Olimme jo jonkin verran tuttuja yhteisen harrastuksen puitteissa. Treffejä tuli lisää, mies tuntuikin oikein ihanalta, juuri sellaiselta, kuin olin itselleni ajatellutkin. Ei ollut mikään hurmuri, vakaa ja luotettava. Oli kaikille kohtelias, kunnioitti vanhempiaan jne. Yhdessä on oltu 50 vuotta, enkä enempää voisi rakastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin naimisiin tällaisen suhteen kanssa. Olen nainen ja olin jo 30 v ja vauvakuumeinen. Saatiin yksi lapsi ja erottiin muutaman vuoden päästä. Ei vain ollut mitään rakkauden tunteita mieheen, ei tainnut koskaan ollakaan.
Yritin erästä miestä sitkeästi pari vuotta. Alkoi kyllä siinä valjeta, että mies ei ollut ihan parhaasta päästä, vaan lähinnä pahimmasta päästä. Elin jo mukavasti itsenäistä elämää, kun tämä yhtäkkiä soitti minulle. Tavattiin miehen kanssa ja hän sanoi päättäväisesti, että "tässä minä nyt olen". En kehdannut sanoa, että juna meni jo. Oltiin surkeassa suhteessa 10 vuotta :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teininä ajauduin seurustelusuhteeseen, koska en kehdannut sanoa, ettei tämä ole seurustelua ainakaan vielä. Oltiin tapailtu muutaman kerran ja poika rupesi vain puhumaan, että olen hänen seurustelukumppaninsa, enkä kehdannut oikaista. Pari vuotta sitä kesti. Lopetin suhteen yhtä kypsästi ghostaamalla, kun en uskaltanut sanoa, että haluan erota.
Nykyään nelikymppisenä osaa paremmin torjua, tuleehan noita vastaan jotka jo ennen ekaa tapaamista puhuu "meidän suhteesta" tms. Haloo, ollaan viestitelty yksi päivä eikä edes tavattu!
Kyllä olen, useammin kuin kerran.
Vierailija kirjoitti:
Joo näin pääsi käymään. Viitisen vuotta oltiin kimpassa ja sitten erottiin. Näin jälkikäteen ihmetyttää mitä näin miehessä. Kaljoitteleva häntäheikki, joka luuli olevansa joku lahja Suomen naisille.
Jos sinä luulit hyötyväsi hänestä ja ehkä hyödyitkin, kun 5 vuotta yhdessä olitte.
Yleensä se vaan on niin, että naiset osaavat sen hyötymiskeinon. Kun sitten erotaan, niin ei yhtään muisteta, että ilmaiseksi on eletty kaljaveikon siivellä.
Valitettavasti kyllä. Vasta nyt eron jälkeen tajusin etten missään kohtaan oikeasti olisi halunnut mutta ajauduin siihen.
Ei ole realistista odottaa, että joku, jonka kanssa tehtäisiin turvallinen ja normaali arki, saisi sukkia pyörimään jaloissa, koska ne ovat hormonimyrskyjä, joita ei kuulu syntyä turvallisessa ja tasapainoisessa suhteessa. Joillain ihmisillä on tarve jännitykselle ja sitä on vaikea turvallisesta arjesta saada.