Älkää antako lasten matkustaa yksin

Vierailija kirjoitti:

. 

Typerin kommentti: Piste, kysymysmerkki, huutomerkki

Ubb

. 

Up

Juu, itelleen kanssa on vuosien mittaan tullut vastaan julkisissa kulkuneuvoissa monia, monia tilanteita, joissa eri-ikäisiä lapsia on jäänyt väärälle pysäkille jopa parin sadan kilometrin päähän, on menty väärään kulkuneuvoon, ei ole mitään hajua missä ollaan yms yms. Eli yhteenvetona on että tilanteissa lapset ei ole olleet valmiita kulkemaan silloin itsenäisesti julkisissa. 

Ihan oikeasti noi on hirveitä tilanteita lapselle.

Mun eno muutti perheineen Ouluun, kun olin ala-asteella. Sinne meni serkut ja sen aikainen paras kaveri. Oli paljon ikävä ja soiteltiin paljon. Sitten joku aikuinen sai päähänsä, että mut voi laittaa lentokoneeseen ja lennättää sinne pariksi viikoksi.

En ollut ikinä lentänyt. En ollut koskaan matkustanut yksin paikallisliikenteessä. jne.  Mä olin koko ajan, etten halua mennä, mutta kun lennot oli jo ostettu SINÄ MENET. En uskalla jne. siellä on kyllä sitten aikuisia auttamassa.

Se aamu oli aivan järkyttävää huutoa, kun mua pelotti ja vanhemmat vaan huusi. Tiedätkö paljon menee rahaa hukkaan kun sä nyt jätät menemättä!!! Silloin vielä oli lentoemot jotka otti hoteisiin vanhemmilta ja toimitti enon vaimolle Oulun kentällä. Kuullut, ettei tuota palvelua enää olisi, vaiko maksullinen?

Enhän mä tosiaan yksin matkustanut, mutta ujolle tytölle sekin oli liikaa. Se kaksi viikkoinen siellä Oulussa sitten menikin siihen, kun pelkäsin kotimatkaa. Enon vaimo oli sentään hellempi mun kanssa. Vaikka tuttu nainen, niin ehkä mulla oli vieraskoreuttakin mukana. Silti hirvitti. Se vaimokin itki lentokentällä myötätunnosta, kun mä rupesin itkemään pelkoani.

Menihän ne matkan päällisin puolin hyvin. "mikä siinä nyt muka niin kamalaa oli?!" äiti ja isä tuumi ja eikun seuraavaa lomaa taas varaamaan. No, silloin ne kuunteli ajoissa. En enää ikinä mene lentokoneeseen. - enkä ole mennyt.

N53

. 

Hyvä aihe. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsi lähtee ensi viikolla mannertenväliselle lennolle, jonka toisessa päässä koneen vaihto. Lentää ilman vanhempia/ valmentajaa tms 1. kerran elämässään.

Pitääkö tuohon tehdä joku lupalappu, ja täytyykö erikseen tilata joku palvelu, että lapsi menee oikeeseen koneeseen ym? 

Itse matkustin aikoinaan 6-vuotiaana yksin lentokoneella mummolaan. Yksi koneen vaihtokin oli matkalla, mutta lentoemännät huolehtivat, että päädyin oikeaan paikkaan. Olihan se jännää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsi lähtee ensi viikolla mannertenväliselle lennolle, jonka toisessa päässä koneen vaihto. Lentää ilman vanhempia/ valmentajaa tms 1. kerran elämässään.

Pitääkö tuohon tehdä joku lupalappu, ja täytyykö erikseen tilata joku palvelu, että lapsi menee oikeeseen koneeseen ym? 

 

Itse matkustin aikoinaan 6-vuotiaana yksin lentokoneella mummolaan. Yksi koneen vaihtokin oli matkalla, mutta lentoemännät huolehtivat, että päädyin oikeaan paikkaan. Olihan se jännää.

Lisään vielä, että itse halusin, ja hyvin meni.

. 

On tullut autettua monia lapsia vuosien mittaan, kun ovat jääneet väärälle pysäkille tai jopa kaupunkiin. Jotkut on jopa nousseet väärään kulkuneuvoon. 

Kun aikoinaan lapsena matkustin yksin bussilla tai junalla, tärkein matkan anti oli, että sai katsella ikkunasta maisemia, erilaisia taloja ja muuta. Kyllä olin koko ajan selvillä, missä olen, vaikka oli puhelin käytettävissä, katselin mieluummin ulos. Tosin en matkustanut yksin pimeän aikaan. 

Nykyajan mukuloilla valitettavasti elämä on puhelimen näytöllä, jos sitä ei ole, ollaan aivan pihalla neuvottomana. 

Lukemattomat kerrat olen auttanut eksyneitä lapsia julkisissa, milloin on jääty ihan väärään pysäkkiin, milloin jopa väärään paikkakuntaan. Lapset oli ihan ulapalla mitä tässä pitäisi tehdä ym. Eli nuo lapset ei olleet silloin valmiita yksin kulkemaan. 

U

Minulla on yläasteen ekalta päivältä tällanen kokemus. 

Päivä oli ollut ihan hirveä jo valmiiksi, koska vaihdoin koulua ja olin itelle uudessa ympäristössä uusien ihmisten kanssa koko päivän. No sitten päivän jälkeen odottamaan koulukyytiä. Olin tullut koulubussilla aamulla, mutta en ollut tajunnut, että tokihan koulun edestä lähtee joku 7 koulubussia eri aikoihin eri kylille. Pysäkkiä kohti mennessä huomasin, että joku bussi lähtee jo, enhän mä siihen enää ehtinyt ja sitten hoksasin, että onhan noita tossa monta. Koulubussit oli numeroitu tyyliin 1-7, eikä mulla yhtään mitään hajua että mikä niistä menis kotiin. Johonkin bussiin näytti sitten nousevan joku ehkä aamubussista tutunnäköinen naama ja aattelin, että kokeillaan tota. Uskalsin vielä just ja just kysyä kuskilta, että meetkö sä kylälle x. Kuulemma kyllä. Osittain helpottuneena nousin kyytiin, tuntui että kaikki tuijottaa enkä tuntenut ketään. Bussi ajoikin alkuun oikeaan suuntaan, mutta sitten meni tietämäni risteyksen ohi ja olin vaan että no niin, minnekähän sitä nyt päädytään. Istuin kyydissä, kunnes tunnistin oman kyläni aivan toiselta laidalta (n. 8km päästä kotoa) olevan risteyksen ja nousin kyydistä siinä. Peltomaisemien keskellä mietin että mitä ihmettä mä nyt teen, en ollu varma osaanko kotiin sieltä. Sitten kävi mieletön tuuri, siskoni koulutaksi (jolla olin itsekin kulkenut edellisestä koulusta) sattui ajamaan ohi ja kysyi, että onko kaikki hyvin. No kerroin sitten kuskille tilanteen että taisin nousta väärään bussiin kun en tienny mikä niistä ois vieny kotiin, ja päädyin tänne. Hän tarjoutui - Luojan kiitos - viemään mut kotiin. Kyllä hävetti ja hävettää edelleen. En kertonut koko hommasta koskaan vanhemmille, kun halusin niin kovasti olla reipas ja pärjätä ja olin jo yläasteella sentäs.

Seuraavana aamuna katoin tarkkaan kaikki ketkä oli aamubussissa, jotta osaan mennä oikeiden ihmisten perässä oikeaan bussiin illalla. Illalla selvisi, että mun bussi lähtee vasta n. vartin päästä koulun loppumisesta, ja että sillä tosiaan pääsi kotiin asti. Vielä myöhemmin opin, että kyseisen auton numero oli 4, se piti hoksata A4-kokoisesta paperilapusta bussin tuulilasin alanurkasta. 

Ja vielä myöhemmin, muistaakseni 2 vuoden päästä eli 9-luokkaa aloittaessani, näin ekan koulunkäynninohjaajan valvomassa, että kaikki löytää omaan bussiinsa.

Kiitos ja anteeksi avautumisesta.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on onneksi puhelin jokaisella, joten helposti saa apua, niiden avulla myös navigointi on niin helppoa että lapsikin osaa.

Puhelimesta ei ole mitään hyötyä, jos lapsi hätääntyy ja menee pysäkin ohi vieraaseen paikkaan, eikä kukaan auta,  tai pahimmassa tapauksessa joku hörhö alkaa neuvomaan häntä väärin.

Varmistakaa aina, että lapsi tietää miten toimia yllättävissä tilanteissa ja harjoitelkaa kunnolla matkan tekoa etukäteen hänen kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein näkee myös tilanteita, joissa lapsella on hätä tai huoli ja suomalaiset aikuiset katselevat muualle tai jopa lasta päin, mutta ei jakseta tai kehdata auttaa. Voiko aikuista ujostuttaa todella niin paljon?? 

Itse autan aina...

Joo mene juttelemaan. Niin samantien olet pedofiili ja naama jossain isossa faceryhmässä, etsintäkuulutus yms.

Höpö höpö. Olen pedofiili ja autan kun tarvis eikä pelota tuollainen "leimautuminen" yhtään. Kun ei ole mitään pahoja aikeita niin ei ole mitään puolusteltavaakaan.