Lue keskustelun säännöt.
"Ystävyyssuhteet eivät ole elinikäisiä, ystävyyden voi lopettaa elämäntilanteen muuttuessa" - mitä ihmettä?!
08.12.2024 |
Olen seurannut aivan hämilläni erästä keskustelua, jossa on noussut useampikin otsikon kaltainen kommentti. Ihmiset toteavat, että ystävyyssuhteet eivät ole elinikäisiä, vaan lähinnä määräaikaisia. Ystävyys on ok niin kauan, kun ystävyydestä tulee hyvä mieli ja ystävyys ei millään tavalla kuormita. Jos ystävä jossain pikkuasiassa ärsyttää/hän on jonkin aikaa raskasta seuraa tms, on täysin ok lopettaa ystävyys sen takia. On myös täysin ok lopettaa ystävyys, jos ystävien elämäntilanne muuttuu.
Olen tästä aivan ihmeissäni. Minulle ystävyys on lähtökohtaisesti sitä, että toivoisin aikuisena solmitun ystävyyden kestävän eliniän. Aikuisena sitä kuitenkin jo tietää, millainen ihminen ja persoona on eikä ole samanlaista suurta muutosta kuin lapsena/teininä. Ajattelen, että ystävän kanssa ollaan iloissa ja suruissa, eikä toista hylätä silloin, jos ystävällä on vaikka vaikeaa ja hän kaipaisi tukea. Hyvässä ystävyydessä puolin ja toisin jaetaan ilot ja surut, molempien tunteille ja elämäntilanteille on tilaa.
En myöskään ymmärrä, miksi ystävästä pitäisi luopua elämäntilanteen muuttuessa. Mihin ne hyvät keskinäiset välit häviää, jos vauvavapaalta palataan työelämään/työelämästä siirrytään eläkkeelle tms? Eikä hyvät välit ole nyt synonyymi usein näkemiselle. Monilla on ystäviä, joita näkee harvoin, mutta juttu jatkuu aina siitä mihin se edellisellä kerralla jäi. Minulla on ystäviä, jotka ovat hyvin erilaisessa elämäntilanteessa kuin minä itse ja ei se millään lailla ole este ystävyydelle. Päinvastoin on hyvin virkistävää, kun toisella on ihan eri-ikäiset lapset tai muuten erilainen elämäntilanne.
Missä vaiheessa ystävyydestä on tullut tällaista itsekeskeistä kauppatavaraa, jossa ystävyys kuopataan milloin minkäkin syyn takia?
Kommentit (478)
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset, jotka usein vastustavat taloudessa uusliberalismia ym. hyötyäajattelua, ovat omaksuneet sen kritiikittä ihmissuhteissaan. Kuvaavia hokemia: "en halua toimia kenenkään terapeuttina", "good vibes only" .
Mä ajattelen asian vähän toisin. Vuosikymmenten ajan suomalaista yhteiskuntaa kehitettiin siten, että mitä erilaisimpiin asioihin alkoi saada avun yhteiskunnalta ja siten tarve yhteisöllisyyteen väheni koko ajan. Lisäksi alkoi tulla erilaisia yksityisiä palveluita, joita saattoi sitten käyttää sellaisiin tilanteisiin, jotka joskus aikoinaan olisi tehty naapuriavun tai vastaavan avulla. Muutot hoitaa muuttofirma, sairaudet hoitaa lääkäri, terapian tarpeen hoitaa terapeutti, kodin siivouksen siivousfirma, kaupassa käynnin kaupan kotiinkuljetukset tai Wolt, lapset hoidetaan päiväkodissa, koska on subjektiivinen päivähoito-oikeus jne jne. Mihin ystäviä siis tarvitaan? Siihen, että voidaan yhdessä tehdä jotain kivaa. Ystävyyden merkitys ja tarkoitus on siis muuttunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä tässä ketjussa, miten moni syyllistää sitä jätettyä osapuolta. Ihmiset muuttuvat, myös ne jättäjät. Aika harva lopulta on oikeasti paha ihminen, ihmiset vaan muuttuvat erilaisiksi. Silti toista ihmistä olisi syytä kohdella ystävällisesti, onhan hän joskus ollut ystävä ja tärkeä. Vaikkei tekemisissä haluaisi ollakaan tai toisen etääntyminen tekisi kipeää, voi toiselle silti puhua suoraan ja kauniisti.
Kirjoitin tuossa häivyttämisestä ja halusin sillä sanoa, että häivyttäminen on mielestäni kaunista, koska silloin ystävyyteen voi ehkä joskus palata. Minusta se on kohtelias tapa jättää ystävä ja niin on monen muunkin mielestä, sillä minut on jätetty samalla tavalla ja itse olen jättänyt myös - näin tuttavuus säilyy.
En oikein voi ymmärtää miten syyn kertominen suoraan voisi olla kaunista, ellei sitten syynä ole vain se, ettei ole enää aikaa? Onko se kaunista, että sanoo, että muut ystävät ovat tärkeämpiä tai se, että sanoo toisen olevan energiasyöppö? En siis oikeasti ymmärrä mitä näillä suoraan sanomisilla oikein haetaan? Se, ettei enää halua olla toisen kanssa ystävä on usein muutenkin loukkaavaa, miksi sitä loukkaavuutta vielä pitäisi varta vasten lisätä hieromalla naamaan, että sinä et ikään kuin kelpaa ystäväksi?
Oma kokemukseni on vain yksi kokemus, mutta sellaisenakaan ei oikein ole syytä muuttaa mielipidettä häivyttämisen puolesta, kun olen pyynnöstä sanonutkin syyn miksi ystävyys loppuu. Ja joka kerta siitä on tullut vain haukkumista ja riitaa sekä lopullinen välirikko. Aivan turhaan. Olisi niinäkin kertoina pitänyt vain lopettaa vastaaminen, kun toinen ei vihjeitä ymmärrä.
"Eihän sen selvityksen tarvitse olla joku tyly analyysi.. Minä olen sanonut ystäville jotain tyyliin "sori että olen nyt etäisempi syystä x, tosi kiva aina nähdä sinua vaikka nykyään onnistuu harvemmin""
Jos minulla on ystävä, jota on aina kiva nähdä, en todellakaan etäännytä suhdetta. Lakkaan pitämästä yhteyttä sellaisiin, joiden kanssa yhteydenpito ei ole useimmiten kivaa. Miksi silloin pitäisi sanoa, että kiva nähdä?
En halua sellaisia ystäviä/kavereita, jotka hylkäävät minut heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä tässä ketjussa, miten moni syyllistää sitä jätettyä osapuolta. Ihmiset muuttuvat, myös ne jättäjät. Aika harva lopulta on oikeasti paha ihminen, ihmiset vaan muuttuvat erilaisiksi. Silti toista ihmistä olisi syytä kohdella ystävällisesti, onhan hän joskus ollut ystävä ja tärkeä. Vaikkei tekemisissä haluaisi ollakaan tai toisen etääntyminen tekisi kipeää, voi toiselle silti puhua suoraan ja kauniisti.
Kirjoitin tuossa häivyttämisestä ja halusin sillä sanoa, että häivyttäminen on mielestäni kaunista, koska silloin ystävyyteen voi ehkä joskus palata. Minusta se on kohtelias tapa jättää ystävä ja niin on monen muunkin mielestä, sillä minut on jätetty samalla tavalla ja itse olen jättänyt myös - näin tuttavuus säilyy.
En oikein voi ymmärtää miten syyn kertominen suoraan voisi olla kaunista, ellei sitten syynä ole vain se, ett
Voiko joku noin ajatteleva kertoa vastauksen, se kiinnostaa. Miksi haluatte kuulla syyn ystävyyden päättymiselle, koska se on useimmiten loukkaavaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ap kyllä selkeästi pientä vähemmistöä, kun odotat aikuisena solmitun ystävyyden kestävän elämän loppuun. Ajatuksesi on suurimman osan mielestä outo kuten ketjukin osoittaa.
Ei ystävyys ole mikään elinikäinen sitoumus kuten avioliitto. Eikä avioliittokaan ole sitä, vaan suurin osa ihmisistä ajattelee, että sen voi kyllä purkaa, jos ei enää rakasta. Samalla tavalla ystävyydessä toisesta voi paljastua piirteitä, joiden takia ystävyys loppuu. Jos ystävää ei esimerkiksi enää pysty arvostamaan, ei hän ole enää ystävä, joskus ystävänä pidetty voi myös paljastua kieroksi ja kateelliseksi ihmiseksi, joka on ns. ystäväsi vain saadakseen haukkua sinua selän takana.
Elämä on yllätyksiä täynnä, niinpä ystävyydetkin usein päättyvät kuten kuuluukin. On omaa keksintöäsi, että ystävyyden pitäisi olla ikuista. Toki suurin osa ystävyyksistä päättyy luonnollisesti ilman dramaattisia käänteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä tässä ketjussa, miten moni syyllistää sitä jätettyä osapuolta. Ihmiset muuttuvat, myös ne jättäjät. Aika harva lopulta on oikeasti paha ihminen, ihmiset vaan muuttuvat erilaisiksi. Silti toista ihmistä olisi syytä kohdella ystävällisesti, onhan hän joskus ollut ystävä ja tärkeä. Vaikkei tekemisissä haluaisi ollakaan tai toisen etääntyminen tekisi kipeää, voi toiselle silti puhua suoraan ja kauniisti.
Kirjoitin tuossa häivyttämisestä ja halusin sillä sanoa, että häivyttäminen on mielestäni kaunista, koska silloin ystävyyteen voi ehkä joskus palata. Minusta se on kohtelias tapa jättää ystävä ja niin on monen muunkin mielestä, sillä minut on jätetty samalla tavalla ja itse olen jättänyt myös - näin tuttavuus säilyy.
En oikein voi ymmärtää miten syyn kertominen suoraan voisi
Minä haluaisin kuulla rehellisen syyn ystävyyden päättymiselle:
Voin itse tuosta syystä päätellä, onko syy toisessa vai itsessäni. Jos toinen esimerkiksi vastuttaisi minua omista tunteistaan, tiedän silloin sen olevan hänen ongelmansa, ei minun. Minä mielelläni korjaan käytöstäni niissä asioissa, joissa olen käyttäytynyt ikävästi. En ajattele, että olisin täydellinen tai vika olisi aina toisissa. Siitä kuitenkin olen tarkka, että en halua ottaa kannettavaksi sellaista syyllisyyttä, joka ei minulle kuulu. Jokainen on vastuussa omasta käytöksestä ja omista tunteistaan. Jos olisin toiminut jotenkin ikävästi, niin todellakin haluaisin siitä tietää. Riippumatta siitä, jatkuuko ystävyys vai ei. Minua auttaisi kehittymään se, jos tietäisin, mistä asiasta on kyse ja pystyisin tuohon asiaan vaikuttamaan. Jos minulle asiaa ei kerro, niin enhän minä silloin siihen osaa puuttua.
Ja kun joku sanoo, että kuitenkin alkaisin räyhäämään tai riitelemään asiasta, jos minulle kertoisi syyn. En ala, en ole muutenkaan riitelijäihminen ja en esimerkiksi riitele ystävieni kanssa. Kaikki ihmiset eivät ole mitään raivopäitä, tämä olisi syytä muistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Eihän sen selvityksen tarvitse olla joku tyly analyysi.. Minä olen sanonut ystäville jotain tyyliin "sori että olen nyt etäisempi syystä x, tosi kiva aina nähdä sinua vaikka nykyään onnistuu harvemmin""
Jos minulla on ystävä, jota on aina kiva nähdä, en todellakaan etäännytä suhdetta. Lakkaan pitämästä yhteyttä sellaisiin, joiden kanssa yhteydenpito ei ole useimmiten kivaa. Miksi silloin pitäisi sanoa, että kiva nähdä?
Aika mustavalkoista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Eihän sen selvityksen tarvitse olla joku tyly analyysi.. Minä olen sanonut ystäville jotain tyyliin "sori että olen nyt etäisempi syystä x, tosi kiva aina nähdä sinua vaikka nykyään onnistuu harvemmin""
Jos minulla on ystävä, jota on aina kiva nähdä, en todellakaan etäännytä suhdetta. Lakkaan pitämästä yhteyttä sellaisiin, joiden kanssa yhteydenpito ei ole useimmiten kivaa. Miksi silloin pitäisi sanoa, että kiva nähdä?
Aika mustavalkoista
Joidenkin elämä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävyys voi loppua paljon isommistakin syistä kuin jostain vauvavapaasta tai eläkkeestä. Jos vaikka muuttaa kauas tai muuttuu elämänarvoiltaan tai -tyyliltään aivan toisenlaiseksi kuin on ollut, niin on ihan luonnollista, jos kaveripiirikin muuttuu.
Minusta ei ole mitään ihmettelemistä siinä, jos ystävät vaihtuvat. Tottakai niitäkin sitten on, jotka kevyin perustein vaihtavat ystäviään. Mutta aina siinä kumminkin joku peruste ja syy on taustalla.
Sitä en tajua, että jos vaikka olen ennen kulkenut ihmisten kanssa, joiden kanssa juhlittiin alkoholin kera harva se vikonloppu ja sitten muutun absolutistiksi, niin kumminkin pitäisi muka jatkaa siinä alkkisporukassa, vai? Mistähän sitten edes juteltaisiin, kun toiset örveltää tyhmiä kännipäissään ja yksi on vesiselvänä?
Vierailija kirjoitti:
"Eihän sen selvityksen tarvitse olla joku tyly analyysi.. Minä olen sanonut ystäville jotain tyyliin "sori että olen nyt etäisempi syystä x, tosi kiva aina nähdä sinua vaikka nykyään onnistuu harvemmin""
Jos minulla on ystävä, jota on aina kiva nähdä, en todellakaan etäännytä suhdetta. Lakkaan pitämästä yhteyttä sellaisiin, joiden kanssa yhteydenpito ei ole useimmiten kivaa. Miksi silloin pitäisi sanoa, että kiva nähdä?
Ihmiset on erilaisia. Jos mun elämäni muuttuu siten, ettei mulla ole enää aikaa nähdä tai muuten pitää yhteyttä Maijaan yhtä usein kuin ennen, en mä koe tarpeelliseksi lopettaa koko ystävyyssuhdetta. Jos Maija tulee vastaan kaupungilla ja jäädään juttelemaan hetkeksi aikaa, voin hyvinkin sanoa, että olipa kiva nähdä. Ja oikeasti tarkoitankin sitä. Jos taas Maija kokee itselleen tarpeelliseksi lopettaa koko ystävyytemme, Maija voi tehdä sen ihan itsekin. Mä en edes kaipaa mitään selityksiä. Ymmärrän ilman selityksiäkin, että Maija haluaa nyt jotain muuta kuin mitä mä voin tai jaksan hänelle antaa. Se on mulle ihan ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Eihän sen selvityksen tarvitse olla joku tyly analyysi.. Minä olen sanonut ystäville jotain tyyliin "sori että olen nyt etäisempi syystä x, tosi kiva aina nähdä sinua vaikka nykyään onnistuu harvemmin""
Jos minulla on ystävä, jota on aina kiva nähdä, en todellakaan etäännytä suhdetta. Lakkaan pitämästä yhteyttä sellaisiin, joiden kanssa yhteydenpito ei ole useimmiten kivaa. Miksi silloin pitäisi sanoa, että kiva nähdä?
Ihmiset on erilaisia. Jos mun elämäni muuttuu siten, ettei mulla ole enää aikaa nähdä tai muuten pitää yhteyttä Maijaan yhtä usein kuin ennen, en mä koe tarpeelliseksi lopettaa koko ystävyyssuhdetta. Jos Maija tulee vastaan kaupungilla ja jäädään juttelemaan hetkeksi aikaa, voin hyvinkin sanoa, että olipa kiva nähdä. Ja oikeasti tarkoitankin sitä. Jos taas Maija kokee itselleen tarpeelliseksi lopettaa koko ystävyytemme, Maija voi
Niin, kaikilla ne ystävät ei ole kivoja Maijoja. Ne voi olla persoonallisuushäiriöisiä, henkisesti tai fyysisestikin väkivaltaisia, rajattomia ja rasittavia. Jos kaksi vuotta on lähes jokaisen puhelun jälkeen itsellä vähintään loppupäivä pilalla, ja röyhkeys ja vaativuus vain lisääntyy, niin yhteydenpitoa oman hyvinvoinnin takia rajoitettava. Silloin ei oikein voi sanoa, että aina kiva nähdä.
Nro 353: "Niin, kaikilla ne ystävät ei ole kivoja Maijoja. Ne voi olla persoonallisuushäiriöisiä, henkisesti tai fyysisestikin väkivaltaisia, rajattomia ja rasittavia. Jos kaksi vuotta on lähes jokaisen puhelun jälkeen itsellä vähintään loppupäivä pilalla, ja röyhkeys ja vaativuus vain lisääntyy, niin yhteydenpitoa oman hyvinvoinnin takia rajoitettava. Silloin ei oikein voi sanoa, että aina kiva nähdä. "
Tottakai, jos tilanne on tuo. Oliko siis kommentoija nro 344 kuvailemasi kaltainen henkilö, jolle joku on siitä huolimatta sanonut, että oli kiva nähdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän tuon ajatuksen aloituksen otsikossa, että ystävyyssuhteen ei välttämättä tarvitse olla elinikäinen, mikäli esimerkiksi kokee että ystävyys on ollutkin aina yksipuolista tai ihmisten arvot on muuttuneet niin radikaalisti erilaisiksi. Sanoisin kuitenkin, että harvoin ystävyys kuitenkaan ihan noin ääriesimerkki olisi.
Omalta osaltani kuitenkin sanoisin, että ystävyydet elävät eri tavoin elämän eri vaiheissa ja omassakin elämässä on ollut läheisiä ihania ystävyys suhteita jotka ovat jääneet taka-alalle erilaisten elämäntilanteiden, muuttojen ja kuormittavaksi kokemisen vuoksi. Näihin on liittynyt yhdessä tapauksessa myös toisen osapuolen ylianalysointia, loukkaantumista kuvitelluista toisen mielipiteistä ja toisen rajijen jatkuvasta loukkaamisesta.
Koskaan en kuitenkaan ole kokenut tarpeelliseksi irtisanoutua tai erota ystävyydestä niin, että asiasta olisi tarpeen erikseen sanoa kun se kuitenkin johtaa toisen loukkaantumiseen ja aiheuttaa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
Olen sitä mieltä että etäisyyttä voi yleensä ottaa myös tyylikkäästi ja tunteet huomioiden ellei kyseessä ole toisen tekemä rikos tmv.
Itse olen kerran vastaanottanut tällaisen erokirjeen ystävänpäivänä. Ikäänkuin olisi oikein haluttu kääntää veistä haavassa. Tämä tuli ihmiseltä joka yritti laittaa sanoja suuhuni omien ajatustensa perusteella ja osoitti lisäksi muullakin tavalla ettei ole ollenkaan lojaali vaan hyvin itsekäs. Toki sanoin itsekin tilanteessa vastaan, koska minua pidettiin kynnysmattona.
Olen tekemisissä tämän ihmisen kanssa toisinaan muuta kautta ja ystävyyden loppuminen toisinaan surettaa mutta en ollut se joka teki väärin enkä enää voisi luottaa tuohon ihmiseen koskanäytti ruman itsekkään puolen itsestään ja unohti kaiken hyvän sekä vastavuoroisuuden.
Olen tuon jälkeen löytänyt takaisin elämääni nuorena tauolle jääneitä ystävyyksiä ja olen huomannut mitä ystävyys todella on. Tuon päättyneen ystävyyden myötä osaan arvostaa pyyteetöntä ja vastavuoroista ystävyyttä, vaikka se elämäntilanteiden myötä oli tauolla.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset, jotka usein vastustavat taloudessa uusliberalismia ym. hyötyäajattelua, ovat omaksuneet sen kritiikittä ihmissuhteissaan. Kuvaavia hokemia: "en halua toimia kenenkään terapeuttina", "good vibes only" .
Mä ajattelen asian vähän toisin. Vuosikymmenten ajan suomalaista yhteiskuntaa kehitettiin siten, että mitä erilaisimpiin asioihin alkoi saada avun yhteiskunnalta ja siten tarve yhteisöllisyyteen väheni koko ajan. Lisäksi alkoi tulla erilaisia yksityisiä palveluita, joita saattoi sitten käyttää sellaisiin tilanteisiin, jotka joskus aikoinaan olisi tehty naapuriavun tai vastaavan avulla. Muutot hoitaa muuttofirma, sairaudet hoitaa lääkäri, terapian tarpeen hoitaa terapeutti, kodin siivouksen siivousfirma, kaupassa käynnin kaupan kotiinkuljetukset tai Wolt, lapset hoidetaan päiväkodissa, koska on subjektiivinen päivähoito-oikeus jne jne. Mihin ystäviä siis tarvitaa
Kuole jo siihen sairautees, nimihullu.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Nro 353: "Niin, kaikilla ne ystävät ei ole kivoja Maijoja. Ne voi olla persoonallisuushäiriöisiä, henkisesti tai fyysisestikin väkivaltaisia, rajattomia ja rasittavia. Jos kaksi vuotta on lähes jokaisen puhelun jälkeen itsellä vähintään loppupäivä pilalla, ja röyhkeys ja vaativuus vain lisääntyy, niin yhteydenpitoa oman hyvinvoinnin takia rajoitettava. Silloin ei oikein voi sanoa, että aina kiva nähdä. "
Tottakai, jos tilanne on tuo. Oliko siis kommentoija nro 344 kuvailemasi kaltainen henkilö, jolle joku on siitä huolimatta sanonut, että oli kiva nähdä?
Tapa ittes läski paviaani
Vierailija kirjoitti:
En minä lopettaisi ystävyyssuhdetta silloin, kun toinen on heikoimmillaan ja tarvitsee apua
Mutta on ihan totta, että jotkut kaverisuhteet perustuu elämän tilanteeseen tai ympäristöön, ja puhuttavaa tai edes mielenkiintoa viettää toisen kanssa sen jälkeen aikaa ei ole. Voi myös esimerkiksi olla, että ystävä muuttaa 500km päähän, jolloin suhde ei enää ole niin läheinen kuin naapurissa asuessa. Absolutisti ei halua enää viettää aikaa alkoholisti kaverin kanssa, lapsivihaaja ei halua viettää aikaa tuoreen äidin kanssa. Välillä ystävyyssuhde voi päätyä ihan siksikin, että yhtäkkiä tajuaa, kuinka kusipäisesti se niin kutsuttu ystävä on käyttäytynyt. Tai muut kiireet vaan ovat siinä hetkessä tärkeämpiä, kuin kaveri
Ihmeellinen ajattelutapa, että kaverisuhteissa pitää väkisin roikkua, vaikkei niistä mitään hyvää saakkaan. Olette varmaan samoja ihmisiä, joiden mielestä rakkaudettomassa avioliitossa on pakko pysyä
Tässä taas näkyy se ero miten eri ihmiset ystävyydestä ajattelevat. Mulle työkaverit ja harrastuskaverit ja muut elämäntilannekaverit on ihan eri asia kuin ystävät. Ystäviä ei jätetä siksi että he asuvat kaukana, tai siksi että he sairastuvat, tai heillä on tiukkaa. Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä 10 vuotta, parhaan ystäväni kanssa 30 vuotta. Ihan kuten seison mieheni, lapseni ja muiden tärkeiden rinnalla, seison myös ystävieni, mm sen jolla puhkesi skitsofrenia.
En ole sitä mieltä että läheiset ihmiseni eivät saisi hylätä minua jos tapahtuu asia x, tai vaikka vain ihan muuten vain. Itse en niin kuitenkaan tekisi, onneksi mikään ei viittaa tällaiseen käytökseen näiden lähimpien kohdalla, vaikka kaikilla on ollut vaikeaa jossain vaiheessa.
Ja ne joita luulin ystävikseni, mutta jotka feidasivat minut, eivät alunperinkään olleet ystäviäni, minä vain hetken luulin niin. Minulla ei siis ole ex-ystäviä, on vain ex-kavereita.
On hyvä että elämässä on ihmisiä jotka kulkevat rinnalla elämän iloissa ja karikoissa, eikä tarvitse pelätä joutuvansa sysätyksi sivuun jos kaikki ei mene jatkuvasti kuin sadussa. Enhän hylkää lapsianikaan vaikka mikä tulisi, ja lapseni onneksi tietävät että aina on äiti, vaikka mitään muuta ei olisi. Toki elämän rajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä lopettaisi ystävyyssuhdetta silloin, kun toinen on heikoimmillaan ja tarvitsee apua
Mutta on ihan totta, että jotkut kaverisuhteet perustuu elämän tilanteeseen tai ympäristöön, ja puhuttavaa tai edes mielenkiintoa viettää toisen kanssa sen jälkeen aikaa ei ole. Voi myös esimerkiksi olla, että ystävä muuttaa 500km päähän, jolloin suhde ei enää ole niin läheinen kuin naapurissa asuessa. Absolutisti ei halua enää viettää aikaa alkoholisti kaverin kanssa, lapsivihaaja ei halua viettää aikaa tuoreen äidin kanssa. Välillä ystävyyssuhde voi päätyä ihan siksikin, että yhtäkkiä tajuaa, kuinka kusipäisesti se niin kutsuttu ystävä on käyttäytynyt. Tai muut kiireet vaan ovat siinä hetkessä tärkeämpiä, kuin kaveri
Ihmeellinen ajattelutapa, että kaverisuhteissa pitää väkisin roikkua, vaikkei niistä mitään hyvää saakkaan. Olette varmaan samoja ihmisiä, joiden mie
Mun ystävästä tuli ilkeä ja pokkasi kolmen kaverinsa miehetkin
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Nro 353: "Niin, kaikilla ne ystävät ei ole kivoja Maijoja. Ne voi olla persoonallisuushäiriöisiä, henkisesti tai fyysisestikin väkivaltaisia, rajattomia ja rasittavia. Jos kaksi vuotta on lähes jokaisen puhelun jälkeen itsellä vähintään loppupäivä pilalla, ja röyhkeys ja vaativuus vain lisääntyy, niin yhteydenpitoa oman hyvinvoinnin takia rajoitettava. Silloin ei oikein voi sanoa, että aina kiva nähdä. "
Tottakai, jos tilanne on tuo. Oliko siis kommentoija nro 344 kuvailemasi kaltainen henkilö, jolle joku on siitä huolimatta sanonut, että oli kiva nähdä?
Tapa ittes läski paviaani
Tämä en ollut minä, 353. Jos tämmöiseen ihmiseen kuin tämä huutelija esimerkiksi katkaisee välit, niin en sano, että aina kiva nähdä.
Käsittämätöntä tässä ketjussa, miten moni syyllistää sitä jätettyä osapuolta. Ihmiset muuttuvat, myös ne jättäjät. Aika harva lopulta on oikeasti paha ihminen, ihmiset vaan muuttuvat erilaisiksi. Silti toista ihmistä olisi syytä kohdella ystävällisesti, onhan hän joskus ollut ystävä ja tärkeä. Vaikkei tekemisissä haluaisi ollakaan tai toisen etääntyminen tekisi kipeää, voi toiselle silti puhua suoraan ja kauniisti.