"Ystävyyssuhteet eivät ole elinikäisiä, ystävyyden voi lopettaa elämäntilanteen muuttuessa" - mitä ihmettä?!

"Kyllä minä mieluummin kuulen valkoisia valheita kiireisyydestä kuin kuulen olevani tylsää seuraa tms."

Samoin ja olen varmaan kuullutkin. 

Monet ketjun ihmisistä (ap ekana) koettavat luoda sääntöjä, joiden mukaan muka pitäisi toimia. Miettimättä yhtään sitä, että on muita, joiden mielestä ne eivät olekaan yleispäteviä kuten se, että muka pitäisi jokainen ystävyyssuhde ruotia ennen kun sen jättää taakseen. Tuskinpa kukaan haluaa kuulla olevansa rasittava idiootti tai hömelö takertuja, ei ne syyt mitään kivoja ole koskaan. 

Tulee yksi pariskunta mieleen, jonka ystävä olisin halunnut olla. Mutta jälkikäteen ymmärrän mikseivät halunneet. Mulla oli tapana muuttua itkuiseksi pienessä humalassa, mikä oli outoa, kun emme vielä kovin hyvin tunteneet. Ajattelivat saavansa minusta ikuisen riesan, mutta hyvä etteivät antaneet syytä miksi tuttavuus hiipui :)

Oletteko te muut ystävän menettäneet löytäneet tilalle uusia ystäviä? Mistä niitä löytyy? 

Minusta tuntuu etten ikinä pääse yli siitä, että tulin hylätyksi. Kaipaan ja ikävöin ystävääni kaikesta paskasta huolimatta. Voisin antaa kaiken anteeksi ja annoinkin, mutta se ei riitä, kun toinen valitsi hylätä minut.

Milloin tämä tuska helpottaa.

Vierailija kirjoitti:

"Kyllä minä mieluummin kuulen valkoisia valheita kiireisyydestä kuin kuulen olevani tylsää seuraa tms."

Samoin ja olen varmaan kuullutkin. 

Monet ketjun ihmisistä (ap ekana) koettavat luoda sääntöjä, joiden mukaan muka pitäisi toimia. Miettimättä yhtään sitä, että on muita, joiden mielestä ne eivät olekaan yleispäteviä kuten se, että muka pitäisi jokainen ystävyyssuhde ruotia ennen kun sen jättää taakseen. Tuskinpa kukaan haluaa kuulla olevansa rasittava idiootti tai hömelö takertuja, ei ne syyt mitään kivoja ole koskaan. 

Tulee yksi pariskunta mieleen, jonka ystävä olisin halunnut olla. Mutta jälkikäteen ymmärrän mikseivät halunneet. Mulla oli tapana muuttua itkuiseksi pienessä humalassa, mikä oli outoa, kun emme vielä kovin hyvin tunteneet. Ajattelivat saavansa minusta ikuisen riesan, mutta hyvä etteivät antaneet syytä miksi tuttavuus hiipui :)

Suomessa on paljon kirjolla olevia ihmisiä

Ja vielä enemmän heitä jotka hengaavat kirjon nurkilla 

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te muut ystävän menettäneet löytäneet tilalle uusia ystäviä? Mistä niitä löytyy? 

Minusta tuntuu etten ikinä pääse yli siitä, että tulin hylätyksi. Kaipaan ja ikävöin ystävääni kaikesta paskasta huolimatta. Voisin antaa kaiken anteeksi ja annoinkin, mutta se ei riitä, kun toinen valitsi hylätä minut.

Milloin tämä tuska helpottaa.

Olen löytänyt, ei se helppoa ole. Harrastukset, järjestöt, tapahtumat ja nykyään myös sovellukset auttavat jos haluaa aktiivisesti etsiä

Vierailija kirjoitti:

En ole itse tajunnut sitä, miksi elämästä pitää eliminoida ystävä, jonka kanssa nyt ei ehkä ole paras vaihe. Onhan parisuhteessakin erilaisia vaiheita, ylä- ja alamäkiä, eikä silti tarvitse puolisoa pistää mäkeen, vaikkei rakkaus nyt roihua. 

Itse olen ottanut logiikan, että jos jonkun ystävän kanssa ei ole paras vaihe, niin nähdään vähän vähemmän. Ajan kanssa fiilis menee ohi ja sitten voi taas nähdä useammin.

Niin. Mutta entäs jos se fiilis ei mene ohi? Minä kyllä näen niin, että elämän varrelle mahtuu monenlaisia ihmissuhteita. Jotkut ystävyyssuhteet kestää koko elämän, jotkut kuihtuu pois kun ei ole jostain syystä enää hyvä olla yhdessä. Vähän kuin parisuhteenkin kanssa voi käydä, että kasvaa erilleen. Joskus sen ystävyyden voi toki saada elvytettyä, ja rakkaan läheisen ystävän tukena jaksaa olla vaikeinakin aikoina niitten hyvien muistojen voimalla. Mutta toisaalta ei ole mitään velvollisuutta pysyä ikuisesti ystävänä kenenkään kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet ap kyllä selkeästi pientä vähemmistöä, kun odotat aikuisena solmitun ystävyyden kestävän elämän loppuun. Ajatuksesi on suurimman osan mielestä outo kuten ketjukin osoittaa.

Ei ystävyys ole mikään elinikäinen sitoumus kuten avioliitto. Eikä avioliittokaan ole sitä, vaan suurin osa ihmisistä ajattelee, että sen voi kyllä purkaa, jos ei enää rakasta. Samalla tavalla ystävyydessä toisesta voi paljastua piirteitä, joiden takia ystävyys loppuu. Jos ystävää ei esimerkiksi enää pysty arvostamaan, ei hän ole enää ystävä, joskus ystävänä pidetty voi myös paljastua kieroksi ja kateelliseksi ihmiseksi, joka on ns. ystäväsi vain saadakseen haukkua sinua selän takana.

Elämä on yllätyksiä täynnä, niinpä ystävyydetkin usein päättyvät kuten kuuluukin. On omaa keksintöäsi, että ystävyyden pitäisi olla ikuista. Toki suurin osa ystävyyksistä päättyy luonnollisesti

Teen töitä vanhusten parissa ja ei todellakaan ole keksittyä pitkät, kuolemaan päättyvät ystävyydet. Näen niitä joka päivä työssäni. Olet varmaan aika nuori ja elämänkokematon kun tuollaista väität. Sinun ajatuksesi on outo, että elämän mittaiset ystävyydet olisivat outoja. Ne ovat ihan mahdollisia, joskin lopputuloksen tietää sitten vasta kuoleman jälkeen.

Eihän kirjoittaja väittänytkään ettei ikuisia ystäviä voisi olla. Toki voi. Kuten on niitä onnellisia pitkiä kuolemaan saakka kestäviä parisuhteitakin. Mutta ei kaikki ystävyydet ole sellaisia eikä niitten tarvitse olla sellaisia. Hienoa, jos löytää sellaisen ystävyyden joka jatkuu läpi elämän, mutta monilla niistä vanhuksistakin on ollut elämän varrella myös muita ystäviä, jotka on sitten vaan jääneet matkan varrelle. Ja joskus se loppuelämän ystävä ei ole sama henkilö ollenkaan kuin nuoruusiän ystävä.  

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te muut ystävän menettäneet löytäneet tilalle uusia ystäviä? Mistä niitä löytyy? 

Minusta tuntuu etten ikinä pääse yli siitä, että tulin hylätyksi. Kaipaan ja ikävöin ystävääni kaikesta paskasta huolimatta. Voisin antaa kaiken anteeksi ja annoinkin, mutta se ei riitä, kun toinen valitsi hylätä minut.

Milloin tämä tuska helpottaa.

Miten kauan tapahtumasta on? Mitä tapahtui? Eikö sinulla ole muita ystäviä? 

Kannattaa mennä käsittelemään asiaa johonkin. Mutta vaikket menisikään, niin ajan mittaan luultavasti helpottaa, ellei sitten ole kyse isommista ongelmista elämässäsi. Se ei minusta oikein kuulosta hyvältä, että haluaisit ystäväksesi ihmisen, jolle olisi tarpeen antaa anteeksi? Ja varsinkin, kun hän ei ole anteeksi pyytänyt eli tilanne on jäänyt siihen, ettei ristiriitaanne voinut mitenkään ratkaista. 

Itse näkisin, että jos ystävyyden päättyminen jää pitkäksi aikaa vaivaamaan, on taustalla myös muita syitä, joita pitäisi selvittää. Koulukiusaamista, ystävyystaitojen puutetta yms. jotka vaikeuttavat ystävien hankkimista ja pitämistä.

Ystävyys ei ole kaikille niin helppoa, sellaiset ihmiset herkemmin varmaan hakevat ystävyyden "sääntöjäkin", joita sitten pyrkivät noudattamaan. Kuinka monesti on sopivaa ottaa yhteyttä jne. Ongelmallista tuossa on se, ettei ole sellaisia sääntöjä, vaan pitäisi osata luovia tilannekohtaisesti.

"Eihän kirjoittaja väittänytkään ettei ikuisia ystäviä voisi olla. Toki voi. Kuten on niitä onnellisia pitkiä kuolemaan saakka kestäviä parisuhteitakin. Mutta ei kaikki ystävyydet ole sellaisia eikä niitten tarvitse olla sellaisia. Hienoa, jos löytää sellaisen ystävyyden joka jatkuu läpi elämän, mutta monilla niistä vanhuksistakin on ollut elämän varrella myös muita ystäviä, jotka on sitten vaan jääneet matkan varrelle. Ja joskus se loppuelämän ystävä ei ole sama henkilö ollenkaan kuin nuoruusiän ystävä.  "

Ystävyys on arvokasta, vaikka se olisikin päättynyt. Jopa ne huonotkin kokemukset opettavat sekä itsestä että muista, joten kielteisetkin kokemukset ovat arvokkaita. Itseäni kielteiset kokemukset ovat opettaneet esimerkiksi välttämään ihmisiä, jotka puhuvat jatkuvasti pahaa muista tai puhuvat vain kielteisistä elämänsä asioista. Nämä opin jo nuorena aikuisena.

Ja tärkein oppi ystävyydessä varmaan on se, että se opettaa rajojen vetämistä, parhaimmillaan jo lapsuusiässä. Silloin harjoitellaan ystävyystaitoja ja sitä, että ystävät tosiaan voi valita sen perusteella kenen kanssa viihtyy eikä sen perusteella kuka suostuu olemaan kanssani tai kuka yrittää pakottaa ystäväksi. Ikävästi käyttäytyvän kanssa joudumme pakosti olemaan tekemisissä muutenkin elämässä esimerkiksi työelämässä tai suvun piirissä, mutta ystävistä sellaiset on parasta karsia. 

Omassa lapsuudessani näistä asioista ei lapsen kanssa puhuttu. Nykyisin jo päiväkodissa autetaan lapsia ystävyystaidoissa. Yksi taidoista on se, että osaa asettaa rajat ja toinen se, että osaa neuvotella ja sopia. Niillä pääsisi pitkälle jo aikuinenkin. Silloin ei tarvita sääntöä, jonka mukaan ystävyys on ikuista.

Monet nuoremmat ihmiset on kasvatettu miettimään omia tuntemuksiaan jatkuvasti. Kun tällainen " minustatuntuu-tyyppi" sitten ei pidä jostain asiasta ihmissuhteessa, se on helppo vierittää niin, että siinä toisessa ihmisessä on joku vika. Se on helpompaa kuin hyväksyä fakta, että myös hyvissä suhteissa on huonoja puolia.

Itseäni on mietityttänyt myös nk.suvaitsevaisten ihmisten suvaitsemattomat mielipiteet. On trendikästä hyväksyä erilaisia marginaaliryhmiä, mutta ystävän eriävät poliittiset mielipiteet ovat ylitsepääsemättömiä.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te muut ystävän menettäneet löytäneet tilalle uusia ystäviä? Mistä niitä löytyy? 

Minusta tuntuu etten ikinä pääse yli siitä, että tulin hylätyksi. Kaipaan ja ikävöin ystävääni kaikesta paskasta huolimatta. Voisin antaa kaiken anteeksi ja annoinkin, mutta se ei riitä, kun toinen valitsi hylätä minut.

Milloin tämä tuska helpottaa.

Olen löytänyt. Itseasiassa yhden ystäväni menetin jo lukioaikana, kun hän kuoli tapaturmaisesti. Toisen ystäväni menetin kolmekymppisenä, kun hän kuoli syöpään. Jälkimmäisessä tapauksessa sain sentään muutaman kuukauden aikaa sopeutua tulevaan, mutta ei se tehnyt ystävän menettämisestä yhtään sen helpompaa. Yksi nuoruuden ystävistäni sotkeentui huumeisiin ja alkoi pyöriä porukoissa, joiden kanssa en todellakaan halunnut olla missään tekemisissä. Vaikka tästä on kulunut jo yli 30 vuotta, silti välillä kaipaan häntä. Mutta kaipaan häntä sellaisena kuin oli ennen huumeisiin sotkeutumistaan, en sellaisena kuin oli sen jälkeen. Elämä ei aina mene omien toiveiden ja suunnitelmien mukaan ja varsinkaan muut ihmiset eivät aina toimi siten kuin itse toivoisi heidän toimivan. Tämän kun pystyy hyväksymään, on helpompaa. 

Olen löytänyt uusia ystäviä hyvin erilaisista tilanteista. Kun esikoiseni oli åieni ja olin hoitovapaalla, päivät lapsen kanssa kotona alkoivat tuntua aika yksinäisiltä. Ystävät kun olivat päivisin töissä ja minä kotona. Eräänä päöivänä vaan kauppaan lähtiessäni päätin, että ensimmäisen naisen, joka tulee vaunujen tai rattaiden kanssa vastaan, pysäytyän ja pyydän kahville. Niin tein ja alkuhämmästyksestään toivuttuaan hän suostui. Siitä se sitten alkoi ja minusta tuli hänen seuraavan lapsensa kummi ja hänestä mun nuoremman lapseni kummi. Yhden ystäväni olen löytänyt netin keskustelupalstalta. Hän oli muuttamassa perheineen pääkaupunkiseudulle eikä tuntenut täältä ketään. Sovittiin, että mä voin lähteä näyttämään hänelle pääkaupunkiseudun parhaat etniset ruokakaupat. Niin tehtiin ja siitä se lähti. Yhteen ystävääni tutustuin ihan vaan tuolla ulkona koran kanssa ulkoillessa. Käveltiin monet kerrat samaa reittiä ja koska meidän koirammekin tykkäsivät toisistaan, niin sitten alettiin tehdä yhdessä muitakin asioita kuin vain ulkoiluttaa koiria. Ainoa ystävyyssuhteeni, joka on syntynyt sekunneissa, sai alkunsa sen verran erikoisella tavalla, että toista tuskin tulee. Mä sain vuosia sitten harvinaisen ja vakavan sairaskohtauksen, jollaisesta ei yleensä selvitä hengissä. Vuosia yritin etsiä somesta toista saman kokenutta ja hengissä selvinnyttä. Turhaan. Eräänä iltana muutama vuosi sitten sain yllättäen Messengerissä viestin henkilöltä, jonka kanssa kuuluttiin Facebookissa samaan ryhmään. Ryhmä ei liittynyt millään tavalla ko sairauteen vaan ihan muuhun. Kun luin viestistä ensimmäisen lauseen, mulla nousi ihokarvat pystyyn. Tiesin heti, mitä seuraavissa lauseissa lukee. Hänen miehensä oli saanut just saman sairaskohtauksen ja taisteli hengestään sairaalassa. Ollaan usein mietitty, mikä sai hänet laittamaan sinä iltana viestiä just mulle. Ihmiselle, jota ei ollut koskaan edes tavannut. Ei hän tiennyt, että mä olin kokenut saman. Mutta niin hän kuitenkin teki ja meidän ystävyys alkoi siitä yhdestä viestistä. 

Minulla on aikuisiältä kokemusta sekä jättäjän roolista, jätetyn roolista että hiljaa hiipuneesta ystävyydestä:

1. Hiljaa hiipunut ystävyys sujui hyvin, kun se oli kummankin toive. Olimme tutustuneet pitkien parisuhteiden jälkeen sinkuiksi jäädessämme. Ystävyys oli sitä, että juhlimme ja vietimme ns. sinkkujen elämää. Molemmat löysivät suunnilleen samoihin aikoihin uudet kumppanit. Ystävä jatkoi aiempaa juhlimista, minä en. Näkeminen hiipui hiljalleen, eikä kumpikaan palannut asiaan. Ystävyydestä jäi kivat muistot, kun hiipuminen oli molemmin puolinen toive eikä mitään ongelmia keskinäisessä kemiassa ollut. Elämäntilanne vain molemmilla muuttui. En usko, että koskaan tulemme enää olemaan tekemisissä (ei ole mitään yhteistä enää), mutta yhteisestä ajasta jäi hyvä fiilis ja ystävyys loppui kauniisti ilman mitään riitaa.

2. Jättäjän rooli ei ollut itselleni helppo. Ystäväni oli kärsinyt pitkään vaikeista mt-ongelmista ja olin katsonut monia asioita hänen käytöksessään läpi sormien, koska yritin olla ymmärtäväinen. Viimeinen niitti tilanteellemme oli se, kun sain lapsen ja ystävä lapsettomana katkeroitui tästä. Ystävä käyttäytyi todella ikävästi minua kohtaan, mm. naureskeli vauvani sairauksille. Yritin ymmärtää, koska tiesin lapsettomuuden herättävän ikäviä tunteita. Pyynnöstäni otimme etäisyyttä melko pitkäksi aikaa, muutamaksi vuodeksi. Ystävä olisi halunnut jatkaa yhteydenpitoa lapsen saatuaan. Minun oli pakko suoraan todeta, että en siihen pysty. Suoraan sanoin, että en usko ystävyyden olevan kummankaan kannalta rakentava ratkaisu, kun välimme ovat pitkään olleet haastavat ja muilta ihmisiltä saamme varmasti tasavertaisempaa ystävyyttä. Kerroin, että en halua enää olla tekemisissä, onnittelin lapsesta ja toivotin hänelle kaikkea hyvää. Tämän sanominen ei ollut helppoa, mutta kevensi mieltäni. Koen ratkaisun olleen oikea vielä näin vuosien jälkeenkin. Uskon myös, että ratkaisu oli ystäväni kannalta oikea, vaikka hän ei sitä tuolloin nähnytkään.

3. Tulin omasta mielestäni yllättäen pitkäaikaisen ystäväni jättämäksi. Toki olin jollain tasolla aistinut, että ystävä kaipasi etäisyyttä, mutta hän oli selittänyt etäisyyden tarvettaan kiireisellä elämäntilanteella (ystävällä oli useampi työ ja pienet lapset). En ollut ajatellut, että oikeasti syynä oli se, ettei ystävä halunnut enää olla kanssani. Syytä ystävä ei koskaan pyynnöistäni huolimatta kertonut. Meillä ei siis koskaan ollut mitään isoa riitaa, aina tasavertaisesti nähtiin toistemme luona ja puhuttiin kummankin asioista jne. Tämä on ollut kipein ystävyysero siksi, ettei ystävä suostunut käymään kanssani minkäänlaista keskustelua asiasta, vaikka minä olisin sitä toivonut. Olisin toivonut avoimempaa keskustelua. Jälkikäteen toki huomaan ystävän käytöksessä piirteitä, joista olisi voinut päätellä ystävyyden olevan hänen puoleltaan ohitse. Silti olisin kaivannut ystävältä ihan suoraa palautetta siitä, miksi hän halusi päättää ystävyyden. Myöhemmin olen itsekin ymmärtänyt, mitkä asiat ystävyydessä ainakin minua hiersivät. Nämä asiat eivät kuitenkaan olleet sellaisia, että olisin ystävyyttä niiden takia halunnut lopettaa.

Tällä yritän sitä sanoa, että tilanteet ovat hyvin erilaisia. 

Minulla on ollut kokemusta sekä puolison ottamasta avioerosta (miehellä oli toinen nainen, ei tosin kertonut tätä minulle itse) että ystävän hylkäämäksi tulemisesta. Molempia tilanteita yhdisti se, että mielestäni mukavat ihmiset muuttuivat minua kohtaan äkisti kylmiksi. Ennen ihmissuhteen päättymistä heitä ei kiinnostanut ollenkaan, jos olin esim. surullinen tai kivuissani. Kuulumiseni eivät kiinnostaneet ja lakkasivat kertomasta omistaan. Eivät suostuneet puhumaan ihan arkisistakaan kuulumisista, tyyliin miten työpäivä meni. Käyttäytyivät todella kylmästi ja ihan perus käytöstavat unohtuivat. Lakkasivat kiittämästä, muuttuivat seurassani hiljaisiksi ja räpläsivät puhelintaan. Sitten minun mielestäni yllättäen mies ilmoitti avioerosta ja ystävä ystävyyden päättämisestä. Vasta myöhemmin ymmärsin, että eivät nuo ilmoitukset olleet mitenkään yllättäviä. Mies ja ystävä eivät vaan olleet sanoneet suoraan, että haluaisivat päättää ihmissuhteen kanssani. He olivat tehneet eroa minuun jo pitkään. Olivat ehkä odottaneet, että tekisin tuon eropäätöksen itse ikävän käytöksen perusteella tai ymmärtäisin heidän haluavan eroa, mutta ehdottaisin sitä itse.

Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että tuo avioliitto ja tuo ystävyys eivät olisi toimineet kuitenkaan. Olin menneisyyteni takia hakeutunut ihmissuhteisiin etäisten ihmisten kanssa. Ei aviomies ja ystäväni olleet lähtökohtaisestikaan mitään lämpimiä, läheisiä ja ihania ihmisiä. Luulin heidän olevan sitä. Todellisuudessa kumpikin oli kiintymyssuhteeltaan etäinen ja kylmä. Molemmilla oli taustalla vaikea lapsuus ja koti, jossa ei rakkautta osattu osoittaa. Eivät osanneet sitä itsekään. Molemmat heistä olivat jo lähtökohtaisesti etäisiä ja tulkitsin pienetkin ystävälliset eleet paljon lämpimämpinä, kuin ne oikeasti olivatkaan. Työstin näitä asioita ja omia ajatuksiani pitkään terapiassa ja olin tietoisesti yksin. Sittemmin olen löytänyt aidosti lämminsydämisen, empaattisen aviomiehen sekä pari ystävää. Nämä ystävät eivät ole etäisiä, vaan lämpimiä, avoimia ja puhuvat tunteistaan suoraan. Ero on kuin yöllä ja päivällä verrattuna siihen, millaisia aiempi avioliitto ja ystävyyssuhde olivat.

Ja mieheni toinen nainen siis ei ollut tuo ystäväni, se piti vielä sanoa. Tapahtumien välillä on vuosia aikaa ja kyse on aivan erillisistä jutuista. Eli ei ole kyse siitä, että ex-mieheni olisi lähtenyt ystäväni matkaan. :D

Joistakin teksteistä tulee mieleen Vesa Nevalaisen kirja yksinäisyyden syistä. Yksi syistä on se, että ihmisellä on hyvin jyrkät mielipiteet asioista ja siitä miten elämän ja ihmissuhteiden pitäisi sujua.

Joustavalla asenteella ihmissuhteet sujuvat paremmin ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä paremmin ihmiset oppivat välttämään ihmisiä, joilla on hankaliksi koettuja piirteitä. Kiltteys karisee viimeistään keski-iässä, kun ei enää jaksa turhia draamoja ja kuormitusta. Konkretisoituu se, että meillä on vain tämä yksi elämä,  joten on tarkkaan harkittava kenen kanssa sen käyttää.

Olen entinen kiltti. Vähän yli nelikymppisenä siivosin elämästäni ihmiset, jotka eivät tuoneet iloa, vaan kuormitusta. Kolme siinä lähti, mutta yhtäkään heistä en nimitä ystävikseni, koska en ollut enää vuosiin tai vuosikymmeniin heitä voinut arvostaa kuten ystävää.

Minulla on kaksi pitkäaikaista ystävää, uusia tuskin enää tulee, kun olen jo aika vanha. Ellei sitten jotain yllättävää tapahdu ja kuviot muuttuvat. Olen aika hyvä ystävystymään ihmisten kanssa. Toisaalta tuttavatkin riittävät. Heidän kanssaan voi käydä jossain ja eri ihmisten kanssa jaetaan erilaisia rientoja ja ajatuksia.

Tuttavuuksia arvostetaan aivan liian vähän. Tuntuu, että ystävyyttä yliarvostetaan ja samalla poljetaan oikean ystävyyden arvoa (koska se on harvinaista), sillä suurin osa tämänkin ketjun tarinoista on tarinoita tuttavuuksista. Siis tilanteita, joissa toinen osapuoli oli vain tuttava, toinen kuvitteli ystävyyttä.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te muut ystävän menettäneet löytäneet tilalle uusia ystäviä? Mistä niitä löytyy? 

Minusta tuntuu etten ikinä pääse yli siitä, että tulin hylätyksi. Kaipaan ja ikävöin ystävääni kaikesta paskasta huolimatta. Voisin antaa kaiken anteeksi ja annoinkin, mutta se ei riitä, kun toinen valitsi hylätä minut.

Milloin tämä tuska helpottaa.

Olen löytänyt. Itseasiassa yhden ystäväni menetin jo lukioaikana, kun hän kuoli tapaturmaisesti. Toisen ystäväni menetin kolmekymppisenä, kun hän kuoli syöpään. Jälkimmäisessä tapauksessa sain sentään muutaman kuukauden aikaa sopeutua tulevaan, mutta ei se tehnyt ystävän menettämisestä yhtään sen helpompaa. Yksi nuoruuden ystävistäni sotkeentui huumeisiin ja alkoi pyöriä porukoissa, joiden kanssa en todellakaan halunnut olla missään tekemisissä. Vaikka tästä on kulunut jo yli 30 vuotta, silt

Hienosti ja kypsästi kirjoitat kaikissa viesteissäsi tässä ketjussa!

Vierailija kirjoitti:

Monet nuoremmat ihmiset on kasvatettu miettimään omia tuntemuksiaan jatkuvasti. Kun tällainen " minustatuntuu-tyyppi" sitten ei pidä jostain asiasta ihmissuhteessa, se on helppo vierittää niin, että siinä toisessa ihmisessä on joku vika. Se on helpompaa kuin hyväksyä fakta, että myös hyvissä suhteissa on huonoja puolia.

Itseäni on mietityttänyt myös nk.suvaitsevaisten ihmisten suvaitsemattomat mielipiteet. On trendikästä hyväksyä erilaisia marginaaliryhmiä, mutta ystävän eriävät poliittiset mielipiteet ovat ylitsepääsemättömiä.

Minusta on oikein, että oppii tunnistamaan tunteet ja ottamaan ne vakavasti jo lapsena. Se ettei viihdy jonkun seurassa ei tarkoita, että hänessä olisi vikaa, mutta se tarkoittaa, ettei kannata olla hänen kanssaan ystävä eikä välttämättä edes tuttava.

Hyvissä suhteissa ei myöskään kuulu olla huonoja puolia, kyllä ystävyys on kahden toistaan arvostavan ihmisen viihtymistä yhdessä. Etkö ole kokenut sellaista?

Ikävä kyllä olen politiikastakin vähän eri mieltä eli jos on kovin erilaiset mielipiteet, se kertoo myös erilaisista arvoista. Ystävillä on yleensä samanlaiset arvot, tosin itselläni on myös ystävä, joka äänestää puoluetta, jota en ikinä äänestäisi. Mutta silti perusarvomme ovat samat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet nuoremmat ihmiset on kasvatettu miettimään omia tuntemuksiaan jatkuvasti. Kun tällainen " minustatuntuu-tyyppi" sitten ei pidä jostain asiasta ihmissuhteessa, se on helppo vierittää niin, että siinä toisessa ihmisessä on joku vika. Se on helpompaa kuin hyväksyä fakta, että myös hyvissä suhteissa on huonoja puolia.

Itseäni on mietityttänyt myös nk.suvaitsevaisten ihmisten suvaitsemattomat mielipiteet. On trendikästä hyväksyä erilaisia marginaaliryhmiä, mutta ystävän eriävät poliittiset mielipiteet ovat ylitsepääsemättömiä.

Minusta on oikein, että oppii tunnistamaan tunteet ja ottamaan ne vakavasti jo lapsena. Se ettei viihdy jonkun seurassa ei tarkoita, että hänessä olisi vikaa, mutta se tarkoittaa, ettei kannata olla hänen kanssaan ystävä eikä välttämättä edes tuttava.

Hyvissä suhteissa ei myöskään kuulu olla huonoja puolia, kyllä yst

Minä olen eri mieltä siitä, etteikö hyvissäkin suhteissa olisi huonoja puolia. Kaikissa ihmissuhteissa on, koska kukaan ei ole täydellinen. Ei ne huonot puolet tarkoita, että ihmissuhde olisi jotenkin huono. On inhimillistä, ettei kaikissa asioissa olla samanlaisia ja jokaisessa on omat huonot puolensa. 

Minä ajattelisin, että nuo huonot puolet liittyvät eniten ihmisten persoonan piirteisiin. Yhdellä nyppii, jos ystävä on kovin tarkka luonteeltaan ja toisella taas nyppii, jos ystävä on hyvin rento asenteeltaan. Joku harmistuu siitä, jos ystävä sanoo sensuroimatta kaiken mitä ajattelee ja toiselle taas harmin aihe on, jos ystävä on sanomisissaan kovin varovainen. Jollekin ystävässä huono puoli saattaisi olla esimerkiksi nopeatempoisuus ja toinen turhautuisi hidastempoisen ystävän kanssa. Ihmiset ovat erilaisia, eivätkä monet piirteet ole hyviä tai huonoja, vaan eri ihmisten silmin katsottuna ne voivat olla hyviä tai huonoja piirteitä.

Ei esimerkiksi poliittiset, uskonnolliset yms mielipiteet ole läheskään aina erottava tekijä. Minulla on esimerkiksi ystäviä, jotka ovat poliittisesti ihan eri linjoilla. Joidenkin ystävien kohdalla en edes tiedä, mitä puoluetta kannattavat. Emme keskustele politiikasta kovin tarkasti kaikkien kanssa. Eikä sillä ole väliä, olennaista on, että kohtelemme toisiamme ystävällisesti ja olemme toistemme tukena mukavissa ja vaikeissa tilanteissa.

Nro 396: "Minä olen eri mieltä siitä, etteikö hyvissäkin suhteissa olisi huonoja puolia. Kaikissa ihmissuhteissa on, koska kukaan ei ole täydellinen. Ei ne huonot puolet tarkoita, että ihmissuhde olisi jotenkin huono. On inhimillistä, ettei kaikissa asioissa olla samanlaisia ja jokaisessa on omat huonot puolensa. 

Minä ajattelisin, että nuo huonot puolet liittyvät eniten ihmisten persoonan piirteisiin. Yhdellä nyppii, jos ystävä on kovin tarkka luonteeltaan ja toisella taas nyppii, jos ystävä on hyvin rento asenteeltaan. Joku harmistuu siitä, jos ystävä sanoo sensuroimatta kaiken mitä ajattelee ja toiselle taas harmin aihe on, jos ystävä on sanomisissaan kovin varovainen. Jollekin ystävässä huono puoli saattaisi olla esimerkiksi nopeatempoisuus ja toinen turhautuisi hidastempoisen ystävän kanssa. Ihmiset ovat erilaisia, eivätkä monet piirteet ole hyviä tai huonoja, vaan eri ihmisten silmin katsottuna ne voivat olla hyviä tai huonoja piirteitä.

Ei esimerkiksi poliittiset, uskonnolliset yms mielipiteet ole läheskään aina erottava tekijä. Minulla on esimerkiksi ystäviä, jotka ovat poliittisesti ihan eri linjoilla. Joidenkin ystävien kohdalla en edes tiedä, mitä puoluetta kannattavat. Emme keskustele politiikasta kovin tarkasti kaikkien kanssa. Eikä sillä ole väliä, olennaista on, että kohtelemme toisiamme ystävällisesti ja olemme toistemme tukena mukavissa ja vaikeissa tilanteissa."

Ymmärrän sun pointin, mutta mulle uusien ystävien saaminen ei ole niin tärkeä asia, että ystävystyisin sellaisen ihmisen kanssa, jonka jokin piirre nyppii mua. Ja jotta en tekisi virhearviointia, haluan ensin tutustua toiseen ihmiseen kunnolla. Siihenkin menee aikaa ennenkuin pidän ihmissuhdetta kaveruutena. Ja kaveruutta kestää aika pitkään ennenkuin alan puhua ystävyydestä.  Vain sen yhden ystävän - josta aiemmin kerroin - kanssa ystävyys syntyi välittömästi. Se, että en ystävysty jonkun toisen kanssa, ei suinkaan tarkoita, että tässä toisessa olisi jotain vikaa. Hän ystävystyy varmasti jonkun toisen kanssa, mutta ei mun. Mulla on vain muutamia ystäviä, aika paljon kavereita ja vielä enemmän tuttavia. Joku ketjussa kirjoittikin, että tuttavat ovat turhaan aliarvostettuja. Mä olen samaa mieltä. Mä voin tehdä erilaisia asioita niin kavereiden kuin tuttavienikin kanssa eikä näiden tarvitse olla mun ystäviäni, jotta voisin tehdä. Ei mun serkkunikaan ole mun ystäviäni, mutta silti voin käydä kahvilla tai vaikka festareilla serkkujeni kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet nuoremmat ihmiset on kasvatettu miettimään omia tuntemuksiaan jatkuvasti. Kun tällainen " minustatuntuu-tyyppi" sitten ei pidä jostain asiasta ihmissuhteessa, se on helppo vierittää niin, että siinä toisessa ihmisessä on joku vika. Se on helpompaa kuin hyväksyä fakta, että myös hyvissä suhteissa on huonoja puolia.

Itseäni on mietityttänyt myös nk.suvaitsevaisten ihmisten suvaitsemattomat mielipiteet. On trendikästä hyväksyä erilaisia marginaaliryhmiä, mutta ystävän eriävät poliittiset mielipiteet ovat ylitsepääsemättömiä.

Minusta on oikein, että oppii tunnistamaan tunteet ja ottamaan ne vakavasti jo lapsena. Se ettei viihdy jonkun seurassa ei tarkoita, että hänessä olisi vikaa, mutta se tarkoittaa, ettei kannata olla hänen kanssaan ystävä eikä välttämättä edes tuttava.

Hyvissä suhteissa ei myöskään kuulu olla huonoja puolia, kyllä ystävyys on kahden toistaan arvostavan ihmisen viihtymistä yhdessä. Etkö ole kokenut sellaista?

Ikävä kyllä olen politiikastakin vähän eri mieltä eli jos on kovin erilaiset mielipiteet, se kertoo myös erilaisista arvoista. Ystävillä on yleensä samanlaiset arvot, tosin itselläni on myös ystävä, joka äänestää puoluetta, jota en ikinä äänestäisi. Mutta silti perusarvomme ovat samat.

Juu, ei kyllä minuakaan kasvatettu "miettimään omia tuntemuksia", vaan se oli oma-aloitteisesti opeteltava, kun ei niistä vanhempi väki välittänyt. On ihan totta, etten halua sen läheisemmin olla tekemisissä ihmisten kanssa, joita ei kiinnosta, miltä minustatuntuu, tai toisista ihmisistä ylipäänsä.

Tästä huolimatta, tai ehkä juuri sen ansiosta, että opetteli välittämään omista tunteistaan, osaa välittää myös toisista ja kykenee ylläpitämään pitkäaikaisia ihmissuhteita. Mulla on kaksi ystävää, jotka olen tuntenut lähes 40 vuotta enkä nyt tiedä, voinko sanoa, että suhteissa on huonoja puolia. Ehkä vaikeimpia ovat olleet kunkin henk.koht. traumat, joiden vuoksi kommunikointi on joskus takkuillut pahastikin ja on tullut yhteentörmäyksiä, mutta aina on valittu yhdessä edelleen kasvaa ja kehittyä. Näiden ystävien rinnalla kuljen kuolemaani saakka.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 396: "Minä olen eri mieltä siitä, etteikö hyvissäkin suhteissa olisi huonoja puolia. Kaikissa ihmissuhteissa on, koska kukaan ei ole täydellinen. Ei ne huonot puolet tarkoita, että ihmissuhde olisi jotenkin huono. On inhimillistä, ettei kaikissa asioissa olla samanlaisia ja jokaisessa on omat huonot puolensa. 

Minä ajattelisin, että nuo huonot puolet liittyvät eniten ihmisten persoonan piirteisiin. Yhdellä nyppii, jos ystävä on kovin tarkka luonteeltaan ja toisella taas nyppii, jos ystävä on hyvin rento asenteeltaan. Joku harmistuu siitä, jos ystävä sanoo sensuroimatta kaiken mitä ajattelee ja toiselle taas harmin aihe on, jos ystävä on sanomisissaan kovin varovainen. Jollekin ystävässä huono puoli saattaisi olla esimerkiksi nopeatempoisuus ja toinen turhautuisi hidastempoisen ystävän kanssa. Ihmiset ovat erilaisia, eivätkä monet piirteet ole hyviä tai huonoja, vaan eri ihmisten silmin katsottuna ne voivat olla hyviä tai

Puhumme tässä ilmeisesti eri asiasta. Sinä puhut siitä, että et lähtökohtaisestikaan ystävystyisi tietynlaisten ihmisten kanssa. Itse taas ihmettelen sitä, miksi ihmiset usein jättävät ystävän, jonka kanssa on aiemmin ollut hyvä olla. En usko hetkeäkään, että iso osa ihmisistä muuttuisi kusipäiksi tai muuta vastaavaa. Ei se ystävyys ole tyhjästä alkanut. Eiköhän suurin osa aikuisena ystävystyvistä ystävysty ihmisen kanssa, jonka kanssa kohtaa kemiat. Siten kummassa tuo kemia voisi merkittävällä osalla ihmisistä muuttua, jos aiemmin on ollut hyvä olla yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

"Päinvastoin. Jos mulle sanottaisiin että nyt joudun pitämään etäisyyttä koska elämäntilanteeni on sellainen, että palataan ehkä joskus myöhemmin asiaan, se olisi ok. Häivyttäjillä ei ole mitään sijaa elämässäni enää tulevaisuudessa, sillä sillat on poltettu törkeällä käytöksellä."

Nähtävästi tarkoitamme häivyttämisellä eri asioita. Minä tarkoitan sillä sellaista, että sanoo, ettei nyt ole aikaa ja yhteydenpito hiipuu, koska toinen ymmärtää asian tarkoittavan, ettei enää kannata ottaa yhteyttä mutta tuttavia ollaan silti. Näin jää aina auki ovi sen sijaan, että alettaisiin selvitellä välejä ja loukata toista. Mielestäni turhaan.

Näen sen ystävän kunnioittamisena, että ymmärtää omankin vastuunsa siinä, miksi on päästänyt elämäänsä ihmisen, josta ei oikeastaan pidä tai jota ei pysty arvostamaan. Pienet erimielisyydet ovat ihan eri asia kuin se, ettei toisen persoonaa pysty enää sietämään. On t

Eihän tässä mitään järkeä olekaan keskustella aidasta kun toinen puhuu seipäistä🤷