Sinä joka olet elänyt pitempään sekä parisuhteessa että sinkkuna, kummassa tilassa olit onnellisempi?

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuna saa tehä mitä vaan millon vaan

No ei todellakaan saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuna saa tehä mitä vaan millon vaan

Paitsi harrastaa seksiä rakastamansa kumppanin kanssa.

Mulla on ainakin hyvä itsepalvelu. Koskaan en ole keneltäkään muulta saanut yhtä hyvää seksiä kuin itseltäni. 

Sinkkuna haittasi paljon se läheisyydenkaipuu ja yksinäisyys. 

Molemmissa omalla tavallani. Suhteessa saan vuorovaikutusta, sinkkuna olen vapudesta onnellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuna saa tehä mitä vaan millon vaan

Paitsi harrastaa seksiä rakastamansa kumppanin kanssa.

Ei ole mitään rakkauksia.

Sehän tässä sinkkuudessa pahinta onkin.

No, kaksi pitkähköä parisuhdetta takana. Toinen loppui kumppanin lisääntyneeseen Alkon käyttöön ,joka meni överiksi 

Toinen loppui siihen yllättäen kun puoliso jäi kiinni pettämisestä työkaverinsa kanssa. Olisi hän toki halunnut jatkaa, se oli kuulemma vain hetken hairahdus. Joo varmaan hänelle, mutta ei minulle. Kun luottamus on mennyt noin inhottavalta tavalla, ja kollegan kanssa hänellä  olisi jatkunut työsuhde ainakin, niin sanoin heipat.

Sittemmin elänyt yksin, ja tämä on ehdottomasti ollut tasapainoista, rauhallista, mukavaa ja kivaa aikaa.

Ja olen kyllä seurustellut silloin tällöin, mutta en enää halua mitään vakavampaa, eikä kukaan enää muuta minun luokseni 

Kolmatta pettymystä, joka veisi joksikin aikaa taas maton altani ja siitä tullutta surua en enää kaipaa. 

Näin on hyvä ja nykyään olen ihan onnellinen.

Kyllä nyt sinkkuna on paremmin enkä haikaile mitään suhdetta enää. 

Oikeanlaisen puolison kanssa olisin ehdottomasti onnellisempi. Tästä pienestä maasta sellaista ei valitettavasti löydy, joten joudun tyytymään vastentahtoiseen sinkkuelämään, jossa käperryn itseeni ja olen yksinäinen. 

Olin 20v sinkkuna. Joskus onnisti ja joskus ei. Pidin siitä "koskaan ei tiedä mitä tapahfuu"-tunteesta mutta harvoin tapahtui. Olen  nyt 1000% onnellisempi löydettyäni hyvän rouvan.  

Parisuhteessa. On jotenkin omituista, että niin monen perustelu on ollut, että "sinkkuna saa tehdä mitä vaan". Ovat sitten olleet huonossa parisuhteessa, koska kyllä parisuhteessa minä ainakin tein mitä halusin ja niin puolisonikin.

Jos kokisin olevani sinkkuan olevani onnelsiempi kuin parisuhteessa, niin miksi silloin edes olisin parisuhteessa?

Totta kai kummassakin on puolensa mutta ei minulla ole mahdollisuutta elää aina onnellista elämää ja valita kummassa olen vaan olen joutunut toinaan olemaan tahattomasti sinkku.

Jos sitten olen saanut mahdollsiuudeen olla ja elää parisuhteessa, niin olen ollut siihen valmis, jos olen kokenut sen paremmaksi kuin sinkkuna elämisen.

Jos korjaan jun se (parisuhde elämä) on alkanut tuntua huomattavasti kurjemmalta kuin sinkkuna, eikä ole löytyny tarpeeksi keinoja parantaa sitä paremmaksi, enkä nyt tarkoita, että palauttaa niin hyväksi kuin se alkuhuumassa ja kiimassa olin vaan "riittävän hyväksi," niin olen halunnut erota tai toinen on halunnut erota, jonka jälkeen olen ollut sinkku ja elänyt toiveissa, että saattasiin ehkä vielä joskus kohdatat hänet, jonka kanssa voisin onneni ja ilon monin kertaistaa ja jakaa mutta ellen niin on minulla ollut muutakin telemistä kuin ainoastaan voivotella, että kuinka kamalaa ja hirveää on kun olen ja elän sinkkuna, joka kuitenkin on parempaa kuin asettua ja olla parsuhteessa vain siksi, että pääsisi sinkkuudestaan eroon, kyllä sen täytyy tuoda "riittävän paljon" lisäarvoa elooni. että siihen olisin valmis ja halukas. 

Onnsituinkohan selittämään omat tuntemukseni tästä asiasta tarpeeksi monimutkaisiesti(?)

Sinkkuna, takana kaksi avioliittoa. 

Sinkkuna. Olin parisuhteessa 20 vuotta ja oli ihan hyvä suhde, kunnes kyllästyin puolisoon. Mulla vaan alkoi häiritä se toisen läsnäolo. Nyt en voisi edes kuvitella, että jakasin arkeni toisen kanssa. En halua perusarkeen ketään vierelleni. 

Luvalla sanoen en tiedä. Parisuhteessa elämä on vakaampaa, mutta taas sellaiset kunnon jännitykset ja kokemukset puuttuu, joka nimenomaan tekee elämästä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuna. Vapaus olla oma itsensä on parasta 

Ainakin normaalissa parisuhteessa saa ihan vapaasti olla oma itsensä

Nojoo, kyllä yleisesti ottaen näin. Mutta sinkkuna saa tehdä ihan mitä huvittaa milloin huvittaa, kunhan velvollisuutensa (esim. työnsä) hoitaa. Ja jos joku kysyy, miksei parisuhteessa voi, niin kyllähän ne kumppanin aikataulut vaikuttaa omiin, kun ne ei ole mitenkään täysin yhteneväiset. Esim. itse joudun aamuisin olemaan tosi hiljaa, koska mies nukkuu. Miehen taas täytyy vastavaavasti olla iltaisin hiljaa, koska menen aiemmin nukkumaan kuin hän. Kumppani vaikuttaa, monelta syödään, mitä syödään, mihin matkustetaan lomalla, mitä ja milloin tehdään yhdessä jne.

Aika moni asia parisuhteessa vaatii kompromisseja, koska harvemmin ihmiset ajattelee ja toimii täysin synkronissa, tai vaihtoehtoisesti eivät juuri tapaa koskaan, jos toinen tekee päivä- ja toinen yötöitä, toinen matkustaa työkseen tms.

Sinkkuna, mutta voisin harkita sellaista parisuhdetta että asutaan erillään ja tavataan max kerran viikossa tai kahdessa viikossa. Jotain sinkkuuden ja vakavan parisuhteen välistä.

Parisuhteessa/avioliitossa olen onnellisempi, kun puoliso on se oikea

Mieluummin silti sinkkuna, kuin paskan miehen kanssa, jos se on ainoa mitä on tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa/avioliitossa olen onnellisempi, kun puoliso on se oikea

Mieluummin silti sinkkuna, kuin paskan miehen kanssa, jos se on ainoa mitä on tarjolla.

Mulla oli oikein hyvä mies, mutta totesin ettei parisuhde ole minua varten kopulta. Olen ollut tosi rakastunut alkuhuumassa. Miehessä ei ollut yhtään mitään vikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa. On jotenkin omituista, että niin monen perustelu on ollut, että "sinkkuna saa tehdä mitä vaan". Ovat sitten olleet huonossa parisuhteessa, koska kyllä parisuhteessa minä ainakin tein mitä halusin ja niin puolisonikin.

Ne, jotka on sinkkuelämää hehkuttaneet, on oikeastaan poikkeuksetta olleet liittoihinsa pettyneitä, eivätkä siksi halua enää uuteen parisuhteeseen tai ainakaan muuttaa yhteen.

Olen aina elänyt täysillä sitä vaihetta missä olen. Jollen olisi kokenut parisuhteen olleen alusta asti oikean tyypin kanssa "riittävän hyvältä" varmasti olisin pysynyt sinkkuna.

On käynyt tuuri. että siihen on tarjoutunut kaksi erinomaista mahdollisuutta. Koska ei minulla ole mitään hokkus-pokkus konstai, jolla voisin taikoa itselleni unelmieni kumppanin aina halutessani.

Ensimmäsien pitkän suhteen jälkeen olin varma, että en voisi löytää ja kohdata enää ketään, joka pääsisi edes lähelle. Lyhyet suhteet eivät ole minua varten; ehkä olen tässä kohta vähän mustavalkoinenkin.

Enkä nyttarkoita, että pidemmäsn suhteen alussa olisin heti vaatimassa tai odottamassa yhteen muuttoa tai aviolittolupauksia vaan tunnetta siitä, että molemmat haluavat olla suhteessa ja sitoutua siihen.