Lue keskustelun säännöt.
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (911)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todelliset kahvin tuntijat. 🤣🤣🤣🤣🤣
Oi, kyllä. Pauligin JuhlaMokka, paahtoaste1, pannujauhatus, 50-luvun Arabian kahvikupista nautittuna, ahh...
terv: Connoisseur
Onko tämä sarkasmia? Mä en ymmärrä sarkasmia.
Ei, tämä on täyttä totta. Minä pidän vaaleapaahtoisesta kahvista, pannujauhatus on toisinaan hyvä ikäänkuin juhlan kunniaksi, kuten myös 1950-luvun kotimainen muotoilu, koska onhan kahvin juonti aina pieni juhla.
Olen tietoinen, että nykyään joidenkin mielestä on muodikasta moittia Suomessa suosittua vaaleapaahtoista kahvia, ja arvostaa vain tummapaahtoisia, mutta tällaiset henkilöt niin tehdessään vain paljastavat oman tyylillisen ja henkisen alamittaisuutensa.
terv: Connoisseur
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekin suku, juuret ja vanhat esineet eivät merkitse mitään. Eräs kuolinpesiä tyhjentelevä tuttu kertoi että kaikenlaista on tullut vastaan, mutta joku viime aikoina sattunut tapaus jäi mieleen, kun kuolinpesän myynyt tytär ei ottanut talteen edes valokuvia, vaikka oli järjestetty siististi albumeihin ja viereen oli kirjoitettu päivämäärät, ihmisten nimet ja muut oleelliset tiedot. Kaikki pois vain, piti itsellään kai vain käteisen rahan.
Kuka haluaisi roppakaupalla edesmenneiden valokuvia?
Järkyttävä asenne. Sitäpaitsi, melko harvalla entisajan ihmisista oli "roppakaupalla" valokuvia. Filmi ja kuvien teettäminen maksoi. Sen sijaan, nykyajan ihmisillä on roppakaupalla digitaalisessa formaatissa olevia valokuvia, joita räpsitään eri tilanteissa valtavat määrät, joihin useimpiin ei edes koskaan palata, ja joista suuri osa aikanaan tyhjänpäiväisinä syystä tai toisesta häviää bittiavaruuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todelliset kahvin tuntijat. 🤣🤣🤣🤣🤣
Oi, kyllä. Pauligin JuhlaMokka, paahtoaste1, pannujauhatus, 50-luvun Arabian kahvikupista nautittuna, ahh...
terv: Connoisseur
Onko tämä sarkasmia? Mä en ymmärrä sarkasmia.
Ei, tämä on täyttä totta. Minä pidän vaaleapaahtoisesta kahvista, pannujauhatus on toisinaan hyvä ikäänkuin juhlan kunniaksi, kuten myös 1950-luvun kotimainen muotoilu, koska onhan kahvin juonti aina pieni juhla.
Olen tietoinen, että nykyään joidenkin mielestä on muodikasta moittia Suomessa suosittua vaaleapaahtoista kahvia, ja arvostaa vain tummapaahtoisia, mutta tällaiset henkilöt niin tehdessään vain paljastavat oman tyylillisen ja henkisen alamittaisuutensa.
terv: Connoisseur
Mä olen se, joka kommentoi, että onko sarkasmia, kun en uskaltanut heti sanoa, että aivan samaa mieltä kanssasi! Rakastan vaaleaa paahtoa! 🥰
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekin suku, juuret ja vanhat esineet eivät merkitse mitään. Eräs kuolinpesiä tyhjentelevä tuttu kertoi että kaikenlaista on tullut vastaan, mutta joku viime aikoina sattunut tapaus jäi mieleen, kun kuolinpesän myynyt tytär ei ottanut talteen edes valokuvia, vaikka oli järjestetty siististi albumeihin ja viereen oli kirjoitettu päivämäärät, ihmisten nimet ja muut oleelliset tiedot. Kaikki pois vain, piti itsellään kai vain käteisen rahan.
Kuka haluaisi roppakaupalla edesmenneiden valokuvia?
Järkyttävä asenne. Sitäpaitsi, melko harvalla entisajan ihmisista oli "roppakaupalla" valokuvia. Filmi ja kuvien teettäminen maksoi. Sen sijaan, nykyajan ihmisillä on roppakaupalla digitaalisessa formaatissa olevia valokuvia, joita räpsitään eri tilanteissa valtavat määrät, joihin useimpiin ei edes koskaan
No mun mummoilla oli roppakaupalla. Säilytin jotkut, ei kaikkea. Ei näitä joissa tuntemattomia ihmisiä ja hautausvalokuvia. Mikä on järkyttävää tässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekin suku, juuret ja vanhat esineet eivät merkitse mitään. Eräs kuolinpesiä tyhjentelevä tuttu kertoi että kaikenlaista on tullut vastaan, mutta joku viime aikoina sattunut tapaus jäi mieleen, kun kuolinpesän myynyt tytär ei ottanut talteen edes valokuvia, vaikka oli järjestetty siististi albumeihin ja viereen oli kirjoitettu päivämäärät, ihmisten nimet ja muut oleelliset tiedot. Kaikki pois vain, piti itsellään kai vain käteisen rahan.
Kuka haluaisi roppakaupalla edesmenneiden valokuvia?
Järkyttävä asenne. Sitäpaitsi, melko harvalla entisajan ihmisista oli "roppakaupalla" valokuvia. Filmi ja kuvien teettäminen maksoi. Sen sijaan, nykyajan ihmisillä on roppakaupalla digitaalisessa formaatissa olevia valokuvia, joita räpsitään eri tilanteissa valtavat määrät, joihin useimpiin ei edes koskaan
Järkyttävää yleistämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todelliset kahvin tuntijat. 🤣🤣🤣🤣🤣
Oi, kyllä. Pauligin JuhlaMokka, paahtoaste1, pannujauhatus, 50-luvun Arabian kahvikupista nautittuna, ahh...
terv: Connoisseur
Onko tämä sarkasmia? Mä en ymmärrä sarkasmia.
Ei, tämä on täyttä totta. Minä pidän vaaleapaahtoisesta kahvista, pannujauhatus on toisinaan hyvä ikäänkuin juhlan kunniaksi, kuten myös 1950-luvun kotimainen muotoilu, koska onhan kahvin juonti aina pieni juhla.
Olen tietoinen, että nykyään joidenkin mielestä on muodikasta moittia Suomessa suosittua vaaleapaahtoista kahvia, ja arvostaa vain tummapaahtoisia, mutta tällaiset henkilöt niin tehdessään vain paljastavat oman tyylillisen ja hen
Samaa henkeä myös täällä. Juon aina pannukahvia. Ja vaaleapaahtoista, mielellään luomua, jos on varaa. Suodatinkahvissa ei ole ilmaa eikä tulta, se on "tiivistettä" ja jo valmiina liian haaleaa, ei kuumaa. Oikean kahvin pitää olla höyryävän kuumaa.
Ihan paras tulos tulee, kun käyn jauhattamassa kahvikaupassa etiopialaisesta luomukahvista kahvijauhot. Olen harkinnut kahvimyllyn ostamista, koska vastajauhetuissa pavuissa on oma makunsa.
1900-luvun alkupuolella muuten tehtiin kodeissa niin aina: kahvi ostettiin papuina, paahdettiin rännälissä ja jauhettiin kahvimyllyllä. Sori off-topic, aihe karkasi käsistä. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todelliset kahvin tuntijat. 🤣🤣🤣🤣🤣
Oi, kyllä. Pauligin JuhlaMokka, paahtoaste1, pannujauhatus, 50-luvun Arabian kahvikupista nautittuna, ahh...
terv: Connoisseur
Onko tämä sarkasmia? Mä en ymmärrä sarkasmia.
Ei, tämä on täyttä totta. Minä pidän vaaleapaahtoisesta kahvista, pannujauhatus on toisinaan hyvä ikäänkuin juhlan kunniaksi, kuten myös 1950-luvun kotimainen muotoilu, koska onhan kahvin juonti aina pieni juhla.
Olen tietoinen, että nykyään joidenkin mielestä on muodikasta moittia Suomessa suosittua vaaleapaahtoista kahvia, ja arvostaa vain tummapaahtoisia, mutta tällaiset henkilöt niin tehdessään vain paljastavat oman tyylillisen ja henkisen alamittaisuutensa.
terv: Connoisseur
Mä olen se, joka kommentoi, että onko sarkasmia, kun en uskaltanut heti sanoa, että aivan samaa mieltä kanssasi! Rakastan vaaleaa paahtoa! 🥰
Hienoa, minäkin rakastan erityisesti vaaleaa paahtoa. Pidän toki myös tummapaahtoisista, paikkansa niilläkin, mutta minä en väheksy mitään, toisin kuin jotkut omasta mielestään keskimääräistä tyylikkäämmät henkilöt.
Kohottakaamme yhteiselle arvostuksen ja nautinnon kohteellemme kupillinen vaalea paahtoista kahvia!
terv: Connoisseur
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja lienee jo asian jollain tavalla ratkaissut, mutta ymmärrän tunteen aika hyvin. Olen myös säästänyt monia vanhahkoja esineitä varalle: entisajan "hyviä" nuortenkirjoja, kirjoja itseäni kiinnostavista aiheista, valokuvia sun muuta. Lasten jotkut vanhat vaatteet ovat vain itselleni lämpöisinä muistoina ihanista ajoista ja oletan niiden menevän roskiin kun joku muu saa ne käsiinsä. Samoin pelkään, että nuo kirjat tähtitieteestä, lentokoneista, tietokoneiden historiasta, kryptografiasta jne. menevät pääsääntöisesti roskiin. Mutta en itse niitä heitä pois, sillä tiedän että monia niistä ei enää löytäisi mistään, jos sattuu aihe kiinnostamaan.
Neuvoni onkin: antaa jälkeläisten heittää pois, mitä eivät halua. Mutta ei kannata itse tuhota sellaista, jolla voisi olla suuri arvo jollekulle itseni kaltaiselle, sillä emme tiedä, kenen käsiin ne joutuvat joskus. No, myönnän, et
Voi raasu. Nämä enisajan nuortenkirjat ovat kärsineet ajan inflaation. Miten et ymmärrä?
En ole tuo jota kommentoit, mutta luulen, että hän säästää näitä nuortenkirjoja itseään varten, niin minäkin teen, ei myytäväksi. Tuolla on hyllyssäni Swanin Iris Rukka ja kaikki muut klassikot, miehen poikakirjat ja minun tyttökirjat. Luen silloin tällöin jonkun niistä. Portti lapsuuden mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Kristallissa on myrkky. Lehdessä luki.
Kristallin valmistaminen tuottaa myrkkyjä, koska siinä tarvitaan lyijyä, ei itse kristalli enää kiteytyneenä. EU:n alueella ei muistaakseni saa enää valmistaa kristallia. Voisi olettaa aidon vanhan kristallin hinnan nousevan ajan oloon sen takia.
Eli itse kristallista voi juoda vai? Luulin ettei voi...
Ajattelin lähinnä kristallikruunuja, mutta astioissa on eri juttu. Ei suositella enää vanhaa kristallia käytettäväksi, uudet eri juttu, mutta nykyään kristallia tehdään EU:n ulkopuolella, en itse ostaisi kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todelliset kahvin tuntijat. 🤣🤣🤣🤣🤣
Oi, kyllä. Pauligin JuhlaMokka, paahtoaste1, pannujauhatus, 50-luvun Arabian kahvikupista nautittuna, ahh...
terv: Connoisseur
Onko tämä sarkasmia? Mä en ymmärrä sarkasmia.
Ei, tämä on täyttä totta. Minä pidän vaaleapaahtoisesta kahvista, pannujauhatus on toisinaan hyvä ikäänkuin juhlan kunniaksi, kuten myös 1950-luvun kotimainen muotoilu, koska onhan kahvin juonti aina pieni juhla.
Olen tietoinen, että nykyään joidenkin mielestä on muodikasta moittia Suomessa suosittua vaaleapaahtoista kahvia, ja arvostaa vain tummapaahtoisia, mutta tällaiset henkilöt niin tehdessään vain paljastavat oman tyylillisen ja hen
Samaa henkeä myös täällä. Juon aina pannukahvia. Ja vaaleapaahtoista, mielellään luomua, jos on varaa. Suodatinkahvissa ei ole ilmaa eikä tulta, se on "tiivistettä" ja jo valmiina liian haaleaa, ei kuumaa. Oikean kahvin pitää olla höyryävän kuumaa.
Ihan paras tulos tulee, kun käyn jauhattamassa kahvikaupassa etiopialaisesta luomukahvista kahvijauhot. Olen harkinnut kahvimyllyn ostamista, koska vastajauhetuissa pavuissa on oma makunsa.
1900-luvun alkupuolella muuten tehtiin kodeissa niin aina: kahvi ostettiin papuina, paahdettiin rännälissä ja jauhettiin kahvimyllyllä. Sori off-topic, aihe karkasi käsistä. :)
Ei se mitään, ketjun alkuperäisestä aiheesta poikkeaminen sallittakoon, sillä onhan kahvi erittäin merkityksellinen asia, josta keskusteleminen on aina paikallaan.
Suodatinkahvin ja pannukahvin eroa voisi karkeasti luonnehtia niin että suodatinkahvi on aivan liian "kliinistä".
Ja totta, viime vuosisadan alussa kahvi ostettiin papuina ja paahdettiin, jauhettiin itse. Epäilemättä toistuvasti tasa- /hyvälaatuiseen tulokseen pääseminen edellytti harjaantumista, mutta oli varmasti erittäin palkitsevaa. Kahvimyllyn ostoa olen itsekin vakavasti harkinnut.
terv: Connoisseur
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Kristallissa on myrkky. Lehdessä luki.
Kristallin valmistaminen tuottaa myrkkyjä, koska siinä tarvitaan lyijyä, ei itse kristalli enää kiteytyneenä. EU:n alueella ei muistaakseni saa enää valmistaa kristallia. Voisi olettaa aidon vanhan kristallin hinnan nousevan ajan oloon sen takia.
Eli itse kristallista voi juoda vai? Luulin ettei voi...
Ajattelin lähinnä kristallikruunuja, mutta astioissa on eri juttu. Ei suositella enää vanhaa kristallia käytettäväksi, uudet eri juttu, mutta nykyään kristallia tehdään EU:n ulkopuolella, en itse ostaisi kyllä.
Se "EU:n ulkopuolella" on hyvin suurella todennäköisyydellä Kiina. Ei paljon takeita siellä valmistetun krääsän turvallisuudesta elintarvikekäytössä, ja jos valita voi, itse en kyllä osta mitään siinä pahan valtakunnassa tehtyä,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä keitän vain pannukahvia. Ja vaaleapaahtoista. N51
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Ei noita tarvita nykyajan elämässä yhtään mihinkään.
Kerman Savella ei ole arvoa. Tunkkaisia ovat myös. Liian vanhanaikaisia. Marimekko ja Iittala taas...no en haluaisi tusinatavaraa. Näitä kun on kaikilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nuori ja minua kiinnostaa vanhat tavarat, mutta oman maun mukaan. En halua mitään ryijyjä pölynkeräjiksi ja astiastot...mitä näillä tekisi? Vievät kauheasti tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekin suku, juuret ja vanhat esineet eivät merkitse mitään. Eräs kuolinpesiä tyhjentelevä tuttu kertoi että kaikenlaista on tullut vastaan, mutta joku viime aikoina sattunut tapaus jäi mieleen, kun kuolinpesän myynyt tytär ei ottanut talteen edes valokuvia, vaikka oli järjestetty siististi albumeihin ja viereen oli kirjoitettu päivämäärät, ihmisten nimet ja muut oleelliset tiedot. Kaikki pois vain, piti itsellään kai vain käteisen rahan.
Kuka haluaisi roppakaupalla edesmenneiden valokuvia?
Järkyttävä asenne. Sitäpaitsi, melko harvalla entisajan ihmisista oli "roppakaupalla" valokuvia. Filmi ja kuvien teettäminen maksoi. Sen sijaan, nykyajan ihmisillä on roppakaupalla digitaalisessa formaatissa olevia valokuvia, joita räpsitään eri tilanteissa
No mun mummoilla oli roppakaupalla. Säilytin jotkut, ei kaikkea. Ei näitä joissa tuntemattomia ihmisiä ja hautausvalokuvia. Mikä on järkyttävää tässä?
Ikonoklasmi on järkyttävää!
Ryijyt palvelivat ennen ihan lämmöneristäjinä, samoin kuin matot.
Vierailija kirjoitti:
Olen nuori ja minua kiinnostaa vanhat tavarat, mutta oman maun mukaan. En halua mitään ryijyjä pölynkeräjiksi ja astiastot...mitä näillä tekisi? Vievät kauheasti tilaa.
No, onko sinulla tauluja asunnon seinillä? Ryijyhän on vähän sama juttu. Haitanneeko se pölyn keräytyminen, voihan sen muutaman kerran vuodessa puistella. Jos ei se ole joku valtavan iso, niin ei ole raskas käsitellä.
Ja astiat, kai sinulla lautasia on mistä syöt ja laseja, kuppeja mistä juot? Voihan ne jonkun "eilen valmistetun" yhdentekevän bulkkikaman sijasta olla jotain vanhaa tavaraa. Ja eihän niitä astiastoja, kuppeja, yms ole pakko ostaa suurta määrää, jotain 8 hengen settiä. Kyllähän sellaiset tilaa vie ja melko harva tarvii sellaiselle seurakunnalle mitoitettua astiastoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Myy ! Ja käytä rahat itseesi.
Sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Ei noita tarvita nykyajan elämässä yhtään mihinkään.
Kerman Savella ei ole arvoa. Tunkkaisia ovat myös. Liian vanhanaikaisia. Marimekko ja Iittala taas...no en haluaisi tusinatavaraa. Näitä kun on kaikilla.
Eikä! Kerman Savi on todella ihanaa ja tyylikästä. Kummityttö täytti hiljan 18 v ja muuttaa nyt syksyllä omaan opiskelia kämppään, hankin hänelle tupaantuliais yllätykseksi täyden Kerman Savi astiaston 6 hengelle, ja lisävarusteina kakkuvati ja kiisselikulhot 6 kpl. Hän ihastuu niihin varmasti!
Olen menettänyt kaikki perheen jäseneni, isän, äidin ja molemmat siskot. Perintöäkin olen saanut, mukaan lukien noin kaksi hyllymetriä vanhoja albumeita. Jossain vaiheessa aloin poistaa niitä, aluksi valokuvien kaksoiskappaleet, vai pitäisikö sanoa kolmois- ja neloskappaleet. Siskoille ja äidillä oli kullakin identtiset kopiot esim synttärikuvista jne. Sen jälkeen olen luopunut vähitellen muistakin ja säästänyt ne, joilla on itselle suurin tunnearvo tai ovat historiallisesti ja/tai visuaalisesti arvokkaita. Esim sota-ajan korsukuvia puhdetöitä tekevine sotilaineen. En näe mitään mieltä säilyttää epäselviä otoksia tai kuvia henkilöistä, joita en tunne. Nyt minulla on enää noin 20% alkuperäisestä fotokokoelmasta enkä koe mitenkään olevani tunteeton hirviö. Rakastin perhettäni, mutta en tarvitse heidän muistelemisekseen kymmentä tuhatta valokuvaa. Jotenkin etoo ajatus, että muisto ihmisestä olisi kiinni valtavasta säilötystä materiaalista, kipoista, kupeista tai fotoista. Kyllä muutama muisto riittää tuomaan omat rakkaat mieleen. Älkää rakastako tavaroiden kautta, rakastakaa ihmistä itsessään.