Oikeasti. Voiko mielenterveysongelmien takia menettää ystäviä?

Et ole enää sama itsesi. Sairaus näkyy vaikka sinä et huomaakaan sitä. Siksi muut lähtevät ja jättävät. Niin eläimetkin tekevät - vahingoittunut jätetään yksin. Ihminen on eläin. 

Tiedän asian. Sairastuin ja jäin aivan täysin yksin. Yritän esittää normaalia. 

No jokaisella tämäkin vaihe tulee elämässä. Emme kuole terveenä. Kannattaa varautua ettei kukaan jaksa katselle sen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

No jokaisella tämäkin vaihe tulee elämässä. Emme kuole terveenä. Kannattaa varautua ettei kukaan jaksa katselle sen jälkeen.

Entä jos se onkin niin että se sairastunut laittaa ne välit poikki? 

Vierailija kirjoitti:

Et ole enää sama itsesi. Sairaus näkyy vaikka sinä et huomaakaan sitä. Siksi muut lähtevät ja jättävät. Niin eläimetkin tekevät - vahingoittunut jätetään yksin. Ihminen on eläin. 

Tiedän asian. Sairastuin ja jäin aivan täysin yksin. Yritän esittää normaalia. 

Totta puhut!

Vierailija kirjoitti:

Jos suuttuu maniassaan ja haukkuu sekä selän takana että päin näköä muutaman kerran tosi törkeästi, voi se ystävyys käydä liian raskaaksi.

Ja tiedät että on maniassa, siinä sairaus puhuu.

Multa katos kaikki ystävät pelkästä tiedosta, että oon ollu maniassa ja psykoosissa, ei tarvinnut edes haukkua ketään. Ei vaan vastattu puheluun ja itse en jaksanut soittaa montaa kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Mt-ongelmaiset dumpataan välittömästi. Näin se vain menee.

Ei kaikkia. Tutulla on ihan kauheasti kavereita. 

Vierailija kirjoitti:

Mt-ongelmaiset dumpataan välittömästi. Näin se vain menee.

Mt-potilaan lähiympäristö on riskissä sairastua joten helpommalla pääsee kun ei pidä yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä mielenterveysongelma tällaisella siis olisi? Jos häntä ei kerran ole hoitoonkaan saatu, niin kuka on ylipäänsä diagnosoinut hänelle mielenterveysongelman.

Kuulostaa ennemminkin alkoholistilta joka juonut aivonsa sileäksi.

Esimerkiksi psykoosi tai skitsofrenia. Persoonallisuushäiriökin voisi olla, vaikka sitä ei taideta lukea mielenterveysongelmaksi.

Jos psykoosi on päällä, niin ihminen kuuluu kyllä sairaalahoitoon. Luetelluista asioista puolet kuulosti sellaisilta, jotka ovat mahdollisia myös ihmisillä joilla ei ole mitään mt-sairautta.

Niin kuuluu, mutta katsos kun Suomessa sieltä sairaalasta lähetetään vain kotiin, vaikka olisi yhä sairas. Avohoitoon vaan,  mikä ei auta tällaista ihmistä yhtään!

Masennukseen kuuluu se ettei ihminen tiedosta sitä miten muut kokevat tilanteen ja päätyy joskus eristäytymäänkin vaikka muut yrittäisivät ottaa yhteyttä. Samoin se että neuvot koetaan usein syyllistämisenä. Itse tiedän kokemuksesta että parantumisen eteen pitää tehdä itse paljon töitä, siihen tarvitaan yleensä apua mutta ei sitä kukaan muu voi puolesta tehdä. Tämän tajuaminen oli myös itelle huojentava asia, että tilanne ei ole niin toivoton. Vaikka pää olisi synkkä, voin silti yrittää auttaa itseäni eli mulla on ainakin yksi tukija aina mukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On eri asia vaikka kertoa lyhyesti nyt kokemistaan ongelmista tai stressistä (olipa se fyysistä tai psyykkistä) ja sen miten se ehkä näkyy arjessa tai ystävyyssuhteissa ja ehkä sekin, että ei kaipaa asiasta sen enempää puhumista, kunhan tiedätte, kuin viedä ystävältä kaikki vapaa-aika omien ongelmiensa vatvomiseen, jos se vatvominen kestää päivästä ja viikosta toiseen ja elämänhallinta menee siinä sivussa, niin että sokea reetakin huomaa.

 

Veikkaisin, että tuossa tilanteessa se ymmärtäväisinkin ystävä laittaa rajat kiinni ja muuraa muurin oven eteen ja kadottaa puhelimensa mystisesti, että saa olla edes hetken omissa oloissaan.

 

Jos sitten puhutaan jostain lievemmistä mt-ongelmista ja siitä, että ongelmaisella on jonkinlainen kyky ymmärtää ettei voi loputtomiin kuormittaa toisia ja osaa hakeutua ammattilaiselle, niin silloin on helppo olla mt-o

niin... nämä ovat persoonakohtaisia eroja tuollaiset...

minä en jaksaisi kuunnella kuukausia, tai suostuisi kuuntelemaan.

Paljon ennen kuukausien ajan täyttymistä olisin joko tarjonnut sille jatkuvasti samaa asiaa jauhavalle ystävälle pari ratkaisuehdotusta, mahdolisuuksien mukaan omaa apuani tai sitten kehottanut häntä hakeutumaan ammattiavun pariin - ongelmasta riippuen. En vain omaa sellaista kärsivällisyyttä, että jaksaisin kuukausia kuunnella samaa jaaritusta, jos samaan aikaan ei ole ollut siltä saman levyn jauhajalta minkäänlaisia yrityksiä muuttaa tilannetta toiseksi, vaan pointti on vain ollut siinä, että kunhan pääsee valittamaan ja rypemään itsesäälissä. On mukava, että jos sitten löytää jostain samanmielisen ystävän, niin nämä keskenään sitä tekevät, sellaisia ystäviä kannattaa pitää lähellä, jotka samanmielisiä ovat.

ja tottakai ystävälleen saa purkautua vaikka siitä miten rankka elämänvaihe on juuri menossa ja mitä se aiheuttaa arkeen tai vaikka sitä miten väsynyt ja uupunut on. Ilman muuta. Sitä varten ystävät on, mutta sitten sen jälkeen tulee ne persoonallisuuserot, että kuka jaksaa kuunnella mitenkin pitkään ja kuka alkaa sitten yrittää auttaa konkreettisesti vaikkapa kehottamalla ystävää alkamaan tekemään asialle jotain

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki mt-ongelmaiset, diagnoosistaan riippumatta, ovat pelkkiä totaalisia energiansyöjiä.

Ei pidä paikkaansa että kaikki. Itse en puhu kenellekään ongelmista enkä ole muutenkaan rasitteena kenellekään.

Ei sinun niistä tarvitse puhua eikä mitenkään korostaa. Ongelmat vaikuttavat sinun ihmissuhteisiisi negatiivisesti joka tapauksessa: Olet ailahtelevat, kontrolloiva, ylireagoit asioihin, alireagoit muiden murheisiin, käytät puolustusmekanismeja, jne. Nuo kaikki vaativat läheisiltäsi joustamista, ja siksi olet energiasyöppö.

kuka nyt hullua jaksaisi katsella/kuunnella

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mt-ongelmaiset dumpataan välittömästi. Näin se vain menee.

Ei kaikkia. Tutulla on ihan kauheasti kavereita. 

antaax se piluu?

Se mielenterveysongelmahan on juuri sitä henkilön sisintä.

Itse en tarvi yhtään lahopäätä omiin ympyröihini.

Olen jo useankin kerran ihmisille sanonut, että tuollainen on luonnon kiertokulun merkki siitä, ettei ole suoriutuva.

Joko ryhdistäytyy ja käsittelee ongelmansa, mutta ei roikota niitä muiden riesaksi.

Normaali ihminen pystyy käsittelemään ongelmansa ja surunsa, ei siitä tarvi yhteiskunnallista ongelmaa kehittää.

Minä ainakin laitan sellaiset maanantaikappaleet vaihtoon.

luuleeko mt-vikaiset oikeasti, että joku haluaisi olla heidän kanssaan tai jopa, että heillä olisi joku oikeus kavereihin ja ystäviin?

Me jaanataan parhaan ystäväni kanssa kaikki murheet ja ilonaiheet läpi. Jos toisella on raskasta ja murheita, niin jaksamme kuunnella niitä, vaikka kuukausia. Näin on tapahtunutkin, meille molemmille on tapahtunut ikäviä asioita, paljon. Emme tee yhdessä muuta kun puhumme puhelimessa ja silloin tällöin kahvittelemme toisissamme. Ystävälläni on vaikea nivelrikko, joten kaikki liikkuminen ja jopa istuminen tuottaa vaikeuksia välillä. Jos haluan seuraa vaikka shoppailemaan, niin pyydän jotain muuta ystävää.

Näin normaalit ystävykset tekevät. Molemmat voivat keventää sydäntään toisille. Se on tervettä.

Sairaassa ihmissuhteessa vain toinen kuormittaa toista murheilla, ja liikenne on täysin yksisuuntaista. Se on vastaanottavalle osapuolelle raskasta.

Kyllä voi. Kun se toisen mt-ongelma alkaa rasittaa sitä toistakin niin että imee energiaa koko tyyppi enemmän kuin antaa ja huomaa olevansa liian usein psykiatrin tuuraaja ja hoitaja/tuki niin ratkaisuja pakko tehdä ja silloin se on useimmiten soronnoo sille riippakiviystävälle. Kaikkea ei voi eikä tarvitse katsoa "läpi sormien" eikä varsinkaan oman hyvinvointinsa kustannuksella. 

Mieheni lähisukulainen tupsahti kutsumatta kotiimme ja haukkui minut psykoosissa pataluhaksi. Mitään syytä hakkumiseen en ollut antanut. Päinvastoin; olimme monin tavoin tätä sukulaista auttaneet ja ( valitettavasti ) joudumme auttamaan edelleen. Tämä sukulainen joutui / pääsi kuukaudeksi psykiatriselle osastolle haukkumisen jälkeen. Tästä on 17 vuotta aikaa ja syvästi inhoan tuota ihmistä. En koskaan anna anteeksi enkä unohda.

Minulla oli kaveri, joka oli omasta mielestään sosiaalinen, tavallinen, reilu, ja joka sairaus ei näkynyt ulos päin. Eikä omasta mielestään tietenkään kuormittanut muita, koska ei valittanut ääneen asioistaan.

Todellisuudessa hän oli perässä vedettävä kivireki, jolla oli kysyttäessä aina kaikki huonosti, koskaan ei sattunut sitä satunnaista hyvää päivää kohdalle. Kysyttäessä hän ei vastannut, kaikki piti nyhtää pihdeillä, vaikka kyse olisi ollut vain siitä, että nähdäänkö teillä vai meillä. Ja käytös oli kuin kiukuttelevalla pikkulapsella, passiivis-aggressiivista välttelyä tai piikittelyä.

Ja silti hän ihmetteli, miksei hänellä ole ystäviä ja miksi muut saavat seurustella, mutta häntä ei kukaan huoli. Ja nyt on katkera siitä, kun minä en enää jaksanut.

Masennuksesta kärsivien läheisillä on tutkitusti suhteellisen korkea riski masentua itse. Siksi läheisen on tiedostettava oman jaksamisen rajat ja kyettävä ottamaan välillä etäisyyttä.

Jos läheisen oma henkinen ja fyysinen jaksaminen on koetuksella, kannattaa levätä riittävästi ja hakea tarvittaessa apua myös itselle.

Kokemus kuormituksen tasosta vaihtelee elämäntilanteen, ihmisen taustan sekä käytettävissä olevien voimavarojen mukaan.

Jos mielenterveysongelmainen ei osaa pitää huolta edes itsestään, miten hän voi vaatia muilta, että he pitävät huolta sekä itsestään että mielenterveysongelmaisesta. 

Kukaan ei jaksa määräänsä enempää.