Lue keskustelun säännöt.
Mies, alkaisitko parisuhteeseen jos naisella on taakkaanan paljon surua?
09.09.2024 |
Kysymys otsikossa.
Olen elänyt kovan elämän ja ikäisekseni (alle 30v) kokenut uskoakseni tavallista enemmän menetyksiä, ja muitakin vastoinkäymisiä.
Kaiken tämän johdosta kannan mukanani valtavan paljon surua.
Asiantuntijoiden mukaan ei ole niin, että surulliset asiat "surraan pois". Vaan niin, että surun kanssa opetellaan elämään.
Näin juuri koen itse.
Suru on kuin iso koira, joka kulkee mukanani mihin ikinä menenkin. Joskus se vain on siinä vaiti, joskus pitää itsestään enemmän ääntä.
Toivoisin saavani parisuhteen. Mutta en oikein uskalla avata sisimpääni kenellekään miehelle. Pelkään, että kun näkevät sen koiran, niin ajattelevat, etteivät sitä halua elämäänsä. Ottaa sitä puoleksi itselleen.
Uskon, että jos saisin hyvän parisuhteen, niin suru asettuisi enemmän taka-alalle. Mielen etualalle tulisi iloisempia, onnellisia asioita. Silloin varmaan olisin mukavampaa, keveämpää seuraa kumppanillenikin.
Kommentit (271)
Selvitä murheen syyt ja elä niiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tähän ketjuun vastanneista on ihan pihalla asioista. Puhutaan siitä, että ensin pitää hoitaa suru pois - ei surua voi hoitaa pois. On sellaisia suruja, joiden kohdalla aika parantaa. Sitten on sellaisia suruja, jotka ovat jatkuvia. Ei sellaista voi "hoitaa pois", sellaisen kanssa pitää vain yrittää oppia elämään.
Suru ei myöskään ole mielenterveysongelma, eikä sama asia kuin masennus. Yksikään terapeutti ei hoida jonkun surua pois parissa vuodessa, ei se niin toimi.
Minä voin tarjota ap:lle toivoa. Koin itse aika samallalailla. Ajattelin, että mun elämässä on niin kauheita ja vaikeita asioita, etten ikinä voi ottaa ketään elämääni, ja ettei mulle vois ikinä enää olla mitään onnea. Sitten tapasin mieheni. Hänelle se oli yksinkertaista: hän rakastaa minua ja haluaa olla kanssani, ja kaikki mikä mun mukana tulee kuuluu sitten siihen pakettiin, ja hän haluaa sen paketin. Että anteeksi nyt vaan kaikille, joiden mukaan
Kuulostat minulta! Asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä akuankkapilvi-ihminen saattoi silloisen seurustelukumppaninsa terapia- ja lääkityskuntoon kun tämä halusi erota seurustelusuhteesta. Kumppani valvoi (ilman unilääkkeitä) öitä miettien, että jos hän katkaisee lopullisesti seurustelusuhteen tapahtuu jotain kamalaa. Joku kuolee. Töissä ei pystynyt olemaan kaikkina päivinä uupumuksen ja unilääkepöhnän vuoksi. Ahdistus vaati betasalpaajia joita akuankkapilven alla eläjä mieluummin jakeli kumppanilleen kuin olisi suostunut eroon ilman itsemurhauhkailuja ja pitkiä öisiä painostavia sähköposteja. Pitkäaikaissairauden oireet pahenivat stressistä ja paino tippui. Pilvenaluseläjällä oli elämässään kertynyt suuri määrä erilaisia lääkkeitä ahdistukseen, sosiaaliseen jännistykseen, nukahtamisee
138: hyvä kysymys. Kylmää se tietoisuus, että tällä on nyt uusi isäntäeliö elämässään. Joku joka halusi niin kovasti oman lapsen että teki sen ihmisen kanssa jonka kanssa ei elä edes parisuhteessa. Eikä selvästi tiennyt mihin sotkeutuu, kuinka olisi voinut kun ehti tuntea vain pintapuolisesti sen pari vuotta. En usko että ihminen joka ei yli kolmeen kymmeneen vuoteen suostunut hakemaan apua ongelmiinsa, olisi tehnyt sitä viimeisen 5 vuodenkaan aikana. Ja nyt hänen vaikutuspiirissään on viaton lapsi ja aikuinen joka varmasti alkaa jo nähdä mihin rooliin hän on vapaaehtoisesti ilmottautunut. Tekisi mieli tarjota keskusteluapua, mutta en halua sotkeutua enää yhtään tuohon ihmiseen kun eroon pääsin.
Sun pitää päästää irti ja hoitaa oma traumasi, jonka sait tuosta suhteesta. Ei kuulu sinulle heidän elämänsä hyvyys tai pahuus. Sinä elät omaasi. Ei ole myöskään sinun vastuullasi.
Tiedän kokemuksesta, että teki mieli ottaa yhteys eksän uuteen vaimoon, koska hän oli selvästi altavastaaja. Triggeröidyin hänen puolestaan. Sain kuitenkin jätettyä tuon kaiken mielestäni. Nainen näyttää pystyyn kuolleelta, ei ole minun ongelmani. Eivät kuulu minun elämääni. Eksän ongelmat ja paska luonne on ja pysyy. Ei kuitenkaan pilaa enää minun elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä akuankkapilvi-ihminen saattoi silloisen seurustelukumppaninsa terapia- ja lääkityskuntoon kun tämä halusi erota seurustelusuhteesta. Kumppani valvoi (ilman unilääkkeitä) öitä miettien, että jos hän katkaisee lopullisesti seurustelusuhteen tapahtuu jotain kamalaa. Joku kuolee. Töissä ei pystynyt olemaan kaikkina päivinä uupumuksen ja unilääkepöhnän vuoksi. Ahdistus vaati betasalpaajia joita akuankkapilven alla eläjä mieluummin jakeli kumppanilleen kuin olisi suostunut eroon ilman itsemurhauhkailuja ja pitkiä öisiä painostavia sähköposteja. Pitkäaikaissairauden oireet pahenivat stressistä ja paino tippui. Pilvenaluseläjällä oli elämässään kertynyt suuri määrä erilaisia lääkkeitä ahdistukseen, sosiaaliseen jännistykseen, nukahtamisee
138: hyvä kysymys. Kylmää se tietoisuus, että tällä on nyt uusi isäntäeliö elämässään. Joku joka halusi niin kovasti oman lapsen että teki sen ihmisen kanssa jonka kanssa ei elä edes parisuhteessa. Eikä selvästi tiennyt mihin sotkeutuu, kuinka olisi voinut kun ehti tuntea vain pintapuolisesti sen pari vuotta. En usko että ihminen joka ei yli kolmeen kymmeneen vuoteen suostunut hakemaan apua ongelmiinsa, olisi tehnyt sitä viimeisen 5 vuodenkaan aikana. Ja nyt hänen vaikutuspiirissään on viaton lapsi ja aikuinen joka varmasti alkaa jo nähdä mihin rooliin hän on vapaaehtoisesti ilmottautunut. Tekisi mieli tarjota keskusteluapua, mutta en halua sotkeutua enää yhtään tuohon ihmiseen kun eroon pääsin.
MItä keskusteluapua voisit auttaa? Oletko ammattilainen? Jos olet, he hakeutuvat itse sinun tai jonkun muun luokse, jos kokevat tarvitsevansa apua. Ja maallikon on ihan turha sotkeentua mutuilemaan tilanteeseen.
Vauva.fi
Vierailija
137/137
|
10.09.2024 | 15:09
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellinen mielikuva tuntuu monella olevan jostain valmiista, ehjästä ihmisestä. Eihän elämä koskaan pysähdy paikoilleen, eikä me olla koskaan valmiita. Uusia suruja ja murheita ja tragedioita voi tulla milloin tahansa. Monet surut on ikuisia, ja jättää jälkensä ihmisen persoonaan. Eikä yksikään psykiatri, psykologi tai terapeutti esitä surua parannettavana sairautena. Mielenterveys ei todellakaan ole sitä, että jonkun suuren tragedian aiheuttama suru hoidetaan pois, ja sitten se ei enää vaikuta ihmiseen mitenkään.
Aloittajahan toivoo parisuhteesta ihan suoraan parannuskeinoa surulleen. Toivoo, että kumppani ottaisi siitä surusta puolet kantaakseen niin hänen olisi kevyempi olla:
"
Pelkään, että kun näkevät sen koiran, niin ajattelevat, etteivät sitä halua elämäänsä. Ottaa sitä puoleksi itselleen.
Uskon, että jos saisin hyvän parisuhteen, niin suru asettuisi enemmän taka-alalle. Mielen etualalle tulisi iloisempia, onnellisia asioita. Silloin varmaan olisin mukavampaa, keveämpää seuraa kumppanillenikin."
Onko tämä jonkun mielestä ihan oikeasti terve ja kestävä lähtökohta uudelle parisuhteelle ja hyvä syy etsiä sellainen?
-------------------------------------
Jännä miten erilailla me voidaan lukea sama teksti 😃.
Ton ensimmäisen kohdan mä luin vaan siinä kontekstissa missä se mainittiin, eli ap puhui pelostaan, ettei juuri siksi uskalla toivoa tai hakea parisuhdetta, että kukaan ei halua tai kestä sellaista surua elämäänsä. Ei siis, että hänen toiveenaan olisi keventää omaa taakkaansa jakamalla sitä toisen kanssa.
Ja toisen kohdan luin niin, että ap pohtii sitä, että ehkä hän suhteessa ei kuitenkaan olisi välttämättä toiselle liian surullista ja raskasta seuraa, koska luultavasti hyvässä parisuhteessa hän olisi iloisempi ja onnellisempi, ja näinollen olisi kumppanillekin mukavampaa seuraa. Ei siis, että hän etsisi parisuhdetta, jotta parisuhde parantaisi häntä iloisemmaksi ja onnellisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai jaa, et niinku parisuhde on vaan terveille ja tasapainoisille? Tulee mieleen eräs saksalainen Adolf...
Isä sanoi aikanaan sahan terää teroittaessa että "paras terä ei tylsy vaikka rautaan sen löisi, siltikkin sitä tulee ajoittain huoltaa."
Äiti sanoi aikanaan että "pyytää saa vain sitä mitä itse voi antaa, oletko sinä aurinko vain musta-aukko läheisille?"
**Menneisyys ei terääni tylsyttänyt. Koetteli ja horjutti, uudelleen terän teroitin. Kivellä jolla maailma heitti. Terällä leikkaten tummanverho tippui. Nyt terä lepää vyötäröllä työttämänä. Kun aurinko paistaa jälleen.**
jospa runo jäisi aplle mieleen enemmän
Haluaako AP olla kumppanilleen aurinko vai "blackhole"? Jos ihminen voi pyytää vain sitä mitä voi itse antaa, kykenetkö tarjoamaan toiveitasi kumppanille? Hyvä levittää hyvää, huono levittää huonoa. Kumpaa sinä jaat? Onko se jotain missä toisen on hyvä elää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonoja aikoja, hyviä aikoja on kaikilla!
Sellaiset ihmiset jotka sanoo ettei surua voi muka hoitaa ovat juuri niitä ihmisiä, jotka imevät kaiken sen onnellisuuden ja ilon suhteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai jaa, et niinku parisuhde on vaan terveille ja tasapainoisille? Tulee mieleen eräs saksalainen Adolf...
Jos haluat epäterveen suhteen mikä pilaa mielenterveyttäsi enemmän niin onnea vaan matkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ja toisen kohdan luin niin, että ap pohtii sitä, että ehkä hän suhteessa ei kuitenkaan olisi välttämättä toiselle liian surullista ja raskasta seuraa, koska luultavasti hyvässä parisuhteessa hän olisi iloisempi ja onnellisempi, ja näinollen olisi kumppanillekin mukavampaa seuraa. Ei siis, että hän etsisi parisuhdetta, jotta parisuhde parantaisi häntä iloisemmaksi ja onnellisemmaksi.
Hyvää parisuhdetta ei saa, jos yksi tai kummatkin suhteessa ovat masentuneita.
Silloin sen "terveen" osapuolen pitää panostaa suhteeseen paljon enemmän energiaa, mikä lopulta vie hänenkin energiansa ja masentaa sen osapuolen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän elämä ole mikään vakaa tila...
Voihan kuka tahansa sairastua koska vaan! Pitääks se sit heti jättää, ettei vaan itse...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap puhut nyt traumoista.
On viisasta hoitaa omat traumat ennen menemistä parisuhteeseen. Parisuhde on huono paikka käsitellä traumoja koska kumppanisi ei voi olla terapeuttisi. Lisäksi suhde vaatii panostamista, kommunikaatiota ja vastavuoroisuutta, joita kaikkia käsittelemättömät traumat häiritsevät.
Suhde ei paranna traumoja.
Traumasta huolimatta ihminen voi olla täysin parisuhdekelpoinen, kun hän on terveesti vastuussa itsestään ja käytöksestään. Kehityksellinen trauma ei poistu koskaan, koska se on aivojen rakenteessa ja hermostossa. Lyhytaikainen PTSD varmaan voikin aika pitkälle parantua "kokonaan".
AP itse kertoo näiden aloituksessa näiden asioiden olevan akuutteja NYT. Silloin ne pitäisi hoitaa nyt. Parisuhde ei ole terapiaa.
Vierailija kirjoitti:
Isä sanoi aikanaan sahan terää teroittaessa että "paras terä ei tylsy vaikka rautaan sen löisi, siltikkin sitä tulee ajoittain huoltaa."
Äiti sanoi aikanaan että "pyytää saa vain sitä mitä itse voi antaa, oletko sinä aurinko vain musta-aukko läheisille?"
**Menneisyys ei terääni tylsyttänyt. Koetteli ja horjutti, uudelleen terän teroitin. Kivellä jolla maailma heitti. Terällä leikkaten tummanverho tippui. Nyt terä lepää vyötäröllä työttämänä. Kun aurinko paistaa jälleen.**
jospa runo jäisi aplle mieleen enemmän
Haluaako AP olla kumppanilleen aurinko vai "blackhole"? Jos ihminen voi pyytää vain sitä mitä voi itse antaa, kykenetkö tarjoamaan toiveitasi kumppanille? Hyvä levittää hyvää, huono levittää huonoa. Kumpaa sinä jaat? Onko se jotain missä toisen on hyvä elää?
Ei ole tervettä olla negatiivinen tai positiivinen vaan kokonainen.
Vierailija kirjoitti:
Voihan kuka tahansa sairastua koska vaan! Pitääks se sit heti jättää, ettei vaan itse...
Jos et ymmärrä eroa sen väliltä, että tilapäisesti puoliso sairastuu vs suhteen aloittaminen jo sairaan ihmisen kanssa, joka ei halua parantua, niin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja toisen kohdan luin niin, että ap pohtii sitä, että ehkä hän suhteessa ei kuitenkaan olisi välttämättä toiselle liian surullista ja raskasta seuraa, koska luultavasti hyvässä parisuhteessa hän olisi iloisempi ja onnellisempi, ja näinollen olisi kumppanillekin mukavampaa seuraa. Ei siis, että hän etsisi parisuhdetta, jotta parisuhde parantaisi häntä iloisemmaksi ja onnellisemmaksi.
Hyvää parisuhdetta ei saa, jos yksi tai kummatkin suhteessa ovat masentuneita.
Silloin sen "terveen" osapuolen pitää panostaa suhteeseen paljon enemmän energiaa, mikä lopulta vie hänenkin energiansa ja masentaa sen osapuolen.
Kaikki masentuneet eivät ole depressiivisiä. Eivätkä myöskään dumppaa ongelmiaan toisten harteille. Kuitenkin hyvä parisuhde olisi yksi ongelma vähemmän ja sillä olisi iso positiivinen vaikutus mielenterveyteen.
Vierailija kirjoitti:
Voihan kuka tahansa sairastua koska vaan! Pitääks se sit heti jättää, ettei vaan itse...
Tottakai voidaan sairastua. Siksi suhteessa olis hyvä pelata yhteen niin että sitoudutaan auttamaan toista hädässä.
Se että toinen on hädässä jo heti kättelyssä ei tuo turvallisuuden tunnetta toiselle. Miten ihmiseen voi turvaantua hädässä jos toisen täytyy auttaa toista selviytymään jo normaali arjesta? Se on yksipuoleinen tunne jossa eläminen syö energiat.
Lähtökohdat tasoissa parantaa mahdollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap puhut nyt traumoista.
On viisasta hoitaa omat traumat ennen menemistä parisuhteeseen. Parisuhde on huono paikka käsitellä traumoja koska kumppanisi ei voi olla terapeuttisi. Lisäksi suhde vaatii panostamista, kommunikaatiota ja vastavuoroisuutta, joita kaikkia käsittelemättömät traumat häiritsevät.
Suhde ei paranna traumoja.
Traumasta huolimatta ihminen voi olla täysin parisuhdekelpoinen, kun hän on terveesti vastuussa itsestään ja käytöksestään. Kehityksellinen trauma ei poistu koskaan, koska se on aivojen rakenteessa ja hermostossa. Lyhytaikainen PTSD varmaan voikin aika pitkälle parantua "kokonaan".
AP itse kertoo näiden aloituksessa näiden asioiden olevan akuutteja NYT. Silloin ne pitäisi hoitaa nyt. Parisuhde ei ole terapiaa.
&
Miksi parisuhde ja terapia niputetaan yhteen? En ole koskaan kertonut kenellekään, mitä terapiassa puhun.
138: hyvä kysymys. Kylmää se tietoisuus, että tällä on nyt uusi isäntäeliö elämässään. Joku joka halusi niin kovasti oman lapsen että teki sen ihmisen kanssa jonka kanssa ei elä edes parisuhteessa. Eikä selvästi tiennyt mihin sotkeutuu, kuinka olisi voinut kun ehti tuntea vain pintapuolisesti sen pari vuotta. En usko että ihminen joka ei yli kolmeen kymmeneen vuoteen suostunut hakemaan apua ongelmiinsa, olisi tehnyt sitä viimeisen 5 vuodenkaan aikana. Ja nyt hänen vaikutuspiirissään on viaton lapsi ja aikuinen joka varmasti alkaa jo nähdä mihin rooliin hän on vapaaehtoisesti ilmottautunut. Tekisi mieli tarjota keskusteluapua, mutta en halua sotkeutua enää yhtään tuohon ihmiseen kun eroon pääsin.