Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?
20.01.2025 |
Olen siis heidän aikuinen tyttärensä. Kun käyn heillä, he puhuvat lähes koko ajan itsestään. Jos yritän sanoa jotain omaa väliin, he ovat hiljaa tai kääntävät keskustelun itseensä. Onko muilla tällaista ja onko mitään tehtävissä? Vanhempani ovat siis ihan hyväkuntoisia sinänsä.
Kommentit (982)
Vierailija kirjoitti:
On normaalia. Vanhempani joskus hieman kiinnostuvat kuulemaan minusta, mutta se on hyvin vähäistä. Minun kotona he eivät ole jaksaneet käydä vuosiin, vaikka matka ei ole pitkä. Junassa ja bussissa matkustaminen sujuu.
Ajattelen niin, että se liittyy ikääntymiseen ja kuuluu elämänkaareen. Tämä on oikeastaan vapauttavaa jotenkin. Voin tehdä asioita ilman että kysyisin heidän mielipidettä. Aiemmin äidillä oli tapana neuvoa vähän liikaa.
Ehkä ne ei jaksa jatkuvaa syyllistämistä, pitäisi saada vastapuolenkin mielipide asiasta.
Ja ei, ei ole minulla huonot välit lapsiini,
On 2 poikaa ja tuntuu että on hyvä kun en saanut tytärtä kun näyttää olevan vaikeaa olla äiti tyttärille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat vanhempani ovat aina olleet tuollaisia, minua ei ole kuunneltu eikä kanssani keskusteltu. Omat asiat on kyllä purettu minulle ja äitini käyttänyt minua suorastaan omana roskakorinaan, jonne voi syytää kaikki omat asiat ja murheet. Vaikka olin pelkkä lapsi. Narsistinen isäni ei muusta ole puhutkaan kuin omista saavutuksista ja tekemisistä, lasten asiat kiinnostaneet lähinnä siinä mielessä, mitä voi käyttää oman statuksensa pönkittämiseen. Ja sama jatkuu nyt heidän ollessaan vanhuuden kynnyksellä. Ei tuo minusta normaalia ole, ja kyllähän se on jättänyt jälkensä. Edelleen minun on vaikea avautua omista asioista kenellekään, koen etteivät ne kiinnosta muita tai ole tärkeitä. Vanhempien kanssa en jaksa olla kovin paljon tekemisissä, emme ole läheisissä väleissä. Lähinnä velvollisuudesta tulee joskus tavattua tai soiteltua, mutta ei siinä mitään lämpöä tai välittämistä ole.
Suuri osa näistä vanhemmista ei saa osakseen mitään syyllistämistä. Syy: välit ovat niin henkisesti etäiset, ettei kissaa voi nostaa pöydälle.
Moni on täällä myös ilmaissut, miten on hoitanut lämmöllä kylmää vanhempaansa.
Se, mistä tämä valitus johtuu, on se, että lapsi rakastaa vanhempaansa ja haluaisi kokea myös itse olevansa rakastettu. Onko tässä ketjussa ollut yhtäkään empaattista ja puolimatkaan vastaan tulevaa viestiä "vanhempien" edustajilta? Tuntuu, että lapsia joko vihataan tai ovat täysin yhdentekeviä.
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa näistä vanhemmista ei saa osakseen mitään syyllistämistä. Syy: välit ovat niin henkisesti etäiset, ettei kissaa voi nostaa pöydälle.
Moni on täällä myös ilmaissut, miten on hoitanut lämmöllä kylmää vanhempaansa.
Se, mistä tämä valitus johtuu, on se, että lapsi rakastaa vanhempaansa ja haluaisi kokea myös itse olevansa rakastettu. Onko tässä ketjussa ollut yhtäkään empaattista ja puolimatkaan vastaan tulevaa viestiä "vanhempien" edustajilta? Tuntuu, että lapsia joko vihataan tai ovat täysin yhdentekeviä.
Tuskin heidän vanhempansa yli 70-vuotiaat, jotka kylmästi kohtelevat edelleen aikuisia lapsiaan liikkuvat näillä palstoilla. Miten heidän asiansa kiinnostaisivat jollain vauva-palstalla, jos ei kiinnosta muutenkaan.
Jokuhan sanoi, että minun äiti on täällä. No, puhukaa nyt netin välityksellä asiat selviksi niin me muutkin kuullaan. Ettei tarvitse monta kymmentä vuotta asioita vatvoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti lapsi on lapsi vaikka olisi 70 ja vanhempi 90.
Kuinka moni kuitenkaan pitää itseään lapsena kun alkaa useampia kymmeniä vuosia karttumaan harteille, on omat lapset jne. Ovatko nämä äidin kaipuuta vielä eläkeiän kynnyksellä kaihoavat heitä jotka eivät myöskään pysty myöntämään vanhempiensa vanhuutta ja mukautumaan siihen, mahdollisiin sairauksiin, kaventuneen elämän kapeisiin juttuihin?
Vasta nyt ikäihmisenä olen miettinyt kälyäni jonka äiti kuoli kuoli hänen ollessaan parikymppinen. Onneksi hänellä oli hyvä anoppi, jolla äidillinen asenne. Vaikka olin vanhempi en silloin pystynyt häntä tukemaan, nyt kun on elämänkokemusta tullut tekisin toisin.
Vierailija kirjoitti:
Jokuhan sanoi, että minun äiti on täällä. No, puhukaa nyt netin välityksellä asiat selviksi niin me muutkin kuullaan. Ettei tarvitse monta kymmentä vuotta asioita vatvoa.
Näitä traumoja ei voi poistaa jos lapsi on kaksikuisena viety hoitoon. Silloin on vahinko tehty. Joku mainitsi Klaavun, hän ehkä monen muun asiantuntijan kanssa mieltä että tämmöinen varhainen hylkääminen on alku henkilön ongelmille aikuisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vielä melko nuori ja ihan mielenkiinnosta luen joskus myös näitä palstoja. Yleistys suuret ikäluokat negatiivisessa mielessä kyllä pistää silmään. Ilmeisesti joku promille heistä ovat kasvattijina olleet kylmiä ja tunteettomia. Kyllä tässä leimaaminen on ilmiselvää. Et voi sanoa suuret ikäluokat jos tarkoitat jotain vähemmistöä tästä osasta.ja lukijan pitäisi ymmärtää niin.
No se ei kyllä ole mikään promille. Nämä keskustelut ovat tärkeää vertaistukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1973 ja ymmärrän oikein hyvin, että tilanne oli silloin eri. Sitä vaan en ymmärrä, että vanhemmasta polvesta ei löydt herkkyyttä sanoa, että tilanne oli heillekin kamala, että olisivat halunneet tutustua lapseensa ja muodostaa siteen. Ilmeisesti äidit käsittelevät oman traumansa tuolla tunnekylmyydellä, ettei se sattuisi.
Kyllä minulla on hyvä ja lämmin side 73 syntyneeseen lapseen. Ja hänen lapsiinsa. Apua en tarvitse asioissani. Ollut aina.
Sama mulla, mutta aikaisemmin yritin tästä kirjoittaa, niin joku kommentoi, että tämä ei kuulu tähän ketjuun.
Ilmeisest vain haukkuminen on sallittua😏
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat vanhempani ovat lähinnä aggressiivisia jos jostain yrittää puhua. Kaikki on pelkkää syyttelyä ja huutamista. Ei heitä koskaan kiinnostanut mitä minulle kuuluu. Kunnes sitten olin vuosia väkivaltaisessa suhteessa ja ihmettelivät sitten kovaan ääneen miksi en sanonut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On normaalia. Vanhempani joskus hieman kiinnostuvat kuulemaan minusta, mutta se on hyvin vähäistä. Minun kotona he eivät ole jaksaneet käydä vuosiin, vaikka matka ei ole pitkä. Junassa ja bussissa matkustaminen sujuu.
Ajattelen niin, että se liittyy ikääntymiseen ja kuuluu elämänkaareen. Tämä on oikeastaan vapauttavaa jotenkin. Voin tehdä asioita ilman että kysyisin heidän mielipidettä. Aiemmin äidillä oli tapana neuvoa vähän liikaa.
Eikö keski-ikäisenä ala jo olla itse se tietäjä ja taitaja? Miksi niin monet jotenkin riippuvat siinä äidissä? Vanhemmat itsenäistyvät lapsistaan eivätkä roiku heissä mutta sitren kaivataankin sitä äidin hössötystä.
Vanhana on muuten ikävä olla yökylässä. Ei oikein uskalla yöllä liikkua, tai nousta aamulla ylös tai ei illalla pääse nuk
Hmm.. Voisiko olla niin, että kun ei ole lapsena tullut täysin hyväksytyksi ja kohdatuksi, jää vanhemman rakkautta ja hyväksyntää odottamaan koko elämänsä ajaksi? Siitä ei pääse yli, ellei hoksaa itse käsitellä asiaa mielessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo oli yks parhaita herjoja täällä. Miten suuret ikäluokat olisivat voineet olla hyviä vanhempia kun he itse kasvoivat rottalaumana.
Hyvä kuitenkin kun uudet ikäluokat ovat hyviä vanhempia, niin sen pitää mennäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1973 ja ymmärrän oikein hyvin, että tilanne oli silloin eri. Sitä vaan en ymmärrä, että vanhemmasta polvesta ei löydt herkkyyttä sanoa, että tilanne oli heillekin kamala, että olisivat halunneet tutustua lapseensa ja muodostaa siteen. Ilmeisesti äidit käsittelevät oman traumansa tuolla tunnekylmyydellä, ettei se sattuisi.
Kyllä minulla on hyvä ja lämmin side 73 syntyneeseen lapseen. Ja hänen lapsiinsa. Apua en tarvitse asioissani. Ollut aina.
Sama mulla, mutta aikaisemmin yritin tästä kirjoittaa, niin joku kommentoi, että tämä ei kuulu tähän ketjuun.
Ilmeisest vain haukkuminen on sallittua😏
En tiedä aloittajaa mutta keskustelun valloitti kuitenkin nämä "suuret ikäluokat" - tyypit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani ovat lähinnä aggressiivisia jos jostain yrittää puhua. Kaikki on pelkkää syyttelyä ja huutamista. Ei heitä koskaan kiinnostanut mitä minulle kuuluu. Kunnes sitten olin vuosia väkivaltaisessa suhteessa ja ihmettelivät sitten kovaan ääneen miksi en sanonut mitään.
Pitäiskö sun irrottautua niistä vanhemmiltasi vai etkö osaa jos olit vuosia väkivaltaisesta suhteessa.
Miksi et lähtenyt ensimmäisen lyönnin jälkeen ja nyt syytät vanhempiasi.
Eikö mielestäsi sinussa ole mitään vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani ovat lähinnä aggressiivisia jos jostain yrittää puhua. Kaikki on pelkkää syyttelyä ja huutamista. Ei heitä koskaan kiinnostanut mitä minulle kuuluu. Kunnes sitten olin vuosia väkivaltaisessa suhteessa ja ihmettelivät sitten kovaan ääneen miksi en sanonut mitään.
Pitäiskö sun irrottautua niistä vanhemmiltasi vai etkö osaa jos olit vuosia väkivaltaisesta suhteessa.
Miksi et lähtenyt ensimmäisen lyönnin jälkeen ja nyt syytät vanhempiasi.
Eikö mielestäsi sinussa ole mitään vikaa.
En ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta pakko vastata. Minusta tämä kommentti on erittäin tökerö. Älä lyö lyötyä.
Jos on kasvanut väkivaltaisessa kodissa, on suuri todennäköisyys, että ajautuu myös nuoruudessa ja aikuisuudessa huonoihin, epäkunnioittaviin ja väkivaltaisiin suhteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani ovat lähinnä aggressiivisia jos jostain yrittää puhua. Kaikki on pelkkää syyttelyä ja huutamista. Ei heitä koskaan kiinnostanut mitä minulle kuuluu. Kunnes sitten olin vuosia väkivaltaisessa suhteessa ja ihmettelivät sitten kovaan ääneen miksi en sanonut mitään.
Pitäiskö sun irrottautua niistä vanhemmiltasi vai etkö osaa jos olit vuosia väkivaltaisesta suhteessa.
Miksi et lähtenyt ensimmäisen lyönnin jälkeen ja nyt syytät vanhempiasi.
Eikö mielestäsi sinussa ole mitään vikaa.
En ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta pakko vastata. Minusta tämä kommentti on erittäin tökerö. Älä lyö lyötyä.
Jos on kasvanut väkivaltaisessa kodissa, on suuri todennäköisyys, että ajautuu myös nuoruudessa ja aikuisuudessa huono
Ja sitten vanhana syytetään niistä omia vanhempia?
Onko reilua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1973 ja ymmärrän oikein hyvin, että tilanne oli silloin eri. Sitä vaan en ymmärrä, että vanhemmasta polvesta ei löydt herkkyyttä sanoa, että tilanne oli heillekin kamala, että olisivat halunneet tutustua lapseensa ja muodostaa siteen. Ilmeisesti äidit käsittelevät oman traumansa tuolla tunnekylmyydellä, ettei se sattuisi.
Kyllä minulla on hyvä ja lämmin side 73 syntyneeseen lapseen. Ja hänen lapsiinsa. Apua en tarvitse asioissani. Ollut aina.
Sama mulla, mutta aikaisemmin yritin tästä kirjoittaa, niin joku kommentoi, että tämä ei kuulu tähän ketjuun.
Ilmeisest vain haukkuminen on sallittua😏
Haukkuminen ja haukkuminen. Jos sinä vetäiset jotain nyrkillä päähän ja tämä toinen kertoo, että se sattui, tuli aivovamma ja haluaisi anteeksipyynnön niin se on sitten haukkumista samalla logiikalla?
Moni suurten ikäluokkien edustaja tuntee varmaan sydämessään kipua siitä, että teki vääriä valintoja lastenhoitoon ja kasvatukseen liittyen. Lapsia ei useinkaan imetetty, heidät vietiin vauvana hoitoon, lapset olivat keskenään, kun vanhemmat olivat töissä, koulumatkat kuljettiin yksin, koulun jälkeen oltiin yksin. Lasten ollessa sairaana, heitä ei hoidettu kunnolla. Elämä pyöri aikuisten ja yhteiskunnan ehdoilla.
Toisaalta Suomi oli myös huomattavasti sosialistisempi yhteiskunta tuolloin. Tälläkin on merkitystä. Ajan hengessä korostui laitostuminen ja työelämä, johon naiset osallistuivat, kuten miehetkin. Yhteiskunta oli tärkeämpi kuin yksilöt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On normaalia. Vanhukset usein käpertyvät omaan pikku maailmaansa, eikä heitä enää jaksa kiinnostaa muiden tapahtumat, vaikka olisi oma lapsikin. Ei minunkaan äitini enää jaksa kuunnella jos vähänkään pitemmin yritän jostain kertoa.
Miten jaksat nähdä äitiäsi ja miten jaksat edes yrittää kertoa asioistasi?
ap
En vietä aikaa tuntikausia hänen seurassaan. En kerro asioistani yksityiskohtaisesti, enemmänkin kyselen ja kuuntelen äitini asioita. Hänellä ei ole montaa vuotta enää elinaikaa, puhukoon nyt itsestään jos haluaa.
"Hänellä ei ole montaa vuotta enää elinaikaa, puhukoon nyt itsestään jos haluaa." No nyt on hyvä asenne! Yritän itsekin tästä lähtien muistaa tämän omien vanhempieni kohdalla. Kiitos! -eri
En edes pysty vastaamaan yhtä ilkeästi, vaikka hetken teki mieli. Kuvittele tähän siis jotain piikikästä ja ilkeää.
Ei vie keskustelua mihinkään. Solvaillaan sitten vaan toisiamme eikä puhuta itse asiasta mitään.