Miksi pilata aina yhteinen aika??
Miksi miesten pitää ajatella aina pelkästään kikkelillä?
Appivanhemmilla on mökki tahkolla ja ottavat näin talvisin vähintään kerran kuukaudessa meidän teini-ikäiset lapset viikonlopuksi. Tämä on todella mukavaa ja arvostan kovasti.
Tähän liittyy kuitenkin aina sama ongelma, miehen mielessä ei liiku mikään muu kuin oma kikkeli ja seksi. Lisäksi mennään aina saman kaavan mukaan; mies tekee jotain herkkua, ostaa punkkua tai kuoharia ja latsotaan leffaa. Vaihtoehtoisesti mies varannut raflan tai jopa hotellin.
Kaikki tuo on aivan ihanaa, mutta oikeasti tähdätään vain ja ainoastaan seksiin. Stressaannun jo valmiiksi kun näen miehen aloittavan nämä "valmistelut". En ole seksiä vastaan, mutta voin olla aivan hyvin tässä iässä jo ilmankin. Arvostan enemmän omaa rauhaa kuin jotain nuorisopupuilua.
Jos edes joskus kävisi niin, että mies tekisi nämä perinteiset ja valitettavan ennalta-arvattavat toimet, eikä sitten ehdottaisikaan missään vaiheessa seksiä, voisi seksiä joskus ollakin. Mutta ei, aina sama kaava eli minua yritetään pehmittää ja sitten tulee seksivaatimus. Pari kolme tällaista viikonloppua peräkkäin ilman seksiä, voisi kääntää ajatukseni pois pakkoseksistä, jolloin tosiaan oma halukin voisi herätä.
Yleensä mies ottaa nokkiinsa jos ei sunnuntaiaamunakaan ole saanut haluamaansa jyystöä, mutta tällä kertaa näköjään vedettiin herne nenään jo lauantaiaamuna. Mikä ihme ettei miehet voi ajatella parisuhdeaikaa ilman seksipäämäärää? Kun kaava toistaa itseään, niin jo nämä viikonloppuvalmistelut saavat minun seksihalut kuolemaan 100% varmasti.
Kommentit (1899)
Vierailija kirjoitti:
"Tiedätkö, seksi luonnevikaisen kanssa on niin paskaa, ettei se oikeastaan edes ole seksiä ja siksi toinen osapuoli muuttuu haluttomaksi SITÄ ihmistä kohtaan, ei kaikkia maailman ihmisiä."
Puoliso hemmottelee (hemmottelee, ei riko tavaroita tai huuda) halutonta puolisoa. Saa silloinkin torjuntaa osakseen. Harmittaa. Tulee haukutuksi vielä luonnevikaiseksi, koska haluaa suhteelta normaalia suhteeseen kuuluvaa asiaa. Ei ihan täsmää. Onko se sitten ok, että toinen hankkii salasuhteen seksiä varten, jotta toinen voi rauhassa olla osallistumatta seksiin?
Olen ollut parisuhteessa psykopaatin kanssa. Hän ei ikinä menettänyt malttiaan eikä huutanut. Emme edes riidelleet kertaakaan. Silti tunnelma oli kivenkova.
Ei ap:n mies käsittele asiaa mitenkään aikuismaisesti. Ja mitähän tapahtuu, kun nainen ei koe miestään henkisesti aikuiseksi -> halut katoavat "äidiltä" ja usein käytös on myös luonnevika, joka sekin vie halut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun saat vähän ikää niin ymmärtänet miksi. Miehet ja naiset on erilaisia. Naisen halut haihtuu helpommin pitkässä parisuhteessa, miehen taas ei. Kumpikaan ei ole väärin.
Mihin miehen pitäisi halunsa lykätä kun ne tulee pintaan, jollei kohdistaa niitä vaimoonsa? Pitääkö hänen todellakin tukahduttaa ne hammasta purren, tuntea syyllisyyttä ja häpeää että hormonit vielä jyllää?
Puhuisitko samoin jos olisit se seksin puutteessa kärsivä puoliso, tai edes se joka on odottanut yhteiseltä lomalta myös yhteisiä hetkiä? Luulen että vuodattaisit täällä miten mies pihtaa ja sinun kuuluu päästä baanalle etsimään korvikkeita ettet kuihdu puutteeseen?
Jollet voi harrastaa seksiä niin anna miehen mennä ja etsiä sitä muualta. Kaikki muu on epäreilua.
Olen jättänyt lopulta miehen seksin puutteeseen. Silti en ole kertaakaan mökött
Siis et ollut varma tiesikö mies itkusi syytä? Vähän kuulostaa siltä ettei kommunikaatio mennyt ihan putkeen kummallakaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tiedätkö, seksi luonnevikaisen kanssa on niin paskaa, ettei se oikeastaan edes ole seksiä ja siksi toinen osapuoli muuttuu haluttomaksi SITÄ ihmistä kohtaan, ei kaikkia maailman ihmisiä."
Puoliso hemmottelee (hemmottelee, ei riko tavaroita tai huuda) halutonta puolisoa. Saa silloinkin torjuntaa osakseen. Harmittaa. Tulee haukutuksi vielä luonnevikaiseksi, koska haluaa suhteelta normaalia suhteeseen kuuluvaa asiaa. Ei ihan täsmää. Onko se sitten ok, että toinen hankkii salasuhteen seksiä varten, jotta toinen voi rauhassa olla osallistumatta seksiin?
Olen ollut parisuhteessa psykopaatin kanssa. Hän ei ikinä menettänyt malttiaan eikä huutanut. Emme edes riidelleet kertaakaan. Silti tunnelma oli kivenkova.
Ei ap:n mies käsittele asiaa mitenkään aikuismaisesti. Ja mitähän tapahtuu, kun nainen ei koe miestään henkisesti aikuiseksi -> halut katoavat "äidiltä"
Minusta tämä on kyllä tosi kaukaa haettua. Kyllä se antisosiaalisuus ilmenee muuallakin kuin seksissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista että mies on joutunut vajoamaan näin alas. Selvästi rakastaa mutta joutuu tekemään temppuja että sais hapannaaman piristymään. Eikä sekään ole oikein tehty. Mitään muuta ei saa kuin uikutusta. Älyäisipä lähteä menemään.
Suututtaa tällainen minun mustamaalaaminen! Varmasti molemmat rakastamme toisiamme, ei muuten lähes 20 vuoden avioliitto olisi onnistunut. Kysymys on juuri siitä mistä muutama vastaaja on saanut ymmärryksen. Miestä ei kiinnosta romantiikka, vaan romantiikka on pakkoliike saadakseen seksiä ja jos sitä ei saa, niin mökötetään.
Ap
Mököttäisit itsekin jos kaupassa maksaisit ostokset muttet niitä sitten saisikaan.
Seksin ei ole tarkoitus olla kauppatavaraa ja siitähän ap tässä valittaakin ja kärsii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tiedätkö, seksi luonnevikaisen kanssa on niin paskaa, ettei se oikeastaan edes ole seksiä ja siksi toinen osapuoli muuttuu haluttomaksi SITÄ ihmistä kohtaan, ei kaikkia maailman ihmisiä."
Puoliso hemmottelee (hemmottelee, ei riko tavaroita tai huuda) halutonta puolisoa. Saa silloinkin torjuntaa osakseen. Harmittaa. Tulee haukutuksi vielä luonnevikaiseksi, koska haluaa suhteelta normaalia suhteeseen kuuluvaa asiaa. Ei ihan täsmää. Onko se sitten ok, että toinen hankkii salasuhteen seksiä varten, jotta toinen voi rauhassa olla osallistumatta seksiin?
Olen ollut parisuhteessa psykopaatin kanssa. Hän ei ikinä menettänyt malttiaan eikä huutanut. Emme edes riidelleet kertaakaan. Silti tunnelma oli kivenkova.
Ei ap:n mies käsittele asiaa mitenkään aikuismaisesti. Ja mitähän tapahtuu, kun nainen ei koe miestään hen
Minusta tämä on kyllä tosi kaukaa haettua. Kyllä se antisosiaalisuus ilmenee muuallakin kuin seksissä.
Mehän emme ole kuulleet arjesta mitään muuta kuvausta kuin sen, että ap huolehtii kaikenlaisista perheen tarpeista. En ainakaan itse ole lukenut mitään viestä aiheesta miehen toiminta muulloin kuin nämä viikonloput.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista että mies on joutunut vajoamaan näin alas. Selvästi rakastaa mutta joutuu tekemään temppuja että sais hapannaaman piristymään. Eikä sekään ole oikein tehty. Mitään muuta ei saa kuin uikutusta. Älyäisipä lähteä menemään.
Suututtaa tällainen minun mustamaalaaminen! Varmasti molemmat rakastamme toisiamme, ei muuten lähes 20 vuoden avioliitto olisi onnistunut. Kysymys on juuri siitä mistä muutama vastaaja on saanut ymmärryksen. Miestä ei kiinnosta romantiikka, vaan romantiikka on pakkoliike saadakseen seksiä ja jos sitä ei saa, niin mökötetään.
Ap
Mököttäisit itsekin jos kaupassa maksaisit ostokset muttet niitä sitten saisikaan.
Seksin ei ole tarkoitus olla kauppatavaraa ja siitähän ap tässä va
Eikä läheskään jokainen ihminen mökötä, jos joku asia ei mene putkeen. Osa on kehittynyt viisivuotiaasta pidemmälle.
Mies siis pilaa aina yhteisen ajan? Kieltäydytkö siis sinä myös aina seksistä tuona yhteisenä aikana? Tai harrastat sitä pakosta?
Tuo "aina" pisti silmään. Onnistuuko siis seksi molempia tyydyttävällä tavalla yhtään kertaa kun on tuota hemmottelua mukana? Onko hemmottelu punainen vaate aina? Voisiko koskaan joustaa, että se onkin mukava asia? Vai nousetko joka kerta vastakarvaan? Oletko miettinyt olisiko silloin taustalla jotain muutakin syytä kuin miehen haluama seksi? Tai miksi se miehen haluama seksi onkin niin kamala asia, hemmottelusta huolimatta.
Joku ihmellinen periaatteellinen kysymys on tuo, että mies hakee vain seksiä kun järjestää jotain mukavaa. Toisaalta, miksi ei saisi?
En näe muuta kuin, että aloittaja ei tosiaan koe miestään haluttavana. Jos kokisi niin hemmottelu ei tappaisi seksihaluja.
Se on ihan selvä, ettei ap koe haluavansa seksiä miehensä kautta. Ap:n pitäisi päästä kiinni siihen, miksi ei ja onko suhteessa muutakin "pielessä", mitä hän ei tajua (oletettavasti on). Hän joko saa jostain hännänpäästä kiinni meidän arvelujemme avulla tai sitten ei. Ja hän antaa meille lisää tietoa tai sitten ei.
Joskus seurustelin ap:n kaltaisen kanssa. Juttelemalla selvitin mistä kaikesta hän pitää ja sitten näitä toteutin niin hyvin kuin pystyin. Hän tykkäsi käydä tanssimassa, matkustella ja hiihtää metsässä umpihangessa pysähtyen nuotiolle. Itse en välittänyt mistään näistä, matkustamista olen inhonnut aina. Silti vein hänet näitä kaikkea tekemään. Aina hän sanoi pitäneensä aktiviteeteista.
Seksiä hän ei tykännyt harrastaa vaan sanoi että "se on sellasta mitä pitää antaa jos toinen on ollut kunnolla".
Myöhemmin hän sitten haukkui minut kun en tykännyt noista aktiviteeteista vaan vein hänet niihin haluttomasti.
Todella raskasta seuraa arjessa tämä naikkonen. Ei halunnut tehdä ikinä mitään minulle mieluisaa eikä halunnut tehdä hänelle mieluisaa jos minä en oikeasti itse tykännyt siitä hommasta. Seksikin oli niin tylsää kuin olla ja voi koska hän oli siitä itselleen tehnyt kotiaskareen joka oli jossain imuroinnin ja vessanpesun alla järjestyksessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista että mies on joutunut vajoamaan näin alas. Selvästi rakastaa mutta joutuu tekemään temppuja että sais hapannaaman piristymään. Eikä sekään ole oikein tehty. Mitään muuta ei saa kuin uikutusta. Älyäisipä lähteä menemään.
Suututtaa tällainen minun mustamaalaaminen! Varmasti molemmat rakastamme toisiamme, ei muuten lähes 20 vuoden avioliitto olisi onnistunut. Kysymys on juuri siitä mistä muutama vastaaja on saanut ymmärryksen. Miestä ei kiinnosta romantiikka, vaan romantiikka on pakkoliike saadakseen seksiä ja jos sitä ei saa, niin mökötetään.
Ap
Mököttäisit itsekin jos kaupassa maksaisit ostokset muttet niitä sitten saisikaan.
Seksin ei ole tarkoitus olla kauppatavaraa ja siitähän ap tässä va
Aloittaja on myös itse tehnyt seksistä kauppatavaraa. Ottamalla tuon kannan, miten nyt suhtautuu. Mies ei välttämättä ajattele näin, kuin aloittaja nyt tekee itse. Hänellähän itsellä on se päähänpinttymä.
Vierailija kirjoitti:
Joskus seurustelin ap:n kaltaisen kanssa. Juttelemalla selvitin mistä kaikesta hän pitää ja sitten näitä toteutin niin hyvin kuin pystyin. Hän tykkäsi käydä tanssimassa, matkustella ja hiihtää metsässä umpihangessa pysähtyen nuotiolle. Itse en välittänyt mistään näistä, matkustamista olen inhonnut aina. Silti vein hänet näitä kaikkea tekemään. Aina hän sanoi pitäneensä aktiviteeteista.
Seksiä hän ei tykännyt harrastaa vaan sanoi että "se on sellasta mitä pitää antaa jos toinen on ollut kunnolla".
Myöhemmin hän sitten haukkui minut kun en tykännyt noista aktiviteeteista vaan vein hänet niihin haluttomasti.
Todella raskasta seuraa arjessa tämä naikkonen. Ei halunnut tehdä ikinä mitään minulle mieluisaa eikä halunnut tehdä hänelle mieluisaa jos minä en oikeasti itse tykännyt siitä hommasta. Seksikin oli niin tylsää kuin olla ja voi koska hän oli siitä itselleen tehnyt kotiaskareen joka oli jossa
Mielenkiintoista. Miksi teit noin paljon asioita joista et tykkää, ajattelitko silloin että se olisi kaikkien naisten kanssa samanlaista?

Ei tuo kyllä ollut ihan tervettä sinultakaan, että teit noin paljon asioita, joista et pitänyt.
Minulla oli avovaimo jolla oli samantapainen ajatusharha kuin ap:lla. Hän teki pitkää työpäivää seisten ja oli aina selkä ja niska kipeänä. Ei koskaan suostunut hierottavaksi koska "oot vaan seksiä vailla". No totta hemmetissä olin koska oli (ja on edelleen) todella hotti nainen mutta ei sillä ollut mitään tekemistä tuon hieromisen kanssa.
Erottuamme nähtiin kavereina ja kerran sitten katsoessamme elokuvaa hän valitti ettei löydä kunnon asentoa sohvalta niskakivun takia. Ehdotin että istuu lattialla ja hieron hänen niskaansa kunnes kipu helpottaa. Näin teimme ja hänen olonsa helpotti. Istui taas sohvalle viereeni erittäin lähelle.
Elokuvan loputtua aloin tehdä lähtöä kun kello oli jo paljon. Hän vähän hämillään alkoi kysellä että enkö ollutkaan seksiä vailla kun olin hieronut hänen niskaansa. Sanoin että en enkä ollut koskaan aiemminkaan ollut sen takia vailla. En enää halunnut häntä vaikka olikin kuuma pakkaus koska hän oli tehnyt seksistä hänen kanssaa askareen ja lisäksi olimme eronneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus seurustelin ap:n kaltaisen kanssa. Juttelemalla selvitin mistä kaikesta hän pitää ja sitten näitä toteutin niin hyvin kuin pystyin. Hän tykkäsi käydä tanssimassa, matkustella ja hiihtää metsässä umpihangessa pysähtyen nuotiolle. Itse en välittänyt mistään näistä, matkustamista olen inhonnut aina. Silti vein hänet näitä kaikkea tekemään. Aina hän sanoi pitäneensä aktiviteeteista.
Seksiä hän ei tykännyt harrastaa vaan sanoi että "se on sellasta mitä pitää antaa jos toinen on ollut kunnolla".
Myöhemmin hän sitten haukkui minut kun en tykännyt noista aktiviteeteista vaan vein hänet niihin haluttomasti.
Todella raskasta seuraa arjessa tämä naikkonen. Ei halunnut tehdä ikinä mitään minulle mieluisaa eikä halunnut tehdä hänelle mieluisaa jos minä en oikeasti itse tykännyt siitä hommasta. Seksikin oli niin tylsää kuin olla ja voi koska hän oli
Mielenkiintoista. Miksi teit noin paljon asioita joista et tykkää, ajattelitko silloin että se olisi kaikkien naisten kanssa samanlaista?
Miksi en olisi tehnyt asioita joista toinen sanoo tykkäävänsä eikä niistä minulle sinänsä ole haittaa?
Käyhän miehet shoppailemassa naisten kanssa vaikka se on miehille tuskallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus seurustelin ap:n kaltaisen kanssa. Juttelemalla selvitin mistä kaikesta hän pitää ja sitten näitä toteutin niin hyvin kuin pystyin. Hän tykkäsi käydä tanssimassa, matkustella ja hiihtää metsässä umpihangessa pysähtyen nuotiolle. Itse en välittänyt mistään näistä, matkustamista olen inhonnut aina. Silti vein hänet näitä kaikkea tekemään. Aina hän sanoi pitäneensä aktiviteeteista.
Seksiä hän ei tykännyt harrastaa vaan sanoi että "se on sellasta mitä pitää antaa jos toinen on ollut kunnolla".
Myöhemmin hän sitten haukkui minut kun en tykännyt noista aktiviteeteista vaan vein hänet niihin haluttomasti.
Todella raskasta seuraa arjessa tämä naikkonen. Ei halunnut tehdä ikinä mitään minulle mieluisaa eikä halunnut tehdä hänelle mieluisaa jos minä en oikeasti itse tykännyt siitä hommasta. Seksikin oli niin tylsää kuin olla ja voi koska hän oli
Ei tuo kyllä ollut ihan tervettä sinultakaan, että teit noin paljon asioita, joista et pitänyt.
Ja sinäkö et tee kuin vain asioita joista pidät? Taidatkin olla nainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus seurustelin ap:n kaltaisen kanssa. Juttelemalla selvitin mistä kaikesta hän pitää ja sitten näitä toteutin niin hyvin kuin pystyin. Hän tykkäsi käydä tanssimassa, matkustella ja hiihtää metsässä umpihangessa pysähtyen nuotiolle. Itse en välittänyt mistään näistä, matkustamista olen inhonnut aina. Silti vein hänet näitä kaikkea tekemään. Aina hän sanoi pitäneensä aktiviteeteista.
Seksiä hän ei tykännyt harrastaa vaan sanoi että "se on sellasta mitä pitää antaa jos toinen on ollut kunnolla".
Myöhemmin hän sitten haukkui minut kun en tykännyt noista aktiviteeteista vaan vein hänet niihin haluttomasti.
Todella raskasta seuraa arjessa tämä naikkonen. Ei halunnut tehdä ikinä mitään minulle mieluisaa eikä halunnut tehdä hänelle mieluisaa jos minä en oikeasti itse tykännyt siitä hommasta. Seksikin oli niin tylsää kuin olla ja voi koska hän oli
Mielenkiintoista. Miksi teit noin paljon asioita joista et tykkää, ajattelitko silloin että se olisi kaikkien naisten kanssa samanlaista?
Sekin on mielenkiintoista, että hän yllättyy siitä, että nainen seksin aikana laatii kauppalistaa, vaikka nainen itse on sanonut, että kokee seksin pakollisena pahana, josta ei välitä.
Hei mies, tosiaan on raskasta arjessa olla noin epäsopivassa suhteessa. Siksi niin moni nainen on mielummin sinkku. Seuraavilla kerroilla toivottavasti olet osannut katsoa ehdokasta, jolla on yhteneväisiä mielenkiinnonaiheita, mukaan lukien se seksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus seurustelin ap:n kaltaisen kanssa. Juttelemalla selvitin mistä kaikesta hän pitää ja sitten näitä toteutin niin hyvin kuin pystyin. Hän tykkäsi käydä tanssimassa, matkustella ja hiihtää metsässä umpihangessa pysähtyen nuotiolle. Itse en välittänyt mistään näistä, matkustamista olen inhonnut aina. Silti vein hänet näitä kaikkea tekemään. Aina hän sanoi pitäneensä aktiviteeteista.
Seksiä hän ei tykännyt harrastaa vaan sanoi että "se on sellasta mitä pitää antaa jos toinen on ollut kunnolla".
Myöhemmin hän sitten haukkui minut kun en tykännyt noista aktiviteeteista vaan vein hänet niihin haluttomasti.
Todella raskasta seuraa arjessa tämä naikkonen. Ei halunnut tehdä ikinä mitään minulle mieluisaa eikä halunnut tehdä hänelle mieluisaa jos minä en oikeasti itse tykännyt siitä hommasta. Seksik
No siis rajansa kaikella minusta. Kyllä se jokin merkki on jos kauheasti tykätään eri asioista, enkä tiedä onko se kovin rehellistäkään aina tehdä asioita mistä ei tykkää. Shoppailu on vähän väsynyt esimerkki, harva nainen shoppailusta nauttii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus seurustelin ap:n kaltaisen kanssa. Juttelemalla selvitin mistä kaikesta hän pitää ja sitten näitä toteutin niin hyvin kuin pystyin. Hän tykkäsi käydä tanssimassa, matkustella ja hiihtää metsässä umpihangessa pysähtyen nuotiolle. Itse en välittänyt mistään näistä, matkustamista olen inhonnut aina. Silti vein hänet näitä kaikkea tekemään. Aina hän sanoi pitäneensä aktiviteeteista.
Seksiä hän ei tykännyt harrastaa vaan sanoi että "se on sellasta mitä pitää antaa jos toinen on ollut kunnolla".
Myöhemmin hän sitten haukkui minut kun en tykännyt noista aktiviteeteista vaan vein hänet niihin haluttomasti.
Todella raskasta seuraa arjessa tämä naikkonen. Ei halunnut tehdä ikinä mitään minulle mieluisaa eikä halunnut tehdä hänelle mieluisaa jos minä en oikeasti itse tykännyt siitä hommasta. Seksik
Hei mies, tosiaan on raskasta arjessa olla noin epäsopivassa suhteessa. Siksi niin moni nainen on mielummin sinkku. Seuraavilla kerroilla toivottavasti olet osannut katsoa ehdokasta, jolla on yhteneväisiä mielenkiinnonaiheita, mukaan lukien se seksi.
Annatko saman neuvon naiselle joka elää väkivaltaisessa suhteessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus seurustelin ap:n kaltaisen kanssa. Juttelemalla selvitin mistä kaikesta hän pitää ja sitten näitä toteutin niin hyvin kuin pystyin. Hän tykkäsi käydä tanssimassa, matkustella ja hiihtää metsässä umpihangessa pysähtyen nuotiolle. Itse en välittänyt mistään näistä, matkustamista olen inhonnut aina. Silti vein hänet näitä kaikkea tekemään. Aina hän sanoi pitäneensä aktiviteeteista.
Seksiä hän ei tykännyt harrastaa vaan sanoi että "se on sellasta mitä pitää antaa jos toinen on ollut kunnolla".
Myöhemmin hän sitten haukkui minut kun en tykännyt noista aktiviteeteista vaan vein hänet niihin haluttomasti.
Todella raskasta seuraa arjessa tämä naikkonen. Ei halunnut tehdä ikinä mitään minulle mieluisaa eikä halunnut tehdä hänelle mieluisaa jos minä en oikeasti itse tykännyt siitä hommasta. Seksik
En mä pyrkisi yhteen sellaisen kanssa jolle matkustaminen on tärkeää, jos itse en siitä pitäisi. Varsinkaan jos samanlaisia eroja olisi muitakin. -eri
Ei, se voi auttaa ymmärtämään, miten tuohon on päätynyt. Ja tekemään jatkossa tietoisempia valintoja.