Lue keskustelun säännöt.
Saako olla kateellinen kun muiden lapset menee eteenpäin elämässä?
31.08.2024 |
Taas tuli itku ja iski kateellisuus kun kuulin että tuttavan lapsi muutti pois kotoa. Oma samanikäinen nyhjää huoneessaan pelaamassa. Ei tyttöystävää. Poistuu huoneestaan töihin, kauppaan (ostaa energiajuomia, roskaruokaa, karkkia jne) ja syömään. Ruokapöydässä ei puhu, vastaa murahtelulla jos kysyy jotain.
Olen niin kateellinen kun muiden lapset menee eteenpäin ja itsenäistyy.
Kyseessä 21v poika jolla add diagnoosi, jos sillä mitään merkitystä.
T. epäonnistunut äiti
Kommentit (113)
Vierailija kirjoitti:
Sentään käy töissä. Minun kirjolainen ei oikein tee mitään kuin painostettuna. Ei tule edes ruokapöytään, syö huoneessaan.
Nyt ryhtiä elämään! Ruoka syödään keittiössä. Minimivaatimus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lopeta tuo. Luo positiivista energiaa. Hankkaa asunto pojalle ja tue taloudellisesti sinne. Siinä oppii itse tekemään ja olemaan. Lähelle asunto vai missä poika haluaa olla. Paitsi jos poika panikoi eikä vielä halua.
Hankkikaa asunto ja tue taloudellisesti 🤔
Eiköhän ton ikäinen hanki asuntonsa itse ja rahoita elämänsä.
Ei kai se koskaan aikuista, jos äiti maksaa vuokran, antaa viikkorahaa ja käy viellä siivoomassa.
Mulla on sellainen aikuinen lapsi, joka voisi herättää toisessa tuollaisia tunteita, varsinkin somen perusteella. En tietenkään somessa voi kertoa toisen ihmisen haasteista ja vaikeuksista ja epäonnistumisista. Asiat on hänellä kumminkin hyvin ja hänestä on tullut fiksu tyyppi. Siitä olen onnellinen.
Olen kyllä tosi ylpeä hänestä, mutta ensinnäkin olen panostanut häneen tosi paljon pienestä asti. Kasvatus on ollut perusteellista ja tiukkaa, mutta keskustelevaa ja kannustavaa. Olen tukenut kaikessa ja vaatinut huolehtimaan itse asioista ja opettanut ja neuvonut asioita. Ihan väistämättä se on ollut pois jostain muusta omassa elämässäni, mutta olen päättänyt tärkeysjärjestyksen olevan tämä. Tiedän siis, että hän osaa kyllä tehdä ja hoitaa arkiset asiat ja ottaa selvää ja ylipäätään ajatella. Sitten pitää asteittain luottaa ja löysätä kontrollia.
Olen myös vaatinut tekemään asioita, jotka ovat hänen edukseen tulevaisuudessa. Vahtinut että tekee asiat ajallaan. On saanut mennä laiskasti ja rimaa hipoen, kunhan menee. Pärjää älyllä pitkälle ja hänellä on muitakin hyödyllisiä ominaisuuksia. Mutta myös hänellä on add ja siitä johtuvia ongelmia.
Ap, ei kaikki näy aina päälle päin eikä kannata kadehtia. Juttele sen pojan kanssa, niin voit yllättyä mitä ajatuksia siellä on. Ole ylpeä hänestä ja kerro se hänelle ääneen. Nykynuorilla on hieman erilaisia näkemyksiä elämästä. Tyttökaverilla ei ole mikään kiire. Ei niillä läheskään kaikilla muillakaan ole. Se ei ole nykyään mikään statusjuttu, eikä ole pakko olla vain joku. On iso asia, jos hoitaa työt eikä käytä päihteitä. Silloin olet jo onnistunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saahan sitä olla kateellinen, mutta en ole kyllä koskaan ymmärtänyt kateutta. Ei se ole sinulta pois, että jollain muulla joku asia sujuu. Opettele olemaan iloinen heidän puolestaan. Se on ennen kaikkea parempi sinulle itsellesi, kun voit jakaa pienen ilon hetken jonkun muun menestyksestä.
Eikö sinulla koskaan käy mielessä, että olisipa minullakin samaa mitä jollain muulla?
Mulla on tähän hyvä keino. Aina kun tunnet kateutta, katso kokonaisuutta. Vaihtaisitko paikkaa sen kadehtimasi ihmisen kanssa? Asuisit hänen kotonaan, tekisit hänen työtään, eläisit hänen rytmissään, sinulla olisi hänen puolisonsa ja perheensä, ulkonäkönsä, terveytensä, älynsä ja taitonsa, varallisuutensa ja tulonsa, lainansa, haasteensa, ystävänsä.
Sulla ei olis niitä asioita mitä nyt on, et olisi
Minäkään en haluaisi vaihtaa paikkaa kenenkään kanssa. Silti nykyään, kun olen menettänyt perheeni, ammattini, työkykyni, säästöni ja paljon muutakin, tunnen viiltävää kipua joskus, kun katselen sellaista ihmistä, joka minä voisin hyvin olla / joka minun "pitäisi" olla, mutta olen kaukana siitä. On ihan oikeutettu tunne ap:n tuntea samaa. Hän on kuvitellut, että oma lapsi opiskelee, valmistuu, lähtee maailmalle, seurustelee jne. Ja hän näkee ympärillään ystäviensä lasten tekevän niin ja sen, että oma tilanne on kaikkea muuta.
Eipä ole ihmisillä samanlaiset kohtalot.
Harva aikuinen valitsee sitä, että jää vanhemmistaan riippuvaisen teinin tasolle. Siihen vain ajaudutaan. Väärään aikaan sattunut kavereiden puute, itsensä irti sanova mielenterveys, väärät valinnat jne. Ihminen jää sille tasolle, ja sitä on vaikeampi korjata 30-vuotiaana mitä olisi pitänyt tapahtua 15-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saahan sitä olla kateellinen, mutta en ole kyllä koskaan ymmärtänyt kateutta. Ei se ole sinulta pois, että jollain muulla joku asia sujuu. Opettele olemaan iloinen heidän puolestaan. Se on ennen kaikkea parempi sinulle itsellesi, kun voit jakaa pienen ilon hetken jonkun muun menestyksestä.
Eikö sinulla koskaan käy mielessä, että olisipa minullakin samaa mitä jollain muulla?
Mulla on tähän hyvä keino. Aina kun tunnet kateutta, katso kokonaisuutta. Vaihtaisitko paikkaa sen kadehtimasi ihmisen kanssa? Asuisit hänen kotonaan, tekisit hänen työtään, eläisit hänen rytmissään, sinulla olisi hänen puolisonsa ja perheensä, ulkonäkönsä, terveytensä, älynsä ja taitonsa, varallisuutensa ja tulonsa, lainansa, haasteensa, ystävänsä.
Sulla ei olis niitä asioita mitä nyt on, et olisi
Mielestäni kateellinen ihminen todellakin vaihtaisi mielellään paikkaa, koska hänelle hänen mielestään kuuluu ne asiat, joita kadehditulla on. Se on merkillistä huomata, että he todella ajattelevat, että heidän pitäisi saada samat asiat, vaikka eivät ole lainkaan samanlaisia ihmisiä eivätkä ole tehneet asioita, joita se kadehdittu asia vaatisi. Kokemusta tästä on.
Ap:n tilanne on kuitenkin vähän eri asia. Silti kannattaa pohtia mitä kateus kertoo hänelle. Hän ehkä haluaisi, että lapset itsenäistyvät kuten muidenkin lapset ovat tehneet. Mutta ilman että hän tekee jotain sen eteen, että lapsi itsenäistyy, hakee opiskelemaan ja tekee muitakin normaaleja asioita kuin käy töissä, hänenkin pitäisi itsensä toimia toisella tavalla.
Add ei tarkoita, että ihmisen pitää asua kotona lopun ikänsä äidin hoivassa, vaan add:t ovat pärjänneet ihan hyvin ennen kun tällaista diagnoosia oli edes olemassa.
Siis 21-vuotias nuori mies käy töissä ja äiti valittaa, että on epäonnistunut?
Miten mä en nyt saa kiinni juonesta? Miten nuori työssäkäyvä mies olisi jotenkin huonompi kuin muutkaan? Itsenäistymiseen voi ottaa vauhtia kotoa muuttamalla, mutta suurin osa eurooppalaisista nuorista asuu tuossa iässä vanhempien luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten tullaan siihen, onko ap:lla itsellään jotain, mikä estää toimimasta "kuten muut vanhemmat". Onko kenties ADD periytynyt ap:lta tai onko ap masentunut tai jotain muuta, mikä rajoittaa toimintakykyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saahan sitä olla kateellinen, mutta en ole kyllä koskaan ymmärtänyt kateutta. Ei se ole sinulta pois, että jollain muulla joku asia sujuu. Opettele olemaan iloinen heidän puolestaan. Se on ennen kaikkea parempi sinulle itsellesi, kun voit jakaa pienen ilon hetken jonkun muun menestyksestä.
Eikö sinulla koskaan käy mielessä, että olisipa minullakin samaa mitä jollain muulla?
Mutta sitten taas voisit miettiä, että onko sussa mitään erityistä hyvää minkä takia ansaitsisit samaa kuin muilla
Olet ihan asiaton. Miksi hän ei ansaitsisi samaa kuin muilla. Otetaanko sinulta nyt jotain pois, kun olit paskapää toiselle ihmise
Et sitten ole ikinä ajatellut, että se erityinen hyvä voisi olla tekemäsi teot
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saahan sitä olla kateellinen, mutta en ole kyllä koskaan ymmärtänyt kateutta. Ei se ole sinulta pois, että jollain muulla joku asia sujuu. Opettele olemaan iloinen heidän puolestaan. Se on ennen kaikkea parempi sinulle itsellesi, kun voit jakaa pienen ilon hetken jonkun muun menestyksestä.
Eikö sinulla koskaan käy mielessä, että olisipa minullakin samaa mitä jollain muulla?
Mutta sitten taas voisit miettiä, että onko sussa mitään erityistä hyvää minkä takia ansaitsisit samaa kuin muilla
Olet ihan asiaton. Miksi hän ei ansaitsisi samaa kuin muilla. Otetaanko sinulta
Et sitten ole ikinä ajatellut, että se erityinen hyvä voisi olla tekemäsi teot
En, koska se on normaalia elämää, että tekee tekoja itsensä, olosuhteidensa ja muiden hyväksi. Ja jokainen tavallinen ihminen omaa erityistä hyvää ihan itseisarvona ja ansaitsee samaa kuin muut. Se on sitten eri, rakentaako hän sitä vai ei ja mistä syystä ei (ei osaa, sairas, ei viitsi, ei halua tms.), mutta hän ANSAITSEE sen kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saahan sitä olla kateellinen, mutta en ole kyllä koskaan ymmärtänyt kateutta. Ei se ole sinulta pois, että jollain muulla joku asia sujuu. Opettele olemaan iloinen heidän puolestaan. Se on ennen kaikkea parempi sinulle itsellesi, kun voit jakaa pienen ilon hetken jonkun muun menestyksestä.
Eikö sinulla koskaan käy mielessä, että olisipa minullakin samaa mitä jollain muulla?
Mulla on tähän hyvä keino. Aina kun tunnet kateutta, katso kokonaisuutta. Vaihtaisitko paikkaa sen kadehtimasi ihmisen kanssa? Asuisit hänen kotonaan, tekisit hänen työtään, eläisit hänen rytmissään, sinulla olisi hänen puolisonsa ja perheensä, ulkonäkönsä, terveytensä, älynsä ja taitonsa, varallisuutensa ja tulonsa, lainansa, haasteensa, ystävänsä.
Mutta mitä jos se olikin niin, että sinulle ei vain ollut tarkoitettu saada noita "hyviä" asioita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä huoli, jokainen on oma yksilö. Karma on totta, elämä kantaa kyllä ja poikasi saa vielä hyviä asioita myöhemmin elämässään. Se on hienoa, että on erilaisuutta, sehän on rikkaus. Ja että poika on kotona, ei teidänkään tarte yksin olla. Toki ois hyvä että kommunikoisi myös. Mutta siis kuka määrittää mikä on normaalia. Ei muihin kannata verrata. Etelä Euroopassa asuvat 30 kotona. Ei se tee ihmisestä huonoa.
Saa olla kateellinen mutta onko se sulle hyväksi. Muihin vertailu ei toimi, koska me kaikki ollaan erilaisia ja eri lähtökohdista. Siksi lopputuloskin on erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän off topic, mutta miten aikaa ennen tätä nepsy-diagnoosien kysyntää ihmiset pärjäsivät itsenäisemmin ja kehittyivät aikuisen tasolle huomattavasti aiemmin kuin nykyään osa nuorista aikuisista? Oliko kasvatuksessa kuitenkin jotain, joka ohjasi ihmistä kehittymään toiminnallisemmaksi ja pärjäämään sosiaalisesti paremmin?
Tuli vain mieleen, kun lukee näitä ketjun juttuja aikuisista, jotka eivät enää pärjää.
Sulla ap lapsi sentään töissä. Se on nykyään paljon, kun tosi monet nuoret jäävät nykyään pitkille saikuille heti työuran alussa.
Juuri tuolla tavalla pääsee eteenpäin elämässä, ap.
Ptyi.
Minä muutin kotoa pois 18-vuotiaana, koska kotona oli hirveä ilmapiiri. Ei ollut mikään lapsi menee elämässä eteenpäin -tilanne, josta kannattaa olla kateellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vähän off topic, mutta miten aikaa ennen tätä nepsy-diagnoosien kysyntää ihmiset pärjäsivät itsenäisemmin ja kehittyivät aikuisen tasolle huomattavasti aiemmin kuin nykyään osa nuorista aikuisista? Oliko kasvatuksessa kuitenkin jotain, joka ohjasi ihmistä kehittymään toiminnallisemmaksi ja pärjäämään sosiaalisesti paremmin?
Tuli vain mieleen, kun lukee näitä ketjun juttuja aikuisista, jotka eivät enää pärjää.
Sulla ap lapsi sentään töissä. Se on nykyään paljon, kun tosi monet nuoret jäävät nykyään pitkille saikuille heti työuran alussa.
Kasvatuksen osuudesta en osaa sanoa, mutta maailman meno noin yleisesti ottaen on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä niin monimutkaiseksi/hetkiseksi/poukkoilevaksi, että pienikin nepsyys ihmisessä voi aiheuttaa sen, ettei pärjää.
Helpot, kaikille sopivat "lapiohommat" ovat lähes tyystin kadonneet, työelämän luonne yleensäkin on pirstaloitunut. Eihän tällaista jaksa enää normotkaan, saati sitten nepsyt, jotka pärjäsi ihan ok silloin joskus ennen, kun kaikki oli selkeämpää ja jotenkin leppoisampaa.
Ap:n kysymykseen: saa olla kateellinen, mutta ei kannata.
Se hyvin pärjäävä tuttavan lapsi voi parin vuoden päästä romahtaa henkisesti, sairastua tai mitä vaan. Jo nyt pinnan alla voi olla muuta mitä näyttää. Ja vaikka kaikki olisikin täydellisesti, hyvä, että ihmiset pärjäävät, ettei koko yhteiskunta romahda.
Sinun lapsesi ei näytä parhaita puoliaan sinulle. Olet äiti, et ihminen, johon pitää tehdä vaikutus. Vielä. Muutaman vuoden päästä hän ymmärtää, että huolestut, jollei hän näytä sinulle pärjäävänsä.
Ole onnellinen lapsistasi sellaisina kuin he ovat. Osoita rakkautta aina kun voit. Elämä ei ole suorittamista, vaan elämistä varten.
Eli peri rahaa jonka sijoittaa.