"Ystävyyssuhteet eivät ole elinikäisiä, ystävyyden voi lopettaa elämäntilanteen muuttuessa" - mitä ihmettä?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän se syy, jos se rehellisesti kerrotaan, ole aina sille hylätylle osapuolelle aika satuttava ja loukkaava. Haluaako joku oikeasti kuulla muuttuneensa tylsäksi jankkaajaksi, energiasyöpöksi, negatiiviseksi valittajaksi, elämänhallinnaltaan kaoottiseksi friikiksi ym? Jos taas syyt ovat tyyliin "elämänarvomme eivät enää kohtaa" se on niin ympäripyöreää, että se hylätty jää miettimään ja ihmettelemään sitä ihan samalla tavalla kuin ei kertoisi mitään. 

Minä olisin todella halunnut kuulla syyn, kun pitkäaikainen ystävä yhtäkkiä totesi, ettei halua olla tekemisissä. Ihmettelin asiaa, mutta hän ei kertonut syytä sitä kysyessäni. Kerroin olevani hänen ratkaisustaan ihmeissään ja surullinen. Hän ei reagoinut tuohon mitenkään. Minulle jäi arvoitukseksi, miksi hän päätyi tuohon ratkaisuun. Toki olimme nähne

 

 Samantyylinen kokemus itsellänikin. Löysin viimein mieheni 34-vuotiaana, ja kun muutimme yhteen, niin ystävästäni tuli kateellinen. Siihen asti olin aina ollut se pikkukämpässä elävä pätkätyöläinen johon itseä pystyi aina vertaamaan että menee sentään paremmin kuin tuolla. Kun minulla sitten yhtäkkiä olikin hyvä parisuhde, kaunis ok-talo ihanalla paikalla, niin se oli liikaa. Enää minulle ei voinutkaan haukkua omaa miestä ja parisuhdetta, tai olisi voinut, mutta eihän sitä haluttu tehdä, koska minulla ei ollut miehessäni mitään moittimista, ja siksi ystävästä olisi tuntunut että hänellä menee jotenkin huonommin kuin minulla, ja sehän ei rooleihimme sopinut. Eli tavallaan elämäntilanne muuttui, vaikka kumpikaan ei ihmisenä muuttunutkaan. Hän halusi sellaisen ystävyyssuhteen jossa hänen ei tarvinnut kadehtia. Minulle taas olisi hyvin sopinut jatkaa sitä ystävyyttä joka meillä oli.

Toinenkin ystäväni jätti minut kun muutin mieheni kanssa yhteen, mutta hän tuli vuoden päästä takaisin kun oli saanut prosessoitua asian.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pätee niin parisuhteisiin kuin ystävyyssuhteisiin:

Hirvittävän monella näyttää olevan taipumusta siihen, että jos joku asia kumppanissa/ystävässä hiertää, niin asiasta ei sanota ääneen. Sitten hiljaa omassa mielessä puhistaan siitä, miten toinen on niin ärsyttävä, kun se tekee asiaa a. Hiljalleen toisessa alkavat nyppiä myös asiat b, c ja d, mutta näistäkään asioista ei sanota suoraan. Lopulta ihminen suorastaan ärtyy kumppaniinsa/ystäväänsä, joka jatkuvasti käyttäytyy hieman ikävästi. Silti asiasta ei sanota, mutta toiseen suhtaudutaan ärtyneesti/välttelevästi tms. Lopulta toiselle vain tokaistaan, että minä en enää halua olla sinun kanssa, kun olet niin hirveä ihminen. Toinen sitten ihmettelee, että mitä tässä nyt oikein tapahtuu.

Mun mielestä ystävyys on sitä, että antaa toisen olla sellainen kuin on ja hyväksyy sen. Ei voi jokaisesta pikkuasi

Mä olen mennyt peilin eteen, ja löysin sieltä vastauksen joka oli se että kaverin huonot puolet olivat vuosien aikana korostuneet, enkä enää tullut hänen kanssaan toimeen.

Pikkuhiljaa ihan kaikki oli kilpailua, puutarhan laitto, lapset, mies, ja varsinkin materia. Lisäksi tuli kateus entisen kannustamisen ja toisenpuolesta iloitsemisen tilalle. Lopulta jos sanoin mitään kivaa hyvää elämästäni, sain kipinöivän katseen ja lauseen jolla disautettiin se mun hyvä. Esim että ei tuo vielä mitään, mullapa onkin näin hienosti tämä.

Teen musiikkia ja orkesteri teki biiseistäni levyn. Hän ohitti sen täysin ja alkoi puhumaan miten hyvää musaa hänen kaverinsa tekee.

Mieheni soittaa useissa kokoonpanoissa, ja jos sanoin että heillä oli helsingissä ja turussa keikat vkl, ja olin mukana reissussa, niin hän vastasi siihen että joo sillä mun kaverilla on kans ollut keikka 3 kk sitten paikallisessa pubissa. En tiedä kuka tuo kaveri edes on!

Kuvaavaa on että hän ei tullut kertaakaan katsomaan mitään niistä kymmenistä keikoista joissa olin mukana. Hänen miehensä kyllä tuli. Kaveri ei miehensä mukaan koskaan jaksanut tulla kun väsytti! Silti joka kerta nähdessämme oli käynyt sillä ja tällä keikalla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin vielä tuota syyn kertomista. Kuinka moni haluaa oikeasti kuulla sen oikean syyn miksi ystävyys on päättynyt? Epäilen, ettei kovin moni ja heistäkin osa on riidanhaluisia ihmisiä, jotka sitten haluat riidellä kerrotusta syystä. Kokemusta on. 

Ja sitten vielä se, että oikeasti ei ole mitään velvoitetta kertoa toiselle omista ajatuksistaan. Ne ovat minun asioitani enkä halua niitä ruotia muiden kanssa.

Parempi on siis häivyttää pois ihmiset kuten 98 prosentissa käy eli toinen ymmärtää vihjeen. Ne muutamat prosentit ovat ainakin minun tapauksessani olleet riidanhaluisia ihmisiä, jotka yrittävät pakottaa ystäväksi. Selitys ystävyyden päättymisestä ei koskaan kelpaa ja tulee haukut. Silti niinkin paskan tyypin kanssa vielä haluttaisiin jatkaa ystävyyttä.

 

Minusta on kamalaa, et

 

 Ei ole mitenkään _normaalia_ käytöstä häivyttää ystäviä. Se että sinä toimit niin jatkuvasti ei tee asiasta normaalia, se on vain sinun huono tapasi toimia.

Vierailija kirjoitti:

"Minusta on kamalaa, että vastuutetaan toista tuosta häivyttämisen ymmärtämisestä eli toisen pitäisi tajuta, että häneen ollaan katkaisemassa välit. 

En minä tajunnut, kun ystävä sanoi, ettei ehdi näkemään kun on työkiireitä ja kiire lasten kanssa. En tajunnut häivyttämistä siitä, että tapaamisia ystävän kanssa oli vaikea sopia. En tajunnut sitä, kun hän jätti vastaamatta viesteihin, pahoitteli ja vetosi kiireeseen. Kuukauden mittaisella kesälomallaan hänellä ei ollut aikaa tapaamiselleni (asumme 30 min päässä toisistamme). Kun viimeisen kerran näimme, hän ei halunnut puhua mitään, ei kertoa omia kuulumisiaan eikä kysyä minun kuulumisiani. Näki, että minulla on jalka paketissa tapaturman jäljiltä ja totesi siihen vaan "voi voi, sulla taitaa olla vaikea liikkua." Mietin, mikä ihme ystävään oli mennyt. Hän oli todella epäempaattinen, eikä yleensä ole. Kun yritin pari kuukautta myöhemmin laittaa viestiä, niin sanoi et

Se on omassa päässä se luulo että lainaamasi henkilö olisi räjähtänyt. Mikään ei viittaa siihen kirjoitulsessa. Todellakin monen kannattaisi sinne peilin eteen mennä.

Vierailija kirjoitti:

Monelle ketjussa näyttää olevan epäselvää mistä huomaa, että ystävä ei halua olla tekemisissä. Siitä huolimatta, vaikka satavarmasti nämä ihmiset itsekin ovat viilentäneet välejä jonkun muun kanssa samalla tavalla. Koska kaikkien kanssa ei vain halua olla tekemisissä enää, se olisi käytännössäkin mahdotonta. 

Ehkäpä taustalla on toiveajattelua siitä, että ystävyys kuitenkin jatkuu, vaikka toinen ei koskaan ehtisi tavata ja yrittäisi vältellä kaikin tavoin. Se on normaali tapa päättää ystävyys, selvittely taas on epänormaali.

Ei ole normaali tapa. Se on sinun tapasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittämätöntä tässä ketjussa, miten moni syyllistää sitä jätettyä osapuolta. Ihmiset muuttuvat, myös ne jättäjät. Aika harva lopulta on oikeasti paha ihminen, ihmiset vaan muuttuvat erilaisiksi. Silti toista ihmistä olisi syytä kohdella ystävällisesti, onhan hän joskus ollut ystävä ja tärkeä. Vaikkei tekemisissä haluaisi ollakaan tai toisen etääntyminen tekisi kipeää, voi toiselle silti puhua suoraan ja kauniisti.

Kirjoitin tuossa häivyttämisestä ja halusin sillä sanoa, että häivyttäminen on mielestäni kaunista, koska silloin ystävyyteen voi ehkä joskus palata. Minusta se on kohtelias tapa jättää ystävä ja niin on monen muunkin mielestä, sillä minut on jätetty samalla tavalla ja itse olen jättänyt myös - näin tuttavuus säilyy. 

En oikein voi ymmärtää miten syyn kertominen suoraan voisi olla kaunista, ellei sitten syynä ole vain se, ett

Päinvastoin. Jos mulle sanottaisiin että nyt joudun pitämään etäisyyttä koska elämäntilanteeni on sellainen, että palataan ehkä joskus myöhemmin asiaan, se olisi ok. Häivyttäjillä ei ole mitään sijaa elämässäni enää tulevaisuudessa, sillä sillat on poltettu törkeällä käytöksellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittämätöntä tässä ketjussa, miten moni syyllistää sitä jätettyä osapuolta. Ihmiset muuttuvat, myös ne jättäjät. Aika harva lopulta on oikeasti paha ihminen, ihmiset vaan muuttuvat erilaisiksi. Silti toista ihmistä olisi syytä kohdella ystävällisesti, onhan hän joskus ollut ystävä ja tärkeä. Vaikkei tekemisissä haluaisi ollakaan tai toisen etääntyminen tekisi kipeää, voi toiselle silti puhua suoraan ja kauniisti.

Kirjoitin tuossa häivyttämisestä ja halusin sillä sanoa, että häivyttäminen on mielestäni kaunista, koska silloin ystävyyteen voi ehkä joskus palata. Minusta se on kohtelias tapa jättää ystävä ja niin on monen muunkin mielestä, sillä minut on jätetty samalla tavalla ja itse olen jättänyt myös - näin tuttavuus säilyy. 

En oikein voi ymmärtää miten syyn kertominen suoraan voisi

 

Ei ole ystävä jos asioista ei puhuta silloin kun ne ovat ajankohtaisia. Tuo on jotain muuta kuin ystävyyttä. Ystävyys perustuu toimivaan kommunikointiin. 

Vierailija kirjoitti:

Olet ap kyllä selkeästi pientä vähemmistöä, kun odotat aikuisena solmitun ystävyyden kestävän elämän loppuun. Ajatuksesi on suurimman osan mielestä outo kuten ketjukin osoittaa.

Ei ystävyys ole mikään elinikäinen sitoumus kuten avioliitto. Eikä avioliittokaan ole sitä, vaan suurin osa ihmisistä ajattelee, että sen voi kyllä purkaa, jos ei enää rakasta. Samalla tavalla ystävyydessä toisesta voi paljastua piirteitä, joiden takia ystävyys loppuu. Jos ystävää ei esimerkiksi enää pysty arvostamaan, ei hän ole enää ystävä, joskus ystävänä pidetty voi myös paljastua kieroksi ja kateelliseksi ihmiseksi, joka on ns. ystäväsi vain saadakseen haukkua sinua selän takana.

Elämä on yllätyksiä täynnä, niinpä ystävyydetkin usein päättyvät kuten kuuluukin. On omaa keksintöäsi, että ystävyyden pitäisi olla ikuista. Toki suurin osa ystävyyksistä päättyy luonnollisesti ilman dramaattisia käänteitä. 

Teen töitä vanhusten parissa ja ei todellakaan ole keksittyä pitkät, kuolemaan päättyvät ystävyydet. Näen niitä joka päivä työssäni. Olet varmaan aika nuori ja elämänkokematon kun tuollaista väität. Sinun ajatuksesi on outo, että elämän mittaiset ystävyydet olisivat outoja. Ne ovat ihan mahdollisia, joskin lopputuloksen tietää sitten vasta kuoleman jälkeen.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Eihän sen selvityksen tarvitse olla joku tyly analyysi.. Minä olen sanonut ystäville jotain tyyliin "sori että olen nyt etäisempi syystä x, tosi kiva aina nähdä sinua vaikka nykyään onnistuu harvemmin""

Jos minulla on ystävä, jota on aina kiva nähdä, en todellakaan etäännytä suhdetta. Lakkaan pitämästä yhteyttä sellaisiin, joiden kanssa yhteydenpito ei ole useimmiten kivaa. Miksi silloin pitäisi sanoa, että kiva nähdä?

Ihmiset on erilaisia. Jos mun elämäni muuttuu siten, ettei mulla ole enää aikaa nähdä tai muuten pitää yhteyttä Maijaan yhtä usein kuin ennen, en mä koe tarpeelliseksi lopettaa koko ystävyyssuhdetta. Jos Maija tulee vastaan kaupungilla ja jäädään juttelemaan hetkeksi aikaa, voin hyvinkin sanoa, että olipa kiva nähdä. Ja oikeasti tarkoitankin sitä.  Jos taas Maija kokee itselleen tarpeelliseksi lopettaa koko ystävyytemme, Maija voi

Eihän sitä tarvitse lopettaakaan, Maija varmaan ymmärtää kun hänelle sanoo että nyt elämäntilanne on sellainen ettei kerkeä olla yhteyksissä. Tässä taidetaan puhua siitä että ystäväksi luulemansa henkilö valehtelee ettei kerkeä näkemään. Siitä on vähän vaikea enää palata.

Nro 369: "Eihän sitä tarvitse lopettaakaan, Maija varmaan ymmärtää kun hänelle sanoo että nyt elämäntilanne on sellainen ettei kerkeä olla yhteyksissä. Tässä taidetaan puhua siitä että ystäväksi luulemansa henkilö valehtelee ettei kerkeä näkemään. Siitä on vähän vaikea enää palata."

Olet varmasti oikeassa. Ja toisaalta on pelkästään hyvä, jos ystävyydeksi kuviteltu ihmissuhde päättyy, koska se taas antaa lisää aikaa ja resursseja käyttää niihin ihmisiin, jotka ovat oikeasti ystäviä. Tiedän, että ei ole ihan helppoa pitää huolta siitä, ettei toinen ihminen kuvittele suhteesta liikaa. Siis että toinenkin osapuoli ymmärtää, että tässä ollaan nyt vaan edelleenkin tuttavia tai korkeintaan kavereita. Mietin, että joutuvatkohan luonteeltaan avoimet ja puheliaat ihmiset tähän tilanteeseen helpommin. Kertovat itsestään ja elämästään niin paljon, että toinen olettaa, että suhteessa on jotain enemmänkin. Antavat liian nopeasti puhelinnumeronsa ja/tai muun tavan, jolla voi pitää yhteyttä. Tekevät sen ehkä tiedostamattaan tai ihan vaan ystävällisyyttään, mutta toinen tulkitseekin asian väärin. 

Minulle todelliset ystävät ovat ihan yhtä merkityksellisiä kuin useimmille parisuhde. Elämä ja sen nurjat puolet jaetaan ja taitetaan yhdessä, tuli mitä tuli. Sitä on rakkaus. 

368. En ole kirjoittanut että kuolemaan asti kestävä ystävyys olisi outo, vääristeletkö ystäviesi sanomisiakin noin? Kirjotin, että odotus siitä että ystävyys on ikuista on outo. Kaksi täysin eri asiaa.

Ja tosennäköisesti olen sinua vanhempi, olen saatellut jo kaksi ystävää hautaankin. Molemmat yli 20 vuotisia ystävyyksiä ja yksi lapsuudesta asti oleva ystävä on vielä jäljellä. Mutta iso määrä ystäviä on jäänyt matkan varrelle kun elämä on vienyt eri suuntiin. He ovat häivyttäneet minut ja minä heidät.

Vierailija kirjoitti:

Minulle todelliset ystävät ovat ihan yhtä merkityksellisiä kuin useimmille parisuhde. Elämä ja sen nurjat puolet jaetaan ja taitetaan yhdessä, tuli mitä tuli. Sitä on rakkaus. 

Rakastat siis ystäviäsi? En kyllä koe samoin ystäviäni kohtaan, rakastan omaa perhettäni, lemmikkiäni, mutta en ystäviäni. Vaikka kaksi läheisintä olenkin tuntenut lähes koko elämäni. 

tuntuisi raskaalta jos ystävä rakastaisi minua. En haluaisi olla niin suurten tunteiden kohde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle todelliset ystävät ovat ihan yhtä merkityksellisiä kuin useimmille parisuhde. Elämä ja sen nurjat puolet jaetaan ja taitetaan yhdessä, tuli mitä tuli. Sitä on rakkaus. 

Rakastat siis ystäviäsi? En kyllä koe samoin ystäviäni kohtaan, rakastan omaa perhettäni, lemmikkiäni, mutta en ystäviäni. Vaikka kaksi läheisintä olenkin tuntenut lähes koko elämäni. 

tuntuisi raskaalta jos ystävä rakastaisi minua. En haluaisi olla niin suurten tunteiden kohde.

Tietenkin rakastan ihmisiä, joiden kanssa on vuosia tai jopa vuosikymmeniä koettu ja jaettu kaikkea mahdollista iloista ja surullista. Aivan kamala ajatus, että tällaisen ihmisen menettäisi. Ei puhdas rakkaus vaadi keneltäkään mitään sellaista, mikä ei luonnostaan tulisi. En tiedä, mikä siinä voi ahdistavaa olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle todelliset ystävät ovat ihan yhtä merkityksellisiä kuin useimmille parisuhde. Elämä ja sen nurjat puolet jaetaan ja taitetaan yhdessä, tuli mitä tuli. Sitä on rakkaus. 

Rakastat siis ystäviäsi? En kyllä koe samoin ystäviäni kohtaan, rakastan omaa perhettäni, lemmikkiäni, mutta en ystäviäni. Vaikka kaksi läheisintä olenkin tuntenut lähes koko elämäni. 

tuntuisi raskaalta jos ystävä rakastaisi minua. En haluaisi olla niin suurten tunteiden kohde.

Tietenkin rakastan ihmisiä, joiden kanssa on vuosia tai jopa vuosikymmeniä koettu ja jaettu kaikkea mahdollista iloista ja surullista. Aivan kamala ajatus, että tällaisen ihmisen menettäisi. Ei puhdas rakkaus vaadi keneltäkään mitään sellaista, mikä ei luonnostaan tulisi. En tiedä, mikä siinä voi ahdistavaa olla.

Olen menettänyt kaksi läheistä ystävää syövälle ja välillä vieläkin tulee kyynel silmään, mutta en silti sanoisi, että rakastin heitä. Ehkä tarkoitamme rakkaudella erilaisia asioita. Näen ystävien elämän erillisempänä kuin rakastetun elämän. Minulla on yksi läheinen ystävä jäljellä, toiselta on löytynyt syöpä äskettäin, enkä usko, että muita enää tulee elämääni. Mutta yhdenkään kanssa en koe sellaista yhteisyyttä kuin oman perheenjäsenten kesken. Ystävyyteni ovat kaikki hieman erilaisia ja erilaisiin tarpeisiin, rakastettu taas kattaa aivan kaiken. Ja ilmeisesti osa ihmisistä pitää ystäviä samassa asemassa ja myös vaatii heiltä samaa. Itselleni ei tuollainen tiivis ystävyys sopisi ja olen onnistunut sellaiset välttämäänkin. 

"Päinvastoin. Jos mulle sanottaisiin että nyt joudun pitämään etäisyyttä koska elämäntilanteeni on sellainen, että palataan ehkä joskus myöhemmin asiaan, se olisi ok. Häivyttäjillä ei ole mitään sijaa elämässäni enää tulevaisuudessa, sillä sillat on poltettu törkeällä käytöksellä."

Nähtävästi tarkoitamme häivyttämisellä eri asioita. Minä tarkoitan sillä sellaista, että sanoo, ettei nyt ole aikaa ja yhteydenpito hiipuu, koska toinen ymmärtää asian tarkoittavan, ettei enää kannata ottaa yhteyttä mutta tuttavia ollaan silti. Näin jää aina auki ovi sen sijaan, että alettaisiin selvitellä välejä ja loukata toista. Mielestäni turhaan.

Näen sen ystävän kunnioittamisena, että ymmärtää omankin vastuunsa siinä, miksi on päästänyt elämäänsä ihmisen, josta ei oikeastaan pidä tai jota ei pysty arvostamaan. Pienet erimielisyydet ovat ihan eri asia kuin se, ettei toisen persoonaa pysty enää sietämään. On tarpeetonta sanoa mitään sellaista, vahingollista. Kun taas sen sanominen, että toisen jokin tyyli häiritsee on vain pikkuasia, josta voi hyvin sanoa ja ystävyys jatkuu.

"Minä haluaisin kuulla rehellisen syyn ystävyyden päättymiselle:

Voin itse tuosta syystä päätellä, onko syy toisessa vai itsessäni. Jos toinen esimerkiksi vastuttaisi minua omista tunteistaan, tiedän silloin sen olevan hänen ongelmansa, ei minun. Minä mielelläni korjaan käytöstäni niissä asioissa, joissa olen käyttäytynyt ikävästi. En ajattele, että olisin täydellinen tai vika olisi aina toisissa. Siitä kuitenkin olen tarkka, että en halua ottaa kannettavaksi sellaista syyllisyyttä, joka ei minulle kuulu. Jokainen on vastuussa omasta käytöksestä ja omista tunteistaan. Jos olisin toiminut jotenkin ikävästi, niin todellakin haluaisin siitä tietää. Riippumatta siitä, jatkuuko ystävyys vai ei. Minua auttaisi kehittymään se, jos tietäisin, mistä asiasta on kyse ja pystyisin tuohon asiaan vaikuttamaan. Jos minulle asiaa ei kerro, niin enhän minä silloin siihen osaa puuttua.

Ja kun joku sanoo, että kuitenkin alkaisin räyhäämään tai riitelemään asiasta, jos minulle kertoisi syyn. En ala, en ole muutenkaan riitelijäihminen ja en esimerkiksi riitele ystävieni kanssa. Kaikki ihmiset eivät ole mitään raivopäitä, tämä olisi syytä muistaa."

Olet ainoa, joka on vastannut, kiitos siitä. Itse näen tilanteen niin, että pikkuasioista voi sanoa ja olen niin tehnytkin - siis ihmisille, joista välitän ja joiden kanssa haluan edelleen  olla ystävä. Mutta kaikki kolme, joihin olen katkaissut välit elämäni aikana tietoisesti, ovat olleet ihmisiä, joita en pysty arvostamaan enää siksi, että ovat tehneet sellaisia asioita, joiden takia en pysty enää heitä voi arvostaa. He ovat siis menettäneet luottamukseni täysin. Ja sellaisesta on minusta julmaa sanoa, koska moite koskeee koko heidän persoonaansa.

Olisitko halunnut kuulla, että olet narsistinen persoonallisuus, jonka itsekeskeisyys ja sadistisuus on tehnyt sinusta huonon äidin? Tai että puhut aina pahaa muista, olet pahanlaatuisesti kateellinen ihminen? Tai että olet niin tyhmä ja ilkeä, ettei seuraasi enää kestä, olet alkoholisti, joka on pilannut oman ja lastensa elämän? 

En oikein pysty uskomaan, että todellisen syyn kertomisesta valtaosassa tapauksissa olisi mitään hyötyä, vaan enemmän haittaa molemmille. 

Vierailija kirjoitti:

Niin sapettaa, että aina syytetään sitä jätettyä. Mitäs luulit, että ollaan läheisiä. Mitäs luulit, että viihdyn kanssasi ja olet kiva ihminen.

Todellisuudessa iso osa ihmissuhteiden päättämisistä on ihmisen omaa kriiseilyä ja ahdistuneisuutta omista tunteista. Ei siis ole toisen syy, vaikka ihminen kuinka koittaa niin väittää.

Niin, varmasti nuorten tai epäkypsien ihmisten kohdalla. Mutta ei normaali hyväitsetuntoinen aikuinen enää tuollaisesta syystä oikeaa ystävää heivaa. Kyllä ne syyt tällöin yleensä ovat:

- liian suuri loukkaaminen (jonka jälkeen ei ole velkaa selityksiä eikä välirikkoa voisi edes muuttaakaan kuin ehkä aika)

- kohtuuton käytös, kuten takertuvuus tai vaativuus (jolloin on tuhoon tuomittua antaa kritiikkiä, koska seuraa pelkkää draamaa)

Jos on mukava ja järkevä ihminen, ei noita hylkäämisiä kyllä omalle kohdalle kovin montaa tule. Eikä silloin ole katkera niistä, jotka omien ongelmien takia hylkäävät. Se on osa sitä aitoa mukavuutta, ettei yritä dominoida liikaa, ei vaadi kohtuuttomia, osaa katsoa muiden näkökulmasta. Sellaisia halutaan ystäviksi.

Ylipäänsä kaikenlainen vaatiminen on todella kummallista aikuisten ystävyyksissä. Ihmettelen, ketkä sellaista haluavat nuoruusvuosien jälkeen. Joko ystävyys jatkuu, kun on hyvä olla toisen ystävänä, tai sitten mennään korrektisti eri teitä, ei siinä sen suurempia draamoja saa enää olla.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Eihän sen selvityksen tarvitse olla joku tyly analyysi.. Minä olen sanonut ystäville jotain tyyliin "sori että olen nyt etäisempi syystä x, tosi kiva aina nähdä sinua vaikka nykyään onnistuu harvemmin""

Jos minulla on ystävä, jota on aina kiva nähdä, en todellakaan etäännytä suhdetta. Lakkaan pitämästä yhteyttä sellaisiin, joiden kanssa yhteydenpito ei ole useimmiten kivaa. Miksi silloin pitäisi sanoa, että kiva nähdä?

Ihmiset on erilaisia. Jos mun elämäni muuttuu siten, ettei mulla ole enää aikaa nähdä tai muuten pitää yhteyttä Maijaan yhtä usein kuin ennen, en mä koe tarpeelliseksi lopettaa koko ystävyyssuhdetta. Jos Maija tulee vastaan kaupungilla ja jäädään juttelemaan hetkeksi aikaa, voin hyvinkin sanoa, että olipa kiva nähdä. Ja oikeasti tarkoitankin sitä.  Jos taas Maija

Niin, kaikilla ne ystävät ei ole kivoja Maijoja. Ne voi olla persoonallisuushäiriöisiä, henkisesti tai fyysisestikin väkivaltaisia, rajattomia ja rasittavia. Jos kaksi vuotta on lähes jokaisen puhelun jälkeen itsellä vähintään loppupäivä pilalla, ja röyhkeys ja vaativuus vain lisääntyy, niin yhteydenpitoa oman hyvinvoinnin takia rajoitettava. Silloin ei oikein voi sanoa, että aina kiva nähdä. 

Aika monilla ystävät ovat ystäviä nimenomaan siksi, että ovat ainakin joskus olleet kivoja.. tuossa tapauksessa ehkä kysymys jostain muusta kuin normaalista etääntymisestä. Enemmän joku pelastautumisoperaatio. Kamalaa kyllä jos on tuollaisia ystäviä, mutta mielestäni sitten voisi mainita että on kyse ääritapauksesta. Oletan että keskustelussa puhutaan normaaleista tilanteista.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Eihän sen selvityksen tarvitse olla joku tyly analyysi.. Minä olen sanonut ystäville jotain tyyliin "sori että olen nyt etäisempi syystä x, tosi kiva aina nähdä sinua vaikka nykyään onnistuu harvemmin""

Jos minulla on ystävä, jota on aina kiva nähdä, en todellakaan etäännytä suhdetta. Lakkaan pitämästä yhteyttä sellaisiin, joiden kanssa yhteydenpito ei ole useimmiten kivaa. Miksi silloin pitäisi sanoa, että kiva nähdä?

Ihmiset on erilaisia. Jos mun elämäni muuttuu siten, ettei mulla ole enää aikaa nähdä tai muuten pitää yhteyttä Maijaan yhtä usein kuin ennen, en mä koe tarpeelliseksi lopettaa koko ystävyyssuhdetta. Jos Maija tulee vastaan kaupungilla ja jäädään juttelemaan hetkeksi aikaa, voin hyvinkin sanoa, että olipa kiva nähdä. Ja oikeasti tarkoitankin sitä.  Jos taas Maija

Eihän sitä tarvitse lopettaakaan, Maija varmaan ymmärtää kun hänelle sanoo että nyt elämäntilanne on sellainen ettei kerkeä olla yhteyksissä. Tässä taidetaan puhua siitä että ystäväksi luulemansa henkilö valehtelee ettei kerkeä näkemään. Siitä on vähän vaikea enää palata.

Kyllä minä mieluummin kuulen valkoisia valheita kiireisyydestä kuin kuulen olevani tylsää seuraa tms.