Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa vanhusten aikuisista lapsista näyttää täällä kertovan että hekin haluavat puhua vain itsestään.  Sukuvika sitten?

No mä olen tästä eri mieltä. Normaaliin aikuisten väliseen ihmissuhteeseen mielestäni kuluu, että välillä puhutaan sinusta, välillä minusta ja välillä jostain sellaisesta, joka ei liity meihin kumpaankaan (esim yhteiskunnallisista asioista, kirjallisuudesta, tieteistä, taiteista tai mistä tahansa). Mutta jos toinen puhuu vain itsestään ja omista asioistaan eikä halua koskaan kuulla sanaakaan sen toisen asioista tai sitä toista kiinnostavista asioita, niin tällainen ihmissuhde loppuu aika nopeasti ihan ystävienkin kesken. Kerroin jo tuolla aiemmin, että käyn joka sunnuntai isän luona kahvilla, kuuntelen hänen juttunsa ja lähden kotiin. Mutta en mä käy hänen luonaan enää tyyttärenä vaan eräänlaisena kuuntelemisen ammattilaisena. 

Voi helkkari, nyt tulin kyllä vihaiseksi sun puolesta. On sullakin kyllä ollut pitkä pinna, eikä vanhempasi ole ollenkaan tajunneet, miten hyvä tytär niillä on. Mua raivostuttaa kaikki pienemmätkin vääryydet. Toivottavasti sulla on kuitenkin ollut hyvä elämä ja vielä parempi loppuelämä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi tätä omahyväisyyttä.  Olemme niin hyviä ihmisiä ja vanhempia kun ei työ  eikä materia ole meille tärkeitä, vain  lastemme hyvinvointi. Ja se näkyy kouluissakin ja sosiaalitoimessa.

 

Nykykriteereillä tämän hetken keski-ikäiset oltaisiin varmaan huostaanotettu valtavina massoina. Sen ajan tavanomaisen hyvä vanhemmuus on nykymittapuulla täysin ala-arvoista.

Ehkä vain tavanomainen vanhemmuus. Eiväthän he edes yrittäneet olla hyviä.

Esim lasteni kaveripiiri.  Kaikilla oli maksullisia harrastuksia, siistit vaatteet, pyörät, liikuntavälineet,  vietiin ja haettiin tarpeen mukaan, kasvoivat sosiaalisiksi, kotona valvottiin menot, kaljat ja tupakat ei kaveripiireihin kuuluneet.  Ruoka-ajat oli, aina ruokaa jääkaapissa, hygieniajutut itsestään selviä.  Mökillä kesäisin lähellä mökkeilevien serkkujen kanssa kesäpuuhat. Kannustettiin opiskelemaan.  Korvatulehduksia ei ollut, joku antibioottikuuri  angiinaan kahdella.   

Tietenkin miinusta vanhempien työssäkäynti, alakoululaisina kesäsiirtolajakso. 

Olen typerä kun edes altavastaajana mietin tätä ikäluokkani huonoutta. Tottakai jos yliopistossa ( heitä taloudellisesti tukien)  maisteriksi lukeneet lapsemme osaavat hienoin termein määritellä meidät ja aiheuttamamme vauriot mitäpä siihen sanomista.  Yksinkertaisina vain yksinkertaista työtämme teimme.

Tällainen postaus on julkaistu tänään Patrick Teahanin yhteisö-sivulla Youtubessa. Hän on terapeutti henkilöille, jotka ovat kokeneet haitallisen lapsuuden. 

What makes one's family toxic is usually aggressive denial or minimization of problems, abuse, and dysfunction.

The hills they will die on are actually choices they make between their relationship with their children and how they look to the outside when it comes to their part.

"I never said that."

"That never happened."

"We remember it differently, I guess."

"You were fine; we were a normal family, what is your problem?"

"You've always been the problem, and mom was right about you from the get-go."

"I'm happy to lose a sister who just wants to trash-talk her family and tell everyone the family business."

"So what if I hit you?...you were rotten."

And the damage comes from how easily and quickly they take their high ground. In our healing journeys, we have to ask what is at stake for them and what are they choosing. While it would be hard for anyone to hear and process abuse they are responsible for, no one is going to die if they acknowledge, ask about, or admit failings.

What would it mean to the survivor if they heard: "I've been hiding from that, and I'm proud of you for bringing it up." "I wasn't in my right mind, and I know you suffered because of my choices." "I want to hear more and not be defensive and make this about me." Those would be coming from someone valuing a relationship with their children over the shame and reality of their parenting. It's a choice, and while the healthy examples seem idealistic, they do happen in families that recognize they could lose us.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi tätä omahyväisyyttä.  Olemme niin hyviä ihmisiä ja vanhempia kun ei työ  eikä materia ole meille tärkeitä, vain  lastemme hyvinvointi. Ja se näkyy kouluissakin ja sosiaalitoimessa.

 

Nykykriteereillä tämän hetken keski-ikäiset oltaisiin varmaan huostaanotettu valtavina massoina. Sen ajan tavanomaisen hyvä vanhemmuus on nykymittapuulla täysin ala-arvoista.

Ehkä vain tavanomainen vanhemmuus. Eiväthän he edes yrittäneet olla hyviä.

 

Esim lasteni kaveripiiri.  Kaikilla oli maksullisia harrastuksia, siistit vaatteet, pyörät, liikuntavälineet,  vietiin ja haettiin tarpeen mukaan, kasvoivat sosiaalisiksi, kotona valvottiin menot, kaljat ja tupakat ei kaveripiireihin kuuluneet.&nb

Miksi sinun pitää kokea huonommuutta siitä, että jotkut muut ikäluokassasi ovat toimineet väärin? 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa vanhusten aikuisista lapsista näyttää täällä kertovan että hekin haluavat puhua vain itsestään.  Sukuvika sitten?

No mä olen tästä eri mieltä. Normaaliin aikuisten väliseen ihmissuhteeseen mielestäni kuluu, että välillä puhutaan sinusta, välillä minusta ja välillä jostain sellaisesta, joka ei liity meihin kumpaankaan (esim yhteiskunnallisista asioista, kirjallisuudesta, tieteistä, taiteista tai mistä tahansa). Mutta jos toinen puhuu vain itsestään ja omista asioistaan eikä halua koskaan kuulla sanaakaan sen toisen asioista tai sitä toista kiinnostavista asioita, niin tällainen ihmissuhde loppuu aika nopeasti ihan ystävienkin kesken. Kerroin jo tuolla aiemmin, että käyn joka sunnuntai isän luona kahvilla, kuuntelen hänen juttunsa ja lähden kotiin. Mutta en mä käy hänen luonaan enää ty

Kyllähän mun mielestä jo liki 100-vuotiaalle voi antaa anteeksi jos jorisee omiaan.  Vaikkei muistisairas olisikaan.  Mutta tietysti tuon ikäisen lapsikin on jo vanhus joka taas tahtoisi myös horista vain omia juttujaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi tätä omahyväisyyttä.  Olemme niin hyviä ihmisiä ja vanhempia kun ei työ  eikä materia ole meille tärkeitä, vain  lastemme hyvinvointi. Ja se näkyy kouluissakin ja sosiaalitoimessa.

 

Nykykriteereillä tämän hetken keski-ikäiset oltaisiin varmaan huostaanotettu valtavina massoina. Sen ajan tavanomaisen hyvä vanhemmuus on nykymittapuulla täysin ala-arvoista.

Ehkä vain tavanomainen vanhemmuus. Eiväthän he edes yrittäneet olla hyviä.

 

Esim lasteni kaveripiiri.  Kaikilla oli maksullisia harrastuksia, siistit vaatteet, pyörät, liikuntavälineet,  vietiin ja haettiin tarpeen mukaan, kasvoivat sosiaalisiksi, kotona valvottiin menot

Koska juuri 40-luvulla syntyneet tässäkin keskustelussa on tuomittu epäkelvoiksi ihmisiksi. Rajusti yleistäen. Jargonia paasaten 

Näistä shorteista ei valitettavasti saa aikaan kuin linkin. Hieman aiheeseen liittyvää kevennystä. 

https://youtube.com/shorts/PY797TZCTMU?si=TUIJES9MESTj3ZrG

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi tätä omahyväisyyttä.  Olemme niin hyviä ihmisiä ja vanhempia kun ei työ  eikä materia ole meille tärkeitä, vain  lastemme hyvinvointi. Ja se näkyy kouluissakin ja sosiaalitoimessa.

 

Nykykriteereillä tämän hetken keski-ikäiset oltaisiin varmaan huostaanotettu valtavina massoina. Sen ajan tavanomaisen hyvä vanhemmuus on nykymittapuulla täysin ala-arvoista.

Ehkä vain tavanomainen vanhemmuus. Eiväthän he edes yrittäneet olla hyviä.

 

Esim lasteni kaveripiiri.  Kaikilla oli maksullisia harrastuksia, siistit vaatteet, pyörät, liikuntavälineet,  vietiin ja haettiin tarpeen muka

Koska juuri 40-luvulla syntyneet tässäkin keskustelussa on tuomittu epäkelvoiksi ihmisiksi. Rajusti yleistäen. Jargonia paasaten

KAIKKI 40-luvulla syntyneet? Niinkö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi tätä omahyväisyyttä.  Olemme niin hyviä ihmisiä ja vanhempia kun ei työ  eikä materia ole meille tärkeitä, vain  lastemme hyvinvointi. Ja se näkyy kouluissakin ja sosiaalitoimessa.

 

Nykykriteereillä tämän hetken keski-ikäiset oltaisiin varmaan huostaanotettu valtavina massoina. Sen ajan tavanomaisen hyvä vanhemmuus on nykymittapuulla täysin ala-arvoista.

Ehkä vain tavanomainen vanhemmuus. Eiväthän he edes yrittäneet olla hyviä.

 

Esim lasteni kaveripiiri.  Kaikilla oli maksullisia harrastuksia, siistit vaatteet, pyörät, li

Kaikki. Kaikki tunnekylmiä lastenhakkaajia  jne. Voithan sä lukea tämän keskustelun.  Nytkään emme vielä osaa viiskymppisiämme tarpeeksi huomioida, rakastaa, sylitellä, kehuskella.  Ehkemme ees tiedä mitäs se nyt siellä työpaikallaan tekee kun joku outo englanninkielinen nimikin työllä.

Olisiko niin, että tämä suuri ikäluokka ei pysty olemaan herkkä ja tunteva, koska sieltä tulisi samalla niin paljon kaikkea pahaa, että on pakko sulkea tunteet kaikkineen ja leikkiä, että kaikki on hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

On mielestäni. Omat vanhemmat ovat samanlaisia. Joskus kysyvät muodon vuoksi mitä kuuluu, mutta ei he vaikuta kovin kiinnostuneilta vastauksesta. Ajattelen, että elän heidän näkökulmastaan niin eri maailmassa, eikä he enää jaksa innostua uudesta. Toisaalta he ovat myös olleet minusta kiinnostuneita koko elämäni alkupuoliskon, nyt heillä on lupa olla kiinnostuneita lähinnä itsestään.

Tämä. Ehkä monet lapset odottaa, että vanhemmat on aina loputtoman kiinnostuneita heistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi tätä omahyväisyyttä.  Olemme niin hyviä ihmisiä ja vanhempia kun ei työ  eikä materia ole meille tärkeitä, vain  lastemme hyvinvointi. Ja se näkyy kouluissakin ja sosiaalitoimessa.

 

Nykykriteereillä tämän hetken keski-ikäiset oltaisiin varmaan huostaanotettu valtavina massoina. Sen ajan tavanomaisen hyvä vanhemmuus on nykymittapuulla täysin ala-arvoista.

Ehkä vain tavanomainen vanhemmuus. Eiväthän he edes yrittäneet olla hyviä.

 

Esim lasteni kaveripiiri.  Kaikilla oli maksull

Kaikki. Kaikki tunnekylmiä lastenhakkaajia  jne. Voithan sä lukea tämän keskustelun.  Nytkään emme vielä osaa viiskymppisiämme tarpeeksi huomioida, rakastaa, sylitellä, kehuskella.  Ehkemme ees tiedä mitäs se nyt siellä työpaikallaan tekee kun joku outo englanninkielinen nimikin työllä.

Sinuna miettisin hetken, miksi reagoin noin vahvasti tähän ketjuun, etenkin kun on selvästi sanottu, että tämä ongelma koskee tietyntyyppisiä perheitä, joita toki on ollut valitettavan paljon.

Jos koet, ettei syli ole tarpeellinen niin kerro nyt oman ikäluokkasi puolesta, paljonko olet saanut halausta ja syliä omilta vanhemmiltasi ja paljonko olet antanut lapsillesi?

Vierailija kirjoitti:

Olisiko niin, että tämä suuri ikäluokka ei pysty olemaan herkkä ja tunteva, koska sieltä tulisi samalla niin paljon kaikkea pahaa, että on pakko sulkea tunteet kaikkineen ja leikkiä, että kaikki on hyvin. 

Eikö ole jännä kun juuri 6 ikäluokkaa on pahoja ja häiriytyneitä, huonoja kasvattajia, silti kahmineet  itselleen kaikki edut ja nyt suuret elökkeet. Eivät auta lapsiaan eivätkä välitä.

Kommentti 572.  Kuten sinäkin kirjoitat me noin 80 olemme ilman rakkautta kasvaneet ja emme ole koskaan sylitelleet lapsiamme.

Siihen ei ole mitään sanomista koska se on täällä vauvan kymmenissä keskusteluissa niin yleistetty.

Siis on ihan turha edes mitenkään sitä kuvaa muuttaa, etenkin kun keskustelee ei niin terveitten kanssa.

Minulla on aikaa olla netissä ja ajatella asioita ja lukeakin paljon.  En käytä siihen ainakaan työaikaa kuten varmaan moni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvaavaa meidän perheen keskusteluyhteydessä on se, että meni 4 kk ennen kuin pakon edessä (muutto) kerroin eronneeni avomiehestäni. Näkivät kyllä, että olen ottanut sormuksen pois. Ei se mikään salaisuus ollut, mutta kun ei tuollaisista asioista puhuta. Mitään kevyestä arkipäivästä poikkeavaa keskustelua ei voinut olla.

Juuri näin. Kun suree vanhempia, jotka eivät ole koskaan olleetkaan vanhempia, ei suruun saa mitään tukea keneltäkään. Se on yksinäistä ja oudolla tavalla häpeällista surua, jos sitä edes suruksi tunnistaa. Tyhjyyden tunnetta, irrallisuutta, ulkopuolisuuttaa, vähäpätöisyyden tunnetta ehkä tunnistaa paremmin. Etäisyys ei välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi vanhempiensa syyllistettävissä. Usein päinvastoin. Joten elämästään saattaa käytt

Ehdottomasti vastuu on aikuisilla itsellään. Käsitellä asiat ja tuntea tunteet ja surut lakaisematta maton alle. Eikä siirtää seuraaville sukupolville.

Iät? Oletko hitaasti kypsyvä, edelleen henkisesti pikkulapsi? Ehkä olette kaikki vähän huonoja keskustelijoita.

Eikö teillä ole mitään yhteistä yleistä keskustelun aihetta, esim  ajankohtaiset tapahtumat?

Mä juttelen 90-vuotiaan isäni kanssa mm.  politiikasta, tieteestä, taloudesta, historiasta,  hyvinvoinnista, säästä, yhteisistä tuttavista ja vähän kummankin kuulumisista.

Sinä olet aikuinen, jonka toivotaan aikuistuneen. Aikuisuus on pitkälti fokuksen siirtämistä ulos omasta perseestä, puolin ja toisin.   

Vierailija kirjoitti:

Olisiko niin, että tämä suuri ikäluokka ei pysty olemaan herkkä ja tunteva, koska sieltä tulisi samalla niin paljon kaikkea pahaa, että on pakko sulkea tunteet kaikkineen ja leikkiä, että kaikki on hyvin. 

Siinä taas ehkä piruuttaan joku yleistää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija

Ehkä vain tavanomainen vanhemmuus. Eiväthän he edes yrittäneet olla hyviä.

 

Esim lasteni kaveripiiri.  Kaikilla oli maksullisia harrastuksia, siistit vaatteet, pyörät, liikuntavälineet,  vietiin ja haettiin tarpeen mukaan, kasvoivat sosiaalisiksi, kotona valvottiin menot, kaljat ja tupakat ei kaveripiireihin kuuluneet. Ruoka-ajat oli, aina ruokaa jääkaapissa, hygieniajutut itsestään selviä. Mökillä kesäisin lähellä mökkeilevien serkkujen kanssa kesäpuuhat. Kannustettiin opiskelemaan. Korvatulehduksia ei ollut, joku antibioottikuuri angiinaan kahdella.   

 

Tietenkin miinusta vanhempien työssäkäynti, alakoululaisina kesäsiirtolajakso. 

 

Olen typerä kun edes altavastaajana mietin tätä ikäluokkani huonoutta. Tottakai jos yliopistossa ( heitä taloudellisesti tukien) maisteriksi lukeneet lapsemme osaavat hienoin termein määritellä meidät ja aiheuttamamme vauriot mitäpä siihen sanomista. Yksinkertaisina vain yksinkertaista työtämme teimme.

En ymmärrä, miksi puolustaudut karvat pystyssä, yrittämättäkään ymmärtää niitä joilla se lapsuus oli kylmä ja vanhemmat etäisiä?

Ilmeisesti sinun perheessäsi ei ollut tällaista ja olet osannut kierteen kenties katkaista tai se ei teidän suvussa ole koskaan ollut ongelma. Silloin tämä keskustelu ei koske sinua. Täälläkin on useita kertoja mainittu, että kaikilla ei ollut samanlaista ja täällä tuntoja purkavat ne, jotka olivat ja ovat edelleen ilmaa vanhemmilleen. Yritä nyt ymmärtää se.

Se, missä toimit kyllä täysin samoin kuin ne vanhemmat joista tässä nyt keskustellaan, on tuo valtaisa puolustautuminen. Ei edes yritetä asettua toisen asemaan vaan heti suojaukset päälle, että minä en ainakaan ole tehnyt mitään tuollaista. Jos et ole, silloin sun ei tarvitse syyllistyä!

Vierailija kirjoitti:

Iät? Oletko hitaasti kypsyvä, edelleen henkisesti pikkulapsi? Ehkä olette kaikki vähän huonoja keskustelijoita.

Eikö teillä ole mitään yhteistä yleistä keskustelun aihetta, esim  ajankohtaiset tapahtumat?

Mä juttelen 90-vuotiaan isäni kanssa mm.  politiikasta, tieteestä, taloudesta, historiasta,  hyvinvoinnista, säästä, yhteisistä tuttavista ja vähän kummankin kuulumisista.

Sinä olet aikuinen, jonka toivotaan aikuistuneen. Aikuisuus on pitkälti fokuksen siirtämistä ulos omasta perseestä, puolin ja toisin.   

No, mä yritän keskustella politiikasta, maailman tilanteesta jne. Siinä on vain ilmennyt sellainen ongelma, että minulla on väärät mielipiteet. Vanhempani on musta valkoinen, asioissa ei ole olemassa mitään harmaan sävyjä. 

Ne keskustelut loppuvat siihen kun hän tuskastui etten ole samaa mieltä kuin hän. Olen sanonut useasti, että voimme keskustella ja olla kumpikin sitä mieltä mitä ollaan, ei se tarkoita että riidellään. Hänelle se on riitaa jos joku on eri mieltä. Tämä johtuu minusta siitä, ettei hän osaa, jaksa, halua perustella mielipiteitään, siksi keskustelu loppuu. Kaikki on hyvin niin kauan kun olen samaa mieltä.

Eli nyt me keskustelemme pinnallisesti, en kerro mielipiteitäni (jotka eivät ole mitenkään erikoisia, radikaaleja tai käsittämättömiä), jos sen suinkin voin välttää.

Mennään ikäihmisen ehdoilla, kuten on menty koko ikäni. Kuulluksi tulemisen kokemus puuttuu minulta suhteessa vanhempaani. Olen tämän jo hyväksynyt, mutta kyllä mä saan siitä surullinen olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija

Ehkä vain tavanomainen vanhemmuus. Eiväthän he edes yrittäneet olla hyviä.

 

Esim lasteni kaveripiiri.  Kaikilla oli maksullisia harrastuksia, siistit vaatteet, pyörät, liikuntavälineet,  vietiin ja haettiin tarpeen mukaan, kasvoivat sosiaalisiksi, kotona valvottiin menot, kaljat ja tupakat ei kaveripiireihin kuuluneet. Ruoka-ajat oli, aina ruokaa jääkaapissa, hygieniajutut itsestään selviä. Mökillä kesäisin lähellä mökkeilevien serkkujen kanssa kesäpuuhat. Kannustettiin opiskelemaan. Korvatulehduksia ei ollut, joku antibioottikuuri angiinaan kahdella.   

 

Tietenkin miinusta vanhempien työssäkäynti, alakoululaisina kesäsiirtolajakso. 

&n

Kyllä somessa pyörivää " kertakaikkiaan "  voi ottaa päästä tuo suuret ikäluokat sitä ja tätä ja vievät rahat ja terveydenhuollon ja ovat ahneita ja julmia ja tunteettomia tai ties mitä.

Minkälaisia ovat ihmiset jotka olettavat ettei tämä heidän pakkomielteinen kohteensa ole netissä enää, joten heihin voi koko elämäntuskansa kaataa. 

Ja se on aina näissä vanhuskeskusteluissa, sama joukko jonka teemana on isot ikäluokat yleistää ja syyllistää heitä. Hyvä jos kaikkien muiden ikäluokkien synnyttämät ihmuset in päästään terveitä.