Saako olla kateellinen kun muiden lapset menee eteenpäin elämässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen elää just kuin haluaa. Älä peilaa muita. Oiskohan muillakin ongelmia, mutta salaavat ne.

 Tuskin nykyään löydät "täys'päistä" alle kolkyt vuotiasta. 

        T: äippä myös.

Jos on saanut opiskeltua tutkinnon ja saatua työpaikan ja ostettua asunnon, ei varmaan salaisesti asu äidin takakammarissa pelaamassa. 

Ei työpaikka ja asunto mitään onnea takaa. Ihmiset haluaa nykyisin eri asioita kuin asuntolainaa ja farmariauton.

Saa olla. Sehän on tunne. Kai ne surut on surtava ja ymmärrettävä, että ihan hyvä lapsi se on. Aikuistuminen voi olla vain hitaampaa.

Mutta kyllä se olisi aika siirtyä kuitenkin itsenäiseen elämään pikkuhiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Omaani verrattuna tilanteesi kuulostaa erittäin hyvältä. Poika on nuori ja kehittyy. Hän on töissä. Monella on todella paljon epätoivoisempi tilanne. 

Meillä myös. Tuskin kykenee ikinä töihin. Kunhan nyt pysyisi hengissä ja löytäisi jotain mielekästä elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli vastaava tilanne kuin ap:lla. Autettiin lasta asunnon haussa. Nyt asuu itsenäisesti vuokrakämpässään. Käy hanttihommissa. Pystyy itse maksamaan laskunsa ja huolehtimaan huushollistaan.

Tuttavien lapset valmistuu korkeakouluista. Menee hyväpalkkaisiin hommiin, seurustelee, ostelee ensiasuntojaan. Kyllä se vähän kirpaisee kun ne hehkuttavat lastensa menestystä. Koetan olla iloinen, että lapseni pystyy edes itsenäiseen elämään.  

Eiköhän heilläkin ole luurankoja kaapissa kunhan esittävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saahan sitä olla kateellinen, mutta en ole kyllä koskaan ymmärtänyt kateutta. Ei se ole sinulta pois, että jollain muulla joku asia sujuu. Opettele olemaan iloinen heidän puolestaan. Se on ennen kaikkea parempi sinulle itsellesi, kun voit jakaa pienen ilon hetken jonkun muun menestyksestä.

 

Eikö sinulla koskaan käy mielessä, että olisipa minullakin samaa mitä jollain muulla?

Mutta sitten taas voisit miettiä, että onko sussa mitään erityistä hyvää minkä takia ansaitsisit samaa kuin muilla

Vierailija kirjoitti:

Pirttihirmun takia ei uskalla tulla ruokapöytään. Eipä tarvi ihmetellä suomen nuorten ja lasten pahoinvointia, virtahevot vievät kaiken henkisen elintilan. Nuoret kodittomina kaduilla ja virtahepo tollona ihmettelee...

No niin. Sielläpä taas joku hikikomori incel kirjoittelee takakammarissa naisvihaansa. Hei, ilman äitiäsi et pystyisi asumaan siellä luolassasi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saahan sitä olla kateellinen, mutta en ole kyllä koskaan ymmärtänyt kateutta. Ei se ole sinulta pois, että jollain muulla joku asia sujuu. Opettele olemaan iloinen heidän puolestaan. Se on ennen kaikkea parempi sinulle itsellesi, kun voit jakaa pienen ilon hetken jonkun muun menestyksestä.

 

Eikö sinulla koskaan käy mielessä, että olisipa minullakin samaa mitä jollain muulla?

Mutta sitten taas voisit miettiä, että onko sussa mitään erityistä hyvää minkä takia ansaitsisit samaa kuin muilla

Olet ihan asiaton. Miksi hän ei ansaitsisi samaa kuin muilla. Otetaanko sinulta nyt jotain pois, kun olit paskapää toiselle ihmiselle?

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan kateuden itsessäni. Oma aikuinen poikani asuu omillaan, mutta elämä ei oikeastaan ole paremmin raiteillaan. On sitä raskasta katsoa, ennen muuta siksi, että haluaisin lapseni olevan onnellinen ja elävän hyvää, tavallista elämää. Roskaruoan, pelaamisen, sotkuisen kämpän ja yksinäisyyden täyttämä elämä tuskin on koskaan tehnyt ketään onnelliseksi. 

Ja kyllä, add hänelläkin, sopivaa lääkitystä etsitään. 

Minun lasten elämä on tuota samaa. Viimeksi tein suursiivouksn yhden kämppään kun joutui leikkaukseen enkä edes laskuissa pysynyt kuinka monta jätesäkillistä kannoin roskia ulos ja kuinka monta koneellista pesin pyykkiä. Siivosin muistaakseni yli 10 tuntia yksiötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saahan sitä olla kateellinen, mutta en ole kyllä koskaan ymmärtänyt kateutta. Ei se ole sinulta pois, että jollain muulla joku asia sujuu. Opettele olemaan iloinen heidän puolestaan. Se on ennen kaikkea parempi sinulle itsellesi, kun voit jakaa pienen ilon hetken jonkun muun menestyksestä.

 

Eikö sinulla koskaan käy mielessä, että olisipa minullakin samaa mitä jollain muulla?

Joskus ei näe sitä mitä jo on. Ap:n lapsi käy töissä eli on jonkinlainen päivärytmi.

-ohis

Ystävälläni on samankaltainen tilanne, pahempi vain eli lapsi on reilusti vanhempi ja on masentunut, ei käy töissä eikä missään. Add hänelläkin, mutta mielestäni osa ongelmaa on se, että äidille on vaikeaa antaa pojan itsenäistyä. Kyllä aikuisen pitää huolehtia oman asuntonsa siivouksesta, pyykistä ja kaikista muistakin asioista, potilaana pitäminen vain pahentaa tilannetta. Jos diagnooseja koko ajan korostetaan, tulee vaikutelma, ettei pidäkään mitään osata ja tehdä itsenäisesti. Ja kun lapsi kuitenkin tietää, että äiti tulee lopulta siivoamaan kuitenkin, ei ole motivaatiota tehdä itse.

Lapsesi on vielä nuori ja käy jo töissä, se on iso asia. Älä sinä hyysää lasta liikaa, vaan päästä pois kotoa ja annat tehdä omat virheensä. Hänellä ei ole päihdeongelmaa, toivottavasti on ystäviä, vaikka sitten siellä netissä. Suhteenne voisi parantua aikuismaisemmaksi, jos lapsi ei enää asuisi kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan kateuden itsessäni. Oma aikuinen poikani asuu omillaan, mutta elämä ei oikeastaan ole paremmin raiteillaan. On sitä raskasta katsoa, ennen muuta siksi, että haluaisin lapseni olevan onnellinen ja elävän hyvää, tavallista elämää. Roskaruoan, pelaamisen, sotkuisen kämpän ja yksinäisyyden täyttämä elämä tuskin on koskaan tehnyt ketään onnelliseksi. 

Ja kyllä, add hänelläkin, sopivaa lääkitystä etsitään. 

Minun lasten elämä on tuota samaa. Viimeksi tein suursiivouksn yhden kämppään kun joutui leikkaukseen enkä edes laskuissa pysynyt kuinka monta jätesäkillistä kannoin roskia ulos ja kuinka monta koneellista pesin pyykkiä. Siivosin muistaakseni yli 10 tuntia yksiötä.

Älä viitsi. Ei niillä ole monta koneellista pyykkiä, koska niillä ON vain yksi vaatekerta ja yksi pyyhe ja yhdet lakanat käytössä. 

Minä olen puhunut terapiassa vastaavasta asiasta aiheutuvasta kateuden tunteestani ja siitä, kuinka syyllinen olo tulee kateudesta. Terapeutti sanoo, että kateellisuus ei ole sen "pahempi" tunne kuin mikään muukaan ja sen saa antaa tuntua. Eri asia sitten on, antaako tämän tunteen ohjata toimintaansa. Mutta se, että yrittää olla hyväksymättä kateuden tunnetta, on yhtä hyödytöntä kuin yrittää painaa rantapalloa järven pohjaan. 

Jonkun toisen lapsi ei koskaan tule menemään töihin, liikkumaan, puhumaan jne. jonkin sairauden tai vamman takia. Aina on ihmisiä, joilla menee paremmin ja myös niitä, joilla menee huonommin. Yritä olla kiitollinen, lapsesi on terve, hengissä ja käy jopa töissä. 

Sama tarinankertoja käyttää aina tätä "...jos sillä on mitään merkitystä. "

Ei ihme että nämä lumihiutalelapset ei pärjää. Jos vanhemmat tällä tavalla korostaa ja osa aivan tavoittelee diagnooseja kaikelle.

Lapsi opetetaan keskittymään ja toimimaan itsenäisesti. Niin kuin aina ennenkin. No nykyään on muotia olla spesiaali. Etenkin nämä keskittymishäiriö diagnoosit lisääntyy vauhdilla kun ruutuaaikaa ei rajata. Psykologin artikkelin luin aiheesta, iso osa on hankinnaisia häiriöitä eli aivot opetettu pienestä saakka siihen että ei mihinkään tarvitse keskittyä. Aikuisena tilannetta on vaikeampi korjata kun hermoverkot on jo vahvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saahan sitä olla kateellinen, mutta en ole kyllä koskaan ymmärtänyt kateutta. Ei se ole sinulta pois, että jollain muulla joku asia sujuu. Opettele olemaan iloinen heidän puolestaan. Se on ennen kaikkea parempi sinulle itsellesi, kun voit jakaa pienen ilon hetken jonkun muun menestyksestä.

 

Eikö sinulla koskaan käy mielessä, että olisipa minullakin samaa mitä jollain muulla?

Mutta sitten taas voisit miettiä, että onko sussa mitään erityistä hyvää minkä takia ansaitsisit samaa kuin muilla

Olet ihan asiaton. Miksi hän ei ansaitsisi samaa kuin muilla. Otetaanko sinulta nyt jotain pois, kun olit paskapää toiselle ihmiselle?

Minusta tuo ei ollut lainkaan asiatonta. Ihmiset tekee usein töitä menestyksensä eteen. Opiskelee, puurtaa töissä, säästää ja sijoittaa, suunnittelee. Jos ei tee asioita jotka johtaa menestykseen, ei ansaitse menestyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saahan sitä olla kateellinen, mutta en ole kyllä koskaan ymmärtänyt kateutta. Ei se ole sinulta pois, että jollain muulla joku asia sujuu. Opettele olemaan iloinen heidän puolestaan. Se on ennen kaikkea parempi sinulle itsellesi, kun voit jakaa pienen ilon hetken jonkun muun menestyksestä.

 

Eikö sinulla koskaan käy mielessä, että olisipa minullakin samaa mitä jollain muulla?

Mutta sitten taas voisit miettiä, että onko sussa mitään erityistä hyvää minkä takia ansaitsisit samaa kuin muilla

Olet ihan asiaton. Miksi hän ei ansaitsisi samaa kuin muilla. Otetaanko sinulta nyt jotain pois, kun olit paskapää toiselle ihmiselle?

Minusta tuo ei ollut l

Se, että tekee jotain itsensä ja elämänsä eteen ei ole sama asia kuin miettiä, onko itsessä mitään erityistä hyvää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saahan sitä olla kateellinen, mutta en ole kyllä koskaan ymmärtänyt kateutta. Ei se ole sinulta pois, että jollain muulla joku asia sujuu. Opettele olemaan iloinen heidän puolestaan. Se on ennen kaikkea parempi sinulle itsellesi, kun voit jakaa pienen ilon hetken jonkun muun menestyksestä.

 

Eikö sinulla koskaan käy mielessä, että olisipa minullakin samaa mitä jollain muulla?

Mulla on tähän hyvä keino. Aina kun tunnet kateutta, katso kokonaisuutta. Vaihtaisitko paikkaa sen kadehtimasi ihmisen kanssa? Asuisit hänen kotonaan, tekisit hänen työtään, eläisit hänen rytmissään, sinulla olisi hänen puolisonsa ja perheensä, ulkonäkönsä, terveytensä, älynsä ja taitonsa, varallisuutensa ja tulonsa, lainansa, haasteensa, ystävänsä.

Sulla ei olis niitä asioita mitä nyt on, et olisi kokenut niitä asioita ja tavannut niitä ihmisiä, jotka nyt olet. Ei olisi sitä sukua, niitä sun lempivaatteita jne. Vieläkö kadehdit sitä yhtä asiaa hänen elämästään? Vaihtaisitko paikkaa ja elämää hänen kanssaan? Itse en keksi yhtään ihmistä kenen kanssa haluaisin vaihtaa paikkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Sama tarinankertoja käyttää aina tätä "...jos sillä on mitään merkitystä. "

Jep, ootko pistäny merkille että mitä eri tarinan kertoja käyttää?

En ole edes kirjolla mutta asuin kotona 26-vuotiaaksi, keskeytin useamman korkeakoulututkinnon ja tein ensimmäistä kertaa töitä 25-vuotiaana. Ihan hyvä veronmaksaja musta tuli. Joillakin ottaa enemmän aikaa kuin toisilla, et ole epäonnistunut ja lapsesi on itsekin vastuussa omasta elämästään. Olet varmasti tehnyt parhaasi.