Kalaa pitäisi syödä enemmän. Vinkkaa hyvä kalaruokasi
Tomaattimurska ei ole ykköstoivelistalla ruoissa (olen tomaatille allerginen), mutta muuten hyvin kaikkiruokainen.
Kommentit (344)
Vierailija kirjoitti:
Kalojakaan ei kannata määrättömästi syödä. Monet kalat ovat myrkkyjä täynnä. Niihin on suositusmäärät.
Juu, ironista että järvikalaa ei saisi syödä kuin noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Pienemmät kalat pahimpia, kun niissä on eniten suhteessa raskasmetalleja.
Helppo ja hyvä kalaruoka on Saimaan tuore ruodoton kirjolohi file, se on kasvatettu kiertovesilaitoksessa ympäristöystävällisesti :), on hyvää, ei tarvi mitään paistorasvaa, pistää vain pannulle ensin nahkapuoli ylöspäin ja paistaa niin kauan että nahkan saa vedettyä pois ja sen jälkeen kääntää ja paistaa nahkapuolen. Itse paistan melko kuivaksi, silloin on hyvää. Alkuaikaan näissä oli mudan makua mutta sen ovat saaneet pois, minua se ei häirinnyt. Nämä fileet on nuoresta kalasta ja ohuita niin paistuvat hyvin, toisin kuin muut kaupan lohet jotka ovat järkyttävän isoja paksuja puisevia, pitää paistaa uunissa jos aikoo saada kypsäksi, kauheita.
Paistetu kala ja nokkoskastike ( tai pinaattikastike ) sopivat hyvin kalan kuin kalan kanssa, myös jauheliha pihvin kanssa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17990722/sekakala-pihvit-uunissa#commen…
Kaikkea kalaa särjestä ja salakoista lähtien voi laittaa myllyn läpi ja tehdä pihvejä tai pullia pakastimeen. Vkl tehtiin tuplasatsi ja tuli 81 kalapullaa kerralla. 5 pullaa riittää ateriaan ja 16 annosta siis, aika vähällä vaivalla.
Tässä taasen lihapullat, tänään tehtiin 20 lihapullalle kastike + keitetyt porkkanat ja perunat
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17491962/jauhelihapullat-saasta-4-50-va…
Paistetut muikut ja perunamuusi ja puolukkahillo ja säilykekurkku. Uunisilakat. Madekeitto. Savustetut isot ahvenet ja lahna. Ahvenkukkoset. Muikkukukko. Säilykemuikut Pyhäjärven tai Puruveden. Streetfood paistetut neulamuikut. Paistetut nahkiaiset. Meribassi. Graavilohi. Lämmin ja kylmäsavulohi. Joulusiika. Sillit ja säilykesilakat, Näin alkuun,
Kannattaa miettiä enneku sitä verkossakasvatettua lotta syö.
Sama ravut.
Ei mitä tahansa kalaa vaan rasvaista kalaa.
Useinhan se on lohta, mitä tulee syötyä. Pastan kanssa. Salaattiin. Uuniin. Pannulle. Keittoon. Leivän päälle. Tavallista lohta, graafia, savustettua. Savusiika on myös hyvää. Joskus ostan järkisärkeä. Tulee hyviä piirakoita, pastaa, leivänpäällistä siitä. Silliä, makrillia, tonnikalaa, sardiinia, luonnonkalasäilykkeitä jos haluaa helppoa suupalaa. Seitiä käytän harvakseltaan, mutta siitäkin saa vaikka mitä. Saa patoja, keittoja, mantelikalaa, pihvejä. Toisinaan paistan pannulla voissa muikkuja. Ja sitten toki jos joku käy kalalla ja saan käsiini ahvenia, siinähän on suurin herkku mitä on. Grilliin, pannulle, fileeksi, pihviksi...
Kalaa pitäisi syödä vähemmän. Kala on aivan äärimmäisen typerä elämänmuoto ja kantaa typeryyden lisäksi raskasmetalleja. Olet mitä syöt.
Vierailija kirjoitti:
Kala on kallista, miten pienituloinen voi syödä terveellisesti?
Mee pilkille perkele siellä on valmiit reiätkin sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Kala on kallista, miten pienituloinen voi syödä terveellisesti?
KAtso ja kyttää oikeita hintoja äläkä jotain mantraa "kala on kallista." Kirjolohipullia saa usein Lidlistä 2 pakettia 5e. Kirjolohifileen kilohinta oli välipäivinä S-marketissa 3,93e/kg. Lidlist löytää sillointällöin filettä n.10-12e kg.
Lohifile uunisa, suola ja pippuri 15min 180
On se hyvvää, on on on
Uunikala, seitä kaupan pakkasesta uunivuokaan, oikeata kermaa, suolaa, mausteita maun mukaan, luomu sitruunapippuria ja runsaasti hyvää, tuoretta kotimaista tilliä. Siruunamehuakin.
Suomalaiset, maailman parhaat keitetyt potut kaveriksi.
Voita ruokaan ja ruisleivälle.
Juomaksi vesi ja piimää. No juu, maha tul täyteen. Kiitos ruuasta.
Kylmäsavulohi, paistetut silakat, sillit, mätitähna, perunat, voi, majoneesi, munavoi
En. Onneks en saa sitä pjaskoooooo syödä !!!!!!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Kala on kallista, miten pienituloinen voi syödä terveellisesti?
Kannattaisi opetella onkimaan. Tässä maassa harvalla on vesistö niin kaukana, etteikö sinne pääsisi jollain helposti. Pikkukaloista, mukaan lukien särjet ym. "roskakalat" jotka on ihan hyviä syötäviä, saa erinomaista ruokaa. Onkimalla saa lähes aina saalista sulan veden aikaan. Ei tarvitse mennä edes jäille pilkkimään, jos ei halua.
Vierailija kirjoitti:
Kala on kallista, miten pienituloinen voi syödä terveellisesti?
Sain naapurilta katiskan. Takapihalla on pieni järvi ja kalaa nousee joka pv.
Nyt katiska on jo otettu pois, keväällä sitten. Mulla oli selkeä aamurytmi. Aamulla hain 10 perunaa, sitten kävin katiskalla. Laiturilla perkasin, sisäälmyksekset bioskaan, ruodot, pää jne pakasterasiaan ja syötävä toiseen pakasteastiaan.
Perunankuoret, porkkanan päädyt, sipulia, joka viikko tein niistä liemen.
Usein syötiin samana päivänä saalis, mutta usein tuli yli päivän annos. Meillä oli aattona 12 henkeä, 28 pv 6 henkeä ja eilen 4 syömässä. Alkaapakasteet kalan suhteen olemaan loppu.
Kaikista helpoin on ostaa vaan lohipaloja pakkaseen ja sieltä aamulla sulamaan ja lounaalla pannulle tai uuniin. Suolaa pintaan. Ei muuta, siinä se on.
Ai miksi puolukkahillo.
Se vaan sopii mun mielestä tosi hyvin kalapuikkojen ja muusin kanssa. Kannattaa kokeilla. Pelkkä muusi ja puikot on vähän mautonta ruokaa, joten tommonen maukas puolukkahillo tuo ruokaan makua ja kosteutta.
Testaa ja ihastu!