Ketä sitä perustuloa oikein kannattaa, tuilla elävät?
Kommentit (137)
Ne fiksut ihmiset jotka osaavat kirjoittaa suomenkieltä.
Se tulee jollain aikavälillä kuitenkin, turha pyristellä vastaan. Meidän elämämme on muuttunut niin paljon, samoin työelämä, verotus pitää muuttaa kokonaan jne. kun entistä enemmän koneet, robotit, tietokoneet, tekoäly, tekee töistä ja rahasta, sitä rahaa pitää alkaa jakamaan eri tavalla. Siihen aina on pyritty, että ihmistyö vähenisi mahdollisimman pieneksi, mutta ei silti voi olla niin, että ne jotka sen takia jää ilman palkkatyötä, jäisivät täysin ilman elantoa.
Vierailija kirjoitti:
Jos perustuloa alettaisiin maksamaan, ovella olisi samantien erinäisten 'erityistukien' ruinaajia. On 30v. kotoutusta, 500v. kotoutusta, syrjäytymistä, huumevelkoja ja baariin heti maksupäivänä uponnutta perustuloa. Todennäköisesti byrokratia ja rahameno ei muuttuisi nykyisestä miksikään.
Juuri tämän takia pitäisi olla riittävän suuri perustulo, jotta se korvaisi KAIKKI muut tuet, sillä olisi pärjättävä, jos et pärjää, ei voi mitään, otat vaikka lainaa kuten opiskelijat ja yrittäjät, sillä hekin joutuvat pärjäämään.
T aikuisen tulee kantaa edes jonkin verran vastuuta, ei kaikki voi leikkiä koko ikäänsä jotain 8 vuotiasta
Vierailija kirjoitti:
Juuri niin, pääsääntöisesti vihervassarit joiden ideologia on se että yhteiskunnan ylläpitoon ei tarvitse yksilön osallistua, vaan kaikki hyvä itselle tipahtaa taivaasta syliin.
Itse olen vahvasti sitä mieltä että tuollainen lisäisi merkittävästi passiivisuutta edes yrittää työllistyä. Olisi järjen köyhyyttä ja täysin edesvastuutonta edes kokeilla tuota.
Meillä on työvoimapula jopa matalapalkka-aloilla johon ei koulutusta tarvita, työ opetetaan firmoissa, meille tuodaan kehitysmaista ihmisiä tekemään töitä kun suomalaiset ker...ma pers...t lojuu sohvalla ja yhteiskunta maksaa. Nämä yhteiskunnan vapaamatkustajat ovat mielestäni yksi syy (monen muun syyn joukossa toki) pitkään jatkuneeseen erittäin heikkoon taloustilanteeseen.
Aina oppii uutta, kuten että Kansallinen Kokoomus on täynnä vihervasaareita. Kokoomuksessa moni haluaa yleistukea koska se on vastikkeellsita ja vaatii aktiivista työn hakemista ja työllistämispalveluihin osallistumista toisin kuin perustulo ja negatiivinen tulovero jotka Kokoomuksen edustajien mukaan laiskistaa ja passivoittavat ihmisiä kun toimeen pystyy tulemaan ja pysymään elossa ilman että tarvitsee tehdä sen eteen palkkatöitä.
Tuilla eläville sillä ei ole niin suurta merkitystä, koska saman summan saisi, siinä olisi vain vähän vähemmän vaivaa. Työttömänä kuitenkin pitäisi asioida työkkärin kanssa, ei kuitenkaan enää saadakseen työttömyysetuutta, vaan saadakseen apua työn etsimiseen.
Enemmän se merkitsisi niille jotka haluavat kokeilla yrittäjyyttä, opiskelijoille, niille jotka haluaa hoitaa lapsiaan itse, niille joilla työt on määräaikaisia ja silpputyötä.
Vierailija kirjoitti:
Mun palkka on nyt palkkatuessa että saan 1500 e/kk. Työttömänä oli jotain 1200 e/kk. Miten pärjäisin jos olis perustulo 500 e?
Niinpä. On itsessään selvä että perustulo ei tule korvaamaan kaikkia mutta tukiluukkuja vaikka se olisi tonnin kuussa. Siksi byrokratiakaan ei sen myötä vähene, vaan päinvastoin kasvaa kun tulee yksi tukiluukku lisää ja samankaltaiset takaisinperinnät koko kansaa koskien kuin nyt opintolainoissa tulorajojen ylittyessä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on Kela Gold ja en tarvitse enempää rahaa...
jotkut pärjää suomen tosi pienellä sosiaalituilla hintatasoon verrattuna.kerrostalo luukussa kivaa pikku tukiaisilla.? .getto elämä riittää joillekin reppanoille.
Vierailija kirjoitti:
Juuri niin, pääsääntöisesti vihervassarit joiden ideologia on se että yhteiskunnan ylläpitoon ei tarvitse yksilön osallistua, vaan kaikki hyvä itselle tipahtaa taivaasta syliin.
Itse olen vahvasti sitä mieltä että tuollainen lisäisi merkittävästi passiivisuutta edes yrittää työllistyä. Olisi järjen köyhyyttä ja täysin edesvastuutonta edes kokeilla tuota.
Meillä on työvoimapula jopa matalapalkka-aloilla johon ei koulutusta tarvita, työ opetetaan firmoissa, meille tuodaan kehitysmaista ihmisiä tekemään töitä kun suomalaiset ker...ma pers...t lojuu sohvalla ja yhteiskunta maksaa. Nämä yhteiskunnan vapaamatkustajat ovat mielestäni yksi syy (monen muun syyn joukossa toki) pitkään jatkuneeseen erittäin heikkoon taloustilanteeseen.
Matalapalkaisena juurikin kannatan perustuloa. Ei puenene tulot kun saa vain määräaikaista.
Jos töitä ei ole kaikille ihmisille niin se tarkoittaa että ei ole tarvetta myöskään kaikille niille ihmisille ja silloin syntyy ylimääräisiä ihmisiä koska ihmisiä on liikaa nähden tarvittavaan työvoimaan. Perustuloa ei tarvittaisi jos ylimääräisiä ihmisiä voitaisiin laillisesti vähentää silloin kun heille ei ole tarvetta ja käyttöä.
On nähty jo mitä nykyinen rahasysteemi ja sossu tekee. Pienituloiselle perustulo ilman ehtoja voisi auttaa edes hammaslääkäriin tai riittävän ravinnon, kodin. Ei nääntyisi. Se sairas tai rajoitteinen jää usein ilman, jos muilla kyynärpäätaktiikka ja miesmäinen kilpailu. Ei elämä ole mikään jääkiekko-ottelu kaikille tai pitäisi olla. On naisia ja lapsia, nuoria, vanhuksia. Lisäksi sellainen tulo voi toimia myös apuna vaikka yrittäjyyteen, sitäkö pelkäät sitten.
Vierailija kirjoitti:
Minä kannatan. Uskon, että tukijärjestelmä passivoittaa tiettyä kansanosaa liikaa. Siitä saa tunteen, että aina joku ottaa kopin ja auttaa, kun rahat on tuhlattu eikä itse tarvitse ottaa vastuuta yhtään omasta rahankäytöstä. Perustulo lähtee siitä lähtökohdasta käsin, että kansalainen on itse vastuussa rahojensa käytöstä kokonaan. VOit tuhlata kaiken aina turhuuteen, tai sitten alkaa säästämään ja vaurastumaan. (jopa tälle valtiolle olisi parempi, jos ihmiset innostetaan sijoittamaan ja myös köyhät, koska silloin, kun ymmärtää korolle korkoa ilmiön, niin pääsee vaurastumaan). Vaurastuminen olisi oma valinta ja kun koko ajan olisi tiedossa, että vaikka ei tekisi tässä kuussa mitään, niiin silti saa sen perustulon eikä tarvitse selitellä kellekään, että mihin rahat meni.
Tämä myös vapauttaisi sosiaalitoimen väkeä lastensuojelutyöhön toimeentulotukiasiakkaiden kauppalaskujen tutkimisesta
Ei tarvitse mitään tulokattoja, kaikille täysi-ikäisille sama perustulo tuloista huolimatta. Verotus vie kuitenkin suurituloiselta isomman prosentin. Työkyvyttömät ja täysin työtä vieroksuvat eläisivät sillä perustulollaan, muut voisivat sitten tienata sen päälle ihan kuinka paljon vaan onnistuvat saamaan. Aivan varmasti löytyy sitten työntekijöitä nykyistä paremmin lyhyisiinkin pätkätöihin, kun tietää, että siitä saa aina jotain lisää sen perustulon päälle, eikä kenenkään tarvitse laskeskella, että jos nyt teen tämän parin päivän pätkän, niin milloin sitten saankaan seuraavan kerran rahaa tarpeeksi elämiseen. Ei tarvitse täytellä erilaisia tukihakemuksia ja raportoida työssä käymistä ja työnhakua.
Vierailija kirjoitti:
Kannatan tietenkin perustuloa. Se säästäisi valtavasti rahaa yhteiskunnan byrokratian pyörittämisestä. Se helpottaisi myös esim. yrittäjien, ammatinharjoittajien ja pätkätyöläisten arkea. On ihan absurdia, että jokainen vastoinkäyminen sysää ihmisen tilaan, jossa ensimmäisenä joudut alkaa selvitellä laskuihin maksuaikaa ja sitten aloittaa viikkoja kestävän limbon että mikä tuki nyt kuuluu sairastuneelle yrittäjälle ja koska sen ehkä saisi.
Se on juuri näin. Ja lopputuloksena (ainakin toivottavasti) henkilö saa sen saman rahan, mikä perustulonakin jaettaisiin. Jostain syystä tällä hetkellä halutaan käyttää yhteiskunnassa valtavat määrät rahaa, aikaa ja vaivaa sen arpomiseen, minkä nimistä rahaa henkilölle maksetaan (se on jostain syystä tärkeää) ja että sitä maksetaan täsmälleen oikea määrä.
Perustulo olisi paljon parempi kuin nykyinen systeemi. Se ei vaatisi turhaa byrokratiaa (kuinka paljon menee turhaan rahaa työkkärin ja kelan tätien palkkoihin?!), kannustaisi työntekoon (palkka ei vähentäisi perustuloa, jolloin pienetkin pätkätyöt olisi aina kannattavaa ottaa vastaan, toisin kuin nykyisin), ja olisi ennen kaikkea inhimillinen, kun työttömien kyykytys loppuisi.
Vierailija kirjoitti:
Juuri niin, pääsääntöisesti vihervassarit joiden ideologia on se että yhteiskunnan ylläpitoon ei tarvitse yksilön osallistua, vaan kaikki hyvä itselle tipahtaa taivaasta syliin.
Itse olen vahvasti sitä mieltä että tuollainen lisäisi merkittävästi passiivisuutta edes yrittää työllistyä. Olisi järjen köyhyyttä ja täysin edesvastuutonta edes kokeilla tuota.
Meillä on työvoimapula jopa matalapalkka-aloilla johon ei koulutusta tarvita, työ opetetaan firmoissa, meille tuodaan kehitysmaista ihmisiä tekemään töitä kun suomalaiset ker...ma pers...t lojuu sohvalla ja yhteiskunta maksaa. Nämä yhteiskunnan vapaamatkustajat ovat mielestäni yksi syy (monen muun syyn joukossa toki) pitkään jatkuneeseen erittäin heikkoon taloustilanteeseen.
Ei ole olemassa vihervassareita!
Itse kannatan sitä siitä syystä että se poistaa leiman työttömiltä ja työkyvyttömiltä. Ei enää kerjäämistä. Kun ei ole pelkoa että tuet menee syystä tai toisesta, voi rohkeammin yrittää keksiä kuinka päästä pohjalta ylös. Itse olisin oikeutettu te-tukeen, tt-tukeen ja asumistukeen. Näistä ainoastaan asumistukea olen saanut. Muiden suhteen te-toimisto ja Kela tekee kaikkensa viivytelläkseen. Juu ja olen hädässä joutunut käyttämään jo lastenkin rahat.
Tuo nyt aivan tyhmä ajatuskin. On sitä joskus kokeiltu monissa paikoissa, mutta ei siitä ole miksikään ratkaisuksi. Ensinnäkin rahaa ei olisi sellaista maksaa. Edes unelmoivat vihreät eivät ehdota perustuloksi kuin jotainn 500 euroa kuussa. Miten sillä eläisi nykyisiin tukiin tottuneet? Tietysti aikamiespojat ja tytöt voisivat asua vanhempiensa hoivissa ikuisesti ja käyttää tuon rahan bilettämiseen.
Eihän perustulon aikana olisi mitään sossuja ja keloja? Kai se nyt kaikille selvää olisi. Eikä perustuloa voisi varallisuusrajoihin laittaa, sillä se vain passivoittaisi jälleen ihmisiä. Sama loukku, että tuilla saa melkein saman kuin isolla työmäärällä. Ei hyvä. Että perustulo toimisi se pitää maksaa kaikille, eikä sen lisäksi olisi muuta järjestelmää. Ei asumistukia, eikä mitään muutakaan.
Itse olisin tämän kannalla. Silloin jokaisen olisi todella otettava vastuu itsestään ja rahastaan. Tosin perustulon täytyisi olla aika iso. Mikään 500€ ei riittäisi ainoana järjestelmänä mihinkään.
No siihen on ihan pakko kohtapuolin siirtyä. Onhan se nyt paljon järjellisempää siirtää jokaisen tilille tietty summa joka kuu kuin pyörittää byrokraattista työkkäriä ja jotain ihmeellistä tukiverkkoa, annetaan tukea mutta verotetaan silti, paperit siirtyy ja raha siirtyy mutkien kautta sinne ja tänne ja minne, ja niin edelleen. AI ja robotointi vie ison osan töitä lähivuosina. Ei tarvi uskoa mutta niin tulee tapahtumaan.
Yrittäjänä kannatan perustuloa ja vaikka en kuulu vihreiden äänestäjiin, niin heidän pitäisi mielestäni olla vetovastuussa siitä. Missään nimessä se ei ole kokoomuksen heiniä, vaan koko homma menee ihan metsään, jos kokoomus alkaa sitä väsätä. Sama koskee tämän hallituskauden perusteella persuja. Keskusta-vasemmisto osannee tämmöiset asiat paremmin. Pienyrittäjiä mukaan suunnitteluun, esim. Myryn kautta. Suomen Yrittäjät ry. ei ymmärrä mitään oikeasta yrittämisestä, joten pysykööt poissa. Samoin EK kauas siitä.
Just tällanen selkeä katto pitäisi olla, nythän sitä voi käydä rajattomasti kinuumassa luukulta lisää ja lisää ja lisää ja lisää jos on vain tarpeeksi härski pummaaja.
Tässäkin säästäisi jo 4500e kun tälle työttömälle antaisi tonnin perustulon, eikä 5500e/kk, ja näitä tapuksia on paljon, että laskekaapa säästöt siitä:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e8620778-97f7-4a61-94f0-aae2ddc5776c