Oikeasti. Voiko mielenterveysongelmien takia menettää ystäviä?

Voi.

Minä menetin ystäviä, kun olin kuolemassa syöpään. Herttaista.

No sen takia voi että ryhtyy sossupummiksi.  On niin kunniallisia ystäviä. 

Joo, menetin ystävän masennuksen takia. En jaksanut tavata häntä.

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveripiirissä on ollut myös masentuneita ja yksi tapaus joka käy terapiassa mutta ei suostu tekemään mitään mitä terapeutti kehottaa, joten ei myöskään edisty paranemisessa. Käy aika raskaaksi koittaa ottaa kontaktia kun henkilö ei vastaa, ei tule tapaamisiin ja valittaa ettei kukaan halua olla hänen kanssaan. Miksi ihmeessä ehdottaisin tapaamista jos en halua tavata??? Siinä on kaverit aika ahtaalla, ei ole oikein mitään mitä voi tehdä ja jossain vaiheessa vain ei osaa enää pitää yhteyttä. 

Pitää viel lisätä että on huono omis kun en ole nyt ottanut melkein vuoteen yhteyttä, mutta kävi raskaaksi kun viesteihin ei saa vastausta, tapaamiset menee mönkään ja alkoi tuntua ettei henkilö ehkä haluakaan tavata juuri minua. Tiedän että masentuneeseen pitäisi vain ottaa kontaktia, mutta käy tosi raskaaksi kun on itse ainoa joka kuukausia yrittää kysellä perään

En ole hylännyt ketään mt-ongelmien tai muidenkaan vaikeuksien takia.  Ajatusmaailmaani ei sovi tällainen ajatus. Itse asiassa joidenkin ihmisten kohdalla vaikeuksista puhuminen on lähentänyt ja tehnyt ihmissuhteesta aidomman.

Minä olen tehnyt kerran niin, että mt-ongelmaiselle ystävälleni kerroin, että myös minulla on rankka elämänvaihe, joten en nyt jaksa kuunnella muiden murheita. Ehdotin, että pidetään taukoa yhteydenpidossa.

Kun kummankin elämä oli helpottunut, pidimme jonkin aikaa yhteyksiä, mutta se ystävyys ei kestänyt enää edes niitä hyviä aikoja. Ehkä kumpikin vain oli löytänyt itsensä uudella tavalla, ja emme enää "sopineet yhteen".

Jos ystävyys tuntuu tuovan kaikille huonon fiiliksen niin hyvä vain että loppuu ja molemmat voivat sitten etsiä seuraa jonka kanssa synkkaa paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Ei ne ihmiset nää sitä niin, yleensä ihminen erakoituu masentuneena eikä halua esim nähdä ketäää, ne toiset ihmiset näkee sen myös omaa nenänvartta pitkin, eli siis niin, että tätä masentunutta ihmistä ei vaan kiinnosta

Sen takia ne katkasee hyvin nopeasti välit. Koska ne ajattelee, että sua ei vaan kiinnosta ja sä olet se ongelma. 

Ei nää oo vaikeita asioita tajuta, ihmiset näkee kaiken omien silmälasien kautta, ei ne ymmärrä mitä sä käyt läpi, ellei ne oo ite kokenu sitä samaa.

<3

Itse mielenterveysongelmaisena koen tuon menneen eri järjestyksessä. Eli minä olen ollut se joka on "kantanut" tuota ystävyyttä kunnes minut on ns ghostattu. Vasta tämän jälkeen olen erakoitunut, koska jos kerta toisensa jälkeen ihmiset (toisiaan tuntematfa) kaikkoavat elämästäni, ratkaisu ei ole uusien ystävien hankinta kun en pysty pitämään ystävyyssuhteita. Nyt taitaa olla 5 vuotta kun kukaan on kysellyt perääni, he eivät vain yksinkertaisesti halua minunkaltaista ihmistä elämäänsä. Minä en ole alkoholisti tai käyttäydy holtittomasti, mutta huomaan olleeni aika raskas ihminen noin muuten ja tietyissä tilanteissa manipuloinut (ihan aidosti luulin sitä "normaaliksi käyttäytymiseksi" tuolloin, jälkikäteen vasta nähnyt sen manipuloivana) ja sen lisäksi olen mahdollisesti autisti/narsisti koska en osaa kommunikoida normaalien ihmisten tapaan. Suututan ihmisiä tahtomattani enkä tiedä mitä olen tehnyt väärin. Aika raskasta itsellenikin mutta ne jotka pystyvät välttelemään tätä, väistävät luodin. Valitettavasti en pääse itse itseäni pakoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveripiirissä on ollut myös masentuneita ja yksi tapaus joka käy terapiassa mutta ei suostu tekemään mitään mitä terapeutti kehottaa, joten ei myöskään edisty paranemisessa. Käy aika raskaaksi koittaa ottaa kontaktia kun henkilö ei vastaa, ei tule tapaamisiin ja valittaa ettei kukaan halua olla hänen kanssaan. Miksi ihmeessä ehdottaisin tapaamista jos en halua tavata??? Siinä on kaverit aika ahtaalla, ei ole oikein mitään mitä voi tehdä ja jossain vaiheessa vain ei osaa enää pitää yhteyttä. 

Pitää viel lisätä että on huono omis kun en ole nyt ottanut melkein vuoteen yhteyttä, mutta kävi raskaaksi kun viesteihin ei saa vastausta, tapaamiset menee mönkään ja alkoi tuntua ettei henkilö ehkä haluakaan tavata juuri minua. Tiedän että masentuneeseen pitäisi vain ottaa kontaktia, mutta käy tosi raskaaksi kun on itse ainoa joka kuukausia yrittää kysellä perään

No käytännössä ystävyys toimii kahteen suuntaan, vaikka toisella olisikin mt-ongelmia. Mitä ystävä voi tehdä jos toinen osapuoli kuihduttaa suhteen? Hätänumeroon voi soittaa jos on aihetta epäillä jotain sen suuntaista, mutta muuten ei voi oikein tehdä mitään jos yhteydenpito sivuutetaan ja henkilö on kuitenkin todistetusti elossa.

On eri asia vaikka kertoa lyhyesti nyt kokemistaan ongelmista tai stressistä (olipa se fyysistä tai psyykkistä) ja sen miten se ehkä näkyy arjessa tai ystävyyssuhteissa ja ehkä sekin, että ei kaipaa asiasta sen enempää puhumista, kunhan tiedätte, kuin viedä ystävältä kaikki vapaa-aika omien ongelmiensa vatvomiseen, jos se vatvominen kestää päivästä ja viikosta toiseen ja elämänhallinta menee siinä sivussa, niin että sokea reetakin huomaa.

Veikkaisin, että tuossa tilanteessa se ymmärtäväisinkin ystävä laittaa rajat kiinni ja muuraa muurin oven eteen ja kadottaa puhelimensa mystisesti, että saa olla edes hetken omissa oloissaan.

Jos sitten puhutaan jostain lievemmistä mt-ongelmista ja siitä, että ongelmaisella on jonkinlainen kyky ymmärtää ettei voi loputtomiin kuormittaa toisia ja osaa hakeutua ammattilaiselle, niin silloin on helppo olla mt-ongelmaisen ystävä ja auttaa häntä toipumisessa siten, että eletään normaalia ystävyyssuhdetta siinä arjessa. Vaikka pidetään leffailta sillointällöin tai käydään lenkillä yhdessä. 

Ehkä siinä on myös se, jos ystävää pidetään terapeuttina.

Hyvin monet kokevat jonkinlaista ahdistusta ja esim. jännittävät erilaisiin tilanteisiin menoa, mutta kuitenkin pystyvät toimimaan ja elämään ihan suhteellisen normaalisti.

Vierailija kirjoitti:

Voi. Olen oman hyvinvointini vuoksi lopettanut yhteydenpidon useisiin ystäviin ja sukulaisiin, joilla vaikuttaa olevan epävakaa tai riippuvainen persoonallisuus. 

Tekisi mieli kyllä ottaa hieman enemmän etäisyyttä yhteen borderline kaveriin. Melko raskas tyyppi. Hänellä on myös asperger, ei siis ymmärrä antaa tilaa kavereille ja perääntyä vaikka muut pitää etäisyyttä.

Ei aspergerina ymmärrä niitä sosiaalisia vihjeitä jotka muut ympärillä ymmärtää. 

Hän on melkoisen huomiota ja jatkuvaa yhteydenpitoa tarvitseva, ja itse päinvastoin tarvitsen paljon omaa rauhaa ja tilaa, olemme tässäkin siis ihan erilaisia 

Vierailija kirjoitti:

Hyvin monet kokevat jonkinlaista ahdistusta ja esim. jännittävät erilaisiin tilanteisiin menoa, mutta kuitenkin pystyvät toimimaan ja elämään ihan suhteellisen normaalisti.

Kyllä, mutta onhan se raskasta, jos pitää koko ajan ihmisten seurassa esittää jotain, kuin näyttelijä työssään.

Masennukseen voi sairastua: onnettomuudessa ollut liikuntakykykynsä menettänyt, juuri äidiksi tullut tai esim. syövän takia rintansa tai miehuutensa menettänyt. Eron jälkeen jne.

Voi sattua sinullekin yllämainittuja.

Onneksi vain ne todelliset empatiakykyiset ystävät ja sukulaiset jäävät rinnalle!!!. 

Tästä sukeutui odotettavasti mielenterveysongelmaisten parjausketju. Kuka on seuraava jonossa parjaamaan mt-ongelmaista ex-ystäväänsä ja mitä hän meille kertookaan tuosta kauheasta kokemuksestaan mt-ongelmaisen ystävänä, jännityksellä odotamme.

Mulla on useampikin esimerkki omasta elämästäni mielenterveysongelmien vaikutuksesta omaan elämään.

Entinen miesystäväni sairastui skitsofreniaan. Hän elää yhä siinä kuvitelmassa että minä jätin hänet. Todellisuudessa se meni niin että hän katosi. Hän häipyi siis ihan kokonaan, kukaan ei tiennyt missä hän oli. Kävin hänen kotonaan ja etsin vaikka mistä, mutta en löytänyt. Aikanaan hän sitten jostain ilmestyi, ja kuvitteli että kaikki jatkuu kuten ennenkin. Olin luonnollisesti mennyt elämässäni eteenpäin, enkä voinut kuvitella elämää niin sairaan ihmisen kanssa. Nykyään hän asuu asumisyksikössä ja on erittäin vakavasti päihdeongelmainen sekä harhainen. 

Entinen paras ystäväni sairastui kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Hän syytti minua esimerkiksi tavaroidensa varastelusta, miesystävänsä liehittelystä ja lopulta kävi fyysisesti minuun käsiksi. Kaveruutemme oli jatkuvasti sitä että hän valitti minulle ongelmistaan, harrasti jatkuvia seksisuhteita ja irtosuhteita mutta ei koskaan kuunnellut jos minulla olisi ollut jotain keskusteltavaa. Hän ei kyennyt pitämään yhtäkään työ- tai opiskelupaikkaa ja oli jatkuvasti veloissa. Lopulta en enää antanut rahaa lainaksi koska ei hän niitä velkojaan kuitenkaan maksanut. 

Veljeni sairastui jo vuosia sitten vakavaan masennukseen. Olimme ennen läheisiä mutta enää hän ei puhu minulle. Olen kuulemma ilkeä ja paha ihminen. Hän tiuskii ihan kaikille sukulaisillemme eikä pidä yhteyksiä keneenkään. Hän myös puhuu jatkuvasti itsemurhasta ja jos yrittää auttaa, hän alkaa syyttää ja haistatella. Myös mielenterveyden auttavat tahot ovat häntä yrittäneet auttaa, mutta hän syyttelee myös heitä. Uhkailee myös sillä että jättää perheensä koska ei vain kestä heitä. Suhtautuu siis kaikkiin ihmisiin lähtökohtaisesti vihollisina. 

Eli kyllä, mielenterveysongelmat voivat olla syynä siihen, ettei ihmisen kanssa voi olla tekemisissä. 

Vierailija kirjoitti:

On eri asia vaikka kertoa lyhyesti nyt kokemistaan ongelmista tai stressistä (olipa se fyysistä tai psyykkistä) ja sen miten se ehkä näkyy arjessa tai ystävyyssuhteissa ja ehkä sekin, että ei kaipaa asiasta sen enempää puhumista, kunhan tiedätte, kuin viedä ystävältä kaikki vapaa-aika omien ongelmiensa vatvomiseen, jos se vatvominen kestää päivästä ja viikosta toiseen ja elämänhallinta menee siinä sivussa, niin että sokea reetakin huomaa.

 

Veikkaisin, että tuossa tilanteessa se ymmärtäväisinkin ystävä laittaa rajat kiinni ja muuraa muurin oven eteen ja kadottaa puhelimensa mystisesti, että saa olla edes hetken omissa oloissaan.

 

Jos sitten puhutaan jostain lievemmistä mt-ongelmista ja siitä, että ongelmaisella on jonkinlainen kyky ymmärtää ettei voi loputtomiin kuormittaa toisia ja osaa hakeutua ammattilaiselle, niin silloin on helppo olla mt-ongelmaisen ystävä ja auttaa häntä toipumisessa s

Me jaanataan parhaan ystäväni kanssa kaikki murheet ja ilonaiheet läpi. Jos toisella on raskasta ja murheita, niin jaksamme kuunnella niitä, vaikka kuukausia. Näin on tapahtunutkin, meille molemmille on tapahtunut ikäviä asioita, paljon. Emme tee yhdessä muuta kun puhumme puhelimessa ja silloin tällöin kahvittelemme toisissamme. Ystävälläni on vaikea nivelrikko, joten kaikki liikkuminen ja jopa istuminen tuottaa vaikeuksia välillä. Jos haluan seuraa vaikka shoppailemaan, niin pyydän jotain muuta ystävää.

Tiedän yhden joka kirjoittelee watsappiin että ottaa yliannostuksen, elämä on pelkkää itkua, ei kestä enää  yms. Todella raskas henkilö. Ei ikinä mitään hyvää löydä, toki koitan tukea häntä.. mutta ymmärrän ettei kaikki jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ne ihmiset nää sitä niin, yleensä ihminen erakoituu masentuneena eikä halua esim nähdä ketäää, ne toiset ihmiset näkee sen myös omaa nenänvartta pitkin, eli siis niin, että tätä masentunutta ihmistä ei vaan kiinnosta

Sen takia ne katkasee hyvin nopeasti välit. Koska ne ajattelee, että sua ei vaan kiinnosta ja sä olet se ongelma. 

Ei nää oo vaikeita asioita tajuta, ihmiset näkee kaiken omien silmälasien kautta, ei ne ymmärrä mitä sä käyt läpi, ellei ne oo ite kokenu sitä samaa.

<3

Vähän halveksuvaa sanoa että katsovat nenänvarttaan pitkin. Muut ihmiset eivät ole mitään meedioita, jotka näkee mistä syystä henkilö alkaa vältellä. Minulla ei ole aavistustakaan onko yhdelle opiskeluajan kaverille pääsyy yhteydenpidon hankaluuteen se, ettei seura enää kiinnosta vai masennus. Kuinka pitkään kavereiden pitää sietää yhteydenpidossa passiivisuutta tai negatiivisuutta? Ihmissuhteiden pitäisi lopun viimein olla palkitsevia asioita jotka piristävät elämässä, eikä mikään velvoite sitoutua vuosikausiksi vellomaan latistavassa ilmapiirissä. Oma puoliso sairasti 2v masennusta, mutta jaksoin uskoa parempaan tulevaisuuteen. Se oli kannattava ratkaisu. Jos sairaus olisikin kestänyt muutaman vuoden pidempään, minun olisi pitänyt miettiä vakavasti eroa ja uuden etsintää, koska halusin lapsia. Elämä on rajallista, ei loputtomiin tarvitse sietää huonoa kohtelua vaan johonkin on raja vedettävä.