Älkää antako lasten matkustaa yksin

Vastuutonta tehdä noin, jos on selvää et lapsi ei vielä ole valmis matkustamaan yksin kauas.. 

Nykyään on onneksi puhelin jokaisella, joten helposti saa apua, niiden avulla myös navigointi on niin helppoa että lapsikin osaa.

Meillä oli aina vastaanottaja toisessa päässä. Tosin valitsin myös aina bussin, jonka päätepysäkki oli se, missä lapsen piti jäädä pois kyydistä. Tätinsä luo matkusti kouluikäisenä jokusen kerran. Tästä tosin on jo aikaa, lapsi on jo aikamies. Siihen aikaan myös kuskit auttoivat pientä matkustajaa kertomalla, että nyt ollaan oikeassa paikassa.

Mun lapseni oli kerran mentävä itse harrastukseensa. Oli n. 12 v. Oltiin menty bussilla ennenkin, ja käytiin vielä katsomassa molemmissa päissä minne pysäkille pitää mennä. Oli sitten kuitenkin mennyt kotiin lähtiessä väärään suuntaan menevään bussiin, ei ollut katsonut ikkunasta ulos bussissa pitkään aikaan ja kännykästäkin loppui akku. Oli päätynyt naapurikaupunkiin. Onneksi bussikuski oli auttanut vaihtamaan takaisinpäin toiseen bussiin.

Jälkiviisaana tajuan, että olisi varmasti pitänyt jättää tuolla kertaa harrastus väliin ja harjoitella enemmän, mutta jotenkin en osannut odottaa lapselta tuon tason sähläystä, kun koki itse tietävänsä mitä pitää tehdä.

Outoa on et huoltajat ei oo tykänneet kun lasta on autettu? Oisko parempi ollut sitten olla puutumatta? En tajuu.. 

Jos lapsi on 12+, voi ihan hyvin kävellä. Nykyään nuoret eivät liiku tarpeeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on onneksi puhelin jokaisella, joten helposti saa apua, niiden avulla myös navigointi on niin helppoa että lapsikin osaa.

Nämä on tapahtuneet ihan 2010-2020-luvuilla eli kännykkäajalla. Ei esim 90-luvulla. Ap

Mä oon omillle lapsille toitottanut kyllästymiseen asti toimintatavoista julkisilla ja ollaan harjoiteltu monet kerrat yhdessä julkisilla kulkemista ennen kuin voi yksin/kaverin kanssa matkustaa kauemmas. On oppi mennyt perille, eikä oo haavereita käynyt ja saa lapset varmuutta itselleen. 

Ub

Mun lapsi lähtee ensi viikolla mannertenväliselle lennolle, jonka toisessa päässä koneen vaihto. Lentää ilman vanhempia/ valmentajaa tms 1. kerran elämässään.

Itseä ihmetytti jo parikymmentä vuotta sitten se, kuinka monet vanhemmat luottivat suht pieniin n. 8-10 -vuotiaisiin lapsiinsa päästäen heidät käymään isossa kaupungissa yksin tai ikäisistään koostuvassa kaveriporukassa. Bussimatka yhteen suuntaan 40-60 km, ja muutenkin tuon ikäiset yksin suuressa kaupungissa... Omaa lastani en uskaltanut päästää ala-asteikäisenä vielä yksin julkisiin, hän oli sen verran arka.

Mun tyttö alkoi kulkemaan mun luona viikonloppuisin joskus 9-vuotiaana junalla. Tuli pari ekaa kertaa siskonsa kanssa, mutta sen jälkeen kun sisko lähti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan niin kuiki yksin. Ei ollut kertaakaan ongelmia, mitä nyt jonkun kerran oli juna myöhässä.

Vierailija kirjoitti:

Mun lapseni oli kerran mentävä itse harrastukseensa. Oli n. 12 v. Oltiin menty bussilla ennenkin, ja käytiin vielä katsomassa molemmissa päissä minne pysäkille pitää mennä. Oli sitten kuitenkin mennyt kotiin lähtiessä väärään suuntaan menevään bussiin, ei ollut katsonut ikkunasta ulos bussissa pitkään aikaan ja kännykästäkin loppui akku. Oli päätynyt naapurikaupunkiin. Onneksi bussikuski oli auttanut vaihtamaan takaisinpäin toiseen bussiin.

Jälkiviisaana tajuan, että olisi varmasti pitänyt jättää tuolla kertaa harrastus väliin ja harjoitella enemmän, mutta jotenkin en osannut odottaa lapselta tuon tason sähläystä, kun koki itse tietävänsä mitä pitää tehdä.

No ei tuo niin tavatonta ole että menee oikean numeroiseen / linjaiseen onnikkaan, mutta väärältä puolelta katua tai väärältä laiturilta, niin että lähtee menemään päinvastaiseen suuntaan kuin on tarkoitus, tuollainenhan voi sattua aikuisellekin, mutta että ei katso ikkunasta ulos, vajoaa vain siihen lasipuhelimeensa, ja että päätyy tuolla menolla ihan eri kuntaan asti, niin...

Olikohan tuo silloinen 12-vuotiaasi jotenkin vammainen tai puutteellinen?

Ei noin vanhalle enää pitäisi olla mahdollista käydä. Kyllä sen ikäiset ovat maailman sivu yksinään harrastus- ym. vapaa-ajan menojaan kulkeneet ihan itsenäisesti ja eksymättä, joten tuo ei ole / ollut normaalia tuon ikäiselle. Eri asia olisi jos esim. 5-vuotiaalle olisi käynyt noin.

Onko tuo lapsesi nykyään terve? Ja minkä ikäinen hän nykyään on, ja kiinnostaako häntä vieläkään mikään oikea elämä vai onko se lasiruutu yhä edelleen koko hänen elämänsisältönsä?

Dr. Schultzenberger - Lanttu-b -lasten tutkimusinstituutin diagnostiikkaexperrti

Vierailija kirjoitti:

Mun lapseni oli kerran mentävä itse harrastukseensa. Oli n. 12 v. Oltiin menty bussilla ennenkin, ja käytiin vielä katsomassa molemmissa päissä minne pysäkille pitää mennä. Oli sitten kuitenkin mennyt kotiin lähtiessä väärään suuntaan menevään bussiin, ei ollut katsonut ikkunasta ulos bussissa pitkään aikaan ja kännykästäkin loppui akku. Oli päätynyt naapurikaupunkiin. Onneksi bussikuski oli auttanut vaihtamaan takaisinpäin toiseen bussiin.

Jälkiviisaana tajuan, että olisi varmasti pitänyt jättää tuolla kertaa harrastus väliin ja harjoitella enemmän, mutta jotenkin en osannut odottaa lapselta tuon tason sähläystä, kun koki itse tietävänsä mitä pitää tehdä.

Ihan tyypillistä alakoululaiselta. Ei fiksu sen ikäinen osaa katsoa oikeita suuntia uudessa paikassa bussista. Itse menin noin 10-12-ikäisenä helpohkon matkan ja muutamien kertojen jälkeenkin oli aina pieni paniikki myöhästyykö tai meneekö bussi ohi.

Se on täti-pieni helppo sivusta neuvoa, mutta vaikeampi toteuttaa kun pitää töissäkin käydä että saa perheelle elannon pöytään.

Kiitos kun autat. Kaikkien aikuisten pitäisi. Niin minä yritän tehdä, koska lasteni syntymän jälkeen olen ajatellut, että mun hommani aikuisena on olla kaikkien lasten turva silloinkun ne sitä tarvitsevat.

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsi lähtee ensi viikolla mannertenväliselle lennolle, jonka toisessa päässä koneen vaihto. Lentää ilman vanhempia/ valmentajaa tms 1. kerran elämässään.

Pitääkö tuohon tehdä joku lupalappu, ja täytyykö erikseen tilata joku palvelu, että lapsi menee oikeeseen koneeseen ym? 

Vierailija kirjoitti:

Outoa on et huoltajat ei oo tykänneet kun lasta on autettu? Oisko parempi ollut sitten olla puutumatta? En tajuu.. 

Joillain on torjunta (defenssi) niin voimakas, ettei ego kestä tilannetta, jossa oma lapsi on (herranjestas) mokannut. Tarvinnut toisen ihmisen apua. Niillä laukeaa jokin ihme tunne, jonka pitäisi  tietenkin olla helpotus, mutta onkin häpeä tai riittämättömyys.

Olette varmaan nähneet, miten joku alkaa rähjätä kun tapahtuu peltikolari tms, vaikka pitäisi olla vain iloinen, ettei pahemmin käynyt. Vakuutus korvaa pellit, mutta henkeä ei korvaa mikään.

Vierailija kirjoitti:

Mun tyttö alkoi kulkemaan mun luona viikonloppuisin joskus 9-vuotiaana junalla. Tuli pari ekaa kertaa siskonsa kanssa, mutta sen jälkeen kun sisko lähti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan niin kuiki yksin. Ei ollut kertaakaan ongelmia, mitä nyt jonkun kerran oli juna myöhässä.

Riippuu ihan kellonajoista, mutta en antaisi tytön liikkua yksin junassa, ellei ole keskipäivä. On oikeasti tosi vaarallista ainakin pk-seudulla.

Vierailija kirjoitti:

Se on täti-pieni helppo sivusta neuvoa, mutta vaikeampi toteuttaa kun pitää töissäkin käydä että saa perheelle elannon pöytään.

Kiitos kun autat. Kaikkien aikuisten pitäisi. Niin minä yritän tehdä, koska lasteni syntymän jälkeen olen ajatellut, että mun hommani aikuisena on olla kaikkien lasten turva silloinkun ne sitä tarvitsevat.

 

Miksi tädittelet kun syystä on hätääntyneitä lapsia julkisissa autettu ja eikä se kertaus jossain välissä elämää vie tuhottomasti aikaa lasten kanssa kuinka toimit julkisissa varmana tee pahaa, päinvastoin. 

.