En tee vapaaehtoistöitä lastemme urheiluseurassa vaikka periaattessa pitäisi

Mutta se mikä minua ihmetyttää, on kimppakyytien järjestämisen vaikeus. Joillekin se onnistuu vaivatta ja sitten jossain harrastusryhmässä ei millään. Jos olet itse viemässä omaa lastasi, miksi ei se naapurin autottoman perheen lapsi pääse samalla kyydillä? Itse otan aina kyytiläisiä, vaikka oma lapsi ei välttämättä saisi kyytiä seuraavalla kerralla.

Kaikki ei halua tukea lokkeilua. Jos kimppakyydin tarjoamisen vastineeksi ei saa itse ikinä mitään, loppuu auttamisenhalu hyvin äkkiä. Ikävä lapselle, mutta sellaista on elämä. Isin ja äidin pitää itsekin tehdä jotain eikä vain olettaa, että muut hoitavat heidänkin lapsensa asiat. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vähän samankaltainen elämäntilanne kuin ap:lla mutta yksi lapsi ja koira. Ja asutaan kaiken tukiverkon ulottumattomissa. Minua kysyttiin valmentamaan (ilmaiseksi tietty) seuraan, kun minulla on taustaa samassa lajissa mitä lapseni harrastaa. Vastasin rehellisesti, että ei ole aikaa eikä resursseja, koska mies on paljon pois. Vastaukseksi sain vain ihmettelyä, että miten niin ei ole, kun meillä on vain yksi lapsi. Kyselijä itse tietenkin oli lapseton ja koiraton. 

Myy koira mustalaisille.

Vierailija kirjoitti:

Mutta se mikä minua ihmetyttää, on kimppakyytien järjestämisen vaikeus. Joillekin se onnistuu vaivatta ja sitten jossain harrastusryhmässä ei millään. Jos olet itse viemässä omaa lastasi, miksi ei se naapurin autottoman perheen lapsi pääse samalla kyydillä? Itse otan aina kyytiläisiä, vaikka oma lapsi ei välttämättä saisi kyytiä seuraavalla kerralla.

Kaikki ei halua tukea lokkeilua. Jos kimppakyydin tarjoamisen vastineeksi ei saa itse ikinä mitään, loppuu auttamisenhalu hyvin äkkiä. Ikävä lapselle, mutta sellaista on elämä. Isin ja äidin pitää itsekin tehdä jotain eikä vain olettaa, että muut hoitavat heidänkin lapsensa asiat. 

Tämä. Kyllä mielellään kyyditän naapurin autotonta lasta, mutta en ilmaiseksi. En ole taksi. Jos ei ole rahaa, niin mulle käy myös vaikka lapsen kilpailupuvun strassitus korvaukseksi tai vaikka että se autoton vahtii mun nuorempia lapsia sen aikaa kun ajan sinne treeneihin.

Kimppakyydit kaatuu samaan kuin tuo talkoohomman vapaaehtoisuus. Lokkeiluun. Ei tarvitse mennä ihan tasan, mutta ei se voi niinkään mennä että toinen tekee kaiken ja toinen vain lepäilee laakereillaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole ollut talkoohommissa puhtaasti siksi, etten halua. Ei ole koskaan ollut ongelma. Puuhakkaita tätejä riittää enemmän kuin tarpeeksi eikä kukaan edes huomaa, etten ole mukana toiminnassa. Suuri osa ei taida edes tietää, kenen isä olen. 

En tiedä miksi tämä saa alapeukkuja. Se että lapseni harrastaa jotain ei pitäisi olla mikään velvoite ilmaistyölle. Milloin tämä edes meni tällaiseksi, kun ei omassa lapsuudessa keltään odotettukaan jatkuvaa osallistumista lasten harrastuksiin.

Minä olen jo isoisä ja entinen jojo (10 v.). Ihan samat ongelmat eli vapaamatkustajat olivat jo 15-25 vuotta sitten. Suurin osa oli kyllä mahtavaa porukkaa, niin aikuiset kuin lapset/nuoret. Tsemppiä kaikille tämä

Talkootyö pitäisi ottaa mahdollisuutena tutustua lapsen kavereiden vanhempiin. Minun mielestä toiset voivat olla myymässä talkoissa ja toiset leipoo niihin tai sitten voivat ilmottautua muihin tehtäviin

Pitää olla tosi uupunut ja omasta elämästä pihalla jos ei edes noihin pysty. 

Tai sitten sanoo lapselle, että mä en jaksa..

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitat sanoa, että vanhemmalla ei ole halua maksaa penskansa harrastuksesta. Rahalla ja työllä. Eli vanhemman rahkeet ei riitä. 

Rahalla kyllä, työllä ei. Näin minun tapauksessani. Minulla on jo palkkatyö, se riittää työn osalta. Sinä voit kutsua resursseja rahkeiksi, jos se helpottaa oloasi. Mutta pointtini hurahti sinulta kyllä ohi ja lujaa. 

Voi hyvä ihminen, niillä jojoilla, valmentajilla, rahastonhoitajilla, huoltajilla jne on myös palkkatyö ja monilla perheet. Ja siitä huolimatta siellä uurastetaan näiden lasten hyväksi, useimmiten korvauksitta. 

Miksi sinulle ottaa noin koville, että joillain ihmisillä on omakin elämä eikä näin ollen kiinnostusta uurastaa LASTEN harrastuksen parissa. Katsos kun aikas monella aikuisella on myös ihan OMIA harrastuksia. Ja vaikka

Se edelleen jaksaa kummastuttaa, että se OMA LAPSI ei kiinnosta sen vertaa, että haluaisi osallistua siihen harrastukseen vaikka sitten kentän laidalla seisten tai kuskaten. Kenelle se lapsi sitten kertoo *näitkö, kun mä tein maalin*, *näitkö, kun mä onnistuin tänään kilpailussa*

Se edelleen jaksaa kummastuttaa, että se OMA LAPSI ei kiinnosta sen vertaa, että haluaisi osallistua siihen harrastukseen vaikka sitten kentän laidalla seisten tai kuskaten. Kenelle se lapsi sitten kertoo *näitkö, kun mä tein maalin*, *näitkö, kun mä onnistuin tänään kilpailussa*

Tai kenelle purkaa harmitusta jos epäonnistuu?

Mä ymmärrän kyllä jos joku on sairas tai aikataulut ei osu yksiin. Aina ei vain osu. Meilläkin on jotkut vanhemmat suoraan ilmoittaneet että eivät pysty venymään syystä x y z. Yleensä siksi, että toisen lapsen harrastus on pahasti ristiin tai on joku muu tilapäinen kuormitus, työ tai valmistautuminen johonkin. Meidän lasten joukkueessa asenne on yleensä että nämä ajan kanssa tasoittuu kyllä.

Mutta sitä en ymmärrä, että ei ikinä osallistuta "kun on muutakin elämää" ja "tämä on lapsen harrastus". Eikö sitä muuta elämää voi laittaa tauolle edes kerran vuodessa, että voisi tulla sinne lapsen juttuun? Harvoin ne talkoot tms kuitenkaan kovin yllättäen tulee.

Vierailija kirjoitti:

Mutta se mikä minua ihmetyttää, on kimppakyytien järjestämisen vaikeus. Joillekin se onnistuu vaivatta ja sitten jossain harrastusryhmässä ei millään. Jos olet itse viemässä omaa lastasi, miksi ei se naapurin autottoman perheen lapsi pääse samalla kyydillä? Itse otan aina kyytiläisiä, vaikka oma lapsi ei välttämättä saisi kyytiä seuraavalla kerralla.

Kaikki ei halua tukea lokkeilua. Jos kimppakyydin tarjoamisen vastineeksi ei saa itse ikinä mitään, loppuu auttamisenhalu hyvin äkkiä. Ikävä lapselle, mutta sellaista on elämä. Isin ja äidin pitää itsekin tehdä jotain eikä vain olettaa, että muut hoitavat heidänkin lapsensa asiat. 

Mun vanhin poikani kertoi jossain vaiheessa, että lopetti futiksen sen takia, kun me ei koskaan ehditty kuskaamaan, vaan aina piti kysyä kyytiä muilta.  Silloin päätin, että nuoremmille ei käy niin.

Ja kuskasinkin omat ja naapurien lapset aina kun se oli mahdollista. Välillä vieraspeleihin pelkästään niitä naapurin lapsiakin, kun oma oli sairaana. Toki asiaa helpotti se, että näiden nuorempien ollessa harrastusikäisiä meillä oli kaksi autoa, eikä kotona enää vahdittavia pienempiä, niin oli helppo hoitaa.

Se edelleen jaksaa kummastuttaa, että se OMA LAPSI ei kiinnosta sen vertaa, että haluaisi osallistua siihen harrastukseen vaikka sitten kentän laidalla seisten tai kuskaten. Kenelle se lapsi sitten kertoo *näitkö, kun mä tein maalin*, *näitkö, kun mä onnistuin tänään kilpailussa*

----

Mitä kohtaa et ymmärtänyt lauseesta "aikuiselle on ihan omiakin harrastuksia"?

Kyse ei ole siitä, etteikö lapsi kiinnostaisi. Vai vietätkö sinä aikaa lapsesi kanssa vain ja ainostaan nököttämällä kentän laidalla? Lapsi ei voi kertoa onnistuneensa esim. sitten kun tulet hakemaan hänet kotiin? Aika harvassa lajissa nimittäin saa kesken kilpailun rynniä katsomoon huutelemaan äidille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta se mikä minua ihmetyttää, on kimppakyytien järjestämisen vaikeus. Joillekin se onnistuu vaivatta ja sitten jossain harrastusryhmässä ei millään. Jos olet itse viemässä omaa lastasi, miksi ei se naapurin autottoman perheen lapsi pääse samalla kyydillä? Itse otan aina kyytiläisiä, vaikka oma lapsi ei välttämättä saisi kyytiä seuraavalla kerralla.

Kaikki ei halua tukea lokkeilua. Jos kimppakyydin tarjoamisen vastineeksi ei saa itse ikinä mitään, loppuu auttamisenhalu hyvin äkkiä. Ikävä lapselle, mutta sellaista on elämä. Isin ja äidin pitää itsekin tehdä jotain eikä vain olettaa, että muut hoitavat heidänkin lapsensa asiat. 

Tämä. Kyllä mielellään kyyditän naapurin autotonta lasta, mutta en ilmaiseksi. En ole taksi. Jos ei ole rahaa, niin mulle käy myös vaikka lapsen kilpailupuvun strassitus korvaukseksi tai vaikka että se autoton vaht

Ok, tämän ymmärrän. Meillä se kimppakyyditys oli lähinnä 2-3 vuodessa johonkin leirille kuskaus. Meillä lapset hoitavat itse itsensä viikottaisille soittotunnille, treeneihin, partioon, tai mitä nyt sitten harrastavatkin. Vain pidemmille matkoille kuskataan ja sinne voin hyvin ottaa jonkun ylimääräisen. Toki mielelläni otan bensarahaa tai omalle lapselle kyydin toiseen suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Se edelleen jaksaa kummastuttaa, että se OMA LAPSI ei kiinnosta sen vertaa, että haluaisi osallistua siihen harrastukseen vaikka sitten kentän laidalla seisten tai kuskaten. Kenelle se lapsi sitten kertoo *näitkö, kun mä tein maalin*, *näitkö, kun mä onnistuin tänään kilpailussa*

Tai kenelle purkaa harmitusta jos epäonnistuu?

Mä ymmärrän kyllä jos joku on sairas tai aikataulut ei osu yksiin. Aina ei vain osu. Meilläkin on jotkut vanhemmat suoraan ilmoittaneet että eivät pysty venymään syystä x y z. Yleensä siksi, että toisen lapsen harrastus on pahasti ristiin tai on joku muu tilapäinen kuormitus, työ tai valmistautuminen johonkin. Meidän lasten joukkueessa asenne on yleensä että nämä ajan kanssa tasoittuu kyllä.

Mutta sitä en ymmärrä, että ei ikinä osallistuta "kun on muutakin elämää" ja "tämä on lapsen harrastus". Eikö sitä muuta elämää voi laittaa tauolle edes kerran vuodessa, että voisi tulla

Miksi sä luulet, että vanhemmat eivät vietä lastensa kanssa aikaa, jos eivät osallistuu talkoohommiin? Eikö sun perheellä ole muuta elämää ja muita tapoja olla yhdessä kuin se tenavan harrastus? Meillä ainakin lapsi voi kertoa onnistumisistaan ja epäonnistumisistaan käytännössä kaikialla muualla paitsi kesken treenien. Minusta ihan järkevää, että lapsi oppii odottamaan eikä sooloile ja ryntäile katsomoon kesken treenien. Etenkin, jos kyseessä on joukkulaji. Kiva siellä sitten 15 muun lapsen odotaa, kun sinun Eeli-Annikkisi oli ihan pakko päästä juuri sillä sekunnilla kertomaan äidille asia, jonka äiti näki kertomattakin. 

Se edelleen jaksaa kummastuttaa, että se OMA LAPSI ei kiinnosta sen vertaa, että haluaisi osallistua siihen harrastukseen vaikka sitten kentän laidalla seisten tai kuskaten. Kenelle se lapsi sitten kertoo *näitkö, kun mä tein maalin*, *näitkö, kun mä onnistuin tänään kilpailussa*

---

Mua kummastuttaa se, että OMAN LAPSEN kanssa ei voi keskutella esim. kotona. Kyllä nuo maalit jne. ehtii käydä läpi sittenkin, kun peli/treeni on ohi ja on aika mennä kotiin. 

P.S. Katsominen on eri asia kuin talkootyöntekeminen, ketjun aiheena ei ole pelien katsominen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta se mikä minua ihmetyttää, on kimppakyytien järjestämisen vaikeus. Joillekin se onnistuu vaivatta ja sitten jossain harrastusryhmässä ei millään. Jos olet itse viemässä omaa lastasi, miksi ei se naapurin autottoman perheen lapsi pääse samalla kyydillä? Itse otan aina kyytiläisiä, vaikka oma lapsi ei välttämättä saisi kyytiä seuraavalla kerralla.

Kaikki ei halua tukea lokkeilua. Jos kimppakyydin tarjoamisen vastineeksi ei saa itse ikinä mitään, loppuu auttamisenhalu hyvin äkkiä. Ikävä lapselle, mutta sellaista on elämä. Isin ja äidin pitää itsekin tehdä jotain eikä vain olettaa, että muut hoitavat heidänkin lapsensa asiat. 

Mun vanhin poikani kertoi jossain vaiheessa, että lopetti futiksen sen takia, kun me ei koskaan ehditty kuskaamaan, vaan aina piti kysyä kyytiä muilta.  Silloin päätin, että nuoremmille ei käy niin.

Ja

Ei se mitään kivaa ole aina olla vaivoiksi muille. Lisäksi tulee sellainen fiilis että omia vanhempia ei kiinnosta. 

Mä olin kyllä kateellinen niille joiden vanhemmat oli aina pienestä asti kannustamassa kaukalonlaidalla ja jossain vaiheessa jotkut niistä vanhemmista oli vähintään yhtä läheisiä kuin omat, koska olivat enemmän näkyvillä mun elämässä mitä omat vanhemmat. He myös huomioivat kun olin ainoa, jolla ei ollut vanhempia onnittelemassa voitoista. Mä olin myös lapsi, jonka kisapuvut oli aina koristelematta. Onneksi yhden kaverin äiti aina jaksoi tehdä munkin puvun ja opetti myöhemmin ompelemaan, että sain itse koristeltua.

Mun vanhemmat oli juuri sitä mieltä, että kyseessä on mun harrastus ja heidän ei tarvitse kuin maksaa. Itse olen omien lasten harrastuksissa mukana juuri niin paljon kuin pystyy. En halua että heillä on olo, etten välitä.

Miten te, jotka ette osallistu talkoisiin, ajattelette että homma toimisi, jos kaikki toimisivat niin kuin te?

Vierailija kirjoitti:

Miten te, jotka ette osallistu talkoisiin, ajattelette että homma toimisi, jos kaikki toimisivat niin kuin te?

Jos kaikki toimisivat kuin minä ja mieheni, seuroilla ei olisi tarvetta talkootyölle. Heillä olisi rahaa PALKATA työntekijät 3-vuotiaiden satujumppaa myöten. Me siis emme osallistu talkoisiin, mutta tuemme runsaskätisesti erilaisia varainkeruukohteita, joilla seura kerää rahaa toimintaansa. On meidän firmalla mainospaikkakin seuran pelipaidassa.

Se edelleen jaksaa kummastuttaa, että se OMA LAPSI ei kiinnosta sen vertaa, että haluaisi osallistua siihen harrastukseen vaikka sitten kentän laidalla seisten tai kuskaten. Kenelle se lapsi sitten kertoo *näitkö, kun mä tein maalin*, *näitkö, kun mä onnistuin tänään kilpailussa*

--

Mistä lähtien kentän laidalla katsojana seisominen on ollut talkootyötä? Menenkö minäkin siis talkootöihin, kun ostan lipun paikallisen jalkapalloseuran peliin ja seison seisomakatsomossa kannustamassa? 

Vierailija kirjoitti:

Se edelleen jaksaa kummastuttaa, että se OMA LAPSI ei kiinnosta sen vertaa, että haluaisi osallistua siihen harrastukseen vaikka sitten kentän laidalla seisten tai kuskaten. Kenelle se lapsi sitten kertoo *näitkö, kun mä tein maalin*, *näitkö, kun mä onnistuin tänään kilpailussa*

---

Mua kummastuttaa se, että OMAN LAPSEN kanssa ei voi keskutella esim. kotona. Kyllä nuo maalit jne. ehtii käydä läpi sittenkin, kun peli/treeni on ohi ja on aika mennä kotiin. 

P.S. Katsominen on eri asia kuin talkootyöntekeminen, ketjun aiheena ei ole pelien katsominen. 

Lapset kyllä huomaa keiden vanhemmat on niissä talkoissa, koska ne vanhemmat tulee myös lapsille tutuiksi. Ja jos on katsomassa kumminkin, miksi ei osallistuisi edes kerran? Me ainakin järjestetään talkoot niin, että oman lapsen suorituksen pääsee aina katsomaan, eli mitään ei menetä.

Ja meillä ne talkoiden välttelijät ei tule katsomaan myöskään esityksiä tai kilpailuja. Osa ei tuo edes lastaan harjoituksiin, vaan lapset aina kulkevat jonkun muun kyydillä. 

Vierailija kirjoitti:

Se edelleen jaksaa kummastuttaa, että se OMA LAPSI ei kiinnosta sen vertaa, että haluaisi osallistua siihen harrastukseen vaikka sitten kentän laidalla seisten tai kuskaten. Kenelle se lapsi sitten kertoo *näitkö, kun mä tein maalin*, *näitkö, kun mä onnistuin tänään kilpailussa*

----

Mitä kohtaa et ymmärtänyt lauseesta "aikuiselle on ihan omiakin harrastuksia"?

Kyse ei ole siitä, etteikö lapsi kiinnostaisi. Vai vietätkö sinä aikaa lapsesi kanssa vain ja ainostaan nököttämällä kentän laidalla? Lapsi ei voi kertoa onnistuneensa esim. sitten kun tulet hakemaan hänet kotiin? Aika harvassa lajissa nimittäin saa kesken kilpailun rynniä katsomoon huutelemaan äidille. 

Mitä kohtaa et itse ymmärtänyt sanasta NÄITKÖ. Ainakin mun lapsille oli tärkeää, että olin todistamassa heidän onnistumisiaan. 

Ja ehdin kyllä harrastaa itsekin. Vanhemmuus nyt vaan tarkoittaa sitä, että ihan samalla tavalla ei voi keskittyä pelkästään itseensä. 

Ja loppujen lopuksi kyse on vain lyhyestä ajasta. Nyt lapset ovat isoja ja voisin harrastaa vaikka 7krt/vko.

Ei enää ikinä vapaaehtoistyötä. Hyvä kun muutenkaan ehtii ja jaksaa hoitaa kaikki arkihommat palkkatyön lisäksi (pari lasta ja sairaat omat vanhemmat).

Kimppakyyditsemisenkin lopetin, kun tuntui että osa perheistä oli ihan aidosti sitä mieltä, että muiden vanhempien kuuluu mahdollistaa heidän lapsensa harrastaminen. Kustannan, kuljetan ja kannustan kyllä, mutta vain omat lapseni. 

Vierailija kirjoitti:

Lasten harrastustoiminnan ongelma on se, että kaikki on niin kilpailullista. Miksei voisi olla jotain telinevoimistelua tai salibandya ilman kilpailuvelvoitetta? Ei tarvitsisi järjestää mitään kisoja eikä maksaa kisamatkoja. Riittäisi että hallivuoron saa varattua harrastusmaksulla ja jonkun ohjaajan palkka. 

Juu, ja sitten ne ihan pienimpienkin harrastelujoukkueenkin vanhemmat velvoitetaan ramppaamaan jossain talkoissa, että saadaan katettua kilpailutoiminta. Tämä on se joka ottaa päähän monia. Sen nyt ymmärtää että tosissaan kilpailevan lapsen vanhemmilta vaaditaan paljon, mutta kun ei voi edes harrastaa ilman vanhempiin kohdistuvia vaatimuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Ei polteta, eihän sitä lasta ole pakko laittaa harrastamaan. Ja varmaan maksamalla riittävästi, voi kuitata oman laiskuuden.

Niin, sillähän niistä lapsista vasta tuleekin hyvinvoivia ja mieleltään terveitä, kun eivät harrasta mitään. ÄLY HOI ÄLÄ JÄTÄ!

No se on niiden vanhempien ongelma. Ei joukkuetovereiden vanhempien, eikä valmentajien. Ja onhan sitä sellaisiakin harrastuksia, joissa ei vanhempien tarvitse talkoilla.