Osasitko lapsena tehdä kuperkeikan, mennä kyykkyyn ja kiivetä puuhun?
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Osasin. Kiipeilin paljon puissa. Pelattiin pesäpalloa ja sitä lyötiin ihan mailalla.
No miten muuten pesäpalloa voi edes pelata? Oliko oikein pallokin, wauuu.
Olen syntynyt 1971. Jokainen ikätoverini lapsuudessa osasi tehdä nuo asiat. Jos joku ei olisi osannut, häntä olisi pidetty jotenkin vajaana tai vammaisena.
Osasin nuo kaikki kolme lapsena. Nyt en enää uskalla kiivetä puuhun enkä osaa tehdä kuperkeikkaa, mutta kyykkyyn vielä kykenen. 1960-luvulla me lapset liikuimme paljon.
Paljain jaloin juostiin soratiellä täysillä kisaa. Muistan kun meni päiviä että jalkapohjat tottu ja sit mentiin ja lujaa.
Muut osasin ja kävelllä puujaloilla, jonglöörätä, hypätä vauhista hyppyskään, pyörittää hulavannetta, tehä kaatosillan, seisoa päällään, mutta puuhun en osnnu kiivetä ellei ollu oksia matalalla. Osasin tosin kiivetä koulun jumppasalissa köyttä pitkin kattoon asti (ja sain siinä touhussa orgasmin!)...
Vierailija kirjoitti:
Down ei varmaan osaa?
Down-ihmiset ne kuule usein vasta notkeita ja myös meneviä lapsia ovatkin!
Vierailija kirjoitti:
Minä syyttäisin kyllä varhaiskasvatusta koko tuosta litaniasta. Oma lapsi on koulun eskarissa, siellä on ohjattua liikuntaa pallonheitosta juoksuun. Naapurin lapsi on päiväkodin eskarissa, ei mitään liikuntaa ja pihalla suunnilleen kaikki kiellettyä. Ei kertaakaan koko syksyn aikana mitään liikuntaleikkejä pihalla, pelkkää oleskelua.
Voisivatko varhaiskasvatuksen opettajat vähitellen ymmärtää, että liikuntaan pitää kannustaa ja siihen pitää ohjata, ei riitä, että puetaan toppahaalarin päälle kurapuku ja todetaan, että hyvä juttu, nyt lapsi hikoilee liikkuessaan.
Olisko mahdollista että te vanhemmat siellä kotona panostaisitte näihin oman lapsen liikunnallisuutta edistäviin asioihin? Liikuntaan pitää kannustaa kotoa ja näyttää itse esimerkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Osasin, mutta olenkin syntynyt 1968. 70-luvulla elämä oli erilaista kuin nykyään, oli enemmän fyysistä aktiivisuutta kuin nykyään.
Niin oli. Meidän omakotialueella oli iso kenttä pelejä varten ja sen vieressä pieni metsikkö ja leikkikenttä keinuineen ja karuselli, jolla lennettiin. Elikkä ensin juostiin täyttä vauhtia karuselli pyörimään nopeasti ja sitten kädet kiinni eri tankoon kumpikin niin jalat irtosivat maasta karusellin pyöriessä. Mentiin vaakatasossa. Vauhdin sai vielä nopeammaksi, kun kivuttiin karusellin keskiöön.
Kenttä jäädytettiin talvisin viikoittain ja hyvä siinä oli luistella sekä opetella jääprinsessaksi :D
Jos silloin olisi joidenkin lapset seisoneet vaan tumput suorassa ulkona, heitä olisi säälitty vammaisina, jotka eivät pysty liikkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on puuhun kiipeämisen määritelmä? Millaiseen puuhun, onko oksia, kuinka korkealle?
Sileää runkoa pitkin, ilman apuvälineitä, kynsiä saa käyttää, 10 metrin korkeuteen.
Kyllä osasin, mutta puuhun kiipeäminen oli kiellettyä! Osasin oikeasti kiivetä sileää runkoa pitkin, kunhan puu ei ollut liian paksu, että sain kädet ja jalat ympärille hyvin. Olin juuri Fijillä ja siellä pikkulapset laitettiin samalla tavoin kiipeämään palmuihin kookoksia poimimaan.
Mitä liikuntaa kyykky edes on? Sitähän kyykittiin lattialla ihan vaikka legoilla leikkiessä ilman että huomaskaan. Eikö lapset enää leiki lattialla tai maassa?
Vierailija kirjoitti:
Paljain jaloin juostiin soratiellä täysillä kisaa. Muistan kun meni päiviä että jalkapohjat tottu ja sit mentiin ja lujaa.
Tuon olinkin unohtanut, miten arat jalkapohjat oli talven jäljiltä.
Osasin. Tosin puuhun en kiivennyt kovin korkealle kun pelkäsin ja yhä pelkään korkeita paikkoja.
N60
Vierailija kirjoitti:
En uskaltanut tehdä lapsenakaan kuperkeikkaa. Puuhun voisin kiivetä nykyäänkin, kun mulla ei ole syvyysnäköä ja pääsen helposti syväkyykkyynkin.
Tämä. Miksi ei vieläkään tajuta sitä, että osalla ihmisistä on ihan kunnon itsesuojeluvietti?
Vierailija kirjoitti:
Mitä liikuntaa kyykky edes on? Sitähän kyykittiin lattialla ihan vaikka legoilla leikkiessä ilman että huomaskaan. Eikö lapset enää leiki lattialla tai maassa?
Kaikille lapsille on aivan luontainen asento olla kyykyssä. Juuri Legot ja pikkuautot sun muut vaativat kyykyssä olemista ja liikkumista samalla eteen, taakse ja sivuille.
Pääsin kyykkyyn silloin ja edelleen, kuperkeikan osasin ainakin lapsena mutta eipä ole tullut vuosikymmeniin yritettyä että tietäisin vieläkö se onnistuu. Puuhun kiipeämisen kanssa on vähän niin ja näin. Suoraa sileää runkoa pitkin en päässut, mutta haaraisempaan puuhun kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä syyttäisin kyllä varhaiskasvatusta koko tuosta litaniasta. Oma lapsi on koulun eskarissa, siellä on ohjattua liikuntaa pallonheitosta juoksuun. Naapurin lapsi on päiväkodin eskarissa, ei mitään liikuntaa ja pihalla suunnilleen kaikki kiellettyä. Ei kertaakaan koko syksyn aikana mitään liikuntaleikkejä pihalla, pelkkää oleskelua.
Voisivatko varhaiskasvatuksen opettajat vähitellen ymmärtää, että liikuntaan pitää kannustaa ja siihen pitää ohjata, ei riitä, että puetaan toppahaalarin päälle kurapuku ja todetaan, että hyvä juttu, nyt lapsi hikoilee liikkuessaan.
Olisko mahdollista että te vanhemmat siellä kotona panostaisitte näihin oman lapsen liikunnallisuutta edistäviin asioihin? Liikuntaan pitää kannustaa kotoa ja näyttää itse esimerkkiä.
Juuri näin meillä tehtiin ja vanhemmat mieluiten kävelivät töihin ja takaisin. Talvella hiihdettiin hiihtomajalle, jossa sai ostaa kuumaa mehua. Kaikki viikonloput jollain konstilla liikuttiin koko perhe. Juostiin kilpaakin ja jostain kumman syystä isä aina tuli viimeiseksi :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osasin, mutta olenkin syntynyt 1968. 70-luvulla elämä oli erilaista kuin nykyään, oli enemmän fyysistä aktiivisuutta kuin nykyään.
Niin oli. Meidän omakotialueella oli iso kenttä pelejä varten ja sen vieressä pieni metsikkö ja leikkikenttä keinuineen ja karuselli, jolla lennettiin. Elikkä ensin juostiin täyttä vauhtia karuselli pyörimään nopeasti ja sitten kädet kiinni eri tankoon kumpikin niin jalat irtosivat maasta karusellin pyöriessä. Mentiin vaakatasossa. Vauhdin sai vielä nopeammaksi, kun kivuttiin karusellin keskiöön.
Kenttä jäädytettiin talvisin viikoittain ja hyvä siinä oli luistella sekä opetella jääprinsessaksi :D
Jos silloin olisi joidenkin lapset seisoneet vaan tumput suorassa ulkona, heitä olisi säälitty vammaisina, jotka eivät pysty liikkumaan.
Meidän porukassa oli yksi liikuntavammainen ja touhusi kyllä kaikessa missä vain jotenkin pystyi. Ei tyytynyt seisomaan ja katsomaan.
Lasten opettavaisia loruja. Muistan vain yhden.
Tirlittan kiipes katolle
Tirlittan putosi
Tirlittan joutui sairaalaan
Tirlittan parani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osasin, mutta olenkin syntynyt 1968. 70-luvulla elämä oli erilaista kuin nykyään, oli enemmän fyysistä aktiivisuutta kuin nykyään.
Niin oli. Meidän omakotialueella oli iso kenttä pelejä varten ja sen vieressä pieni metsikkö ja leikkikenttä keinuineen ja karuselli, jolla lennettiin. Elikkä ensin juostiin täyttä vauhtia karuselli pyörimään nopeasti ja sitten kädet kiinni eri tankoon kumpikin niin jalat irtosivat maasta karusellin pyöriessä. Mentiin vaakatasossa. Vauhdin sai vielä nopeammaksi, kun kivuttiin karusellin keskiöön.
Kenttä jäädytettiin talvisin viikoittain ja hyvä siinä oli luistella sekä opetella jääprinsessaksi :D
Jos silloin olisi joidenkin lapset seisoneet vaan tumput suorassa ulkona, heitä olisi säälitty vammaisina, jotka eivät pysty liikkumaan.
Meidän porukassa oli yksi liikuntavammainen ja touhusi kyllä kaikessa missä vain jotenkin pystyi. Ei tyytynyt seisomaan ja katsomaan.
Oikein hyvä! Kaikki liikkuivat kykyjensä mukaan eikä tarvittu ohjausta, että juokse, kävele, hypi jne.
Osasin nuo kaikki ennen kouluikää. Kävin satujumpassa, kun äiti kävi naistenvoimistelussa. Satujumpasta jäi parhaiten mieleen, miten kivaa oli olla sammakko ja tehtiin sammakonloikkia.
Koulussa opin tekemään kuperkeikan takaperin. Se oli jännittävää, kun onnistui heti ekalla kerralla.
Omakotialueen, jossa asuimme, kaikista isoista puista katkaistiin puun runkoa myöten jokainen oksa sen jälkeen, kun yksi naapuri poika kiipesi korkealle, tippui ja kuoli.
Koulussa oli tytöillä telinevoimistelua ja siellä opittiin kapuamaan puolapuita ylös ja alas sekä katosta roikkui paksuja köysiä, joita pitkin piti kivuta ylös. Varsahyppyjä ja ope hakkaa tai helistelee vihattua tamburiinia. Askel askel hyppy, askel askel hyppy jne.
T. VM 1961