HS mielipide: Arjen pyörittäminen on ajanut minut eron partaalle
Jännästi omalla kohdalla aivan sama tematiikka - ja myös tilanne kuin kirjoituksessa on. Meilläkin on ero vireillä. Normaali arjessta mieheni ei suostu jakamaan vastuita, väittää, että ei pärjää. Ei siis osaa lukea wilmaviestejä, harrastusten viestejä, minun viestejä, ei pysty kuuntelemaan tai oma-aloitteisesti osallistumaan kodin asioihin. Ihan niin vässykkä en ole, että olisi hänen antanut päästä niin vähällä, mutta olen lopulta väsynyt tilanteeseen ja laittanut eron vireille. Nyt yllättäen erotilanteessa hän haluaakin vuoroviikkovanhemmaksi. Sanoin, että monissa miesten eroterapiajutuissa puhutaankin siitä, kuinka isä löysi vanhemmuuden vasta eron kautta, niin sille hän nyökkäilee tyytyväisen oloisena.
Ja selvenykseksi vielä, että tilanne on venynyt sen takia niin pitkään, että olen epäillyt hänellä olevan terveydessä ongelmaa ja on ollut sen vuoksi niin vaikea tarttua asioihin.Tämän olen nyt viimein päätellyt olleen virhearvio.
Meillä perheen ulkopuoliset tukiverkot ovat ihan täysi 0. Ainoat elossa olevat isovanhemmat asuva ulkomailla. Lasten pääsy esim. jollekin leirille on ollut aivan kullanarvoista ja ero tulikin nyt, kun emme saaneet lapsia sellaiselle ja isovanhemmat eivät tule edes jouluksi kylään. Pidän kyllä näitäkin merkittävinä seikkoina. Ei ole mitään odotettavaa, eikä näköpiirissä mitään, mitä varten pitäisi edes kulissia pitää yllä.
Kommentit (1282)
Miksi osalla on oletusarvona, että just naisen pitää raataa tauotta ihan jaksamisensa rajoilla, ja vasta jos nainen ei mitenkään saa kaikkea yksi tehtyä, on ok edellyttää miehen tekevän edes jotain? Että jos naisella on hetki aikaa seisoskella katsomassa, alkaako vesi jo kiehua, niin sitten ei voi kyllä miestä pyytää mitään tekemään 🙄
Vierailija kirjoitti:

Yksikään nainen ei hoida kaikkea yksin vaikka kuinka tässäkin ketjussa niin naiset valehtelevat ja uhriutuvat. Nainen tekee ysin asiat mitä yksin nainen haluaa tapahtuvan. En ole tavannut ainakaan vielä yhtään miestä joka vaatisi tai haluaisi esimerkiksi semmoista siisteystasoa mitä naiset yleisesti vaatii.
Ongelma on että miehenä koen kotityöt neitimäisinä ja aisurityönä. Jos kotityöstä saisi panon palkaksi olisi paljon maskuliinisempi olo ja kotityöt onnistuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomaalaiset naiset kohtaavat vihaa ja rasismia todella paljon suomalaisilta naisilta. Moni mies ei halua sellaista kohtaloa rakkaalleen.
Muuttakaa johonkin toiseen maahan. Vaikka sinne, mistä nainen on kotoisin. Ei Suomessa ole mikään pakko asua.
Miksi sinä et opettele pois vihasta ja rasismista?
En ole vihainen enkä rasisti. Poikani vaimo on ulkomaalainen ja aivan ihana nainen.
Kyllä sinä olet rasisti. Et hyväksy asumaan ulkomaalaisia naisia Suomeen.
Minun puolestani tulkoon. Te miehethän aina kehutte, miten he tykkää tehdä kotitöitä. Sitä en usko, sillä ihan varmasti heilläkin olisi mukavampaa tekemistä.
Ja lisää rasismia, et antaisi ulkomaalaisten naisten tehdä kotitöitäkään. Oletko sä mielestäsi ihan terve?
Perinteisiä juttuja missä joku on löytänyt sen 1% vähemmistömiehen ja sen perusteella miesviha pyörimään.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on että miehenä koen kotityöt neitimäisinä ja aisurityönä. Jos kotityöstä saisi panon palkaksi olisi paljon maskuliinisempi olo ja kotityöt onnistuisi.
Ongelma on siinä, että kärtät kuin pikkulapsi palkintoa asioista, jotka aikuinen hoitaa itsestäänselvinä. Se ei ole naisen näkökulmasta maskuliinista, vastuunkanto on. Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Naisia ahdistaa kun mies ei tee ihan kaikkea ja maksa ihan kaikkea jonka jälkeen pitäisi vielä huomioida naista ja lasta koko ajan että nainen voi sulkeutua vauvakuplaan ja kaikesta mies saa kiitokseksi valituksen, nalkutuksen, vittuilun ja lisä vaatimukset.
Eihän tässäkään ketjussa yksikään nainen edes puhu MEIDÄN vauvasta vaan ihan jokainen nainen puhuu MINUN vauvasta niin eikös tuo puhe jo kerro että lapsi on yksin naisen projekti mihin mies ei saa osallistua?
Sen miehenkin pitäisi puhua minun vauvasta. Ehkä se aktivoisi ottamaan aktiivisen isän roolin.

Jos sinä olet mies niin minä olen suomen presidentti. Yksikään mies ei puhu noin mutta jokainen miehiä vihaava nainen puhuu juuri noin
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on että miehenä koen kotityöt neitimäisinä ja aisurityönä. Jos kotityöstä saisi panon palkaksi olisi paljon maskuliinisempi olo ja kotityöt onnistuisi.
No jaa, minun mieheni voi päätyä hyvinkin aisuriksi juuri siksi, ettei tehnyt kotitöitä. Koen, ettei minunkaan enää tarvitse olla niin hirveän lojaali vaan meidän suhteessa on ihan ok priorisoida oma mukavuus jos siltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisia ahdistaa kun mies ei tee ihan kaikkea ja maksa ihan kaikkea jonka jälkeen pitäisi vielä huomioida naista ja lasta koko ajan että nainen voi sulkeutua vauvakuplaan ja kaikesta mies saa kiitokseksi valituksen, nalkutuksen, vittuilun ja lisä vaatimukset.
Eihän tässäkään ketjussa yksikään nainen edes puhu MEIDÄN vauvasta vaan ihan jokainen nainen puhuu MINUN vauvasta niin eikös tuo puhe jo kerro että lapsi on yksin naisen projekti mihin mies ei saa osallistua?
Sen miehenkin pitäisi puhua minun vauvasta. Ehkä se aktivoisi ottamaan aktiivisen isän roolin.
Jos lähtökohta on tuo että nainen omii lapsen yksin itselleen niin miten mies voi aktivoitua? Ottaa sen vauvan väkisin naiselta ja alkaa puhumaan samalla tavalla että tämä vauva on nyt yksin minun?
Vierailija kirjoitti:
Perinteisiä juttuja missä joku on löytänyt sen 1% vähemmistömiehen ja sen perusteella miesviha pyörimään.
"Joku 1%", mutta kuitenkin on 40 sivullista naisia kertomassa että heillä on samoin, ja lähes yhtä paljon miehiä selittelemässä, miksi juuri heidän ei tarvitse tehdä kotitöitä.

En tiedä. Mun lapseni on aikuinen jo, ja sattuipa syntymään sellaiseen väliin, että neuvolassa (vanha) th otti asiakseen sanoa isälle, että isä sitten ottaa paikkansa isänä eikä odota äidin tekevän sitä hänelle. Oli varsin viisas th. Siihen aikaan kaikki olivat kippaamassa kaikkea hommaa äidille, ja taistelu tuulimyllyjä vastaan oli aika turhaa. Ei siinä olisi tullut mieleenkään omia vauvaa, ilosta itki, jos joskus joku auttoi. Kotona mies piti pakottaa, ja oppiaan se, kun ei antanut vaihtoehtoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on että miehenä koen kotityöt neitimäisinä ja aisurityönä. Jos kotityöstä saisi panon palkaksi olisi paljon maskuliinisempi olo ja kotityöt onnistuisi.
Eräs tutkimushan paljasti, että neitimäisesti kotitöissä häärivä mies ei saa seksiä, koska nainen ei koe neitiä haluttavaksi. Maskuliininen mies, joka ei suostu hypelemään naisen käskytettävänä taas saa pillua aivan normaalisti.
Empiria taas sanoo, että pillua ei tipu ilman tasavertaista osallistumista arkeen, nimittäin seksihalut edellyttävät sitä, että sitä toista osapuolta arvostaa, ja lapseksi asemoituvaa miestä on mahdotonta arvostaa, joten eipä sitä haluakaan. Tutkimus lienee jostain konservatiivisesta maasta.
Vanha vaimo, 20+ v työnjakoa ja reipasta seksielämää

Suomalainen nainen ei ole oppinut kumppanin arvostamista, mutta osaavat kyllä vaatia sitä itse.
Vierailija kirjoitti:
Miksi osalla on oletusarvona, että just naisen pitää raataa tauotta ihan jaksamisensa rajoilla, ja vasta jos nainen ei mitenkään saa kaikkea yksi tehtyä, on ok edellyttää miehen tekevän edes jotain? Että jos naisella on hetki aikaa seisoskella katsomassa, alkaako vesi jo kiehua, niin sitten ei voi kyllä miestä pyytää mitään tekemään 🙄
Naiset puhuvat raatamisesta, niin kerrohan nyt mitä se päivittäinen raataminen pitää sisällään?
"En tiedä. Mun lapseni on aikuinen jo, ja sattuipa syntymään sellaiseen väliin, että neuvolassa (vanha) th otti asiakseen sanoa isälle, että isä sitten ottaa paikkansa isänä eikä odota äidin tekevän sitä hänelle. Oli varsin viisas th. Siihen aikaan kaikki olivat kippaamassa kaikkea hommaa äidille, ja taistelu tuulimyllyjä vastaan oli aika turhaa. Ei siinä olisi tullut mieleenkään omia vauvaa, ilosta itki, jos joskus joku auttoi. Kotona mies piti pakottaa, ja oppiaan se, kun ei antanut vaihtoehtoja"
Taisi se th olla nainen? Ainahan naiset tukee toista naista varsinkin jos sillä saa velvoitettua miehen tekemään niin kuin nainen haluaa. Naiset ei todellakaan ole tasa-arvoisia miehiä kohtaan
Saako mies pakottaa naisen tekemään mitä mies haluaa vaikka nainen ei sitä haluaisi tehdä niin kuin naiset pakottavat miehiä tekemään niin kuin nainen haluaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perinteisiä juttuja missä joku on löytänyt sen 1% vähemmistömiehen ja sen perusteella miesviha pyörimään.
"Joku 1%", mutta kuitenkin on 40 sivullista naisia kertomassa että heillä on samoin, ja lähes yhtä paljon miehiä selittelemässä, miksi juuri heidän ei tarvitse tehdä kotitöitä.
Onhan täällä varmaan 60+ miestäkin kertomassa että naisensa ovat tuollaisia mistä AP valitti, mutta pitäneekö sekään paikkaansa?
Mitäs otti mu sumaani miehen, sillä on jo uusi kiikarissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on että miehenä koen kotityöt neitimäisinä ja aisurityönä. Jos kotityöstä saisi panon palkaksi olisi paljon maskuliinisempi olo ja kotityöt onnistuisi.
Ongelma on siinä, että kärtät kuin pikkulapsi palkintoa asioista, jotka aikuinen hoitaa itsestäänselvinä. Se ei ole naisen näkökulmasta maskuliinista, vastuunkanto on. Tsemppiä.
Miksi niin monella naisella seksi on kaupankäynnin väline? Miehen pitää alistua tekemään jokin suoritus, että voi rakastella vaimoaan? Todella omituista ja sitten mammat vielä ihmettelevät, kun mies ei enää haluakaan seksiä mamman kanssa, vaan hakee sitä muualta.
No just tämä on nyt täysin asian vierestä. Jos siellä kotona asuu myös sikuinen mies ja lasten isä, onko sinusta ok, että hän heittäytyy täysihoitoon ja vapaamatkustajaksi, koska joku muu jossain muualla selviää kyllä työmäärästä (kun hänen on pakko)?