Lue keskustelun säännöt.
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (911)
E nykyään arvosteta enää tuota tavarakrääsää. Muistan, kun - 80-90 luvuilla esim lahjaksi annettiin jotain Toikan lasilintuja ja kaikenmoista kippoa, kuppia, hopea-aterimia ym. Ihmiset säilöi niitä kaapeissa. Käyttääkään ei voinut ettei kulu. Meilläkin kotona kaapeissa ja hyllyillä oli vaikka mitä maljakkoa. Äiti vaali niitä aarteinaan. Ei minulla tuollainen kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysymys on iästä, nuori ei ymmärrä vielä suvussa kulkeneiden esineiden tunnearvoa. Varmasti heräävät asiaan, mutta liian myöhään. Ei kukaan voi 20-45 - vuotiaana sitä ymmärtää. Huolehditaan, että tärkeimmät esineet jäävät perinnöksi.
Olin 60v kun vanhempani kuolivat . Perinnöksi 250m2 omakotitalo , jossa asuneet koko yhteisen elämänsä ja toinen syntynytkin . Talo ei ollut ongelma, se meni kuukaudessa eikä tavaratkaan, ne hoiti ammattilainen korvausta vastaan. Minä otin kenkälaatikollisen valokuvia ja 6 jälkiruoka maljaa.
En ehkä ollut sitten tarpeeksi vanha ymmärtämään tunnearvoa.
Tuossa aika saattaa tehdä tehtävänsä, kun lapsukaisille alkaa kertyä ikää ja huomaavat ikeakrääsän ja valkoisen bling bling muodin hengettömyyden,niin kiinnostus historiaan ja omiin juurinsa saaattaa herätä.
Itse arvostan huonekaluja niiden laatua ja ajattomuutta, etenkin jos niihin liittyy jokin tarina ja etenkin sukuun liittyvä,
Lastulevyluomuksia saa kaupasta ja muoti vaihtuu, mutta tuo historia ja laatu ovat katoavaista, eikä tuo arvostus edellytä välttämättä mitään kotimuseon perustamista.
On jo vanha aloitus, mutta kommentoin silti. Ne säästetyt aarteet kannattaa silti vielä säästää - ainakin astiastot. Jos vain lahjoittajalla vuosia riittää niin lapsen lapset saattaa joskus nähdä mummolan aarteet ihan eri tavoin. Tai onko suvussa esim. serkkuja tai serkun lapsia jotka olisi kiinnostuneet - säilyisi tavarat suvussa. Mutta jos ei ole mahdollista säästää ja ottajaa ei ole, niin kannattaa myydä hyvään antiikkiliikkeeseen. Löytävät tiensä sellaiselle henkilölle joka osaa esineitä arvostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Nämä palstalla kommentoivat moukatkaan eivät ymmärrä noita arvostaa. Itse hakevat astiastot ja liinat ym Prismasta tai Tokmannilta. Ja koska kaikki tuollainen on yhdentekevää p4skaa, ne kamat lentää rodeen joka muuton yhteydessä (luonto "kiittää"), mistä seuraa se että noilla poloisilla historiattomilla ei ole mitään muisto- tai arvoesineiksi laskettavaa kamaa. Istuvat sitten niissä vitivalkoisissa espoo-style kämpissään 150 tuumasen taulutv:n edessä ja hiplaavat älypuhelimiaan. Surullista, niin surullista...
Paskat. Ostetaan antiikkia liikkeistä, mitään kusinen kermansavi ei kelpaa kuten sinunlaisille tallukoille. Jugendkoti keskustassa, sinne ei roska-astiastot sovi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Nämä palstalla kommentoivat moukatkaan eivät ymmärrä noita arvostaa. Itse hakevat astiastot ja liinat ym Prismasta tai Tokmannilta. Ja koska kaikki tuollainen on yhdentekevää p4skaa, ne kamat lentää rodeen joka muuton yhteydessä (luonto "kiittää"), mistä seuraa se että noilla poloisilla historiattomilla ei ole mitään muisto- tai arvoesineiksi laskettavaa kamaa. Istuvat sitten niissä vitivalkoisissa espoo-style kämpissään 150 tuumasen taulutv:n edessä ja hiplaavat älypuhelimiaan. Surullista, niin surullista...
Paskat. Ostetaan antiikkia liikkeistä, mitään kusinen kermansavi ei kelpaa kuten sinunlaisille tallukoille. Jugendkoti keskustassa, sinne ei roska-astiastot sovi.
Vai jugend koti keskustassa, buah hah hah. Eiköhän sinullakin ole neukkukuutio Korsossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Nämä palstalla kommentoivat moukatkaan eivät ymmärrä noita arvostaa. Itse hakevat astiastot ja liinat ym Prismasta tai Tokmannilta. Ja koska kaikki tuollainen on yhdentekevää p4skaa, ne kamat lentää rodeen joka muuton yhteydessä (luonto "kiittää"), mistä seuraa se että noilla poloisilla historiattomilla ei ole mitään muisto- tai arvoesineiksi laskettavaa kamaa. Istuvat sitten niissä vitivalkoisissa espoo-style kämpissään 150 tuumasen taulutv:n edessä ja hiplaavat älypuhelimiaan. Surullista, niin surullista...
Paskat. Ostetaan antiikkia liikkeistä, mitään kusinen kermansavi ei kelpaa
MinullaKIN? Ei ole, mutta yritä viihtyä siellä <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi rumimmista on Kerman Saven astiat. Varmasti ostan mieluummin Ikean vitosen kauniin uunivuoan kuin otan sen käytetyn ruskean tai sinisen möykyn.
Onneksi omat vanhemmat kysyy haluanko jotain mitä heillä on ja hävittävät / myyvät tavaraa nyt ollessaan vielä hyvässä kunnossa. Ja omille lapsille en ikimaailmassa yritä työntää omia kamoja nyt enkä myöhemmin.
Omien tavaroiden tuputtaminen jälkipolville on ikäänkuin määräilyä siitä miten toisten tulee elää elämää ja mistä pitää tykätä. Ei se ole pyyteetöntä kun loukkaannutaan siitä, että joku muu ei halua samaa kuin itse.
Miltähän vuosisadalta tuo Kk:n juttu on? Olen saman ikäinen enkä todellakaan ole kasvanut hamstrauskulttuuriin saati kerännyt lapsilleni mitään roinaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä puhut kuin vanha nainen, mitä ihmettä!? Itse olen 48 enkä saa yhtään kiinni ajatusmaailmastasi, kuulostaa ihan kauheelta.
Liika on liikaa jokaisessa asiassa. Meillä on iso omakotitalo ja siellä on muutama harkittu vanha esine, mutta se ei tarkoita, että meille voi ne kaikki suvun vanhat huonekalut kaataa. Myykää ne pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tokkopa on vanhoilla huonekaluilla juurikaan rahallista arvoa, eihän Huutokauppakeisarikaan niitä halua ottaa myyntiin huutokauppaan. Sitäpaitsi tilavaan omakotitaloon ostettujen huonekalujen koko on yleensä epäkäytännöllisen suuri nykyajan nuorten pieniin yksiöihin. Sitten on tietysti se tyyli, 70-luvun paskanruskea perceenhajuinen sohva ei ehkä tänä päivänä oikein ole kovin miellyttävä huonekalu.
Vanhat huonekalut voi olla merkityksellisiä aikalaisilleen ihmisille, mutta nuorille ne ei välttämättä merkitse mitään.
Minäpä jãttäisin kaiken perittäväksi. Siinäpähän kiroilevat sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sanoisin että suvun perintötavaroita, vauvanvaatteita ym. ei kannata tarjotulla vielä juuri kotoa muuttaneille nuorille mukaan omiin koteihinsa vietäviksi. Siinä iässä (useimmiten 18-25-vuotiaina) ei vielä välttämättä osata arvostaa eikä tykätä mistään wanhasta, vintagesta saati antiikista.
Odottaisin rauhassa, kunnes nuoriso kypsyy ja kasvaa aikuisiksi. Vanhemmiten ihmisille tulee useinkin tarve päästä nostalgisoimaan vanhoilla esineillä ja tavaroilla.
Minäkin kiinnostuin suvun tarinoista, tavaroista ja muusta vasta keski-iän kynnyksellä, kun suvun vanhimmat ihmiset alkoivat jo siirtyä ajasta ikuisuuteen. Nyt monet suvusta periytyneet lakanat, pöytäliinat, astiat ja taulut tuovat mieleen muistoja ja tarinoita menneistä ajoista.
Ei kenenkään ole pakko ottaa vastaan sellaista, mistä ei pidä. Mua huolettaa kovasti, koska tiedän, että mun isä uppiniskaisesti on suunnitellut, että näiden talo ja metsä plus pelto jää mulle. En todellakaan halua mitään niistä ja ei auta vaikka kuinka sanon, että haittaa niistä mulle on ei hyötyä. Talo kuitenkin ihan korvessa ja minä haluan asua kaupungissa.
Usein ei myöskään vanhempi sukupolvi ymmärrä, ettei tavara joka joskus on ollut arvokasta, ole sitä välttämättä enää. Taidemaalaukset, keräilypostimerkit, talonpoikaishuonekalut, vanhat turkikset yms. eivät tänä päivänä meinaa mennä millään kaupaksi. Viiskyt vuotta sitten 10 tuhatta markkaa ja tänä päivänä kirpparilla hyvänä päivänä 10 euroa pätee monen seniorin aarteisiin.
Sitten kaikki astiastot... Juu saattaa joku antiikkiliike myydä vielä ihan rahalla virheetöntä settiä, mutta sitten kun on yksi kuppi hajonnut ja parissa tassissa nirhaumat kulmassa niin arvo alkaa olemaan kahvipaketin verran. Eikä oikein käyttöarvoakaan monelle.
Vierailija kirjoitti:
Minä sanoisin että suvun perintötavaroita, vauvanvaatteita ym. ei kannata tarjotulla vielä juuri kotoa muuttaneille nuorille mukaan omiin koteihinsa vietäviksi. Siinä iässä (useimmiten 18-25-vuotiaina) ei vielä välttämättä osata arvostaa eikä tykätä mistään wanhasta, vintagesta saati antiikista.
Odottaisin rauhassa, kunnes nuoriso kypsyy ja kasvaa aikuisiksi. Vanhemmiten ihmisille tulee useinkin tarve päästä nostalgisoimaan vanhoilla esineillä ja tavaroilla.
Minäkin kiinnostuin suvun tarinoista, tavaroista ja muusta vasta keski-iän kynnyksellä, kun suvun vanhimmat ihmiset alkoivat jo siirtyä ajasta ikuisuuteen. Nyt monet suvusta periytyneet lakanat, pöytäliinat, astiat ja taulut tuovat mieleen muistoja ja tarinoita menneistä ajoista.
Näin juuri, tätä vaan ei valitettavasti iso joukko tähänkään ketjuun kirjoittelevista yli ikäisistä pissiksistä näytä ymmärtävän.
Jugendkoti keskustassa ja tuo kielekäyttö ei oikein sovi yhteen:-)
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 50 en minäkään mitään lapsuuden kodista mukaan ottanut, lelut jne oli jo pistetty eteenpäin. Huonekaluja en halunnut, vanhemmatkin niistä luopuivat ja vaihtoivat nykyaikaisiin. Ei meillä kotona hamstrattu enkä minäkään hamstraa. Joten ikä ei ole selitys, vaikka äitini on yli 80 ja isä olisi myös.
Aina asunut pienissä vuokra-asunnoissa. Mulla on lapsuudesta ja vanhemmista muistona vain valokuvat ja jotain koruja. Kaappitilaa on muutenkin niin rajatusti, että juuri omat kamppeet mahtuu.
Tuntemuksesi roinan arvosta liittyy omaan kuolemanpelkoosi. Alitajuisesti haluat, että sinusta jää joku muisto jälkipolville. Olkoonkin se sitten joku maljakko, jonka olet joskus omistanut. Jätä ennemmin jotain joka liittyy sinuun eikä omistamiisi esineisiin.