Osasitko lapsena tehdä kuperkeikan, mennä kyykkyyn ja kiivetä puuhun?

Osasin, ja kiipeilin. Olen nyt 35 v ja kiva kun tästä aloituksesta tuli intrusive thought, että pitäisikö yrittää kuperkeikkaa. Luultavasti ei pitäisi, koska katkaisin niskani. 

Vierailija kirjoitti:

Miten joku EI osaa mennä kyykkyyn? Varsinkin lapsena. 😯

Sattuu reisiin ja selkään. Minulla ainakin, jo lapsena. Osaamisesta ei kiinni. 

No tottakai. Nyt varmaan kuperkeikka tekisi jo tiukkaa, olen 54 vuotias. Ehkä takaperin vielä onnistuisi. Järkyttävää, miten osa lapsista voi olla liikunnallisesti noin rajoittuneita tänä päivänä. Ei lupaa kovin hyvää loppuelämää. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä on puuhun kiipeämisen määritelmä? Millaiseen puuhun, onko oksia, kuinka korkealle?

Mietin samaa. Meillä oli pihassa iso vaahtera, jonne oli rakennettu maja noin 4 m korkeuteen. Ei tarvinnnut erityisemmin kiivetä, sinne saattoi kävellä isoja oksia pitkin.

Helposti osaan vieläkin, ikää on nyt 64 vuotta. Viimeksi syksyllä kiipeilin vanhassa omenapuussamme keräämässä yläosien omenia.  Kuperkeikka ei mene yhtä hallitusti kuin nuorempana, mutta menee kuitenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Osasin, mutta olenkin syntynyt 1968. 70-luvulla elämä oli erilaista kuin nykyään, oli enemmän fyysistä aktiivisuutta kuin nykyään. 

Samaa vuosikertaa täällä. Rakastin puihin kiipeilyä, kallioille, katolta laskettiin mäkeä hankeen, lunta oli valtavasti.  Kasvoin maalla, kaksi veljeä, ja meno sen mukaista.

Tällaisessa köyhien lähiössä tulee asuttua ja ainoat lapset jotka tuolla ulkona leikkii, ovat ulkomaalaisia. Suomalaisia lapsia ei näy juuri ollenkaan enää leikkimässä ulkona, eikä kyllä vanhempiakaan. Kotona varmaan istuvat sohvalla tai makaavat sängyssä ja syövät siellä koko perhe yhdessä donitseja, hampurilaisia, keksejä, pitsaa yms. ja juovat sihijuomia päivästä toiseen, eivätkä nosta persettä kuin vessakäynneillä ja jotkut kai tekevät tarpeensa pulloon. Pisatulokset laskevat myös samasta syystä kun tuijotetaan sokerihumalassa tiktok-videoita ja kysytään tekoälyltä apua kaikkeen.

Lapsen paras liikuttaja on toinen lapsi. Aikuinen harvoin jaksaa temmeltää niin monipuolisesti, pitkään ja luovasti kuin lapset keskenään. Kun aikuinen on mukana, lasten leikit hidastuvat ja yksipuolistuvat. Ongelma on, etteivät lapset enää leiki ja liiku keskenään, vaan kaikki on aikuisten ohjaamaa. 

Kaikkea tuota tein. Edelleen onnistuu, myös kärrinpyörä sekä hyppynarulla hyppely kuten nyrkkeilijöillä on tapana. Väännyn asentoon, mitä lääkärikin on sanonut että vain fakiiri siihen pystyy. Olen nainen 60-v.

70-luvulla syntynyt ja nuo oli ihan perusjuttuja.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen paras liikuttaja on toinen lapsi. Aikuinen harvoin jaksaa temmeltää niin monipuolisesti, pitkään ja luovasti kuin lapset keskenään. Kun aikuinen on mukana, lasten leikit hidastuvat ja yksipuolistuvat. Ongelma on, etteivät lapset enää leiki ja liiku keskenään, vaan kaikki on aikuisten ohjaamaa. 

Ja jos aikuinen on mukana, niin se istuu jossakin penkillä vatsamakkarat rullalla ja tuijottaa älypuhelinta, eikä reagoi lapseen mitenkään vaikka lapsia yrittää kommunikoida vanhempansa kanssa.

puuhun kiipeämistä ei koskaan opetettu, joten en. Aikuisena oli hämmentävää kun tajusin, että puunoksathan muodostavat eräänlaiset tikapuut. Kuvittelin lapsena, että puuhun kiivetään vsamaan tapaan kuin köyttä pitkin ylös.

Kyykkyyn en päässyt kunnolla, liikunnanopettaja haukkui minut siitä, että se johtuu siitä, että vieroksun liikuntaa (mikä ei ollut totta, sillä kotioloissa liikuin paljonkin). Aikuisena löydettiin jalastani synnynnäinen vika, joka vaikeutti ja toisinaan jopa esti kyykkyyn menon. Oli mukavaa, että opin lapsena vih aa maan koululiikuntaa, kiitos liikunnanopettajamme, joka oli kuin ntsi.

Kuperkeikkaa ei tajunnut, koska liikunnanopettajamme näytti _yhden_ kerran miten se tehdään. Niinpä tein sen sillä väärällä tavalla, joka altistaa niskavammalle. Sain kuulla, että olen liikuntaa vieroksuva ja "minähän sanoin, että katsokaa, kun näytän mallia miten se tehdään, jos ei kerrasta tajua, niin saa liikunnan numeroksi kutosen!!" Sen jälkeen en sitten kuperkeikkoja ole edes tehnyt, joskin aikuisena selvitin miten se oikeaoppisesti pitäisi tehdä.

aika pian noiden ensimmäisten telinevoimistelutuntien jälkeen (nuo kuuluivat meillä siis telinevoimistelukurssiin) aloin pinnaamaan koululiikunnasta. Vieläkään en osallistu mihinkään ohjattuun joukkoliikuntaan. Jos on työpaikan tykypäivillä, niin minulle tulee silloin aina migreeni, kuukautiset tai jotain muuta sairastamista.

Puuhun kyllä kiipeilen... mökillämme on sellainen ihana kiipeilypuu, jossa on aikuisen kestävät oksat, ihana kiivetä sinne. joka kevät joutuu ihmettelemään mitä kunnolle on tapahtunut, mutta parin kiipeilykerran jälkeen alkaa taas onnistua helposti. Siellä me usein istutaan, mieheni ja minä ja nautitaan piknikkiä ja katsellaan kaunista järvimaisemaa.

Kyykkyä en uskalla kokeilla, vaikka jalkani onkin leikattu kauan sitten. Pelkään vain aina, että jos menen, niin jalka taas napsahtaa ja sitten kuljen kepeillä seuraavat kuukaudet. Teknisesti en piätisi onnistua, mutta koska en kyykkäile, niin akillesjänteeni ja pohjelihakseni on vähän liian huonossa hapessa, joten pitäisi aloittaa niistä. Tämä kyykkyyn meneminne itse asiassa on harjoitusohjelmallani, koska olisihan se kiva ihan vain kykkäillä ja helpottaa maastakin nousua, kun pohje ja akilles ei huuda hoosiannaa joka kerta ylös noustessa.

Vierailija kirjoitti:

En syyttäisi varhaiskasvatusta, he tekevät kyllä sen minkä pystyvät ja mihin tilat ja pihat antaa myötä. 

Ennemmin katsoisin niihin vanhempiin, joiden lapset ei saa leikkiä, jottei vaatteet mene likaiseksi, tai jottei vaan mitään satu. Tai jotka eivät jaksa viedä lapsiaan ulos /leikkipuistoon kiipeilemään, koska somettaminen sisällä on vaan niin paljon kivempaa. 

Muistan erään naperon töistä joka oikein suuttui vanhemmalleen joka ei antanut pienen harjoitella itse vaan oli varjelemassa kokoajan. Ettei vaan tule pipi. Eihän siinä taidot kehity.

Vierailija kirjoitti:

Helposti osaan vieläkin, ikää on nyt 64 vuotta. Viimeksi syksyllä kiipeilin vanhassa omenapuussamme keräämässä yläosien omenia.  Kuperkeikka ei mene yhtä hallitusti kuin nuorempana, mutta menee kuitenkin. 

Kuperkeikkaa kokeilin muutama vuosi sitten, mutta tuntui sen verran hurjalta tempulta, etten enää - lapsena kuului asiaan, samoin käsillä kävely. :)

Kyykkyjä teen miltei joka päivä, koska jumppaan joka päivä.

Omena- ja päärynäpuihin kipuaminen kuuluu kesäpuuhiin. Päärynäpuut on korkeita ja sinne on kiivettävä saha mukana, kun on aika karsia oksia.

Mummu 70 v.

Eihän sitä muksuna oikein muuta tullut tehtyäkään.

Mulla oli onni, että naapurustossa oli 70-80-luvulla kavereita pilvin pimein ja tutuksi tuli kaikki pelit -  purkkikset, vinkit, piiloleikit, ruutuhyppelyt yms.

Kansakoulussa pelattin rofee ja pofee, kuka pelkää mustaa miestä ja kukkulan kuningasta ja välitunti oli aina tapahtumaa pullollaan.

Se taisi olla elämäni parasta aikaa.

Meillä ei ole koskaan opeteltu liikuntatunnilla puuhun kiipeämistä. Olisi kiva tietää, mitä siinä edellytetään ja miten jumppatunti on järjestetty, onko kaikille oma puu ja miten alhaalla ovat oksat.

Onnistuivat kaikki lapsena ja onnistuvat edelleen. N47

puuhun kiipeilyä en muista, mutta tollasilla vanhan ajan korkeimmilla mattotelineillä tuli jatkuvasti kiipeilty ja temppuiltu kavereiden kanssa. Kuperkeikka onnistui, enää en 40v niskavaivaisena lähtisi onnea koettamaan. Kyykkyyn sentään pääsen :) mut tosi huolestuttava kyllä tää ylen juttu ettei lapset osaa juosta, heittää palloa, kävellä metsässä etc. Tota menoa meillä on kohta 20v tyyppejä jolla on surkeampi tasapaino kun 80v..Ja kyllä lapset nyt tarvitsee tollasia luontaisia fyysisiä energianpurkukeinoja.

Vierailija kirjoitti:

Kiipesin lapsena perse edellä puuhun.

Ja tulit ilmeisesti pää edellä alas?

Vierailija kirjoitti:

Itse asuin pihalla ollessani puissa. Minusta oli mukavaa katsella kylän elämää korkealta. En kertaakaan tipahtanut.

Niin  minäkin ja aikuisena kun kävin katsomassa kyseisiä puita ja istumakohtia, kauhistuin kuinka korkealla olinkaan. Ikinä en olisi omaa mukulaa niin korkealle päästänyt. En pudonnut koskaan ja ei olisi tarvinnutkaan pudota kun kerran.