Lue keskustelun säännöt.
Olen niin yksinäinen, että haluaisin kuolla
30.11.2024 |
Olen aina yksin. Viikonloput yksin, illat yksin. Ehkä kerran-pari vuoteen käyn missään. On muutamia ystäviä, mutta kaikilla perheet tai eivät muuten vaan käy missään.
Haluaisin oikean perheen, tunteen, että kuulun jonnekin. Tuntuu, että olen täysin turha ihminen.
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama.Välillä lataan Tinderin ja sitten viikon päästä poistan kun se ei ole hyvä seuranhakuun
Seuranhaku on haastavaa mutta suosittelen keksimään mieluista tekemistä. Ihmisiä voi seurata kaikkialla ja jos uskaltaa, kiinnostavia ihmisiä voi lähestyä missä tahansa. Kuten elokuvissakin, kokeilkaa kaikkea hauskaa tehdä yksinkin.
Mä olen aivan loppu jo siihen, että menen ja teen aina kaiken yksin. Jotenkin kaikesta menee mielenkiinto ja maku kun mitään ei ikinä voi kokea eikä jakaa kenenkään kanssa. Lopulta sitä vaan tympiintyy tyystin koko elämään ja kaikki jää vain aikomiseksi koska mikään ei vaan enää kiinnosta riittävästi ja niin, että yksin jaksaisi innostua.
Näinhän se menee. Ei sitä loputtomiin yksin jaksa, kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa kokemuksia. Yksin menee elämä hukkaan. Ja kun olet yksin jossain tapahtumassa ja muut ovat ystävän tai ystävien kanssa, niin oma yksinäinen olo vain kuristaa ja surettaa enemmän.
En kaipaa parisuhdetta ja lapsia en ole koskaan halunnut. Mutta kaipaan edes paria hyvää ystävää joiden kanssa mennä ja kokea tai vaan kahvitella keittiön pöydän ääressä ja rennosti parantaa maailmaa. Minulla on pari kaveria, mutta heille perhe on aina etusijalla. Näemme todella harvoin. Minulta löydettiin muutama viikko sitten eräs sairaus, mutta näille kahdelle kaverilleni en ole halunnut puhua asiasta, koska en jaksa sitä tunnekylmyyttä. Heitä kiinnostaa vain oma elämä ja omat asiat. Siksi olisikin aivan ihanaa kuulua johonkin ystäväporukkaan jossa jaettaisiin ilot ja surut, ja käytäisiin teattereissa ja näyttelyissä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hakeudu vaikka kansalaisopistoon opiskelemaan jotain uutta asiaa. Sieltä voit saada uusia ystäviäkin, jos haluat. Tietysti jokin lemmikki on myös kiva kaveri, jopa ystävä, mutta häntä ei voi ottaa kaikkialle mukaan. Mieti useampia mahdollisuuksia ja niitä kyllä on, eikä aikaakaan kun et ole enää yksin.
Tampereella ev.lut. seurakunnilla on Nuorten aikuisten toimintaa. Googlaa Tampere seurakunta nuoret aikuiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse haluaisin myös kokea kuuluvani johonkin ja että olisin tärkeä. Sitä, että olemassaoloni ei olisi tällaista yksinäistä turhuutta. Itselläni on siten, että baariin kyllä saisin seuraa, mutta tuo ei ole minun juttuni. Mutta jos kaipaan seuraa johonkin muuhun aktiviteettiin, niin sellaista ihmistä/ihmisiä elämässäni ei ole. Parisuhdetta en kaipaa, vaan tasavertaista ystävyyttä.
Varmasti asuinseudullasi on paljon yksinäisiä ihmisiä. Mikä foorumi olisi sellainen, jossa voisi hakea vaikka ulkoiluseuraa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
www.tampere.fi/liikunta/liikuntaseurat
Tarjoavat harrastusmahdollisuuksia kaiken ikäisille.
Vierailija kirjoitti:
Hanki koira tai kissa.
Sinusta voi tulla niiden myötä onnellinen ihminen.
Ne rakastavat ihmisiä syvästi.
Hieno ehdotus jo edellisissä viesteissä:
Mee vaikka johonkin eläinyhdistykseen tai muuhun järjestöön joka inspiroi sinua.
Parhaillaan siellä voi olla me - henki.
Rukoilen että saat ystäviä
Voisitko rukoilla minullekin ystäviä? kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tämä ihmisen elämä kummaa. Minä taas hieman kärsin , että en saa olla yksin. Olen introvertti ja töissä pitää olla ylisosiaalinen ja sitten minulla on iso perhe. En juuri koskaan saa olla yksin ja viihtyisin siten hyvin pitkiä aikoja. Se on minulle hyvin luonnollinen olotila. Ennen perheellistymistä muistan yhden huippu talviloman kun olin koko ajan yksin. En ollut yhtään tylsää tai yksinäistä. Rakastan kyllä perhettäni, mutta jotenkin kuormitun niin paljon kun koko ajan on hälinää. Aina joku juttu ihmisillä on vinossa.
Vierailija kirjoitti:
Oma seura, paras seura. Tiedän olevani hyvässä seurassa.
No jaa, itse en ole tuosta enää niin varma. Liika on vaan liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne, vaikka lapset vuoroviikoin. Eivät poista kumppanin puutteesta johtuvaa yksinäisyyttä, mutta estävät minua tappamasta itseäni.
m
Mulla sama juttu. Lapsi vuoroviikoin minulla ja yksinoloviikot oikein korostavat sitä yksinäisyyttä ja mihinkään kuulumattomuutta. Olisipa oikea perhe, elämää ja ääntä ympärillä. Ja rakkautta.
-n-
Sulla on kuitenkin lapset? Ja annat ymmärtää, että ne ei ole "oikea perhe"?
Minä olin täysin yksin kunnes äkkiä 32-vuotiaana rupesi töissä synkkaamaan yhden miehen kanssa. Sitä ennen oli ollut vain yksi täysin epäonnistunut suhde.
Olemme molemmat äärettömän introverttejä, joten on suoranainen ihme, että edes rupesimme seurustelemaan. Nyt on mennyt yli 30 vuotta yksissä.
Älä siis menetä toivoasi, se "oikea" saattaa putkahtaa kohdallesi vaikka missä. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ap tehnyt jotain asian ratkaisemiseksi? Hakeutunut ihmisten seuraan? Aloittanut uusia harrastuksia? Pitänyt yhteyttä ystäviisi, vaikka näkisitte harvoin?
https://sinkkutapahtumat.fi/tapahtumat
Tuolta löytyy useiden kaupunkien sinkkutapahtumia. Tampereella on esim. joka kuukauden 1. sunnuntai alkaen klo 13 Tampereen kävely. Kokoontuminen pyynikintorilla. Kahvittelu kävelyn jälkeen
Onko yksinäinen AP nainen vai mies?
https://sinkkutapahtumat.fi/tampereen-sinkut
Joko alkaisi löytymään aloittajalle sinkkuseuraa.
Tiedän tunteen. Kaikkea hyvää sinulle kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
On tämä ihmisen elämä kummaa. Minä taas hieman kärsin , että en saa olla yksin. Olen introvertti ja töissä pitää olla ylisosiaalinen ja sitten minulla on iso perhe. En juuri koskaan saa olla yksin ja viihtyisin siten hyvin pitkiä aikoja. Se on minulle hyvin luonnollinen olotila. Ennen perheellistymistä muistan yhden huippu talviloman kun olin koko ajan yksin. En ollut yhtään tylsää tai yksinäistä. Rakastan kyllä perhettäni, mutta jotenkin kuormitun niin paljon kun koko ajan on hälinää. Aina joku juttu ihmisillä on vinossa.
Yksin oleminen on erilaista, jos ei sulla oikeesti ole yhtään ketään. Siinä tulee jo vähän turvatonkin olo. Ja vaikka itsekin olen erakkoluonne, niin kyllä mä sanon että kun yksinäisyys jatkuu vuosikymmeniä, se alkaa jo tällai yksin viihtyvänäkin jossain tuntua.
En mä nyt väitä, että tässä mitään hätää olisi. Pistää vaan miettimään, että kuinka kauhee oikein olen kun ihan hirviömäisilläkin ihmisillä on aina seuraa ja minä vietän ilmeisesti koko elämän yksinäni. Ajatukset alkaa olla tätä tasoa.
Kyllä se on tiedossa. Ei sille silti vaan mitään mahda, että jos ei ole parisuhdetta eikä oikein kavereitakaan, niin kyllä se jossain vaiheessa alkaa tuntua. Vaikka kuinka introvertti olenkin.