Miksi pilata aina yhteinen aika??
Miksi miesten pitää ajatella aina pelkästään kikkelillä?
Appivanhemmilla on mökki tahkolla ja ottavat näin talvisin vähintään kerran kuukaudessa meidän teini-ikäiset lapset viikonlopuksi. Tämä on todella mukavaa ja arvostan kovasti.
Tähän liittyy kuitenkin aina sama ongelma, miehen mielessä ei liiku mikään muu kuin oma kikkeli ja seksi. Lisäksi mennään aina saman kaavan mukaan; mies tekee jotain herkkua, ostaa punkkua tai kuoharia ja latsotaan leffaa. Vaihtoehtoisesti mies varannut raflan tai jopa hotellin.
Kaikki tuo on aivan ihanaa, mutta oikeasti tähdätään vain ja ainoastaan seksiin. Stressaannun jo valmiiksi kun näen miehen aloittavan nämä "valmistelut". En ole seksiä vastaan, mutta voin olla aivan hyvin tässä iässä jo ilmankin. Arvostan enemmän omaa rauhaa kuin jotain nuorisopupuilua.
Jos edes joskus kävisi niin, että mies tekisi nämä perinteiset ja valitettavan ennalta-arvattavat toimet, eikä sitten ehdottaisikaan missään vaiheessa seksiä, voisi seksiä joskus ollakin. Mutta ei, aina sama kaava eli minua yritetään pehmittää ja sitten tulee seksivaatimus. Pari kolme tällaista viikonloppua peräkkäin ilman seksiä, voisi kääntää ajatukseni pois pakkoseksistä, jolloin tosiaan oma halukin voisi herätä.
Yleensä mies ottaa nokkiinsa jos ei sunnuntaiaamunakaan ole saanut haluamaansa jyystöä, mutta tällä kertaa näköjään vedettiin herne nenään jo lauantaiaamuna. Mikä ihme ettei miehet voi ajatella parisuhdeaikaa ilman seksipäämäärää? Kun kaava toistaa itseään, niin jo nämä viikonloppuvalmistelut saavat minun seksihalut kuolemaan 100% varmasti.
Kommentit (1899)
Näin se vain menee voi olla sinkkuna jos ei kelpaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus seurustelin ap:n kaltaisen kanssa. Juttelemalla selvitin mistä kaikesta hän pitää ja sitten näitä toteutin niin hyvin kuin pystyin. Hän tykkäsi käydä tanssimassa, matkustella ja hiihtää metsässä umpihangessa pysähtyen nuotiolle. Itse en välittänyt mistään näistä, matkustamista olen inhonnut aina. Silti vein hänet näitä kaikkea tekemään. Aina hän sanoi pitäneensä aktiviteeteista.
Seksiä hän ei tykännyt harrastaa vaan sanoi että "se on sellasta mitä pitää antaa jos toinen on ollut kunnolla".
Myöhemmin hän sitten haukkui minut kun en tykännyt noista aktiviteeteista vaan vein hänet niihin haluttomasti.
Todella raskasta seuraa arjessa tämä naikkonen. Ei halunnut tehdä ikinä mitään minulle mieluisaa eikä halunnut tehdä hänelle mieluisaa jos minä en oikeasti itse tykännyt siitä hommasta. Seksik
Miksi en olisi tehnyt asioita joista toinen sanoo tykkäävänsä eikä niistä minulle sinänsä ole haittaa?
Käyhän miehet shoppailemassa naisten kanssa vaikka se on miehille tuskallista.
Ei minun kanssani tarvitse miehen shoppailla, jos ei halua. Me tehdään yhdessä niitä asioita, joista molemmat nauttii (seksi kuuluu tähän kategoriaan) ja yksin tai muiden kanssa voi sitten tehdä niitä asioita, mitkä toista eivät kiinnosta.
Sinänsä on haittaa, vaikka se sillä hetkellä tuntuu siltä, ettei ole. Se vaan vääristää ihan kaiken ja tämän sanon omasta kokemuksesta, josta olen terapiassa oppinut ulos. Ilmeisesti sinun piti lapsuuskotona taipua muiden tarpeiden alle?
Vierailija kirjoitti:
Näin se vain menee voi olla sinkkuna jos ei kelpaa
Niihä mä oonki kun en näytä kelpaavan kellekään
"Ilmeisesti sinun piti lapsuuskotona taipua muiden tarpeiden alle?"
Ei tarttenu vaan tein aina mitä halusin. Yleensä itsekseni ilman muiden perheenjäsenten seuraa koska en välittänyt sellaisesta.
Lainaukset ei toimi, mutta kysymykseen neuvoni naiselle, joka ELÄÄ väkivaltaisessa suhteessa. Tuo mieshän ei enää elänyt tuossa huonossa suhteessa, emmekä voi tietää, oliko siitä vuosi vai kaksikymmentä vuotta ja mitä on tapahtunut sen jälkeen.
Kyllä, väkivaltaa kokeneelle naiselle voin todeta, että totta kai se on raskasta. Ja siksi on parempi olla sinkku kuin vääntää itsensä rusetille. Ja seuraavilla kerroilla toivottavasti paremmin ja terapia auttaa.
Ja plot twist. Olen myös itse väkivaltaa kokenut nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus seurustelin ap:n kaltaisen kanssa. Juttelemalla selvitin mistä kaikesta hän pitää ja sitten näitä toteutin niin hyvin kuin pystyin. Hän tykkäsi käydä tanssimassa, matkustella ja hiihtää metsässä umpihangessa pysähtyen nuotiolle. Itse en välittänyt mistään näistä, matkustamista olen inhonnut aina. Silti vein hänet näitä kaikkea tekemään. Aina hän sanoi pitäneensä aktiviteeteista.
Seksiä hän ei tykännyt harrastaa vaan sanoi että "se on sellasta mitä pitää antaa jos toinen on ollut kunnolla".
Myöhemmin hän sitten haukkui minut kun en tykännyt noista aktiviteeteista vaan vein hänet niihin haluttomasti.
Todella raskasta seuraa arjessa tämä naikkonen. Ei halunnut tehdä ikinä mitään minulle mieluisaa eikä halunnut tehdä hänelle mieluisaa jos minä en oikeasti itse tykännyt siitä hommasta. Seksik
No matkustamista sanoit jopa inhoavasi, eikö se oo aika vahvasti sanottu? On se haitallista tehdä asioita, joita inhoaa, miellyttääkseen vain toista.
Mun mies tykkää korjata koneita.Kuuntelen hänen juttujaan niistä ja saatan käydä pajalla moikkaamassa ja katsomassa, mitä on työn alla. Mutta en mä ala iltojani siellä viettää enkä odota häneltä samaa omien juttujeni osalta.
Vierailija kirjoitti:
"Ilmeisesti sinun piti lapsuuskotona taipua muiden tarpeiden alle?"
Ei tarttenu vaan tein aina mitä halusin. Yleensä itsekseni ilman muiden perheenjäsenten seuraa koska en välittänyt sellaisesta.
Ja sitten päätit urakoida naiseltasi seksiä palveluksin? Ei sinun tarpeisiisi vastattu lapsuusperheessä myöskään, vaikka et taipunut toisten alle.
"No matkustamista sanoit jopa inhoavasi, eikö se oo aika vahvasti sanottu? On se haitallista tehdä asioita, joita inhoaa, miellyttääkseen vain toista."
Ainahan olisin voinut jäädä kotiin kun nainen lähtee matkustelemaan jonkun toisen miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus seurustelin ap:n kaltaisen kanssa. Juttelemalla selvitin mistä kaikesta hän pitää ja sitten näitä toteutin niin hyvin kuin pystyin. Hän tykkäsi käydä tanssimassa, matkustella ja hiihtää metsässä umpihangessa pysähtyen nuotiolle. Itse en välittänyt mistään näistä, matkustamista olen inhonnut aina. Silti vein hänet näitä kaikkea tekemään. Aina hän sanoi pitäneensä aktiviteeteista.
Seksiä hän ei tykännyt harrastaa vaan sanoi että "se on sellasta mitä pitää antaa jos toinen on ollut kunnolla".
Myöhemmin hän sitten haukkui minut kun en tykännyt noista aktiviteeteista vaan vein hänet niihin haluttomasti.
Todella raskasta seuraa arjessa tämä naikkonen. Ei halunnut tehdä ikinä mitään minulle mieluisaa eikä halunnut tehdä hänelle mieluisaa jos minä en oikeasti itse tykännyt siitä hommasta. Seksik
Aikuisen ihmisen elämässä on aika paljon asioita, joita pitää tehdä, vaikka ei tykkää. En ehdoin tahdoin haali niitä elämääni lisää. Hyvässä parisuhteessa on asioita, joita molemmat tykkää yhdessä tehdä ja vapautta tehdä myös yksin tai kavereiden kanssa omia juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ilmeisesti sinun piti lapsuuskotona taipua muiden tarpeiden alle?"
Ei tarttenu vaan tein aina mitä halusin. Yleensä itsekseni ilman muiden perheenjäsenten seuraa koska en välittänyt sellaisesta.
Ja sitten päätit urakoida naiseltasi seksiä palveluksin? Ei sinun tarpeisiisi vastattu lapsuusperheessä myöskään, vaikka et taipunut toisten alle.
Hyi helvetti mikä pervo sinä olet. Ei kait kenenkään seksuaalisiin tarpeisiin lapsuudenperheessä vastata.
Annatko saman neuvon naiselle joka elää väkivaltaisessa suhteessa
Eli sun mielestä kyse oli dynamiikaltaan samankaltaisista suhteesta? Olit jollain tapaa tunnetasolla kiinni suhteessa, jossa mukauduit toisen valtaan?
Kyllä, tuollaisesta on hyvä pyrkiä irrottautumaan.

Väärinymmärtäjä väärinymmärtää
Ei vaan että kuka sitä suhteen alussa heti tietää millainen toinen on.
Vierailija kirjoitti:
"No matkustamista sanoit jopa inhoavasi, eikö se oo aika vahvasti sanottu? On se haitallista tehdä asioita, joita inhoaa, miellyttääkseen vain toista."
Ainahan olisin voinut jäädä kotiin kun nainen lähtee matkustelemaan jonkun toisen miehen kanssa.
Eli pelkäsitkö et pettää tai jättää, jos et osallistu? Miksi sä itse halusit olla hänen kanssaan?
Nonni ap nyt vaa heittää pikkarit pois ja ratsastaa miehellä kunnes joku saa orgasmin. Sitte vaa jatkaa mitä olikaan tekemässä.
Vierailija kirjoitti:
"No matkustamista sanoit jopa inhoavasi, eikö se oo aika vahvasti sanottu? On se haitallista tehdä asioita, joita inhoaa, miellyttääkseen vain toista."
Ainahan olisin voinut jäädä kotiin kun nainen lähtee matkustelemaan jonkun toisen miehen kanssa.
Mitä tämä nainen oli sinulle muuta kuin nainen, jonka mielihaluja täyttää ja saada panna häntä (kun sekään ei ollut ilmeisen vastavuoroista).
Kyllä parisuhteessa toinen voi matkustella yksin tai kaverien kanssa. Mutta on se ankeaa, jos matkustaminen on tärkeää, eikä toinen jaa sitä.
Oliko sinulla ajatus harrastaa seksiä jonkun toisen kanssa, jos nainen "ei anna"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"No matkustamista sanoit jopa inhoavasi, eikö se oo aika vahvasti sanottu? On se haitallista tehdä asioita, joita inhoaa, miellyttääkseen vain toista."
Ainahan olisin voinut jäädä kotiin kun nainen lähtee matkustelemaan jonkun toisen miehen kanssa.
Eli pelkäsitkö et pettää tai jättää, jos et osallistu? Miksi sä itse halusit olla hänen kanssaan?
Samahan se on apn kanssa. Joko hän antaa miehelle seksiä tai joku muu antaa. Oma valinta sitten.
Ihme nillittäjiä nuo pihtarinaiset.
Ite annan aina jos joku nainen kysyy vaikkei haluttais just sillon.
M45
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annatko saman neuvon naiselle joka elää väkivaltaisessa suhteessa
Eli sun mielestä kyse oli dynamiikaltaan samankaltaisista suhteesta? Olit jollain tapaa tunnetasolla kiinni suhteessa, jossa mukauduit toisen valtaan?
Kyllä, tuollaisesta on hyvä pyrkiä irrottautumaan.
Väärinymmärtäjä väärinymmärtää
Ei vaan että kuka sitä suhteen alussa heti tietää millainen toinen on.
Ei tiedäkään..Mut siinä kohtaa suhde jo lähtee väärille urille, jos alkaa toista miellyttääkseen tehdä asioita, joista ei tykkää. Mut sitä sattuu ja herkästi varsinkin nuorena ekoissa suhteissa. Mut siitä voi oppia .
Vierailija kirjoitti:
Ihme nillittäjiä nuo pihtarinaiset.
Ite annan aina jos joku nainen kysyy vaikkei haluttais just sillon.
M45
Miten saat seisomaan vai nuoletko? Ihanaa kyl tuollainen.
"No siis rajansa kaikella minusta. Kyllä se jokin merkki on jos kauheasti tykätään eri asioista, enkä tiedä onko se kovin rehellistäkään aina tehdä asioita mistä ei tykkää. Shoppailu on vähän väsynyt esimerkki, harva nainen shoppailusta nauttii. "
Se on hyvä esimerkki tuosta että suostuu tekemään jotain mistä itse ei tykkää.