Lue keskustelun säännöt.
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (911)
Joillekin suku, juuret ja vanhat esineet eivät merkitse mitään. Eräs kuolinpesiä tyhjentelevä tuttu kertoi että kaikenlaista on tullut vastaan, mutta joku viime aikoina sattunut tapaus jäi mieleen, kun kuolinpesän myynyt tytär ei ottanut talteen edes valokuvia, vaikka oli järjestetty siististi albumeihin ja viereen oli kirjoitettu päivämäärät, ihmisten nimet ja muut oleelliset tiedot. Kaikki pois vain, piti itsellään kai vain käteisen rahan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja lienee jo asian jollain tavalla ratkaissut, mutta ymmärrän tunteen aika hyvin. Olen myös säästänyt monia vanhahkoja esineitä varalle: entisajan "hyviä" nuortenkirjoja, kirjoja itseäni kiinnostavista aiheista, valokuvia sun muuta. Lasten jotkut vanhat vaatteet ovat vain itselleni lämpöisinä muistoina ihanista ajoista ja oletan niiden menevän roskiin kun joku muu saa ne käsiinsä. Samoin pelkään, että nuo kirjat tähtitieteestä, lentokoneista, tietokoneiden historiasta, kryptografiasta jne. menevät pääsääntöisesti roskiin. Mutta en itse niitä heitä pois, sillä tiedän että monia niistä ei enää löytäisi mistään, jos sattuu aihe kiinnostamaan.
Neuvoni onkin: antaa jälkeläisten heittää pois, mitä eivät halua. Mutta ei kannata itse tuhota sellaista, jolla voisi olla suuri arvo jollekulle itseni kaltaiselle, sillä emme tiedä, kenen käsiin ne joutuvat joskus. No, myönnän, että isossa talossani on tilaa ja juttu on täysin erilainen ahtaissa oloissa asuvalle.
Jos eivät halua, niin laita pois. Mihin tulevaisuuteen sä niitä säästät? Kuka tarvii isoja astiastoja kaappiin pölyttymään? Tekstiilit voi käyttää vaikka ompeluun.
Lapset ei halua, mutta lapsenlapset varmasti haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä on sellaisia, että haluavat elää ilman historiaa. Toiset taas haluavat ympäröidä itsensä historialla. Kuulun itse näihin jälkimmäisiin. Mummolan vanhat tavarat ovat ihanimpia tavaroita, mitä minulla on. Osa on Suomen mittapuulla aika vanhojakin, jopa 1800-luvun alusta. Monesti mietin, missä kaikessa nämä tavarat ovat olleet mukana.
Lisäksi mukaan tulee myös ekologinen näkökulma. Samojen tavaroiden käyttö sukupolvesta toiseen on ekologista ja vastuullista.
Saattaa olla shokeeraava tieto sinulle, mutta on olemassa myös kultainen keskitie. Muutama historiallinen esine riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja lienee jo asian jollain tavalla ratkaissut, mutta ymmärrän tunteen aika hyvin. Olen myös säästänyt monia vanhahkoja esineitä varalle: entisajan "hyviä" nuortenkirjoja, kirjoja itseäni kiinnostavista aiheista, valokuvia sun muuta. Lasten jotkut vanhat vaatteet ovat vain itselleni lämpöisinä muistoina ihanista ajoista ja oletan niiden menevän roskiin kun joku muu saa ne käsiinsä. Samoin pelkään, että nuo kirjat tähtitieteestä, lentokoneista, tietokoneiden historiasta, kryptografiasta jne. menevät pääsääntöisesti roskiin. Mutta en itse niitä heitä pois, sillä tiedän että monia niistä ei enää löytäisi mistään, jos sattuu aihe kiinnostamaan.
Neuvoni onkin: antaa jälkeläisten heittää pois, mitä eivät halua. Mutta ei kannata itse tuhota sellaista, jolla voisi olla suuri arvo jollekulle itseni kaltaiselle, sillä emme tiedä, kenen käsiin ne joutuvat joskus. No, myönnän, että isossa talossani on tilaa ja juttu on täysin er
Voi raasu. Nämä enisajan nuortenkirjat ovat kärsineet ajan inflaation. Miten et ymmärrä?
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja lienee jo asian jollain tavalla ratkaissut, mutta ymmärrän tunteen aika hyvin. Olen myös säästänyt monia vanhahkoja esineitä varalle: entisajan "hyviä" nuortenkirjoja, kirjoja itseäni kiinnostavista aiheista, valokuvia sun muuta. Lasten jotkut vanhat vaatteet ovat vain itselleni lämpöisinä muistoina ihanista ajoista ja oletan niiden menevän roskiin kun joku muu saa ne käsiinsä. Samoin pelkään, että nuo kirjat tähtitieteestä, lentokoneista, tietokoneiden historiasta, kryptografiasta jne. menevät pääsääntöisesti roskiin. Mutta en itse niitä heitä pois, sillä tiedän että monia niistä ei enää löytäisi mistään, jos sattuu aihe kiinnostamaan.
Neuvoni onkin: antaa jälkeläisten heittää pois, mitä eivät halua. Mutta ei kannata itse tuhota sellaista, jolla voisi olla suuri arvo jollekulle itseni kaltaiselle, sillä emme tiedä, kenen käsiin ne joutuvat joskus. No, myönnän, että isossa talossani on tilaa ja juttu on täysin er
Nimenomaan. Kirjoja ITSEÄNI kiinnostavista aiheista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joillekin suku, juuret ja vanhat esineet eivät merkitse mitään. Eräs kuolinpesiä tyhjentelevä tuttu kertoi että kaikenlaista on tullut vastaan, mutta joku viime aikoina sattunut tapaus jäi mieleen, kun kuolinpesän myynyt tytär ei ottanut talteen edes valokuvia, vaikka oli järjestetty siististi albumeihin ja viereen oli kirjoitettu päivämäärät, ihmisten nimet ja muut oleelliset tiedot. Kaikki pois vain, piti itsellään kai vain käteisen rahan.
Kuka haluaisi roppakaupalla edesmenneiden valokuvia?
Näitä suvun muka tärkeitä esineitäkin on monenlaisia. Meillä vaari mainosti useasti, että perinnöksi jää vaikka kuinka paljon arvokasta ja käytännöllistä arvotavaraa. Varastot olivat täynnä ihan sitä IKEA-tason roinaa ja kaiken maailman Tallinnan torilta roudattua piraattitavaraa. No oli siellä muuttamat Iittala-lasit, kuparipannut ja joku vanha kello. Niin huonossa kunnossa vaan, ettei ne kenellekään enää kelvanneet.
Ihmiset eivät usein hiffaa että jostain 70-luvulta saakka on suomalaisetkin kodit olleet täynnä massatuotettua roinaa, eikä se että se alkaa olemaan vanhaa tee siitä yhtään sen arvokkaampaa, käytännöllisempää tai muulla tapaa hienompaa. Nykyiset eläkeläiset ovat monet aikuistuneet 70-80-lukujen taitteessa, jo selkeästi muovitavaran ja keinokuitujen aikakaudella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki pois vaan. Jos vanhus tarvitsee paljon apuja kotiin, timantit, kulta, rahat ja kritalli on varmasti jo putsattu apurien toimesta😬
Sitä päivää kauhulla odotellessa kun vanha äitini kuolee. Talo täynnä kamaa mistä en tiedä mitä niille tehdä. Varmasti arvokkaitakin mutta myös niitä tunnearvoltaan tärkeitä. Kun eihän mitään voi etukäteen antaa eteenpäin tai pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun vanhemmat kokivat 30-luvun ja säästi aika lailla kaikki. On hieman tarttunut tuo asenne "voi tulla tarpeeseen".
Tavarapaljous vaatii kuitenkin kaappitilaa, puhumattakaan rasitteesta jos joutuu laittamaan ne muuttokuormaan useampi kerta. Olen siis harjoitellut tavaran laittamista kiertoon. Josta muutama kerta on selvinnyt että olisi ollut vaikka 200eur arvoinen Nanny Still etc. Tai tarvittu seuraavalla viikolla.
Hyväksyn siis, että aikuiset lapseni ei halua ottaa tavaraa vastaan. Mutta ovat sentään kieltäytyneet olematta ilkeitä.
Naapuri ivasi appivanhempiaan, jotka olivat tuoneet poikansa leluja kysyen haluatko pitää. Mitä on vikana siinä, että kysyy tupattamatta?
(Hienostorouva varmaan katsoi nenää pitkin appivanhempiaan, joiden tulotaso lienee ollut tyyliin viidenneksen vrt poikaansa. Kun taloyhtiön roskis tyhjennettiin toisen kerran joulun jälkeen, oli hetkeä myöhemmin 50% täynnä, sisältönä ainoastaan heidän perheen verkkokauppapahvilaatikot, otaksuvasti joululahjoja)
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Myy ! Ja käytä rahat itseesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saattaa olla shokeerava tieto sinulle, mutta ko. henkilö saattaa edustaa juuri sitä kultaista keskitietä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki pois vaan. Jos vanhus tarvitsee paljon apuja kotiin, timantit, kulta, rahat ja kritalli on varmasti jo putsattu apurien toimesta😬
Timantit? Mun mummolla ei ollut mitään timantteja. Pari muistoesinettä riittää. En ole paha ihminen, jos en halua hänen valokuva albumeita, vaatteita ja kulhoja.
Vierailija kirjoitti:
Saattaa olla shokeerava tieto sinulle, mutta ko. henkilö saattaa edustaa juuri sitä kultaista keskitietä.
Ei kyllä hänen viestin perusteella sitä sanoisi. Lukutaito, kop kop!
Tarjoa niitä netissä esim Facebookissa ilmaiseksi kotoa pois muuttavalle nuorelle. Minulla ei ollut aikanaan mitään kivaa tai edes tarpeellista, kun muutin pois kotoa. Pelkkä sänky ja vaatteet. Olisin ollut tavaroista ikionnellinen. Oltiin aika varaton perhe.
Vierailija kirjoitti:
Lapset ei halua, mutta lapsenlapset varmasti haluaa.
Ai niihin opiskelijasoluasuntoihin? Ja muuttokuormiin kerran, pari vuodessa kymmenen vuoden ajan?
Vierailija kirjoitti:
Joillekin suku, juuret ja vanhat esineet eivät merkitse mitään. Eräs kuolinpesiä tyhjentelevä tuttu kertoi että kaikenlaista on tullut vastaan, mutta joku viime aikoina sattunut tapaus jäi mieleen, kun kuolinpesän myynyt tytär ei ottanut talteen edes valokuvia, vaikka oli järjestetty siististi albumeihin ja viereen oli kirjoitettu päivämäärät, ihmisten nimet ja muut oleelliset tiedot. Kaikki pois vain, piti itsellään kai vain käteisen rahan.
Jos ei ole tilaa säilyttää, niin ei ole tilaa säilyttää. Valokuva-albumitkin vievät yllättävän paljon tilaa.
Mun vanhemmat on heittäneet kaiken aina pois. Kaikki mun lapsuusmuistot ja suvun vanhat tavarat. Muutamia huonekaluja olen saanut pelastettua kuolinpesistä ja vanhat albumit. Nyt niistä "pelastetuista" mun mummon keittiönpöytä on mun opiskelijalapsellani ja toinen saa vanhan lipaston kun lähtee kotoa ( hän on itse pyytänyt sitä). Minusta tuli wanhan tavaran arvostaja ja ostan aina mieluummin vanhoja/antiikkisia puuhuonekaluja kuin jotain lastulevyvirityksiä. Lapseni on samanlaisia.
Kellekään en tuputa tavaraa, enkä vie väkisin. Pidän mielelläni itse, koska kaikki kalusteet ja taulut kodissani on huolella mietittyjä.
Mun vanhempien ( nyt n 80v) luota en varmaan halua juuri mitään, koska kaikki on aina uutta.