Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sukupolvi, joka vei omat lapsensa mummolaan, mutta ei itse hoida lapsenlapsiaan
27.10.2024 |
Alapeukkujen armeijaa odotellessa, mutta tämä on todellisuutta monilla ikätovereillani, myös meidän perheessä:
Kun minä ja mieheni olimme lapsia, niin vanhemmat hyödynsivät isovanhempia surutta lastenhoitoapuna. Meillä kummallakin oli isovanhempien luo matkaa, mutta vanhemmat eivät antaneet sen häiritä. Mies mm. vietiin pariksi viikoksi kesällä mummolaan, kun hän oli vasta 2 v. 2 v ei nähnyt äitiään 2 viikkoon. Minun vanhempani matkustivat muutaman tunnin ajomatkan päähän mummolaan 3 viikon välein viikonlopuiksi. Isovanhemmat katsoivat meidän lasten perään, jotta vanhemmat saivat levätä, käydä rauhassa ulkoilemassa, lukea jne. Vanhempien annettiin levätä rauhassa, eikä heidän odotettu paljon seurustelevan isovanhempien kanssa. Kyllä, meillä minulla ja miehellä on ollut hyvät ja läheiset välit isovanhempiemme kanssa, koska olimme paljon tekemisissä isovanhempiemme kanssa ja he osallistuivat hoitoomme. Isovanhemmilla oli meidän lisäksemme useita lapsenlapsia eli emme olleet ainoat lapsenlapset.
Kun olemme itse saaneet perheenlisäystä, ei vanhempiamme ole kiinnostanut ottaa samanlaista koppia kahdesta lapsenlapsesta. Toiset isovanhemmat asuvat lähellä, eivätkä silti ole apuna. Kaikki on arjessa hoidettava itse. Kukaan ei hae sairastunutta lasta päiväkodista tai tule avuksi, jos on vaikea tilanne esimerkiksi töiden ja sairaan lapsen hoidon suhteen. Toukokuussa pääsimme kerran päivällä miehen kanssa kaksistaan lounaalle, kun isovanhemmat katsoivat viikonloppuna muutaman tunnin lasten perään. Emme ole koskaan olleet yhdessä yötä pois lasten luota. Toiset isovanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä ja heitä nähdään muutamia kertoja vuodessa. Yhteistä kaikille isovanhemmille on se, että eivät halua ottaa vastuuta lastenlasten kanssa olemisesta. Tulevat meille kyllä kestittäviksi tai laittavat heillä käydessä ruoat, mutta eivät halua pidempää aikaa katsoa lastenlasten perään. Odottavat myös, että me seurustelemme isovanhempien kanssa. Isovanhempien kanssa näkeminen ei siis tuo meille vanhemmille samanlaista lepoa kuin omille vanhemmillemme toi. Tavaraa isovanhemmat saattavat kyllä ostaa kysymättä, mikä tuo meille ylimääräistä työtä.
Vanhemmillamme ei ole mikään kohtuuton tilanne: ovat alle 70 v eläkeläisiä, jotka jaksoivat tehdä täyden työuran ja jaksavat virkeästi harrastaa nyt eläkepäivinä. Silti kiinnostusta lastenlasten kanssa olemiselle ei ole. Nämä meidän lapset ovat ainoat lapsenlapset, eikä enempää ole isovanhemmille tulossa. Ei siis ole kyse siitä, että aika pitäisi jakaa 10 lapsenlapsen kesken. Mekään emme kaipaa mieheni kanssa mitään biletyslomia, vaan ihan sitä, että välillä saisi yhdessä hengähtää kodin ulkopuolella. Mennä vaikka elokuviin (emme ole lasten syntymän jälkeen käyneet elokuvateatterissa), syömään rauhassa ravintolaan tai lähteä kahdestaan päivävaellukselle vaikeaan maastoon, jossa lasten on hankala kulkea. Tai ihan vaan se, jos haluaisi joskus viettää päivän sohvalla maaten nousematta kertaakaan kenenkään tarpeiden takia.
Koen jonkinlaista katkeruutta siitä, että vanhempieni ikäpolvi hyödynsi surutta isovanhempia lastenhoidossa, mutta eivät itse suostu ottamaan samanlaista vastuuta nyt mummo/vaari-iässä. Tämä samainen sukupolvi on kuitenkin kovin huolissaan siitä, kuka maksaa heidän eläkkeensä ja terveydenhuoltonsa. Aika moni kavereistani tuskailee sen kanssa, kun ikääntyvät vanhemmat odottavat lastensa hoitavan heidän asiansa. Itsellä täytyy myöntää, että intoa vanhempien auttamiseen ei juuri ole, kun on jääty lasten kanssa ilman tukea.
Kommentit (650)
Vierailija kirjoitti:
Ja miten paljon on vapaata niillä, joiden lapset eron jälkeen vuoroviikkosysteemissä.
Paljon ja sen takia erojakin on paljon. Sääli toki lapsia. Moni ero olisi vältettävissä, jos perheillä olisi paremmat tukiverkot. Vaan ei ole, koska isoäitisukupolven asenne on, ettei pullamössöjä tarvitse aittaa, kun "vanhemmuus ei ole ikinä ollut niin helppoa kuin nyt" (viis siitä, että tutkimukset osoittavat juuri nykyajan vanhemmuuden olevan kohtuutonta vaatimuksineen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllähän tuo sukupolvien välinen epätasa-arvo on räikeä. Näkyy myös eläkkeissä. Sota-ajan sukupolvi oli tiukilla mutta teki osansa. Seuraava napsi edut itselleen. Nyt taas ollaan tiukilla ja tähän vaikuttaa tuo edellisen sukupolven itsekkyys. Ja yksilöissä on toki eroja, mutta keski-määrin se menee aikalailla näin.
Tämä teidän jankkays on kaikilta osin täyttä puppua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on tehnyt pitkän työuran, kasvattanut omat lapsensa, niin kyllä mielestäni saa viimeinkin alkaa elää sitä kuuluisaa omaa aikaa, jota nuoret jaksavat täällä peräänkuuluttaa. Ihmettelen tätä, että jotkut nuoret kehtaavat solvata sitä että vanhemmilla on omat touhunsa. Minusta on aivan upeaa, jos jaksamista riittää vielä matkustella ja harrastaa ystävien/puolison kanssavaikka ikää on jo mittarissa. Eiköhän hoideta omat velvollisuutemme kaikki kuten menneetkin sukupolvet on tehneet, ja vieläpä paljon hankalimmissa olosuhteissa (ei juoksevaa vettä, ei autoja kaikilla perheenjäsenillä, ulkohuussit jne.).
Tässä oli kyse isovanhemmista, jotka hoidattivat omat lapsensa omilla vanhemmillaan ja jäivät nuorena eläkkeelle.
Minkähän ikäisistä isovanhemmista nyt puhutaankaan? Nuorena eläkkeelle? Millon se on viimeksi ollut mahdollista? Ja millä vuosikymmenellä nämä isovanhemmilla hoidatetut ovat syntyneet?
"Täytyy sanoa, että itsellä oli kyllä hyvin pitkälti lapsuudesta se malli, että isovanhemmat hoitaa myös. Olin paljon mummolla, kun vanhempani sinne vei hoitoon. Kun tulin äidiksi, niin omaa äitiäni ei vois vähempää kiinnostaa. Eli ei tosiaan ole sellainen ihana mummo mikä minulla oli."
Äitisi ei ole oppinut kantamaan hoivavastuuta. Muistaakohan edes, miten lapsia hoidetaan. Sinut vietiin kai jo vauvana hoitoon ja olit pitkiä päiviä hoidossa ja kouluikäisenä tunteja yksin kotona koulun jälkeen, joskus iltojakin ja öitäkin.
Siis näiden valittajien isovanhemmat ostivat vaatteet ym. näille jotka nyt eivät jaksa omia lapsiaan ja asuivat koululukukaudetkin mummuillaan. Sehän on silloin sukuvika jos ei suksi luista. Valittajat ovat tulleet omiin vanhempiinsa, jonkun muun pitäisi, emmää jaksa. Sitähän se tarkoittaa; eivät hoitaneet omia lapsiaan.
Lemmikkien suhteen valistetaan, muista, eläin voi elää jopa 20 vuotta. Jaksatko.
Lapsi tarvitsee tiivistä läsnäoloa 7 vuotta. Senjälkeen saa parihetkiä kun lapsi on kaverilla leikkimässä tai jossain kerhossa, koulussa.
Enemmän pitäisi tätäkin korostaa, käytä ehkäisyä, ole vela, jos ei nappaa lapsen huonotkin puolet, se sitovuus. Ei kun rakkauslapsia ja vauvakutsuja ja mahakuvia autuaana, sit itku, miksei kukaan muu hoida,miks mun pitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa niin tutulta.
Olen syntynyt -86 ja omat vanhemmat dumppasivat minut ja pikkuveljeni isovanhemmille ihan joka käänteessä. Suurin osa lapsuuden viikonlopuista meni jommassa kummassa mummolassa ja kesällä meitä neppailtiin vuoro viikoin isovanhemmilta toiselle. En edes tiedä mihin vanhempani tarvitsivat niin paljon hoitoapua, koska molemmat tekivät ma-pe työviikkoa ja päivätöitä, eli millään vuorotöillä sun muilla ei selity.
Itselläni ei ole lapsia, mutta veljellä kaksi ja meidän vanhemmat eivät ikinä auta heidän kanssaan. Lapset ovat lähinnä näyttelyesineitä, jotka täytyy viedä vanhempien luokse muutaman kerran vuodessa kuvattavaksi ja se siitä. Jos vähäkin jotain lapsenhoitoapua tarvitsisivat, alkaa "me on osamme tehty" marmatus.
No, onneksi lapsilla on täti joka saa järjestettyä aikaa turvaverkostona toimimiselle.
Vierailija kirjoitti:
"Täytyy sanoa, että itsellä oli kyllä hyvin pitkälti lapsuudesta se malli, että isovanhemmat hoitaa myös. Olin paljon mummolla, kun vanhempani sinne vei hoitoon. Kun tulin äidiksi, niin omaa äitiäni ei vois vähempää kiinnostaa. Eli ei tosiaan ole sellainen ihana mummo mikä minulla oli."
Äitisi ei ole oppinut kantamaan hoivavastuuta. Muistaakohan edes, miten lapsia hoidetaan. Sinut vietiin kai jo vauvana hoitoon ja olit pitkiä päiviä hoidossa ja kouluikäisenä tunteja yksin kotona koulun jälkeen, joskus iltojakin ja öitäkin.
Unohditko, että lapsella on isä. Oppiko isä kantamaan hoitovastuuta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miten paljon on vapaata niillä, joiden lapset eron jälkeen vuoroviikkosysteemissä.
Paljon ja sen takia erojakin on paljon. Sääli toki lapsia. Moni ero olisi vältettävissä, jos perheillä olisi paremmat tukiverkot. Vaan ei ole, koska isoäitisukupolven asenne on, ettei pullamössöjä tarvitse aittaa, kun "vanhemmuus ei ole ikinä ollut niin helppoa kuin nyt" (viis siitä, että tutkimukset osoittavat juuri nykyajan vanhemmuuden olevan kohtuutonta vaatimuksineen).
Äitin syy kun en jaksanut lapsiani ja avioliittoa ja ruoho oli aidan takana vihreämpää ja seksi parempaa. Mitäpä vastuuta itsestään, liitostaan, lapsista pitäisi aikuisilla olla?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa niin tutulta.
Olen syntynyt -86 ja omat vanhemmat dumppasivat minut ja pikkuveljeni isovanhemmille ihan joka käänteessä. Suurin osa lapsuuden viikonlopuista meni jommassa kummassa mummolassa ja kesällä meitä neppailtiin vuoro viikoin isovanhemmilta toiselle. En edes tiedä mihin vanhempani tarvitsivat niin paljon hoitoapua, koska molemmat tekivät ma-pe työviikkoa ja päivätöitä, eli millään vuorotöillä sun muilla ei selity.
Itselläni ei ole lapsia, mutta veljellä kaksi ja meidän vanhemmat eivät ikinä auta heidän kanssaan. Lapset ovat lähinnä näyttelyesineitä, jotka täytyy viedä vanhempien luokse muutaman kerran vuodessa kuvattavaksi ja se siitä. Jos vähäkin jotain lapsenhoitoapua tarvitsisivat, alkaa "me on osamme tehty" marmatus.
No, onneksi lapsilla on täti joka saa järjestettyä aikaa turvaverkostona toimimiselle.
Saako täti palkkaa lastenhoidosta, vai käyttääkö lasten vanhemmat tätiä härskisti hyväksi? Niin pitkään kuin vaan mahdollista?
Minä ole sellainen täti, jota käytti sisarukset hyväkseen ilmaisena lastenhoitajana useat viikonloput. Lopetin sen palvelun kuin seinään vuosien kuluttua. Sitten ihmettelevät ja suuttuvat kun en olekaan enää se kiltti ja ilmainen hoitajatäti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoo mummo joka ei aikanaan omia lapsiaan viitsinyt hoitaa vaan dumppasi ne mummolaan.
Aloituksen suurinpia helmiä oli "hae sairastunutta lasta päiväkodista". Minkälainen äiti tai isä ei huolestuisi ja kiirehtisi ihan itse ja omasta halustaan hakemaan sairastunutta lastaan? Kun siihen työnantajan puolelta on palkallinen mahdollisuus. Kuinka lähelle päiväkotia isovanhempien pitäisi muuttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Usein tällainen yksinjäämisen trauma koteloituu arvottomuuden tunteeksi, jota alitajuisesti laitetaan eteenpäin ajatuksella, että ei muakaan kukaan kuunnellut ja auttanut, miksi siis minun pitäisi auttaa (=miksi te olette arvokkaita, minä arvoton)."
Moni isovanhempi korostaa, ettei koskaan oma vanhempansa tullut apuun, mummola oli kaukanakin miten sieltä olisikaan tullut.
Mutta samaan hengenvetoon unohdetaan, kun veivät omat lapset kesä- ja hiihtolomalla mummolaan muutamaksi viikoksi. Ehkä se miellettiin niin lomaksi, ettei tultu edes ajatelleeksi, että kyllähän se mummo niiden perään joutui katsomaan, ruokkimaan ja vahtimaan. Ja nyt sitten korostetaan, etteivät itse saaneet mitään apua. Mielestäni se on paljon työllistävämpää hoitamista, kuin se jos mummo/faari itse tulee pariksi tunniksi lapsenlapsen kotiin lapsen perään katsomaan äidin käydessä lääkärissä, ja lopun ajan on vieraana ja kestittävänä niin kauan kuin viihtyy.
Vierailija kirjoitti:
Sanoo mummo joka ei aikanaan omia lapsiaan viitsinyt hoitaa vaan dumppasi ne mummolaan.
Tämä siis tuolle, joka peräänkuulutti kuulutti vastuuta itsestä, avioliitosta ja lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloituksen suurinpia helmiä oli "hae sairastunutta lasta päiväkodista". Minkälainen äiti tai isä ei huolestuisi ja kiirehtisi ihan itse ja omasta halustaan hakemaan sairastunutta lastaan? Kun siihen työnantajan puolelta on palkallinen mahdollisuus. Kuinka lähelle päiväkotia isovanhempien pitäisi muuttaa?
Esim. kirurgi ja lentokapteeni?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa niin tutulta.
Olen syntynyt -86 ja omat vanhemmat dumppasivat minut ja pikkuveljeni isovanhemmille ihan joka käänteessä. Suurin osa lapsuuden viikonlopuista meni jommassa kummassa mummolassa ja kesällä meitä neppailtiin vuoro viikoin isovanhemmilta toiselle. En edes tiedä mihin vanhempani tarvitsivat niin paljon hoitoapua, koska molemmat tekivät ma-pe työviikkoa ja päivätöitä, eli millään vuorotöillä sun muilla ei selity.
Itselläni ei ole lapsia, mutta veljellä kaksi ja meidän vanhemmat eivät ikinä auta heidän kanssaan. Lapset ovat lähinnä näyttelyesineitä, jotka täytyy viedä vanhempien luokse muutaman kerran vuodessa kuvattavaksi ja se siitä. Jos vähäkin jotain lapsenhoitoapua tarvitsisivat, alkaa "me on osamme tehty" marmatus.
No, onneksi lapsilla on täti jok
a saa järjestettyä aikaa turvaverkostona toimimiselle.
Mikä ongelma veljelläsi ja vaimollaan on jos kaksi lasta on ylivoimainen rasite? Miksi he ovat päätyneet lapset hankkimaan kuitenkin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksen suurinpia helmiä oli "hae sairastunutta lasta päiväkodista". Minkälainen äiti tai isä ei huolestuisi ja kiirehtisi ihan itse ja omasta halustaan hakemaan sairastunutta lastaan? Kun siihen työnantajan puolelta on palkallinen mahdollisuus. Kuinka lähelle päiväkotia isovanhempien pitäisi muuttaa?
Esim. kirurgi ja lentokapteeni?
Eikös heidänkin lapsillaan ole toinenkin vanhempi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa niin tutulta.
Olen syntynyt -86 ja omat vanhemmat dumppasivat minut ja pikkuveljeni isovanhemmille ihan joka käänteessä. Suurin osa lapsuuden viikonlopuista meni jommassa kummassa mummolassa ja kesällä meitä neppailtiin vuoro viikoin isovanhemmilta toiselle. En edes tiedä mihin vanhempani tarvitsivat niin paljon hoitoapua, koska molemmat tekivät ma-pe työviikkoa ja päivätöitä, eli millään vuorotöillä sun muilla ei selity.
Itselläni ei ole lapsia, mutta veljellä kaksi ja meidän vanhemmat eivät ikinä auta heidän kanssaan. Lapset ovat lähinnä näyttelyesineitä, jotka täytyy viedä vanhempien luokse muutaman kerran vuodessa kuvattavaksi ja se siitä. Jos vähäkin jotain lapsenhoitoapua tarvitsisivat, alkaa "me on osamme tehty" marmatus.
No, onneksi lapsilla on täti joka saa järjestettyä aikaa turvaverkostona toimimiselle.
Saako t
Ei saa täti palkkaa, eikä sitä huolisikaan. Lapset ovat rakkaita läheisiä, kuten velikin, joten ihan mielelläni toimin hoitoapuna. Meillä on hyvät välit, ei mitkään hyväksikäyttövälit. Lähinnä omat vanhemmat ovat tässä se puuttuva palanen.
Tyypillistä suurten ikäluokkien itsekkyyttä. Mutta mitä toisaalta voi odottaa: jos he ovat omatkin lapsensa aikoinaan vanhemmillaan hoidattaneet, tuskin ovat kykeneviä lapsenlapsiaankaan nyt hoitamaan.
Sitten murehtivat kuka maksaisi heidän suuret eläkkeensä ja kuka hoitaisi heitä hoitolaitoksissa siinäpähän ratkaisevat ongelmansa kuten lapsensakin ovat itse lapsen hoito-ongelmat ratkaisseet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Täytyy sanoa, että itsellä oli kyllä hyvin pitkälti lapsuudesta se malli, että isovanhemmat hoitaa myös. Olin paljon mummolla, kun vanhempani sinne vei hoitoon. Kun tulin äidiksi, niin omaa äitiäni ei vois vähempää kiinnostaa. Eli ei tosiaan ole sellainen ihana mummo mikä minulla oli."
Äitisi ei ole oppinut kantamaan hoivavastuuta. Muistaakohan edes, miten lapsia hoidetaan. Sinut vietiin kai jo vauvana hoitoon ja olit pitkiä päiviä hoidossa ja kouluikäisenä tunteja yksin kotona koulun jälkeen, joskus iltojakin ja öitäkin.
Unohditko, että lapsella on isä. Oppiko isä kantamaan hoitovastuuta?
Se jolle vastattiin, puhuu nimenomaan äidistään.
Alue: Aihe vapaa
Tässä oli kyse isovanhemmista, jotka hoidattivat omat lapsensa omilla vanhemmillaan ja jäivät nuorena eläkkeelle.