HS mielipide: Arjen pyörittäminen on ajanut minut eron partaalle
Jännästi omalla kohdalla aivan sama tematiikka - ja myös tilanne kuin kirjoituksessa on. Meilläkin on ero vireillä. Normaali arjessta mieheni ei suostu jakamaan vastuita, väittää, että ei pärjää. Ei siis osaa lukea wilmaviestejä, harrastusten viestejä, minun viestejä, ei pysty kuuntelemaan tai oma-aloitteisesti osallistumaan kodin asioihin. Ihan niin vässykkä en ole, että olisi hänen antanut päästä niin vähällä, mutta olen lopulta väsynyt tilanteeseen ja laittanut eron vireille. Nyt yllättäen erotilanteessa hän haluaakin vuoroviikkovanhemmaksi. Sanoin, että monissa miesten eroterapiajutuissa puhutaankin siitä, kuinka isä löysi vanhemmuuden vasta eron kautta, niin sille hän nyökkäilee tyytyväisen oloisena.
Ja selvenykseksi vielä, että tilanne on venynyt sen takia niin pitkään, että olen epäillyt hänellä olevan terveydessä ongelmaa ja on ollut sen vuoksi niin vaikea tarttua asioihin.Tämän olen nyt viimein päätellyt olleen virhearvio.
Meillä perheen ulkopuoliset tukiverkot ovat ihan täysi 0. Ainoat elossa olevat isovanhemmat asuva ulkomailla. Lasten pääsy esim. jollekin leirille on ollut aivan kullanarvoista ja ero tulikin nyt, kun emme saaneet lapsia sellaiselle ja isovanhemmat eivät tule edes jouluksi kylään. Pidän kyllä näitäkin merkittävinä seikkoina. Ei ole mitään odotettavaa, eikä näköpiirissä mitään, mitä varten pitäisi edes kulissia pitää yllä.
Kommentit (1282)
Vierailija kirjoitti:
"En tiedä. Mun lapseni on aikuinen jo, ja sattuipa syntymään sellaiseen väliin, että neuvolassa (vanha) th otti asiakseen sanoa isälle, että isä sitten ottaa paikkansa isänä eikä odota äidin tekevän sitä hänelle. Oli varsin viisas th. Siihen aikaan kaikki olivat kippaamassa kaikkea hommaa äidille, ja taistelu tuulimyllyjä vastaan oli aika turhaa. Ei siinä olisi tullut mieleenkään omia vauvaa, ilosta itki, jos joskus joku auttoi. Kotona mies piti pakottaa, ja oppiaan se, kun ei antanut vaihtoehtoja"
Taisi se th olla nainen? Ainahan naiset tukee toista naista varsinkin jos sillä saa velvoitettua miehen tekemään niin kuin nainen haluaa. Naiset ei todellakaan ole tasa-arvoisia miehiä kohtaan
Saako mies pakottaa naisen tekemään mitä mies haluaa vaikka nainen ei sitä haluaisi tehdä niin kuin naiset pakottavat miehiä tekemään niin kuin nainen haluaa?
Kyllä saa pakottaa, jos nainen ei suostu hoitamaan omaa pientä lastaan ollenkaan eikä tee mitään kotona vaan jättää kaiken miehen hommiksi. Ja vielä odottaa, että kotona on hänelle täysihoito kaikkine palveluineen.

Eli raiskaus on sallittua, on se sitten seksuaalista tai kotitöistä koostuvaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi osalla on oletusarvona, että just naisen pitää raataa tauotta ihan jaksamisensa rajoilla, ja vasta jos nainen ei mitenkään saa kaikkea yksi tehtyä, on ok edellyttää miehen tekevän edes jotain? Että jos naisella on hetki aikaa seisoskella katsomassa, alkaako vesi jo kiehua, niin sitten ei voi kyllä miestä pyytää mitään tekemään 🙄
Yksikään nainen ei hoida kaikkea yksin vaikka kuinka tässäkin ketjussa niin naiset valehtelevat ja uhriutuvat. Nainen tekee ysin asiat mitä yksin nainen haluaa tapahtuvan. En ole tavannut ainakaan vielä yhtään miestä joka vaatisi tai haluaisi esimerkiksi semmoista siisteystasoa mitä naiset yleisesti vaatii.
Meillä siisteystaso on sellainen, että mies huomauttelee että pitäisi tehdä sitä tai tätä. Ei kuitenkaan itse siivoa, joten en sitten minäkään. Se siivoaa, ketä sotku häiritsee vai miten se meni? Vieraita en anna meille kutsua. Minä saan kuitenkin sotkuisesta kodista moitteet, ei mies.
Sellaiseen ei saa pakottaa, mikä on laissa kielletty. Väkivaltaa ei myöskään saa käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Sellaiseen ei saa pakottaa, mikä on laissa kielletty. Väkivaltaa ei myöskään saa käyttää.
Orjatyövoima on laissa kiellettyä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaiseen ei saa pakottaa, mikä on laissa kielletty. Väkivaltaa ei myöskään saa käyttää.
Orjatyövoima on laissa kiellettyä
Oman lapsen ja oman kodin kotitöiden hoitaminen ei ole orjuutta. Jos nuo tuntuu sellaiselta, ei kannata hankkia lapsia eikä muuttaa kenenkään kanssa yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arjen pyörittäminen ja metatyöt, kaksi mielikuvitustermiä jotka on luotu naisten uhriutumista varten.
Miksi oi miksi nämä asiat ei sitten miehiltä onnistu sen parisuhteen aikana, jos ne kerran on ihan läpihuutojuttu eikä edes mainitsemisen arvoinen?
Ne on naistentöitä ja kuuluu siten naisten hoidettavaksi. Ei miesten kuulu tehdä noita naisten hommia, kuten tiskaamista, siivoamista, lastenhoitoa ym. "arjen pyörittämistä ja metatyötä". Ei kai miehenkään kuulu hametta käyttää, vaikka kuinka olisi "läpihuutojuttu" sen pukeminen! Kannattaa ruveta naisen kanssa suhteeseen, jos haluaa noita hommia jonkun hoitamaan. Ei kannata yrittää miestä naiseksi muuttaa.
Äiditkö ne käy tekemässä sinkkumiehille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaiseen ei saa pakottaa, mikä on laissa kielletty. Väkivaltaa ei myöskään saa käyttää.
Orjatyövoima on laissa kiellettyä
Oman lapsen ja oman kodin kotitöiden hoitaminen ei ole orjuutta. Jos nuo tuntuu sellaiselta, ei kannata hankkia lapsia eikä muuttaa kenenkään kanssa yhteen.
Perusmamman pihakivien peseminen hammasharjalla on. Miksi pakottaa ketään moiseen turhaan työhön?
En jaksa lukea koko ketjua läpi, mutta miehenä sanon että usein näissä siivousasioissa noudatetaan naisen siisteyskäsitystä mutta vaaditaan kotitöiden puolitusta. Minun mielestäni reiluin jako on se, että kumpaa häiritsee enemmän niin se siivoaa. Omassa entisessä suhteessa kotityöt oli tarkoitus jakaa puoliksi, mutta tämä puolitus toimi vain naiselle. Minä tein noin kymmenkertaisen määrän kotitöitä siihen verrattuna mitä tein kun elin yksin. Nykyään taas yksin eikä ole kukaan enää nalkuttamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arjen pyörittäminen ja metatyöt, kaksi mielikuvitustermiä jotka on luotu naisten uhriutumista varten.
Miksi oi miksi nämä asiat ei sitten miehiltä onnistu sen parisuhteen aikana, jos ne kerran on ihan läpihuutojuttu eikä edes mainitsemisen arvoinen?
Ne on naistentöitä ja kuuluu siten naisten hoidettavaksi. Ei miesten kuulu tehdä noita naisten hommia, kuten tiskaamista, siivoamista, lastenhoitoa ym. "arjen pyörittämistä ja metatyötä". Ei kai miehenkään kuulu hametta käyttää, vaikka kuinka olisi "läpihuutojuttu" sen pukeminen! Kannattaa ruveta naisen kanssa suhteeseen, jos haluaa noita hommia jonkun hoitamaan. Ei kannata yrittää miestä naiseksi muuttaa.
Mitäs se mies tekee, kun miestenhommia ei ole? On hyödytön? Ei ihme, että moni mies on niin hukassa.
Vierailija kirjoitti:
Hlvetissä täytyy olla erityinen paikka näille reippaille hevosenpuolikkaile, jotka tulevat tämmöiseen keskusteluun opettavaisesti kertomaan, mitä kaikkea saavat ihan yksin itse aikaan, kun näppärinä säntäilevät hellan, pyykkikoneen, halkovajan ja läksyissä avustamisen välillä. Hups vaan näppärästi aivan yksin, nih!
Mä olin yh 14 vuotta ja tein tuon kaiken itse. Toki kt asunnossa. Se oli oma valintani, tein lapsen itselleni, en miehelle enkä parisuhteeaeen. Ehkäpä siksi oli helpompaa? Kun ei ollut mitään odotuksia keltään.

Pakkohan se jonkun on pakolliset asiat tehdä. Se laiska riippakivi on siinä vaiheessa jätetty omilleen pois haitoilta.
En minä sitä tarkoittanut. Totta kai on pakko tehdä, että lapsilla on hyvä lapsuus. Tuskin sitä kukaan katuu. Mutta huomaatko, miten noiden viestien tarkoitus on vaientaa nainen, joka vaatii mieheltä kunnollista työpanosta? Vaientaa sanomalla, että kyllä kuule näppärä äippä suoriutuu tuosta vaan, tee vain kuten minä niin eihän tuohonkaan mene yhtään aikaa ja vaiva
Mies pihalle jos hänen panoksensa ei kelpaa
Vierailija kirjoitti:
No mutta sittenhän kaikki on hyvin, jos mieskin oli sinulle oikea valinta lasten isäksi. Mies oli siis oma valintasi ja siitä kannat vastuun, ja eroaminen oli valintasi ja siitä kannat myös vastuun. Mies kantaa vastuun omista teoistaan, tottakai, ei sinun tarvitse muiden teoista vastuuta kantaakaan, miksi ihmeessä pitäisi? Kannat vain vastuun omasta miesvalinnastasi ja eroamisestasi, miehen syytä nämä eivät ole vaikka kuinka inttäisit.
En minä ole eronnut. Olen edelleen naimisissa lasteni isän kanssa ja siirtänyt nyt hänelle vuorostaan kodinhoidon, ruokatalouden ja muun vastaavan pyörittämisen. Elän aika lailla kuin perinteinen mies.
No sitten mulla meni kyllä viestit sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites ihmeessä työssäkäyvät yksinhuoltajat pystyvät vuosikausia "pyörittämään arkea" kun ei ole ketään muuta osallistumassa mihinkään? Tehtävä ihan ite kaikki auton renkaanvaihdosta puunkaatoon ja klapihommiin, wilmasta aamupuuroon, iltasaduista lasten kuskaamiseen ja kasvattamiseen. Siinä ei kerkee edes a-kirjainta sanoa kun silmät unenpuutteesta punaisina yrität keksiä ketä vois syyttää kaikesta.Bonuksena saa kestää halveksuntaa koska yh...
Siitä puuttuu se laiskan vätyksen aiheuttama vtutus. Ei myöskään tarvitse kuulla valitusta seksinpuutteesta ja vonkaamista. Miksi kuvittelet, että mies, joka ei tee kotona mitään, ei aiheuttaisi lisätyötä naiselle?
Mieheni ex vaihtoi miehensä sellaiseen joka ei tee kotona mitään. Nyt hän tekee itse kaiken ja saa sellaista jälkeä kuin haluaa ja juuri silloin kun haluaa🙏
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta sittenhän kaikki on hyvin, jos mieskin oli sinulle oikea valinta lasten isäksi. Mies oli siis oma valintasi ja siitä kannat vastuun, ja eroaminen oli valintasi ja siitä kannat myös vastuun. Mies kantaa vastuun omista teoistaan, tottakai, ei sinun tarvitse muiden teoista vastuuta kantaakaan, miksi ihmeessä pitäisi? Kannat vain vastuun omasta miesvalinnastasi ja eroamisestasi, miehen syytä nämä eivät ole vaikka kuinka inttäisit.
En minä ole eronnut. Olen edelleen naimisissa lasteni isän kanssa ja siirtänyt nyt hänelle vuorostaan kodinhoidon, ruokatalouden ja muun vastaavan pyörittämisen. Elän aika lailla kuin perinteinen mies.
No sitten mulla meni kyllä viestit sekaisin.
Taidat olla muutenki sekasin
Vierailija kirjoitti:
Tavallinen tarina siis. Googlaa weaponized incompetence. Eli siis moni mies mukamas ei handlas arkea, vaikka on esim. Vaativassa asiantuntijatyössä. Ja vaikka ei olisikaan, niin ei se mitään rakettitiedettä ole, että tyhjentää tiskikoneen ja pesee vessan kun on tarve.
Sitä tiskikoneen tyhjennystä ja vessan pesua on vaimo olemassa! En minä nyt mitään naisten työtä ala tekemään. Minulla on muuta tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi lisäännytte idi ootti miesten kanssa jotka ei ota vastuuta mistään?
Kunpa ne idioottimiehet ei lisääntyisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hlvetissä täytyy olla erityinen paikka näille reippaille hevosenpuolikkaile, jotka tulevat tämmöiseen keskusteluun opettavaisesti kertomaan, mitä kaikkea saavat ihan yksin itse aikaan, kun näppärinä säntäilevät hellan, pyykkikoneen, halkovajan ja läksyissä avustamisen välillä. Hups vaan näppärästi aivan yksin, nih!
Mä olin yh 14 vuotta ja tein tuon kaiken itse. Toki kt asunnossa. Se oli oma valintani, tein lapsen itselleni, en miehelle enkä parisuhteeaeen. Ehkäpä siksi oli helpompaa? Kun ei ollut mitään odotuksia keltään.
Olikohan lapsella odotuksia että olisipa isä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on että miehenä koen kotityöt neitimäisinä ja aisurityönä. Jos kotityöstä saisi panon palkaksi olisi paljon maskuliinisempi olo ja kotityöt onnistuisi.
Ongelma on siinä, että kärtät kuin pikkulapsi palkintoa asioista, jotka aikuinen hoitaa itsestäänselvinä. Se ei ole naisen näkökulmasta maskuliinista, vastuunkanto on. Tsemppiä.
Miksi niin monella naisella seksi on kaupankäynnin väline? Miehen pitää alistua tekemään jokin suoritus, että voi rakastella vaimoaan? Todella omituista ja sitten mammat vielä ihmettelevät, kun mies ei enää haluakaan seksiä mamman kanssa, vaan hakee sitä muualta.
Eikö ne muutkin naiset sitten pidä sitä seksiä "kaupankäynnin välineenä"? Eli ei se mies sieltä muitakaan naisita sitä seksiä ilmaiseksi saa, mutta ehkä mies on sitten valmis maksamaan vaikka selvää rahaa saadakseen seksiä, kunhan vaan ei tarviisi kotona nähdä mitään vaivaa oman lapsen tai oman kodin eteen.
Miksi ihmeeesä miehet haluaa naisen ja yhteisen kodin ja jotkut vielä lapsenkin, kun sitten niiden asioiden eteen ei olla valmiita näkemään mitään vaivaa. Ei se oman lapsen hoitaminen niin kamalaa ole, kun suhtautuu asiaan niin, että on ihana saada tutustua ja hoitaa omaa lastaan. Mikään ei ole tärkeämpää, kuin hoitaa omaa lastaan. Ja kotona on kaikkien mukavampi olla, kun ei siellä yksi raada itseään puolikuelleeksi ja toinen yrittää kaikkensa, että välttyisi kaikelta vastuulta. Kaikki voi silloin huonosti. Ottakaa miehet vastuu omasta lapsesta, omasta kodista ja omasta elämästä. Ei niitä syydetä toisen vastuulle ja toisen hoidettavaksi.
Eikö nyt ole paljon helpompi vaan hoitaa sitä omaa lasta, siivota kotona, kun siivouspäivä on ja silloin tällöin tehdä ruokaa, että vaimokin saa välillä istua valmiiseen pöytään ja illalla purkaa paineita oman vaimon kanssa omassa sängyssä ja nukkua tyytyväisenä, kuin , että päivästä toiseen pitää miettiä, miten välttyisi hoitamasta lastaan, miten livistää kotitöistä ja miten vältellä väsynyttä ja äkäistä vaimoaan ja etsiä yhden yön seuraa kapakasta tai työpaikalta. Elämä on täynnä valintoja, kannattaa miettiä, että tekee hyviä valintoja. Itsekyydellä ei koskaan tule saavuttamaan mitään hyvää.
Oi ei. Tuo kotitöiden kuohimaksi joutunut mieshän siitä haluaa kaupanteon välinen, palkinnon. Sen arvostamansa miehen kanssa seksiä kyllä haluaa ilman kaupankäyntiä. Arvostuksen voi varmaankin ansaita muillakin tavoin kuin imuroimalla tai tiskaamalla, ne ovat vain yksi tapa. Luultavasti jossakin on joku nainen, jo ka hormoneista machoilu soittelee, mutta yhtä monella menee vain hermot. Me ei edellee olla hivemind.