"Ystävyyssuhteet eivät ole elinikäisiä, ystävyyden voi lopettaa elämäntilanteen muuttuessa" - mitä ihmettä?!

Eli pidät ihmisiä eri asemissa riippuen esim sukulaisuussuhteesta? Asia selvä. Toisilla on elämässään rakkaita ja tärkeitä ihmisiä, ei asemia.

Nro 399: "Puhumme tässä ilmeisesti eri asiasta. Sinä puhut siitä, että et lähtökohtaisestikaan ystävystyisi tietynlaisten ihmisten kanssa. Itse taas ihmettelen sitä, miksi ihmiset usein jättävät ystävän, jonka kanssa on aiemmin ollut hyvä olla. En usko hetkeäkään, että iso osa ihmisistä muuttuisi kusipäiksi tai muuta vastaavaa. Ei se ystävyys ole tyhjästä alkanut. Eiköhän suurin osa aikuisena ystävystyvistä ystävysty ihmisen kanssa, jonka kanssa kohtaa kemiat. Siten kummassa tuo kemia voisi merkittävällä osalla ihmisistä muuttua, jos aiemmin on ollut hyvä olla yhdessä?"

Kyllä ne kemiatkin voivat muuttua, jos jompi kumpi ystävyksistä muuttuu. En minäkään usko siihen, että iso osa mukavista ihmisistä muuttuisi kusipäiksi,  vaikka sellaistakin toki joskus tapahtuu. Veikkaan, että enemmän käy niin, että asiat, jotka ystävän kanssa on aiemmin yhdistäneet, eivät enää yhdistäkään. Yhteydenpito harvenee eikä ole enää oikein mitään sellaista juteltavaakaan, joka kiinnostaisi molempia. Toinen on edelleen ihmisenä ihan kiva, mutta ihmissuhde on jollain tavalla laimentunut. Elämään on ehkä tullut uusia ihmisiä, joiden kanssa jakaa ne itseään kiinnostavat asiat. Mulla on yksi kaveri, jonka kanssa aikoinaan oltiin hyviä ystäviä. Tavataan harvakseltaan ja aina, kun tavataan, hän kertoo lapsistaan ja lapsenlapsistaan, mitä nämä ovat sitten viime näkemän tehneet, sekä miessuhteistaan. Mä taas en kerro aikuisten lasteni asioista kenellekään, he saavat itse kertoa, jos haluavat. Sinkku olen enkä muuta haluakaan. Joten meidän tapaamiset menee nykyisin aina niin, että hän puhuu, mä kuuntelen ja kun hän on kaiken kertonut, sanotaan heipat ja lähdetään kumpikin omiin suuntiimme. Se mainitsemasi "kemia" on kadonnut. Silöti on ihan kiva välillä tavata, mutta en koe tarpeelliseksi tavata useammin. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä ero on tuppautujalla ja aloitteellisella ihmisellä? Sen tajuan, että joka päivä viidesti ystävälleen soitteleva ihminen on monien mielestä liian aktiivinen, mutta onko liikaa kysellä esimerkiksi kuukauden välein ystävän vointia? Tai ystävän näkeminen pari kertaa vuodessa? Nimimerkillä sain kuulla vaativani liikaa, kun kyselin kuukauden välein vointia ja olisin halunnut nähdä useammin kuin pari kertaa vuodessa.

Sehän riippuu ihan ihmisestä. Useimmat eivät koe tarvetta kuukausittain kysellä vointia ja kertoa omastaan, ellei toinen ole sairaana tms. Miksi pitäisi noin paljon kysellä, jos ei ole tiedossa jotain erityistä tuen tarvetta ja hlö ilmaissut haluavansa sellaista?

Mutta ongelmana tuossa on se, että yritit nyhtää. Et joko lukenut toisen merkkejä (hän ei kysellyt) tai sitten itsepäisesti yritit niistä huolimatta saada toisesta irti sen, mitä halusit.

Voithan hakeutua seuraan, joka on kaltaistasi tuossa mielessä. Mitä järkeä on yrittää nyhtää toisesta irti läheisyyttä? Missä se aito tykkääminen silloin on?

Ystäväsi sanoi suoraan syyn - ja sitähän moni täällä peräänkuuluttaa. Mutta et ole valmis hyväksymään sitä, koska et edelleenkään näe ja kunnioita sitä toisen fiilistä riittävästi.

Tämä kerää varmasti alapeukkuja, mutta sitten kerää. Iso osa ihmissuhteiden vuorovaikutushaasteista olisi selvitettävissä, jos kumpikin osapuoli on halukas ne selvittämään.

Teen ihmisläheistä työtä, joten näen monenlaisia ihmisiä ja vuorovaikutussuhteita. Tilanteissa, joissa toinen osapuoli on etääntynyt toisesta, näkyy usein vuorovaikutuksessa vinoumaa. Se etääntynyt osapuoli ei yleensä edes yritä omalta osaltaan tehdä sosiaalista kanssakäymistä luontevammaksi. Ei-etääntynyt osapuoli voi olla hyvinkin aktiivinen, kertoo omastaan, kysyy toisesta ja on kiinnostunut. Etääntynyt osapuoli voi tehdä mahdollisuuden lähentymiseen käytännössä mahdottomaksi: hän ei ole kiinnostunut toisen asioista, ei kiinnostunut puhumaan omistaan eikä lähde keskusteluun niin, että sosiaalinen kanssakäyminen soljuisi. Etääntynyt osapuoli voi vielä syyllistää ei-etääntynyttä siitä, että kun välit ovat etäiset, vaikka välit ovat yhtälailla etääntyneen osapuolen vastuulla.

Jos toinen osapuoli on päättänyt, että häntä ei kiinnosta kanssakäyminen toisen kanssa (vaikka sitten syystä, että kokee etääntyneensä puolisostaan/sukulaisestaan/ystävästään), niin toinen ei asialle mitään voi. Jos toisella ei ole halua selvittää asioita, ne jäävät selvittämättä. Aina ei edes ole kyse mistään vääryydestä, vaan ihan siitä, että toinen osapuoli ei enää koe välejään läheisiksi toisen kanssa. Nämä ovat ikäviä tilanteita silloin, kun mitään "ristiriitaa" ei ole, kyse on vain toisen tunteista. Monesti ajan antaminen tekee hyvää. Etäisemmäksi muuttunut ihmissuhde voi muuttua läheisemmäksi taas, kun tilanne on otollinen. Joissakin tilanteissa omat tunteet otetaan aivan liian vakavasti, eikä nähdä, että ihmissuhteisiin kuuluu erilaisia vaiheita. Oman tunne-elämän kipuilut eivät ole toisen syytä, eivätkä ne ratkea toista niistä syyttämällä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä kerää varmasti alapeukkuja, mutta sitten kerää. Iso osa ihmissuhteiden vuorovaikutushaasteista olisi selvitettävissä, jos kumpikin osapuoli on halukas ne selvittämään.

Teen ihmisläheistä työtä, joten näen monenlaisia ihmisiä ja vuorovaikutussuhteita. Tilanteissa, joissa toinen osapuoli on etääntynyt toisesta, näkyy usein vuorovaikutuksessa vinoumaa. Se etääntynyt osapuoli ei yleensä edes yritä omalta osaltaan tehdä sosiaalista kanssakäymistä luontevammaksi. Ei-etääntynyt osapuoli voi olla hyvinkin aktiivinen, kertoo omastaan, kysyy toisesta ja on kiinnostunut. Etääntynyt osapuoli voi tehdä mahdollisuuden lähentymiseen käytännössä mahdottomaksi: hän ei ole kiinnostunut toisen asioista, ei kiinnostunut puhumaan omistaan eikä lähde keskusteluun niin, että sosiaalinen kanssakäyminen soljuisi. Etääntynyt osapuoli voi vielä syyllistää ei-etääntynyttä siitä, että kun välit ovat etäiset, vaikka välit ovat yhtälailla etä

Näin pitkä ketju, etkä vieläkään ole oivaltanut, että toista ei voi väkisin pitää ystävänä? Koska ei halua. Puhut tilanteesta, jossa toisen mielestä on tuttavuutta ja toisen ystävyyttä.

Pariterapiassakin kaiken a ja o on selvittää haluaako pari enää olla yhdessä. Toisen osapuolen halu erota riittää, ei häntä väkisin ruveta vääntämään, että pysyisi avioliitossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te muut ystävän menettäneet löytäneet tilalle uusia ystäviä? Mistä niitä löytyy? 

Minusta tuntuu etten ikinä pääse yli siitä, että tulin hylätyksi. Kaipaan ja ikävöin ystävääni kaikesta paskasta huolimatta. Voisin antaa kaiken anteeksi ja annoinkin, mutta se ei riitä, kun toinen valitsi hylätä minut.

Milloin tämä tuska helpottaa.

Miten kauan tapahtumasta on? Mitä tapahtui? Eikö sinulla ole muita ystäviä? 

Kannattaa mennä käsittelemään asiaa johonkin. Mutta vaikket menisikään, niin ajan mittaan luultavasti helpottaa, ellei sitten ole kyse isommista ongelmista elämässäsi. Se ei minusta oikein kuulosta hyvältä, että haluaisit ystäväksesi ihmisen, jolle olisi tarpeen antaa anteeksi? Ja varsinkin, kun hän ei ole anteeksi pyytänyt eli tilanne on jäänyt siihen, ettei ristiriitaanne voinut mitenkään ratkaista. 

 

 Hieman ristiriitainen viesti, kun toisaalta mitään sääntöjä ei saisi olla, mutta toisaalta pitäisi ymmärtää että on ihan sääntönä että ystäviä pullautetaan elämästä ulos ghostaamalla. Tämäkin ketju todistaa miten ympärillä olevien ihmisten tulisi lukea toisen ajatuksia, että tuo pitää liikaa yhteyttä ja tuo liian vähän, kukaan ei voi tietää mitä ajattelet jos sitä itse et kerro. Strategia se on sekin, että häipyy vähin äänin takavasemmalle, kun kohtaa ristiriidan, mutta että se olisi hyvä, ja kannatettava tapa toimia? Ei, se on vain noin toimivan omaa sisäistä puhetta jolla hän oikeuttaa omat tekemiset muka oikeana tyylinä, ja hienona luovimisena. Tämä on toki meille ihmisille tyypillistä toimintaa.

Kukaan ei pysty luovimaan sukat kuivina elämän pyörteissä, ja joskus kohdalle vain sattuu ihmisiä jotka olivat olevinaan ystäviä, mutta eivät sitten olleetkaan, ja niitä joiden kanssa ajatteli olevansa ystävä mutta ei sitten lopulta halunnutkaan olla.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aikuisiältä kokemusta sekä jättäjän roolista, jätetyn roolista että hiljaa hiipuneesta ystävyydestä:

1. Hiljaa hiipunut ystävyys sujui hyvin, kun se oli kummankin toive. Olimme tutustuneet pitkien parisuhteiden jälkeen sinkuiksi jäädessämme. Ystävyys oli sitä, että juhlimme ja vietimme ns. sinkkujen elämää. Molemmat löysivät suunnilleen samoihin aikoihin uudet kumppanit. Ystävä jatkoi aiempaa juhlimista, minä en. Näkeminen hiipui hiljalleen, eikä kumpikaan palannut asiaan. Ystävyydestä jäi kivat muistot, kun hiipuminen oli molemmin puolinen toive eikä mitään ongelmia keskinäisessä kemiassa ollut. Elämäntilanne vain molemmilla muuttui. En usko, että koskaan tulemme enää olemaan tekemisissä (ei ole mitään yhteistä enää), mutta yhteisestä ajasta jäi hyvä fiilis ja ystävyys loppui kauniisti ilman mitään riitaa.

2. Jättäjän rooli ei ollut itselleni helppo. Ystäväni oli kärsinyt pitkään vaikeista m

Voi hyvinkin olla että ystävä ei kertonut syytä koska häntä hävetti se syy. Oma yksi  ystävyyteni karikoitui ystäväni kateuteen. Ja nyt jos kysytte että mistä muka oli kateellinen, koska kyllä, hänellä oli elämän palikat hyvin, niin hän aikoinaan esim suuttui siitä kun eräs mies ravintolassa haki minua tanssimaan eikä häntä. Hän oli myös kateellinen serkulleen joka erosi väk.valtaisesta avioliitostaan. Eli kateellinen ihminen osaa olla kateellinen ihan mistä vain!

406. Ghostaamuseksi leimaaminen on yksi tapa syyllistää sitä joka ei enää halua niin aktiivisesti pitää yhteyksiä. 

 

Eikä välien muuttumiseen tuttavuudeksi tarvita mitään ristiriitaa vaan sekin riittää että toteaa kuten itsekin teet: toinen ei ollut sellainen kuin luulit.

Vierailija kirjoitti:

"Kyllä minä mieluummin kuulen valkoisia valheita kiireisyydestä kuin kuulen olevani tylsää seuraa tms."

Samoin ja olen varmaan kuullutkin. 

Monet ketjun ihmisistä (ap ekana) koettavat luoda sääntöjä, joiden mukaan muka pitäisi toimia. Miettimättä yhtään sitä, että on muita, joiden mielestä ne eivät olekaan yleispäteviä kuten se, että muka pitäisi jokainen ystävyyssuhde ruotia ennen kun sen jättää taakseen. Tuskinpa kukaan haluaa kuulla olevansa rasittava idiootti tai hömelö takertuja, ei ne syyt mitään kivoja ole koskaan. 

Tulee yksi pariskunta mieleen, jonka ystävä olisin halunnut olla. Mutta jälkikäteen ymmärrän mikseivät halunneet. Mulla oli tapana muuttua itkuiseksi pienessä humalassa, mikä oli outoa, kun emme vielä kovin hyvin tunteneet. Ajattelivat saavansa minusta ikuisen riesan, mutta hyvä etteivät antaneet syytä miksi tuttavuus hiipui :)

Just näin. Minäkin jätin hiljaksiin hyvin pitkäaikaisen ja läheisen ystävyyden. Hiljalleen hiipuen. Se oli mielestäni parempi vaihtoehto kuin täräyttää ystävälle, että kuule, en jaksa olla enää sinun terapeutti ja kuunnella joka päivä 4-5h mittaisia puheluita samoista aiheista, koska olet masentunut autisti, jolle on jäänyt sama levy päälle 6 vuoden ajaksi.

Oli huomattavasti inhimillisempää vain hiljaksiin hiipua pois ja vähentää yhteyden pitoa. Eihän ystäväni mitään sille voi, että on syntynyt autistiksi, kärsii itsekin asiasta ja sairastui vielä masennukseen. Enkä minä voi sille mitään, että hän on sairastunut ja tarvitsee oikeasti terapiaa ja terapeutin apua. En pysty vastaamaan tähän tarpeeseen enää sillä tavalla, mitä han tarvitsee.

Toiseen ystävään meni myös välit ja hänellekään ei tehnyt mieli täräyttää, että kuule kun tapaamiset sun kanssa on sitä, että vaan mangut ja mariset kaikesta mikä on huonosti, ja se sun uusi miesystävä on samanlainen naukuja-ankeuttaja. Olet muuttunut samanlaiseksi kuin hän, minulla on omiakin murheita ja päänvaivoja. Mieluiten tavattaisiin ja tehtäisiin jotain mukavaa kuin pidettäisiin (taas) terapiaistunto, jossa minä kuuntelen sun märinöitä asiakkaista Suomen pazkaan politiikkaan saakka. Märise sen miehesi kanssa.

Joo ei. Joskus on parempi vain mennä valkoisella valheella ihan kaikkien hyvän mielen ja inhimillisyyden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aikuisiältä kokemusta sekä jättäjän roolista, jätetyn roolista että hiljaa hiipuneesta ystävyydestä:

1. Hiljaa hiipunut ystävyys sujui hyvin, kun se oli kummankin toive. Olimme tutustuneet pitkien parisuhteiden jälkeen sinkuiksi jäädessämme. Ystävyys oli sitä, että juhlimme ja vietimme ns. sinkkujen elämää. Molemmat löysivät suunnilleen samoihin aikoihin uudet kumppanit. Ystävä jatkoi aiempaa juhlimista, minä en. Näkeminen hiipui hiljalleen, eikä kumpikaan palannut asiaan. Ystävyydestä jäi kivat muistot, kun hiipuminen oli molemmin puolinen toive eikä mitään ongelmia keskinäisessä kemiassa ollut. Elämäntilanne vain molemmilla muuttui. En usko, että koskaan tulemme enää olemaan tekemisissä (ei ole mitään yhteistä enää), mutta yhteisestä ajasta jäi hyvä fiilis ja ystävyys loppui kauniisti ilman mitään riitaa.

2. Jättäjän rooli ei ollut itselleni he

Olen miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, olisiko kyse ollut kuitenkin kateudesta. Minulla on moni sellainen asia hyvin, missä taas ystävälläni on avioeron jälkeen ollut hankalaa. Ei hän ole suoraan kateudesta puhunut, mutta olen sitäkin vaihtoehtoa pohtinut. Minä en ole häntä paheksunut erosta tai muusta, mutta voihan ihminen kokea minut "ylenkatsovana", kun minulla on esimerkiksi hyvä parisuhde. Mutta nämä ovat arvailuja, kun en oikeaa syytä tiedä.

T. Tuo aiempi

Tämä näkökulma nousi esille joskus kauan sitten keskustelussa, jossa pohdittiin sitä, miksi jotkut jäävät kaveritasolle, vaikka haluaisivat olla jonkun kanssa ystäviä.

Todellisuus on se, että jos toinen ei halua sinusta ystävää, niin on ihan sama miten paljon teet tai yrität ystävyyttä ansaita. Tekosi lähinnä häiritsevät ja ärsyttävät. Jos taas nämä samat asiat tekisi joku toinen, jonka kanssa ihminen kokee ystävyyttä, niin hänen tekemänään samat asiat ovat enemmän kuin ok.

Siinä missä joku ei lainkaan häiriinny, vaikka ystävä viestittelisi joka päivä, niin samalla ihmisellä saattaa ärsyttää se, jos kaveri viestittelee "liian usein" eli kerran kuussa. Ystävän järjestämiin illanistujaisiin tullaan totta kai, mutta kaverin illanistujaiset jää välistä. Ystävän murheita jaksetaan kuunnella kaikessa rauhassa, kaverin avautuminen koetaan energiaa vievänä jne. Ystävän antama pieni lahja koetaan ihanana eleenä, kaverin antama lahja koetaan ystävyyden kalasteluna ja ikävä vastavuoroisuutta odottavana asiana. Kyse ei siis ole teoista, vaan keskinäisestä suhteesta. Ystävältä tietty käytös on toivottua, kavereilta sama käytös on rasittavaa.

Epäreiluahan se on, mutta kaikille säännöt eivät vaan ole samat. Aidolta ystävältä tietynlainen käytös on sopivaa ja toivottua, kaveritasoiselta ihmiseltä ei. Eikä se kaveritason ihminen voi tehdä mitään päästäkseen sinne ystävätasolle, jos toista ei ystävyys kiinnosta. Tämä pätee myös ystävyyssuhteen muutokseen. Jos toinen alkaakin kokea ystävän kaverina, niin ei sille mitään voi. Joku on hyvin sanonut, että aitoa rakkautta ei voi ostaa ja sama pätee hyvin ystävyyteen. 

Moni tuntuu haluavan tietää syyn,  miksi ihmissuhde hiipuu tai päättyy.  Miksi? Onko heillä todellakin tarkoitus alkaa käyttäytyä muissa ihmissuhteissaan toisella tavalla? Vai haluavatko vain tietää,  kumpi on syyllinen ja kumpi syytön? Mä lainailin aiemmin ystävälleni rahaa.  Kymppi silloin,  kymppi tällöin.  Maksoi aina takaisin.  Summat alkoivat kasvaa ja sovitut takaisinmaksut viivästyä. Pyyntöjä saada maksaa pienemmissä osissa.  Lopulta kyllästyin enkä lainannut enää.  Välimme viilenivät ja yhteiseltä tutulta kuulin,  että nyt lainailee häneltä kympin silloin,  kympin tällöin.  Kumpi meistä on syyllinen? Mä,  koska lakkasin lainaamasta? Vai hän,  joka ei lopettanut pummailuaan? Olen aika varma,  että meillä on hänen kanssaan ihan päinvastainen näkemys syyllisestä.

Ystäväni halusi puhua kanssani puhelimessa joka päivä vähintään 3 tuntia. Sen lisäksi tunti tai kaksi vielä sosiaalisessa mediassa tai Whatsappissa. Viestejä tuli kymmenittäin joka päivä. Periaatteessa olisi pitänyt viihdyttää häntä vain hänen omista asioistaan puhuen päivittäin 3-6h. Samalla tavalla kuin tuolla ylempänä esimerkki jossa ystävä puhuu lapsista, lapsenlapsista ja miesystävästä, kun taas kirjoittaja itse on sinkku eikä puhu lastensa yksityisasioista kenellekään. Sitten lähdetään kotiin kun kaveri on avautunut.

Ihan sama juttu, mutta puhelimessa ja somessa vaan. Jaksoin tätä 5 vuotta ja se vaan paheni koko ajan. Ensin juteltiin muutama tunti viikossa. Sitten 3-4 päivänä viikkossa. Sitten joka toinen päivä monta tuntia. Siitä se meni noihin tuntikausien yhteydenpitoihin.

Sekään ei haittaisi, jos ei olisi omaakin elämää ja jos maratonipuhelut olisivat olleet vastavuoroisia. Se oli oikeasti pelkkää yhden ihmisen monologia ja kun monologi on ohi niin puhelu päättyy. Jos yritin itse kertoa omista asioista niin juttu kääntyi heti takaisin.

Ihan oikeasti loppuajoissa pystyi jättämään puhelimen pöydälle ja vastailemaan väliin "joo, jaa, niin, voi ei, oho, kyllä" ja monologikaveri puhua pälpätti 2h ihan ongelmitta.

Että joo. En enää kokenut että tässä on ystävyydestä kyse vaan oli enemmän hoitaja-potilas olo. Olin aina väsynyt puheluiden jälkeen ja omaa vapaa-aikaa kului ihan liikaa tähän.

Vierailija kirjoitti:

Tämä näkökulma nousi esille joskus kauan sitten keskustelussa, jossa pohdittiin sitä, miksi jotkut jäävät kaveritasolle, vaikka haluaisivat olla jonkun kanssa ystäviä.

Todellisuus on se, että jos toinen ei halua sinusta ystävää, niin on ihan sama miten paljon teet tai yrität ystävyyttä ansaita. Tekosi lähinnä häiritsevät ja ärsyttävät. Jos taas nämä samat asiat tekisi joku toinen, jonka kanssa ihminen kokee ystävyyttä, niin hänen tekemänään samat asiat ovat enemmän kuin ok.

Siinä missä joku ei lainkaan häiriinny, vaikka ystävä viestittelisi joka päivä, niin samalla ihmisellä saattaa ärsyttää se, jos kaveri viestittelee "liian usein" eli kerran kuussa. Ystävän järjestämiin illanistujaisiin tullaan totta kai, mutta kaverin illanistujaiset jää välistä. Ystävän murheita jaksetaan kuunnella kaikessa rauhassa, kaverin avautuminen koetaan energiaa vievänä jne. Ystävän antama pieni lahja koetaan ihanana eleenä, k

En itse ainakaan ole kokenut että kaveri ja ystävä olisivat jotenkin erilaisia ihmisiä. Toisen vaan tuntee paremmin. Samalla tavalla minua väsyttää, jos ystävä haluaa puhua 2 vuoden ajan joka päivä puhelimessa/WA:ssa vaikka 2h eli 14h viikko kuin jos kaveri haluaa puhua 14h viikko kahden vuoden ajan.

Vierailija kirjoitti:

Moni tuntuu haluavan tietää syyn,  miksi ihmissuhde hiipuu tai päättyy.  Miksi? Onko heillä todellakin tarkoitus alkaa käyttäytyä muissa ihmissuhteissaan toisella tavalla? Vai haluavatko vain tietää,  kumpi on syyllinen ja kumpi syytön? Mä lainailin aiemmin ystävälleni rahaa.  Kymppi silloin,  kymppi tällöin.  Maksoi aina takaisin.  Summat alkoivat kasvaa ja sovitut takaisinmaksut viivästyä. Pyyntöjä saada maksaa pienemmissä osissa.  Lopulta kyllästyin enkä lainannut enää.  Välimme viilenivät ja yhteiseltä tutulta kuulin,  että nyt lainailee häneltä kympin silloin,  kympin tällöin.  Kumpi meistä on syyllinen? Mä,  koska lakkasin lainaamasta? Vai hän,  joka ei lopettanut pummailuaan? Olen aika varma,  että meillä on hänen kanssaan ihan päinvastainen näkemys syyllisestä.

Minä olen tällainen, joka haluaisi kuulla syyn. En haluaisi menettää enempää ystäviä saman syyn takia. Kyllä toimisin ihmissuhteissani eri tavalla, jos ystävä sanoisi, että asia x häiritsee. Toki tämä tilanteissa, joissa se asia x olisi ihan selvä, toistuva toimintatapani ja yleisesti häiritsevänä pidetty (eikä mikään, että ystävä ei vaan tykkää jos pukeudun punaisiin paitoihin). Sama asia, kun en nykyään syö purkkaa puolisoni vieressä, koska kuulemma maiskutan purkkaa kovaan ääneen. Teen sen suosiolla muualla. Itse ei vain kaikkia asioita aina huomaa, kun ne ovat itselle luonnollisia. Aika harva tarkoittaa arkisilla tavoillaan toisille mitään pahaa, vaikka ne toisia voisivat häiritäkin.

Tuossa rahaesimerkissäsi: sinä voit vaikuttaa vain omaan käytökseesi ja ystävä omaansa. Jos olisin sinä, lakkaisin muissa ystävyyssuhteissa lainaamasta rahaa (jos olisin rahaa aiemmin lainannut). Ei ole sinun syysi, jos toinen jatkaa pummaamistaan. Sinun "syysi" taas olisi se, jos jatkaisit rahan antamista hänelle siitä huolimatta, ettei hän ole aiemmin maksanut velkojaan takaisin sinulle.

Nähtävästi lainaaminen ei enää onnistu, mutta viestiin nro 393. "Siis tilanteita, joissa toinen osapuoli oli vain tuttava, toinen kuvitteli ystävyyttä." Eli toinen siis oli mielestään vain tuttava, ja toinen mielestään ystävä. Tuossahan on vain kaksi eri näkemystä suhteesta, ei mikään fakta siitä että kyseessä oli tuttavuus, vaan että toinen ajatteli sen olevan vain tuttavuutta, jolloin asia on toki hänelle fakta, mutta toinen oli ystävä, ja se oli hänelle fakta ihan samalla tavalla.

Minäkin olen siivonnut ihmisiä elämästäni keski-ikäisenä, mutta silti minä olin aiemmin, ilman omaa haluani päättyneistä ystävyyssuhteissa se joustava, ja se toinen oli draamanhaluinen. Niin ne on erilaisia ne ihmissuhteet, ja se minkä itse on kohdallaan havainnut mielestään päteväksi faktaksi, ei sitä jonkun toisen kohdalla ole alkuunkaan.

Nro 415: Mä sanoisin tuohon sen verran, että asia x voi ärsyttää yhtä, mutta ei välttämättä ärsytäkään toista. Asia x saattaa olla toisen mielestä jopa oikein kivaa.  Rahan pummaaminen ja muukin lokkeilu on varmasti asia, joka - ainakin pidemmän päälle - ärsyttää ihan ketä tahansa. Mun ystäväni ovat keskenään varsin erilaisia eikä lainkaan toistensa klooneja. Eikä kukaan heistä mun kloonini. Jokaisella heistä on jotain yhteistä mun kanssani, mutta kenenkään kanssa mulla ei ole kaikki yhteistä. Yhden ystäväni kanssa viestitellään pitkin päivää. Vähän niinkuin toinen olisi samassa huoneessa ja sitten tulisi sanottua toiselle jotain ihan arkista (esim mitähän ruokaa tekis tänään, kun ei yhtään huvita kokkailla) ja toinen vastaa siihen. Mutta en mä toimi tällä tavalla muiden kuin just tämän yhden ystäväni kanssa, koska hän heittelee mulle ihan samalla tavalla arkipäivän pieniä juttuja (esim voi pärse, taas sataa lunta...tulis jo kesä). 

Joten jos joku sanoisi mulle esim, ettei pidä siitä, kun en suostu kertomaan aikuisten lasteni asioita tai että en vapaa-ajallani halua puhua työasioista, en mä muuttaisi omaa toimintatapaani. Jos kaikki ystäväni katoaisivat tämän takia, en siltikään muuttaisi toimintatapaani vaan toteaisin vain, että olin valinnut ystäväni väärin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Eihän sen selvityksen tarvitse olla joku tyly analyysi.. Minä olen sanonut ystäville jotain tyyliin "sori että olen nyt etäisempi syystä x, tosi kiva aina nähdä sinua vaikka nykyään onnistuu harvemmin""

Jos minulla on ystävä, jota on aina kiva nähdä, en todellakaan etäännytä suhdetta. Lakkaan pitämästä yhteyttä sellaisiin, joiden kanssa yhteydenpito ei ole useimmiten kivaa. Miksi silloin pitäisi sanoa, että kiva nähdä?

Ihmiset on erilaisia. Jos mun elämäni muuttuu siten, ettei mulla ole enää aikaa nähdä tai muuten pitää yhteyttä Maijaan yhtä usein kuin ennen, en mä koe tarpeelliseksi lopettaa koko ystävyyssuhdetta. Jos Maija tulee vastaan kaupungilla ja jäädään juttelemaan hetkeksi aikaa, voin hyvinkin sanoa, että olipa kiva nähdä. J

 

 Minä en, jos kysymys on ystävästä. Tuttavien ja kavereiden kanssa on eri juttu, ehkä meillä on eri käsitys siitä mitä ystävyys on. Todella ilkeää hivuttaa toista pois jopa vuodenkin verran, valehdellen että juuri ensi lauantaina ei käy kahvittelu mutta katsotaanko seuraavalle viikolle. ilmoitan sitten, ja sen jälkeen ei kulu enää mitään. Tuttaa jos noin tekee niin ihan sama, mutta kun ystävä teekee nonin, kerta toisen perään, ja itselle vain typerä olo ja hukkaan heitetyt lämpimätt ajatukset ajatukset ystävää kohtaan, kun hänellä on niin kiire ettei edes kerkeä näkemään. sitten jopa tulee ehdotettua että voisinko auttaa jossain ettet aivan muserru taakkasi alle, mutta sekin on vain säälittävää perään itkemistä kun ystävää ei ymmärräkään telepaattisesti ettei enää ystävyys kiinnosta.

Pari kertaaon noin tehnyt ex-ysävä ottanut yhteyttä vähän kautta rantain, mutta minä en ole kiinnostunut tuollaisen imhisen kanssa edes oikein tuttavuudestakaan. Enhän voi tietää jos kadulla tulee vastaan että ahdistuuko hän jos kysyn mitä kuuluu, ja olenko jotenkin kuormittava jos niin teen. Kyllä se kortti katsottiin kokonaan silloin vuosia sitten kun hän ei suoraan sanonut että ei enää halua olla ystävä. Siihen ei ole enää paluuta missään olosuhteissa. Ystävyyden peruspilari kun on luotettavuus, enkä toista kertaa luottaisi noin tehneeseen tyyppiin. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 396: "Minä olen eri mieltä siitä, etteikö hyvissäkin suhteissa olisi huonoja puolia. Kaikissa ihmissuhteissa on, koska kukaan ei ole täydellinen. Ei ne huonot puolet tarkoita, että ihmissuhde olisi jotenkin huono. On inhimillistä, ettei kaikissa asioissa olla samanlaisia ja jokaisessa on omat huonot puolensa. 

Minä ajattelisin, että nuo huonot puolet liittyvät eniten ihmisten persoonan piirteisiin. Yhdellä nyppii, jos ystävä on kovin tarkka luonteeltaan ja toisella taas nyppii, jos ystävä on hyvin rento asenteeltaan. Joku harmistuu siitä, jos ystävä sanoo sensuroimatta kaiken mitä ajattelee ja toiselle taas harmin aihe on, jos ystävä on sanomisissaan kovin varovainen. Jollekin ystävässä huono puoli saattaisi olla esimerkiksi nopeatempoisuus ja toinen turhautuisi hidastempoisen ystävän kanssa. Ihmiset ovat erilaisia, eivätkä monet piirteet ole hyviä tai

 

 Ota huomioon että myös se jättäjäystävä on voinut muuttua kuspäiseksi. Se ei todellakaan ole lähdekään aina sen jätetyn ns. syy että hänet on jätetty, tai että jätetty olisi muuttunut inhottavaksi. Myös jättäjä on voinut muuttua. Omalla kohdallanikin näin, ja hiipuminen on ollut lopulta ihan molemminpuoleista. Vai mitä sanotte siitä että ystävä haluaa väkisin järjestää synttärijuhlat sinulle, ja kun sitten suostut, niin hän juhlapäivää edeltävänä päivänä ei vastaa enää puhelimeen, ja kun juhlapäivänä kysyt että miten tässä on tarkoitus nyt tänään tehdä, niin hän vastaa illalla kaverinsa luota (pikkuhumalassa)että hän lähtikin tänne illanviettoon, mutta tule mukaan tänne, niin vietetään samalla ne sun synttärit. Ja kyseessä kaveri jota en ole ikinä nähnyt. 

Tai kun hän haluaa tulla vastavuoroisesti miehensä kanssa meille grillaamaan ja saunomaan kesäiltana, niin kun sitten yrität tavoittaa häntä kun grillattavat ja muut tarjoilut on jo tehty valmiiksi ja sauna sytyttämistä vaille valmis, niin kaveri ei vastaa, ja menee 4kk kun hän seuraavan kerran ottaa yhteyttä ihan muina miehinä? 

Ihmiset muuttuvat, mukavatkin ihmiset.

Nro 414; "En itse ainakaan ole kokenut että kaveri ja ystävä olisivat jotenkin erilaisia ihmisiä. Toisen vaan tuntee paremmin. Samalla tavalla minua väsyttää, jos ystävä haluaa puhua 2 vuoden ajan joka päivä puhelimessa/WA:ssa vaikka 2h eli 14h viikko kuin jos kaveri haluaa puhua 14h viikko kahden vuoden ajan."

Mä taas olen kokenut. Mun ihmissuhteeni ovat erilaisia. On perheenjäseniä, lähisukulaisia, kauempia sukulaisia, ystäviä, kavereita, työkavereita, tuttavia, naapureita jne. Jos joku näistä ihmisistä joutuu äkillisesti sairaalaan, keiden vuoksi olen valmis ottamaan töistä palkatonta vapaata? Vain perheenjäsenteni. Keiden näistä ihmisistä vuoksi olen valmis siirtämään vuosilomani ajankohtaa (esim jos he täyttävät pyöreitä vuosia ja järjestävät juhlat)? Perheenjäsenteni, lähisukulaisteni ja ystävieni. Keiden näistä ihmisistä vuoksi olen valmis siirtämään esim  suunnitellun talvitakin ostosreissun toiseen ajankohtaan, jos he ehdottavat jotain yhteistä tekemistä? Perheenjäsenteni, lähisukulaisteni, ystävieni ja kavereideni. Mä tunnen useimmat työkaverini paljon paremmin kuin osaa kavereistani eli se, miten hyvin toisen ihmisen tunnen, ei mulla vaikuta siihen, mitä kaikkea olen valmis toisen vuoksi tekemään.