Lue keskustelun säännöt.
Olen niin yksinäinen, että haluaisin kuolla
30.11.2024 |
Olen aina yksin. Viikonloput yksin, illat yksin. Ehkä kerran-pari vuoteen käyn missään. On muutamia ystäviä, mutta kaikilla perheet tai eivät muuten vaan käy missään.
Haluaisin oikean perheen, tunteen, että kuulun jonnekin. Tuntuu, että olen täysin turha ihminen.
Kommentit (83)
Ei se orpouden tunne lähde mihinkään kun menet johonkin tapahtumaan katsomaan pariskuntia, perheitä ym.
Se yksinäisyys on ihmisen sisällä, ei ole vanhempia, ei sisaruksia, ei ketään sukulaisia ketä edes kiinnostaa olenko elossa huomenna enää. N 60v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se orpouden tunne lähde mihinkään kun menet johonkin tapahtumaan katsomaan pariskuntia, perheitä ym.
Se yksinäisyys on ihmisen sisällä, ei ole vanhempia, ei sisaruksia, ei ketään sukulaisia ketä edes kiinnostaa olenko elossa huomenna enää. N 60v
Verkossa on nuo sinkkusivustot. Jokaisessa kaupungissa omat sinkkutapahtumat. Mene sinäkin katsomaan niitä sivustoja. Ehkä haluat osallistua muiden sinkkujen kanssa noihin tapahtumiin.
Vierailija kirjoitti:
https://sinkkutapahtumat.fi/tampereen-sinkut
Joko alkaisi löytymään aloittajalle sinkkuseuraa.
Ei ap mutta kiva kun on niin osaamaton etsimään tapahtumia ja nuo tampereen tapahtumat menneet ohi ja seuraavia vasta ensi vuonna kun ei ole kuin huomenna yhdet joihin ei pääse.
Vierailija kirjoitti:
Jos yksinäisyyden vuoksi haluaa tappaa itsensä, mikä sinänsä on joillekin varmasti hyvä syy, niin ehdotan itsemurhaa päihteillä. Bilettää itse itsensä hengiltä. On hauskempaa, eikä valtiokaan (saati sukululaiset) peri vainajan jäljiltä liikaa perittävää.
Itse en tappaisi itseäni muutoin kuin päihteillä ja rahojeni tuhlaamalla.
Se on aika hidas ja epävarma tapa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne, vaikka lapset vuoroviikoin. Eivät poista kumppanin puutteesta johtuvaa yksinäisyyttä, mutta estävät minua tappamasta itseäni.
m
Mulla sama juttu. Lapsi vuoroviikoin minulla ja yksinoloviikot oikein korostavat sitä yksinäisyyttä ja mihinkään kuulumattomuutta. Olisipa oikea perhe, elämää ja ääntä ympärillä. Ja rakkautta.
-n-
Sulla on kuitenkin lapset? Ja annat ymmärtää, että ne ei ole "oikea perhe"?
Ei tarvitse ymmärtää väkisellä väärin. Minulla on yksi lapsi, kyllä. Hän on minulle maailman tärkein asia, ja olemme tietenkin tavallaan perhe. Mutta silti kaipaisin hirveästi sellaista perhettä, jossa olisi minulla kumppani ja vielä ihanampaa olisi, että lapsella olisi sisaruksia. Hänkään ei selvästi hirveästi pidä siitä, että olemme vain me kaksi. Ja kun hän on isällään, yksinäisyys suorastaan vyöryy päälleni ja huoneet kaikuvat hiljaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täältä lisää toimintaa
www.tampere.fi/vapaa-aika-ja-harrastukset/liikkeelle-luotsin-kanssa
Luotsi on pääasiassa kuntoilukaveri tai kulttuurikaveri, joka lähtee vapaaehtoisena kanssasi tapahtumiin
Onpas täällä ihania ihmisiä kun laitatte noita linkkejä, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpas täällä ihania ihmisiä kun laitatte noita linkkejä, kiitos.
Ole hyvä. Ilo on minun puolellani. T. linkkien etsijä
Samoja ajatuksia.
Voiko nelikymppinen enää edes haaveilla perheestä ja useasta lapsesta, vai kannattaisiko vain luovuttaa ja lopettaa kaikki?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samoja ajatuksia.
Voiko nelikymppinen enää edes haaveilla perheestä ja useasta lapsesta, vai kannattaisiko vain luovuttaa ja lopettaa kaikki?
Minä kutsun perheeksi minua ja puolisoani sekä meidän lemmikkiä. Lapsia meillä ei ole eikä tule. Nelikymppisen ei välttis kannata edes lapsia itse synnyttää. Adoptonti olisi hyvä ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä sitä kaikki marisee kun on yksin, mutta veikkaanpa vain että eivät myös osallistu kun kutsutaan johonkin koska "ei nyt vaan nappaa", ei ole juuri se super hauska tapahtuma tai se super paras kaveri. On siis epärealistiset odotukset. Ottaa pannuun tollaset marisijat jotka ei sitten itse lähde mukaan harrastusryhmiin ja ennemmin keksii ongelmia elämäänsä. Pitäisi aina jonkun muun luoda ne ympyrät. Luokaa ne itse!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoja ajatuksia.
Voiko nelikymppinen enää edes haaveilla perheestä ja useasta lapsesta, vai kannattaisiko vain luovuttaa ja lopettaa kaikki?
Minä kutsun perheeksi minua ja puolisoani sekä meidän lemmikkiä. Lapsia meillä ei ole eikä tule. Nelikymppisen ei välttis kannata edes lapsia itse synnyttää. Adoptonti olisi hyvä ratkaisu.
Adoptioprosessissa saattaa kestää hyvinkin se 10 vuotta. Viisikymppisenä sitten äidiksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Facebookissa ollut ainakin joskus ystäviä etsivien ryhmiä. Älkää edes yrittäny niiden ihmisten seuraan, joilla jo elämä täyttä ja täynnä vaan etsikää nimenomaan toisia yksinäisiä. Heitä on ihan varmasti joka paikkakunnalla muitakin, kun vain löytyisi väylä kohtaamiseen. Itse olen löytänyt uusia ystäviä seurakunnasta, tavannut puistossa lasten ollessa pieniä ja hengellisistä kesätapahtumista. Uusin tuttavuus löytyi entisen asuinpaikkamme naapurustosta.
Ystävystyminen vaatii hieman rohkeutta ja oma-aloitteisuutta. Itse olen vain reilusti saattanut mukavalle juttelukaverille sanoa, johon muutaman kerran törmännyt sattumalta, että "Oli tosi kiva jutella, lähtisitkö joku kerta lenkille ja voitais jutella lisää." Aina on kannattanut.
Itsekin olen siis kolmen jo ison lapsen yksinelävä äiti, ollut jo vuosia. Kaipaan kyllä puolisoa ja yksi seurustelu on näihin vuosiin mahtunut, mutta se ei lopulta johtanut pysyvään sitoutumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoja ajatuksia.
Voiko nelikymppinen enää edes haaveilla perheestä ja useasta lapsesta, vai kannattaisiko vain luovuttaa ja lopettaa kaikki?
Minä kutsun perheeksi minua ja puolisoani sekä meidän lemmikkiä. Lapsia meillä ei ole eikä tule. Nelikymppisen ei välttis kannata edes lapsia itse synnyttää. Adoptonti olisi hyvä ratkaisu.
Adoptioprosessissa saattaa kestää hyvinkin se 10 vuotta. Viisikymppisenä sitten äidiksi?
Tai isäksi. Adoptiolapsi voi hyvinkin olla jo lähemmäs kymmenenvuotias mennessään adoptioperheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoja ajatuksia.
Voiko nelikymppinen enää edes haaveilla perheestä ja useasta lapsesta, vai kannattaisiko vain luovuttaa ja lopettaa kaikki?
Minä kutsun perheeksi minua ja puolisoani sekä meidän lemmikkiä. Lapsia meillä ei ole eikä tule. Nelikymppisen ei välttis kannata edes lapsia itse synnyttää. Adoptonti olisi hyvä ratkaisu.
Adoptioprosessissa saattaa kestää hyvinkin se 10 vuotta. Viisikymppisenä sitten äidiksi?
Esimerkiksi Ellen Jokikunnas on 48-vuotias ja vasta heille tuli adoptiolapsi, joka on iältään jotain 8-vuotias.
Jos synnyttää päälle nelikymppisenä, niin onhan se äippä sitten viisikymppisenä äiti, ja lapsi siinä kymmenen hujakoilla.
Tuntuu että kaikki vaan ajattelee nykyään itseään, ainakin omassa porukassa, minä minä, tuntuu että kukaan ei oikein halua lähteä minnekään, mielummin tuijottaa jotain tvtä kotona
Olen yrittänyt ehdotella kaikkea! Mutta ei! Kaipa niitä uusia tuttavuuksia löytyy jostain baarista, ainakin hetkeksi!
Itse en edes nuorena saanut baariin seuraa. Siis niin, että minä olisin ollut se joka ehdotti vaan ainoastaan niin päin, että kelpasin seuraksi kun muilla oli menohaluja ja varsinkin jos kenestäkään muusta ei ollut lähtijäksi. Kun itse ehdotin niin se oli katellaan tai ei pysty syystä x.
Minä kaipaan ja kaipasin jo nuorena parisuhdetta ja sellaista aitoa elämänkumppanuutta missä olisi normaalia sosiaalista elämää ihan jo kummankin sukulaisten ym myötä. Olisi sellainen "oma lauma". Lisäksi olisi kiva jos olisi edes yksi ystävä jonka kanssa voisi välillä tehdä jotain yhdessä, mutta mitään seuraneitiä en itselleni kaipaa vaikka tosi moni tuntuu kuvittelevan, että yksinäinen on jotenkin takertuva ja omistuksenhaluinen ja siksi jo lähtökohtaisesti kartettavaa seuraa.
Sinkkuna ja lapsettomana sitä on ylimääräinen niille omille sukulaisillekin ja kyllä mä sen ymmärrän. En voi väittää, että erityisemmin innostaisi lähteä vaikka parin lapsiperheen kanssa jonnekin muumimaailmaan. Joko sitä saisi ahtautua takapenkille turvaistuinten väliin tai sitten ajaa omalla autolla perässä olemaan ulkopuolinen joka ei voi jakaa tuotakaan kokemusta kenenkään kanssa..