Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muuttuuko sunkin "identiteetti" samantien kun sä astut ovesta ulos ja menet ihmisten ilmoille? Pohdintaa palstalaisille sunnuntain ratoksi
31.03.2024 |
Tää on se julkikuva minkä sä olet itse luonut pitääkses oman itses oikeasti turvassa. Tää "identiteetti" on hyvin usein nimenomaan se ego. Sä luot kokoajan itselles "minää" minkä sä haluat toisten näkevän.
Sama ilmiö tapahtuu somessa. Sä otat itsestäs kuviakin miellyttääkses toisia ja puskeaksesi tietynlaista minäkuvaa itsestäs muille mikä on valheellinen.
Sä et ole sellainen oikeasti.
Kun sä menet työhaastatteluun, sama asia tapahtuu, sulle tulee rooli päälle. Sä esiinnyt jonain muuna kuin mitä sä oikeasti olet. Kun sä juttelet tuntemattoman ihmisen kanssa, taas sama tapahtuu.
Se koko ulkomaailma ja tää systeemi on ihan täydellisesti egon vallassa kokonaisuudessaankin. Se on valhetta ja harhaa.
Meillä jokaisella on 3 minää
1. Julkinen minä = työelämä, arki, ulkomaailma. (valhe)
2. Oikea minä = Perhe, lähimmät ihmiset. (osa totuudesta)
3. Salainen minä = puoli mitä kukaan muu ei näe, ehkä ihan harva. (totuus)
Kun sä heräät henkisesti, sä alat purkamaan itsestäsi näitä valheellisia minäkuvia pois. Ne tippuu automaattisesti pois. Sen takia ympärillä oleva maailma alkaa myös oksettamaan, koska se on sitä samaa. Se on valhe.
Kommentit (39)
Ei. Olen koko ajan samanlainen. Siksi koen olevani aika ulkopuolinen, kun muut tuntuvat vetävän jotain roolia. Ei ihan jokainen, mutta enemmistö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vakaan ihmisen ei tarvitse vetää valheellisia rooleja. Jos luonne on terve ja arvot normaalit niin ei tarvitse näytellä.
Itse oli aiemmin joka paikassa aina oikea todellinen itseni, mitä nyt ehkä töissä pomon edessä kiroili vähemmän kuin kotona tms. mutta muutoin olin joka paikassa ja tilanteessa oma itseni. Kunnes masennuin ja aloin kokemaan, että kukaan ei halua oikeasti viettää aikaa kanssani. Nykyään joudun siis esittämään edes jota kuinkin onnellista tai muuten olisin koko ajan naama norsun vi....lla joka paikassa, kun oma mieli ui oikeasti todella syvissä vesissä enkä halua muille sitä näyttää. Koen, että olen jotenkin menettänyt tai kadottanut persoonani tämän masennuksen vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku on katsonut Everyday spy:n horinoita.
Vierailija kirjoitti:
Itse oli aiemmin joka paikassa aina oikea todellinen itseni, mitä nyt ehkä töissä pomon edessä kiroili vähemmän kuin kotona tms. mutta muutoin olin joka paikassa ja tilanteessa oma itseni. Kunnes masennuin ja aloin kokemaan, että kukaan ei halua oikeasti viettää aikaa kanssani. Nykyään joudun siis esittämään edes jota kuinkin onnellista tai muuten olisin koko ajan naama norsun vi....lla joka paikassa, kun oma mieli ui oikeasti todella syvissä vesissä enkä halua muille sitä näyttää. Koen, että olen jotenkin menettänyt tai kadottanut persoonani tämän masennuksen vuoksi.
Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, hyvässä ja huonossa. Älä odota itseltäsi koko ajan jotain ihmeellistä. Ole vain. Ja opit vähitellen rakastamaan ja arvostamaan itseäsi. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vakaan ihmisen ei tarvitse vetää valheellisia rooleja. Jos luonne on terve ja arvot normaalit niin ei tarvitse näytellä.
Epävakaa pakenee fantasiamaailmaansa ja kuplaansa jossa hänen itsensä kehittämä vaihtoehtoinen totuus ja moraalikäsitys on vallitseva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En viitsinyt lukea kuin alun. Ap vaikuttaa vähä-älyoseltä.
Ei muutu.
En vedä roolia, mutta kaikkea en paljasta itsestäni. Kukaan ei ole sen luottamuksen arvoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorempana tuli "esitettyä", mutta nyt vanhempana olen vain oma itseni. Tottakai sitä on vähän erilainen eri ihmisten kanssa. En tietenkään heitä samanlaista läppää vanhempieni kanssa kun kavereideni.
Vierailija kirjoitti:
Vakaan ihmisen ei tarvitse vetää valheellisia rooleja. Jos luonne on terve ja arvot normaalit niin ei tarvitse näytellä.
Ihmisen roolit eivät ole valheellisia, ne ovat osa häntä. Työssä esillä on työminä, jonka ominaisuudet taas jäävät kotona taka-alalle, koska niitä ei kotona tarvita. Esim. asiakaspalvelutyössä ei kannata pehmeimpiä puoliaan altistaa asiakkaiden antamalle kritiikille, vaan pitää esillä persoonansa vahvemmat piirteet. Kaikki ne ovat kuitenkin osa samaa ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Post-postmodernissa maailmassa minuuskin on jakautunut moneen osaan.
Vaikea kysymys. Työelämä hankalien asiakkaiden kanssa opetti kyllä itsehillintää ja olen vähän ylpeäkin siitä, että en antanut kiukkuajien juurikaan vaikuttaa omaan olooni.
En tiedä onko tuo sitä perua, että käyttäydyn aina hyvin kaikissa tilanteissa ja järkytyn kuitenkin vähän, jos joskus harvoin joku purkaa minuun omaa turhautumistaan.
Kotona tietysti tulee joskus erimielisyyttä, mutta varmistin juuri puolisolta, että hänen mielestään olen kotonakin vähintään siedettävä otus.
Siksi ihmiset on varmaan niin väsyneitä. Roolin esittäminen on pidemmän päälle uuvuttavaa, mielikuvien luominen, egon pönkittäminen. Varmaan jossain viidakkoheimossa ollaan koko ajan enemmän aidosti mitä ollaan.
Sä sä sä sä sä sä sä sä sä sä sä.
Vierailija kirjoitti:
Post-postmodernissa maailmassa minuuskin on jakautunut moneen osaan.
Eheää minuutta ei joillekin ole edes kehittynyt. Siksi nykypäivän uhritutumiseen perustuva postmodernismi on heille tapa selviytyä.
Mä oon vähitellen pelkistänyt elämäni sellaiseksi, että mun ei tarvitse hyppiä nahoista toiseen. Työpaikkaa myöten.
Ja voi veljet, että se on vapauttavaa. Voin sanoa, että todellinen henkinen kasvu ja vapautuminen alkaa siitä, kun energia ei ole enää kiinni roolivaihteluissa ja -peleissä.
Alue: Aihe vapaa
jep