Mounjaro laihdutuslääke kokemuksia
Olen aiemmin kokenut laihdutuslääkkeet ja muut painon hallinnan poppakonstit hieman säälittäviksi, mutta mieli on muuttunut, kun aiemmin hyväksi koetut tavat painonhallinnassa eivät tunnu enää tepsivän. Eli olen päättänyt testata lääkkeiden apua painonpudotuksen tukena. Lääke on Mounjaro. Tässä ketjussa tulen kertomaan kokemuksia ja tuntemuksia lääkkeen toimivuudesta ja sopivuudesta minulle. Olen myös kiinnostunut kuulemaan muiden kokemuksia laihdutuslääkkeistä.
Ensimmäisen pistokseni sain viikko sitten torstaina. Olin varustautunut pahoinvointiin ja ummetuksen riskikin hieman mietitytti, mutta kummankin osalta epäilys oli turha. Ei pahoinvointia ja vatsakin on toiminut hyvin. Ainoa miinuspuoli on turvotus. Vatsa tuntui ensimmäiset päivät pistoksen jälkeen todella täydeltä - pallolta.
Toisen pistoksen laitoin tänään aamulla. Vatsa ei ole ainakaan vielä turvonnut, mutta katsotaan päivän mittaan miten tämä etenee.
Olisi mielenkiintoista kuulla myös muiden kokemuksia laihdutuslääkkeiden toimivuudesta sekä hoidon lopttamiseen liittyvistä kokemuksista. Eli miten lopetus onnistui?
Kommentit (1186)
Minkä kokoisia neuloja käytätte?
En ole ihan varma, mutta tällä hetkellä taitaa olla 26G 0,45x12mm, alun perin oli paljon pidempi neula 25mm. Allussa oli sellaista harjoittelua niin lääkärikeskuksessa kuin apteekissakin, kun lääke oli uusi ja ainoastaan liuoksia tarjolla sekä ohje, että pistetään ihon alle.
Lihavuuslääkäri Kirsi Pietiläisen mukaan siitä ei ole mitään tietoa, että keho oppisi pysymään uudessa painossa ilman lääkitystä. Pitkäaikaistutkimuksia ei ole yksinkertaisesti ehditty tehdä, hän kertoo. Suurin osa lihoo entiselleen eli lääkettä on käytettävä loppuelämä. Jutussa toimittajan paino nousi viikossa kaksi kiloa lääkkeen lopettamisen jälkeen, mikä johtuu siitä, että keho tavoittelee menetettyä painoa, koska pitää sitä normaalitilana. Pietiläisen mukaan kyse ei ole itsekurista, vaan puhtaasti biologiasta.
Minusta on väärin, että lääkettä määrätään ilman oikeaa tietoa siitä miten paino putoaa kuten aiemmin kirjoitin. Sitä tietoa on aika paljon, silloin olisi mahdollista, että edes osa laihdutetuista kiloista pysyisi poissa. Lääkkeillä on aina myös sivuvaikutuksia, jutussa sanotaan, että laihdutuslääkkeitä kaikkine vaikutuksineen on tutkittu vasta muutamia vuosia. Mounjaronkin kohdalla hiiret saivat kilpirauhaskasvaimia. Meneillään on aikamoinen ihmiskoe.
https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000010910945.html
Juttu on valitettavasti maksumuurin takana, mutta Hesarin tilaajat saavat IS:n ilmaiseksi.
Erittäin mielenkiintoinen ja jännittäväkin vaihe on tuo lääkkeen lopettaminen ja se, miten hyvin siinä onnistuu vai onko lääkettä syytä käyttää myös jatkossa. Suomessa on muutamia lihavuuslääkäreitä, jotka tuovat aktiivisesti kokemuksiaan esiin myös lehdistössä. Se on hyvä. Tällä hetkellä vain osa pysyy saavutetussa painossa, varmaa tietoa ei ole miksi osa säilyttää saavutetun painon ja osa ei, mutta jossain jutussa Pietiläinen totesi, että jos henkilö on kyennyt omaksumaan uudet elämäntavat lääkityksen aikana, niin paino on pysynyt.
Joka tapauksessa olen nyt tässä kokeellisessa vaiheessa Mounjaron lopettamisen osalta. Lopettamisprosessi on vasta alkuvaiheessa, mikä tarkoittaa tässä kohtaa annoksen vaihtumista aloitusannokseen 2,5 mg, samoin pistämisväli on aiempaa pidempi ja tulee pitenemään ennen lopullista lopettamista. Tähän irrottautumisvaiheeseen on aikataulutettu 2-3 kk, josta on nyt 2 viikkoa takana. Kerron kyllä sitten miten homma etenee.
Luin aiemmin tanskalaisesta tutkimuksesta, jossa oli tehty havainto siitä, että jos henkilö kykenee pitämään painon kurissa vuoden laihdutustuloksen saavutettuaan, painonhallinta helpottuu. Yksi lääkityksen avulla tavoitepainon saavuttanut ja lääkityksen lopettanut kertoi, että ainakin hänen osaltaan homma meni juuri noin. Tosin hänkin suhtautui lääkkeeseen tukitoimena elämäntapamuutoksessa eikä laihdutuskeinona sellaisenaan.
Tiedän, että nämä asiat on yksilöllisiä enkä voi itse, eikä voi kukaan ennakoida sitä, miten hyvin pysyn tavoitepainossani lääkityksen loputtua. Osa pysyy, osa ei. Olen kuitenkin mielestäni henkisesti valmistautunut hyvin siihen, mitä kaikkea voi olla edessä. -Ap
Onnea matkaan ap! Hyvin sä vedät!
Vierailija kirjoitti:
Onnea matkaan ap! Hyvin sä vedät!
Kiitos. Oikeasti näillä kannustavilla kommenteilla on todella iso merkitys. Ehkä paras päätökseni oli alkaa kirjoittaa kokemuksia tähän ketjuun. Se on auttanut minua pysymään tavoitteessani ja jokainen peukku ja tsemppiviesti on erittäin tärkeä. Paino on pysyt nyt hyvin tämän kahden viikon ajan 68 kg tietämissä, vähän yli jos joskus vähän ali. En kuitenkaan havittelee enempää kilojen karisemista.
Hei, avasin tähän rinnalle toisen ketjun, jonka sisältö keskittyy laihdutuslääkkeen lopettamiskokemuksiin ja tavoitepainossa pysymiseen. Viestiketjun löydät täältä:
https://www.vauva.fi/keskustelu/5893647/laihdutuslaakkeen-lopettaminen-…
Tulen silti jatkossakin päivittämään kuulumisiani myös tänne ja seuraamaan muiden kokemuksia.
- Aloittaja
AP narkkinoi työkseen. Ozempic on parempi.
Vierailija kirjoitti:
AP narkkinoi työkseen. Ozempic on parempi.
Tämä ketju on osa henkilökohtaista painonhallintaprojektiani, jossa minulla on apuna laihdutuslääke. Ymmärrän ettei näin pitkää ketjua juuri kukaan jaksa lukea kokonaisuudessaan eikä sisäistää asioita, joita tässä jaettu ja joista on keskusteltu. Uskon, että ihan kaikki lääkemerkit ovat hyviä, silloin kun löytää itselleen sopivan. Tässäkin ketjussa on saatu lukea niin Ozempicillä kuin Saxendallakin painonhallintaprosessissaan edistyneitä ja onnistuneita. On ollut kannustavaa lukea näitä onnistumiskokemuksia. Eihän sillä mitään väliä ole mitä lääkettä kukakin käyttää, mutta minulla nyt vain sattuu olemaan käytössä Mounjaro. Se voisi olla mikä tahansa muukin lääke, jota lääkäri olisi suositellut. Minun kohdalla lääkäri oli varmaankin kiinnostunut suht, uudesta lääkkeestä markkinoilla ja kirjoitti minulle siksi reseptin siihen. Siltikään en ole uskaltautunut heittäytymään lääkkeen varaan vaan olen seurannut aktiivisesti kaloreita, käynyt läpi elämäntapamuutosta, keskittynyt siihen mitä syön, miten syön, paljonko syön, milloin syön ja milloin pinnistelen ja jätän syömättä vaikka vatsa kurnisi. Mutta voit olla oikeassa, Ozempic voi olla parempi :) - AP
Hei itse olen käyttänyt Mounjaroa hieman yli 5 viikkoa, annos 2,5 mg. Ohje oli nostaa 4 viikon jälkeen 5 mg mutta olen laihtunut ravintoterapeutin suositteleman 0,5 kg / viikko, en nostanut vielä annosmäärää.
Minua kiinnostaisi tietää miten muut syövät, etenkin iltapäivällä ja illalla. Yritän oppia syömään ns oikein ja ennen Mounjaroa varsinkin illalla tuli syötyä kaikkea turhaa, mm. leipää.
ravintoterapeutin ohje oli syödä hedelmiä ja proteiinivälipaloja.jotain on pakko syödä että saa nukuttua 😊
Minulla ei yleensä ole illalla nälkä, joten en pääsääntöisesti myöskään syö illalla. Mutta jos jotain tekee mieli syön tuoretta ananasta tai vesimelonia, koska pidän niistä.
Pari- kolmekertaa on ollut kokonaisvaltaisesti sellainen tunne, että nyt on keho tarvitsee tankkausta tavallista enemmän ja silloin olen antanut keholle sitä mitä se on viestittänyt (päivällä, mutta myös illalla) - yleensä hiilareita ja rasvaa. Käytännössä jotain sellaista, mitä ei yleensä suositella mm. oivariinilla voideltua leipää juustoilla (huom. monikko), lihalla/leikkeleellä, kananmunalla, suolakurkulla ja jollain koristekasviksella tai sitten esim. pastaa kerma-kastikkeessa (lisänä kana-, aurajuusto, katkarapu, kala, liha tms. ja tomaattia+paprikaa). Olenpa pari kertaa ostanut french dogin ja kerran tuplajuustohampurilaisenkin. Nämä on olleet selkeästi sellaisia tuntemuksia ja kehon viestejä, joita on kannattanut kuunnella. Kehossa on ollut jokin tarve ja kun siihen on vastannut, paino on jostain syystä pudonnut melko paljon heti tankkauksen jälkeen. Tästä olen oppinut sen, että kehoa ja sen viestejä kannattaa kuunnella.
Joten mitä sinä itse koet kehosi tarvitsevan saadaksesi hyvän unen? Iltakaurapuuro?
Puuro raejuustolla, marjoilla ja raejuustolla kuuluu joka aamuun mutta miksi ei esim. pikapuuro iltaan? Kiitos vastauksestasi ja vahvistuksesta hedelmille.
Tuo puuro, raejuusto ja marjat on juuri sellainen yhdistelmä, jonka yksi painonhallinnassa onnistunut henkilö kertoi olevan hänellä sekä aamu- että iltasyöminen. Puuro ainakin on pehmeä vaihtoehto vatsalle. Kokeilemalla oppii.
Ihanaa, että aloittaja on viitsinyt kirjoittaa kokemuksistaan. Aloitin hoidon eilen ja ensimmäinen haaste tuli vastaan apteekissa, kun eivät osanneet sanoa minkä mittainen neula tarvitaan ja olisi itse pitänyt tietää. Otin 5mm neulan. Omituista, ettei tule paketissa mukana, eikä käyttöohjeessa sanota minkä mittainen pitää olla. Ohjeen perusteella iskin neulan suoraan reiteen, mutta insuliinia kai ohjeistetaan pistämään 90 asteen kulmassa.
Lääkäri ohjeisti aloittamaan vajaalla annoksella eli joudun laskemaan naksautuksista, että tulee sopivan kokoinen annos. Käski säilyttää lääkkeen jääkaapissa eli ilmeisesti on sitä mieltä, että säilyy yli 30 päivää, koska tällä annostelulla käytän kynää 6 viikkoa.
Hei
Itse käytän 5 mm neuloja olikohan merkki BD tai NOVOfine. Aluksi otin 6 mm neuloja, mutta onnistuin pitämään vatsassa verisuoneen, johon tuli mojova mustelma ja myös verta. Ohjeistus taitaa olla 5-8 mm neulat.
Onko sinulla aloituksessa Mounjaron kwikpen 2,5 mg kynä? Itsellä meinasi usko loppua, kun piti napsutella olikohan 39 kertaa tai enemmän, ennen kuin 1 tuli kynään. Miksi pitäisi aloittaa vajaalla annoksella?
Jos googletat Mounjaro kwikpen kynän käyttö, löydät videon kuinka lääke pistetään.
Minulle ei ole tullut mitään haittavaikutuksia, joten ensimmäisen 4 vk:n jälkeen siirryin 5 mg. Nyt juuri aloitin toisen 5 mg kwikpenin. 8 viikon aikana paino putosi 7.8 kg. En nosta annosta tästä suuremmaksi. Todennäköisesti tämän kynän jälkeen siirryn "alasajoon", eli palaan 2,5 mg kynään.
Tsemppiä aloitukseen.
Tässä linkki Mounjaron pistämiseen.
Mulla on 2,5mg kynä, mutta lääkäri veikkasi, että se saattaa riittää minulle ylläpitoannokseksi ja ilmeisesti on tapana aloittaa vähän pienemmällä annoksella ja parin viikon jälkeen nostaa sitä. Otin eilen 1,25mg ja tänään ei ole ollut varsinaista nälän tunnetta. En tiedä voiko se vaikuttaa näin nopeasti vai onko plaseboa.
Minulla on toiminut Orbera-pallo, joka asennetaan mahalaukkuun. Siinäkin tosin poisto tulee olemaan jännittävä hetki, että miten sen jälkeen pystyy hillitsemään syömistä. Hienoa, että nykyään on niin monia painonpudotuksen apukeinoja, ja tsemppiä ap.
Näissä annostuksissa näyttää olevan eri koulukuntia. Lääkkeen ohjeessa on kuitenkin aloitus 2,5 mg 4 krt ja sen jälkeen 5 mg ja taas kerran jälkeen mahdollisuus nostaa 2,5 mg 4 viikon välein. Ylläpitoannokset 5-15 mg. Se on ihan yksilöllistä mikä toimii eikä ole riippuvainen esim. lähtöpainosta tai muusta vastaavasta.
Nyt minua naurattaa, että ekat piikit, jotka sain liuokseen olivat 24 mm. Ihan järkyttävän pitkiä. Kunnon ohjeistusta en saanut edes lääkevalmistajalta, vaikka kysyin parikin kertaa. Lääkkeen säilyvyyttä mietin myös kun puhutaan 30 vrk ja sitten taas jotain pidemmästä ajasta. Kun selvittelin tarkemmin niin lääkettähän säilytetään kylmässä ja se säilyy jääkaapissa viimeiseen käyttöpäivään, mutta sitä voi säilyttää avaamisen jälkeen myös huoneenlämmössä. Jos ottaa huoneenlämpöön, lääke säilyy 30 vrk. Siis kannattaa säilyttää jääkaapissa, niin säilyy tarvittaessa pidempään.
Haasteenani on nyt tämä painon pudotuksen pysäyttäminen. Tavoitteeni oli -20kg ja heti sen saavutettuani olen pistänyt vähemmän ja harvemmin sekä pyrkinyt syömään enemmän, mutta paino on laskenut edelleen. En kuitenkaan halua lopettaa lääkettä kerta rysäyksellä, joten jatkan ainakin vielä jatkamassa pistämistä yhä harvemmin ja yhä pienemmällä annoksella, Nyt 2,5 mg. -AP
Onpas kamalan kalliita neuloja, minä ostin Jyväskylän apteekista kynäneulapaketin 100kpl hintaa oli 10,70e