Sinä joka olet elänyt pitempään sekä parisuhteessa että sinkkuna, kummassa tilassa olit onnellisempi?

Sinkkuna, olen loppujen lopuksi erakkoluonne ja viihdyn yksin. Olin 45-vuotias, kunnes sitten päätin, että haluan jatkaa elämääni yksin ja erosin hyvästä avioliitosta. Aviomiehelle ja tutuille tuo ero oli iso järkytys ja he jo miettivät, että olen seonnut ja menettänyt järkeni. 

Olen aina elänyt sinkkuna ja olen siten väärä vastaamaan tähän kysymykseen. Se mistä koen pettymystä on se, että kun olen aina elänyt sinkkuna. niin osa katsoo oikuedekseen pitää minua niin osaamattomana ja kyvyttömänä, että en oikeasti pystyisi tai kykenisi (tai vaihtiehtosiesti minun kanssani ei kyettäsi tai pystyttäsi) elämään parisuhteessa, koska, kuten sanottu olen aina saanut tai joutunut olemaan sinkkuna.

Onnellinen tai ainakin hyvilläni olen siitä, että koen löytäneeni muita iloa ja eri tavoin tyydytystä antavia asioita elämääni, että en -koputtaa puuta- enää itse pidä omaa elämääni arvottomanan siksi, että kohtaloni on ollut ikisinkun osa, vaan tidostanut sen. etttä parisuhde on enempi mahdollsiuus kuin velvollisuus.

Mutta kyllä tämä ikisinkkuuteni on myös satuttanut ja kirveltänyr; koska en kuitenkaan osaa pitää itseäni asekseaakina sen paremmin kuin erakkona enkä oikein erityisenä introverttina mutta en myöskään eksovertina joka jatkuvasti tarvitsisi toimakseen oman yleisönsä ja seuraajansa.

Koen tyydytystä myös siitä, että ainakin enimmäkseen koen oloni muuksi kuin yksinäiseksi. Mutta usein kyllä hyvin paljon sitä, että olen yksin ja itsekseni.

Toki molemmissa on hyvää, mutta sinkkuna varmaankin loppuviimein onnellisempi. Ex oli sen verran tulisielu, että kyllä se aika usein oli hänen kanssaan raskasta. Joo vakkari seksi puuttuu sinkkuna, mutta mulla on kaksi tervettä kättä ja Internet-yhteys, niin ei se loppupeleissä tuokaan ole mikään varsinainen ongelma. Nyt on tullut tapailtua naisia tässä vuosien varrella, mutta kyllä mä jotenkin ehkä edelleen kammoksun sitä parisuhteen konseptia ja etenkin jos saman katon alla pitäisi asua. En oikein usko että lähden siihen leikkiin enää koskaan. Kyllä näin on parempi ja vapaampi elää.

Sinkkuna. Ei toista sanaa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvässä parisuhteessa onnellisin. Sinkkuna onnellisempi, kuin huonossa suhteessa.

Mulla myös näin. Jos nykyinen suhde päättyisi/mies kuolisi ensin, niin luultavasti olisin ilman parisuhdetta loppuelämäni.

"Miksi sun persettä kutittelee se että joku muu on tyytyväisin parisuhteessa? Ihan ihme russutusta. Ole ihan rauhassa yksin jos haluat, lupaan että ketään ei kiinnosta. "

No ollaanpas sitä nyt äkäisellä päällä. 

Sinkkuna, ilman mitään sutinoita. Olen nyt ihan hyvässä avoliitossa ja siinä on omat puolensa. Kuitenkin koen olevani enemmän oma itseni sinkkuna. Jos en haluaisi lapsia olisin varmaan sinkku vieläkin sillä olin äärimmäisen onnellinen yksin. Toki olin/olen aika nuori eli voi olla, että vanhempana kaipaisin enemmän parisuhteesta saatavaa seuraa. 

N33

Sinkkuna.

Parisuhteissa on ollut yleensä pari ekaa vuotta kivaa, mutta sitten kun rakkauslasit tippuu silmiltä ja alkaa ajatella järjellä niin olen kyllä aina palannut sinkkuelämään.

Voisiko olla olemassa mies jonka kanssa elämä olisi pitkällä juoksulla onnellisempaa.. no ei ole tullut vastaan kohta 5 vuoteen, joten en pidättele henkeä sen suhteen ja menee kivasti sinkkunakin.

Parisuhteessa. Rakastan miestäni kovasti, enkä haluaisi vapaaehtoisesti elää elämääni niin ettei hän olisi siinä.

Sinkkuna sentäs sai pinppiä keskimäärin kuuden viikon välein, ihqussa parisuhteessa on ollut vajaan vuodenkin breikkejä.

Tai avioseksissä siis nuo breikit - viimeiset pari vuotta saanut aika hyvin pari kertaa viikossa kun duunissa on nainen joka ei saa mieheltään. Käy se näinkin, mutta sinkkuna ollessa ei olisi taloudellisia/sosiaalisia painolasteja odottamassa kämpillä.

Vierailija kirjoitti:

Molemmissa on hyvät puolensa. Avioliitossa silloin aluksi oli oikein mukavaa. Oli kiva rakentaa yhteistä kotia, tehdä lapset ja mm. matkustella yhdessä. Seksi oli hyvää ja suhteessa oli lämpöä. Se oli kaiken kaikkiaan todella hyvää aikaa. Sitten tuli vaimolle 40v kriisi. Hän jollain tavalla voimaantui, tai millä nimellä sitä nyt haluaa kutsua. Hän alkoi katsoa hirveästi itsensä kehittämisen videoita, niin mentaalisella kuin fyysisellä tasollakin. Hän luki paljon aiheesta ja alkoi pitämään jotain mentaalivalmennuksia muillekin. Samalla hän muuttui ihmisenä kylmäksi, kovaksi, laskelmoivaksi ja pomottelevaksi. Mikään ei koskaan ollut hyvin, jos hän ei saanut päättää sitä täysin. Se aika oli aikamoista helvettiä kaikkineen. Suhde kylmeni, seksi käytännössä loppui ja myös vaimon läsnäolo kotona väheni aika olemattomaksi. Sitten kun oli kotona, se tiesi aina vain riitelyä jostain. Sitten alkoikin sinkkuus. Se oli vapauttava kokemus tuon tyrann

Karita Tykän mies?

SINKKUNA.

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuna sentäs sai pinppiä keskimäärin kuuden viikon välein, ihqussa parisuhteessa on ollut vajaan vuodenkin breikkejä.

Tai avioseksissä siis nuo breikit - viimeiset pari vuotta saanut aika hyvin pari kertaa viikossa kun duunissa on nainen joka ei saa mieheltään. Käy se näinkin, mutta sinkkuna ollessa ei olisi taloudellisia/sosiaalisia painolasteja odottamassa kämpillä.

Suojelkoon allah minua tällaisilta ihmisiltä.

Oon elänyt melkein 33 vuotta sinkkuna ja nyt ihan viime aikoina oon vasta kypsynyt ajatukseen että parisuhde saa vihdoinkin tulla jos on tullakseen. Ja jos ei tule, niin sekään ei haittaa yhtään. Mieluummin vähemmän aitoja ihmissuhteita kuin enemmän vain sen tapaisia. Maailma meinaa tälläkin hetkellä hajota käsiin kun lukee uutisia, omaan elämään ei vain yksinkertaisesti mahdu mitään epäaitoja asioita. Rehdin tavallinen tavismies sen sijaa on tervetullut mun elämääni jos niin on tarkoitettu. Hyvää yötä.

N32

Molemmissa on puolensa. Sinkkuna on ehkä helpompaa, koska en ole erityisen sosiaalinen ja kaikenlainen ihmissuhdedraama ahdistaa. Vaikka viihdyn itsekseni tosi hyvin, niin parisuhteessa elämä tuntui kuitenkin täydemmältä, sinkkuna on aika usein lievää irrallisuuden ja päämäärättömyyden tunnetta.

Parisuhteessa onnellisin. Olen pitkän suhteen aikana myös opiskellut ja viettänyt aikoja ulkomailla. Oli ihana ikävöidä ja samalla elää itsenäisesti. Kaiken jälkeen olemme yhä yhdessä, yhteisiä vuosia nyt 27.

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuna, mutta voisin harkita sellaista parisuhdetta että asutaan erillään ja tavataan max kerran viikossa tai kahdessa viikossa. Jotain sinkkuuden ja vakavan parisuhteen välistä.

Mulla on tuollainen kuvio. En halua enää asua kenenkään kanssa. Siitäkin kokemusta.

Onnellinen ollut molemmissa mutta ajan myötä sinkkuus on lisännyt onnellisuuttani kun taas parisuhteessa kävi päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuna, mutta voisin harkita sellaista parisuhdetta että asutaan erillään ja tavataan max kerran viikossa tai kahdessa viikossa. Jotain sinkkuuden ja vakavan parisuhteen välistä.

Mulla on tuollainen kuvio. En halua enää asua kenenkään kanssa. Siitäkin kokemusta.

Mä niin haluaisin tollaisen. Voitais kyllä tavata useammin mutta kuitenkin omat asunnot ja ehdottomasti välipäiviä toisen näkemisestä 😆 Pitäiskö laittaa deittisivuille tollainen ehdotus? 😂

N32

Vierailija kirjoitti:

En kyllä koe, että joudun parisuhteessa tekemään mitään kompromisseja tai esittämään mitään. Halusin perheen ja parisuhteessa lasten kanssa on vaan todella paljon helpompaa. Parisuhde mahdollistaa myös molemmille korkeamman elintason, jos nyt katsotaan pinnallisia asioita pelkästään.

Haluan jakaa elämäni sielunkumppanini kanssa. En kaipaa mitään spontaania lomailua, irtosuhteita tai viikkoja kestävää omaa aikaa. Parisuhteessakin on aikaa ystäville ja harrastuksille mielestäni ihan riittävästi.

Sinkkuna tulee rakastaa omaa seuraansa. Kolmekymppisenä jo kun kaverit avioituvat, hankkivat lapsia jne. niin ei sitä samalla tavalla ole baariin ja festareille lähtijöitä kavereksi. Itselläni ei kaveripiiri ole juuri muuttuneet kymmenessä vuodessa ja kolmekymppisenä on aika hankala löytää kiinnostavia kavereita, kun kaikilla on ne omat juttunsa.

Kukin tavallaan. Olen mieluummin yksin, kuin huonon kumppanin kanssa, mutta kun pu

Samaa mieltä tämän kanssa. Sinkkuna on aikas kivaa silloin kun on paljon menoa ja meininkiä ja ihmisiä ympärillä. Eli siis lähinnä nuorena, kun kaikilla on aikaa ja halua kokea kaikenlaista ja kun kaverit määritti todella paljon tekemistä ja itseä. Mutta enemmän aikuisiällä sitä vaan saa huomata, kuinka paljon sitä saa olla yksin, ystävillä ei ole samalla tavalla aikaa ja liekö intoakaan nähdä enää niin tiiviisti jne. Minä en ole yksineläjä pidemmän päälle, joten sinkkuus aikuisiällä ei ole kovin mukavaa.