Lue keskustelun säännöt.
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (911)
Voi v*ttu näitä vanhoja ihmisiä jotka kaiken säilöö ja vanhemmiten yrittää tuputtaa nuoremmille. Oliskin edes jotain tärkeitä tai käyttökelpoisia esineitä.
Yksikin setä mainosti että hänelle on kertynyt kauheasti viinilaseja joista hän haluaisi eroon. Ovat vimpan päälle hyviä vanhan ajan hyviä laseja ja saat ilmaiseksi. Paketin avasin niin olivat aivan samentuneita ja kolhittuja käytännössä jok ikinen, eivätkä edes mitään samaa sarjaa. Roskiin lensi koko boksi.
Isä taas tyrkytti joku aika sitten "ammattitason" kamerajärjestelmiä mukaan. Olivat jotain vuosikymmeniä vanhoja Anttilan halppiskamaa kaikki. Iso osa tavalla tai toisella hajalla. Taas sai ihmetellä että miksi tällaisiakin on tarvinnut säilöä jonain arvoesineinä, vaikka en usko hänenkään niin hölmö olleen että kuvittelisi noilla olevan mitään arvoa, rahallisesti tai käytännöllisesti.
Pahin on anoppi, paatunut hamstraaja, jolta aina lähtee mukaan joku suoraa roskiin lentävä "aarre". Paras oli nimipäivälahjaksi (emme sellaisia edes vietä) annettu joku aivan omituinen koristelasiesine. No siinähän oli ihan järjetön särö jota en siinä autoon kantaessa huomannut, lopputuloksena verta vuotava käsi kotimatkalle kun viilsi kämmenen auki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakas äiti,
Haluan ensin kiittää sinua siitä, että olet säilyttänyt niin paljon tavaroita meitä lapsia varten. Tiedän, että olet ajatellut meidän parastamme ja kantanut huolta siitä, että meillä olisi elämäämme varten valmiina kauniita ja arvokkaita esineitä. On liikuttavaa, miten paljon rakkautta ja huolenpitoa siihen liittyy.
Minulle kuitenkin tärkeintä on, että oma koti tuntuu juuri minun kodiltani sellaiselta, jossa ympärilläni on tavaroita, joita oikeasti käytän ja jotka tuovat iloa arkeeni. En haluaisi ottaa tavaroita vain siksi, että ne ovat olemassa, jos ne eivät kuitenkaan pääse käyttöön. Silloin ne tuntuisivat enemmän taakalta kuin lahjalta, ja pelkäisin, että ne jäisivät kaappeihin pölyttymään.
Ymmärrän hyvin, että sinulle näillä tavaroilla on suuri tunnearvo. Sinä olet kasvanut aikaan, jolloin säästäminen oli tärkeää ja tavaroita arvostettiin eri tavalla kuin nykyään. Meidän sukupolvelle kotiin kuuluu enemmänkin yksinkertaisuus ja se, että jokaisella esineellä on oma tarkoituksensa. Tämä ei ole arvostuksen puutetta, vaan vain erilainen tapa katsoa elämää ja kotia.
Siksi en haluaisi ottaa suuria määriä tavaroita itselleni. Toivoisin ennemmin, että ne löytäisivät uuden kodin, jossa niitä käytetään ja arvostetaan. Minusta olisi kuitenkin ihanaa, jos voisin saada jonkin pienen, symbolisen muiston lapsuudesta sellaisen, joka kertoo tarinan ja muistuttaa kodista, jossa kasvoin.
Äiti, tämä ei ole merkki siitä, etten kunnioittaisi historiaa ja kaikkea sitä, mitä olet säilyttänyt. Päinvastoin, arvostan valtavasti vaivannäköäsi ja sitä ajatusta, mikä tavaroiden taakse kätkeytyy.
Haluan vain, että kotini pysyy kevyenä ja minun näköisenäni. Ja toivon, että sinäkin voisit tuntea helpotusta siitä, että tavarat päätyvät käyttöön, eivätkä jää varastoon odottamaan.
Ovat varmaan vielä liian nuoria.
Silloin kun pesästä lennetään, ei vähään aikaan haluta mummojen tavaroita uuteen kotiin. Myöhemmin voi olla erilainen näkemys.
Ei kaikkea tavaraa voi säästää tunnearvoon vedoten. Eihän niitä tavaroita edes kukaan muista, kuin vasta sitten, kun näkee vintillä 30 vuoden päästä ja ihmettellään miksi tuokin piti säästää.
En itse edes käy vanhempien tai muidenkaan haudoilla, ovat toki ajoittain mielessä. Miksi pitäisi nähdä konkreettisesti tavara tai hauta, jotta voisi hyviä aikoja muistella.
Olen tavannut ihmisiä, jotka ei todellakaan voi heittää mitään pois vedoten johonkin muistoon tavaraan liittyen. Esim viilipurkin kansi, jonka päällä mummo vainaan oli tapana säilyttää lusikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Lapsillasi ei ole esineisiin tunnesidettä ja joku kerman savi sattuu silmiin. Pöytähopeita ei enää kukaan käytä, astiastot ovat usein muotokieleltään vanhentuneita ja kauheita.
Meistä on tullu niin rikkaita, että uusilla sukupolvilla on varaa jättää pöytähopeat ja liinat jälkeensä ja ostaa omannäköisiä esineitä. Design on sidoksissa aikaan ja sen estetiikkaan. Tietyt muodot, värit ja materiaalit yhdistyvät vahvasti johonkin aikakauteen. Kun trendit vaihtuvat, aiemmat muodot alkavat näyttää vanhanaikaisilta, koska ne muistuttavat "menneestä tyylistä".
Muotokieli ei ole pelkkää estetiikkaa, vaan siihen liittyy arvoja ja merkityksiä. Esimerkiksi 1980-luvun kulmikas elektroniikka viestii eri asioita kuin tämän päivän pyöristetyt, pehmeät muodot. Kun arvot ja kulttuuri muuttuvat, myös muotoilu vanhenee.
Kun jokin muotokieli yleistyy liikaa, siitä tulee arkipäiväinen. Ihmiset alkavat kaivata uutta, erilaista ja erottuvaa muotokieltä, mikä saa vanhan tuntumaan kuluneelta.
Uusilta sukupolvilta puuttuu nostalgia esineisiin, joihin sinulla on tunneside.
Ei tuo ole täysin noinkaan. Kyllä nuoremmatkin ihmiset voi "digata" jonkun vanhemman aikakauden esineitä, muotoilu tyyliä, jne. Vaikkei itse ollut syntynytkään joskus 50 - 70 luvulla, niin silti voi tykätä niiden aikojen muotoilu tyylistä, ja omistaa jotain sellaisia esineitä. Se on kovin suppeaa, jos ihminen on kiinnostunut /arvostaa vain asioita jotka on hänen omalta elinajaltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi v*ttu näitä vanhoja ihmisiä jotka kaiken säilöö ja vanhemmiten yrittää tuputtaa nuoremmille. Oliskin edes jotain tärkeitä tai käyttökelpoisia esineitä.
Yksikin setä mainosti että hänelle on kertynyt kauheasti viinilaseja joista hän haluaisi eroon. Ovat vimpan päälle hyviä vanhan ajan hyviä laseja ja saat ilmaiseksi. Paketin avasin niin olivat aivan samentuneita ja kolhittuja käytännössä jok ikinen, eivätkä edes mitään samaa sarjaa. Roskiin lensi koko boksi.
Isä taas tyrkytti joku aika sitten "ammattitason" kamerajärjestelmiä mukaan. Olivat jotain vuosikymmeniä vanhoja Anttilan halppiskamaa kaikki. Iso osa tavalla tai toisella hajalla. Taas sai ihmetellä että miksi tällaisiakin on tarvinnut säilöä jonain arvoesineinä, vaikka en usko hänenkään niin hölmö olleen että kuvittelisi noilla olevan mitään arvoa, rahallisesti tai käytännöllisesti.
Pahin on anoppi, paatunut hamstraaja, jolta aina lähtee
Tuo "vuosikymmeniä vanhoja kameroita"... Vanhoja kameroita harrastetaan, niitä kerätään ja niillä on kysyntää. Katso vaikka jostain ebaysta, heititköhän rahan arvoista tavaraa roskiin? Eikä pelkästään ammattilaistason kameroita keräillä, vaan ihan myös tavallisia halpis kuluttaja laitteita. Mutta jos ovat rikkinäisiä, joutuisi myymään varaosiksi tai korjattavaksi. Ja kyllä, niitä voidaan korjata ja jotkut vielä osaakin korjata asioita, sen sijaan että ostetaan vain uusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Ei noita tarvita nykyajan elämässä yhtään mihinkään.
Kerman Savella ei ole arvoa. Tunkkaisia ovat myös. Liian vanhanaikaisia. Marimekko ja Iittala taas...no en haluaisi tusinatavaraa. Näitä kun on kaikilla.
Entäs käyttöarvo? Mitä ihmeen väliä on, minkä merkkisessä potissa uuniruuan tekee, jos astia on hyvän kokoinen, hyvän mallinen ja kestävä?
Sinä haluat siis jotain uniikkia? Ala tekemään astiasi itse!
Ei sillä merkillä ole varsinaisesti väliä vaan tavaroiden ulkonäöllä ja estetiikalla. En tykkää siitä, miltä Marimekon ja Iittalan esineet näyttävät ja näitä on nyt melkein kaikilla ja kaikkialla. Jossain joku kirjoitti hyvin, että enää puuttuu unikon tatskat emännöillä. Minulle on tärkeä, että minua ympäröivät mielestäni kauniit esineet ja kauneus tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Joillekin taas kauneudella ei ole väliä. Ei mun tarvitse valmistella astioita itse - maailmassa riittää astioita/tavaroita Marimekon ja Iittalan lisäksi - sellaisia, joita ihan kaikilla ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Lahjoita SPR:n Konttitorille. Näin minä teen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Entäs käyttöarvo? Mitä ihmeen väliä on, minkä merkkisessä potissa uuniruuan tekee, jos astia on hyvän kokoinen, hyvän mallinen ja kestävä?"
Tämän kommentin kirjoittaja olettaa ennakkoluuloisesti, että pitää olla kalliimpi merkki, jos ei halua Iittalaa tai Marimekkoa. Samana aikana kun ihmiset metsästävät marimekkoa ja iittalaa kuin jotain statussymboleitä. On muutakin tavaraa kuin nämä ja halpahallin lautaset. Jos vaan jaksaa etsiä ja perehtyä. 😄
Vierailija kirjoitti:
Terveisin, Chatgpt
?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Hei eivät vielä ymmärrä hyvän päälle. Aikaa kuluu ja muoti muuttuu. Laita säilöön.
Pääsispä panee viiskymppistä perheenäitiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos hamstraajalla ei ole itsellään tavarat käytössä ja esillä, tuskin ne sit niin hienoja ja tärkeitä on. Joten miksi syyllistää turhaa jälkikasvua kun heillekkään ei kelpaa.
Ei muuta kuin itselle käyttöön ja nauttimaan niistä tavaroista ja antaa lapsien elää omaa elämäänsä.
Vanha aloitus ja itse aloituskin kopioitu kodin kuvalehdestä, mutta; Jos lapsi/lapsenlapsi ei halua niitä, se ei myöskään halua. Kierrätyskeskukset on sitä varten, että joku toinen voi haluta niitä
Vierailija kirjoitti:
Saattaa olla shokeerava tieto sinulle, mutta ko. henkilö saattaa edustaa juuri sitä kultaista keskitietä.
Missä asioissa ?
Jos kaikissa se on ok
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Voihan olla, ettei ihan nuori niin arvosta sellaisia. Mutta ehkä joidenkin vuosien päästä tulee kyselemään, että mitäs niitä mummon liinoja olikaan?
Mitä jos laitat isommat merkkitavarat myyntiin/kiertoon ja pidät muutaman pienen käsityön tallessa?
(Tosin tämä on jo vanha ketju.)
Juuh, 60 ikäisenä äitini mortteli on käytössä, samoin yksi pilkkumi jonka antoi jo eläessään. Isäni Pori jazz lippalakki 70 luvulta, jota käytti kun ajoi traktoria, on arvokas muisto. Noista tavaroista jotka kirkjoittaja mainitsi tullaan vielä katkerasti ehkä vääntämään kuka saa.
Vierailija kirjoitti:
Juuh, 60 ikäisenä äitini mortteli on käytössä, samoin yksi pilkkumi jonka antoi jo eläessään. Isäni Pori jazz lippalakki 70 luvulta, jota käytti kun ajoi traktoria, on arvokas muisto. Noista tavaroista jotka kirkjoittaja mainitsi tullaan vielä katkerasti ehkä vääntämään kuka saa.
Mulla kanssa pilkkumi käytössä makuuhuoneessa. Kirkjoittaja on hyvä tavara, leveä ja liukas. En ole katkera. Isosetä poltti jazztupakkaa, lapset ei halua. Pessaaria sanottiin morttteliksi.
Mikset vain säilytä ja jätät kierrätyksen heidän huolekseen. Oudosti ne saattavat kelvata 30 vuoden kuluttua, tyrkytät niitä nyt liian aikaisin.