Miksi lapset eivät nykyään huolehdi vanhemmistaan?

Pelkästään jo sairaus estää omaishoitajana olemisen. Toisekseen, haluan tehdä töitä jolla elää ja mulla on oma elämä.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu, mitä "ennen" tarkoittaa. Ennen asuttiin samalla tilalla, jossa elettiin ja kuoltiin. Nuoremmat hoitivat vanhukset ja tekivät samalla talon töitä. Nykyään käydään kodin ulkopuolella töissä. Ei voida samaan aikaan hoitaa vanhuksia ympäri vuorokauden.

Silti palvelutaloon tai "laitokseen" meno ei ole automaatio, vaan ikävä kyllä moni vanhus joutuu sinnittelemään yksin kotonaan tai riittämättömän kotihoidon varassa. Jos lapset onnistuvat hankkimaan vanhemmilleen hoivakotipaikan, se on onnistunutta huolehtimista. 

Harva pystyy irtautumaan työelämästä ja jäämään vanhempiensa omaishoitajaksi.

Nykyisin tässä on kaksi ongelmaa: pitäisi saada nukkua öisin eikä juosta paimentamassa levotonta ja unetonta vanhusta, jotta jaksaisi käydä päivällä töissä ja toiseksi työpäivän ajaksi on sekä mahdotonta että laitonta lukita vanhus turvallisesti työpäivän ajaksi johonkin. Nämä on koettu ja siinä vaiheessa jätettiin vanhus hakematta intervallipaikalta kotiin, kun olisi joutunut olemaan päivät yksin  kotona. Omaishoitotuki on vain satasia, palkka tuhansia.

Mun yksikään isovanhempi ei asunut palvelutalossa. Yhtä mummoani yrittivät sinne laittaa mutta mummopa halusi elää omassa kotonaan loppuun asti.

Jos se oma vanhempi on ollut täysin paska, ei sellaista pahasti kiinnosta hoidella.

Itse ainakin haluaisin maksaa jollekin taholle hoidostani, jos joskus en pärjäisi. Lapsiani en siihen nakita.

- n67v -

Elossa oleva vanhempani asuu hoivakodissa, käyn häntä katsomassa.   Työkseni hoidan muita, että pystyn elättämään lapseni.

Isä asuu 2 h/per suunta ajomatkan päässä, joten jatkuva auttaminen ei onnistu, kun töissäkin pitää käydä. Lisäksi isä on alkoholisti, joka on meitä lapsia pilkannut aina. Sellaistako pitäisi olla auttamassa 24/7?

Olen ehdottanut iäkkäälle isälleni, että hän muuttaisi naapuriini paikkakunnalle, jos minulle riittää töitä. Sopivia pikkuasuntoja vapautuu tämän tästä vuokralle.

Hän kieltäytyy ehdottomasti, koska kotipaikka ja maaseutu on hänelle rakas. 

En vaan jaksa enää. Olen pikkulpsesta lähtien ollut vanhempien palvelija. Joskus tuntuu, että tekivät lapsia vain omiksi palvelijoikseen.

Itse haluáisin elää mahdollisiimman vaatimatonta elämää. Mutta vanehmmat ovat aina halunneet elää mahtipontisesti. Pitää olla mökkejä, kylpypaljuja, isot puutarhat, autot ja vaikka ja mitä. Olettavat edelleen että itsekin haluan elää jossain yliampuvassa yltäkylläisyydessä. Vieläkin pitäis olla toteuttamassa heidän mökkiunelmiaan ja ties mitä! ja nykyään äitikin soittelee ja kinuaa, "kun ei vanhan äiti enää jaksa" EI!!!!!  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välimatka 400 km. Työ ja perhe. Ei aikaa. 

Ei aikaa? Järjestä aikaa.

Toinen kasvatti sinut kuitenkin reilu 18v niin uskomatonta, että omille vanhemmille ei riitä aika

Yksikään aikuinen lapsi ei ole vastuussa vanhemmistaan. Hän on vastuussa omista lapsistaan. Olet siis sitä mieltä että aikuisen lapsen on hylättävä oma perheensä, irtisanouduttava töistään ja muutettava 400 km päähän mammaa hoitamaan. Ei saatana miten tyhmä olet.

Nämä ovat arvovalintoja,sanot mitä sanot. Mieheni lähtee 1000km päähän kerran kuussa tai kahdessa viikoksi,jotta pääsee auttamaan sairastuneita iäkkäitä vanhempiaan. Ei ole hylkäämässä perhettään,ei ole ottamassa lopareita,vaan tekee tunteja sisään sen verran,että viikko kerr

Tämä on aivan eri asia kuin jatkuvasti vahdittava ja hoidettava vanhus. Kyllä se niin kauan vielä menee, kun riittää talon siivous muutaman viikon välein, lakanoitten vaihto, pihatyöt ja ehkä polttopuitten teko ja muu sellainen, jota tehdään harvoin. Mutta miten onnistuisi siinä vaiheessa, kun miehesi pitäisi ihan joka aamu - toistan: siis JOKA IKINEN AAMU - huolehtia siitä, että vanhus nousee ylös, käy vessassa ja syö jotain? Tai joutuu vaihtamaan vaipan joskus keskellä yötäkin. Tai vaihtoehtoisesti seurailee hyvin liikkuvan mutta huonomuistisen, aggressiivisen ja levottoman ihmisen liikkeitä yökaudet eikä uskalla nukkua. Kumpi noista vaihtoehdoista olisi sinun mielestäsi helpompi? Jälkimmäisessä tapauksessa dementoiva voi ehtiä aiheuttamaan isonkin vahingon hyvin lyhyessä ajassa. Eikä se ole tulipalo, koska sen huomaa yleensä nopeammin kuin esimerkiksi vesivahingon.

Koska nykyään ei tarvitse. Entisaikaan ei ollut muuta mahdollisuutta kun ottaa vanhemmat nurkkiin pyörimään. Ja nykyään hoivapaikoista on niin pula, että jos omaishoitajaksi erehtyy niin sitä on pakko tehdä vanhemman kuolemaan asti, sillä paikat menee niille joilla ei ole ketään joka vapaaehtoisesti hoitaisi.

Voisin kysyä ap:lta toisinpäin, että  miksi olet vanhempasi omaishoitaja?

Minulla on iäkäs äiti, joka ei missään  nimessä halunnut lapsia omaishoitajakseen saati hösäämään hänen ympärilleen. Hyvin päättäväisesti hän myi vanhempieni ison kodin ja laittoi vain meidät lapset tyhjentämään sen. Hän pääsi haaveilemaansa kaksioon, jonka osti senioritalosta. Vaikean sairauden pahentuessa hän sai päätöksen hoivakotipaikasta, jossa haluaa olla kuolemassa.

Äitini on aina sanonut, ettei halua katsoa puutarhaa tai kotia siivoavien lasten selkiä. Hän haluaa jutella, juoda kahvit yhdessä ja viettää aikaa meidän kanssa. 

Kyse ei ole siitä ettemmekö auttaisi äitiämme kaikessa, missä voimme. Töitä olemme saaneet tehdä kaupunkimme byrokratiassa ja taistelleet sanan mukaisesti hänen oikeuksistaan, mutta omaishoitajiksi emme ryhdy kunnoituksesta äitimme tahtoa kohtaan. 

Kun puhutaan vanhempien auttamisesta sen pitää pitää sisällään myös vanhuksen tahto ja  toiveet. Äitini on vahva, itsenäinen persoona ja hänen kanssaan puhumme kaikki suoraan sekä avoimesti. Hänen tahtonsa mukaisesti siinäkin.

Olen työskennelllyt pitkään kotihoidossa.  Nähnyt niin valtavan paljon.

Ymmärrän ettei nykyaikana kun ei enää asuta kaikki sukupolvet saman katon alla, ole mahdollista huolehtia kahdesta huushollista, mutta kun kuitenkin puhelimet on ihan kaikilla.  Kun ei edes soiteta, ja jos jotain satttuu niin hyökätään kotihoidon kimppuun.  Miksi ei huolehdittu.

Me kun emme voi istua todella huonokuntoisen vanhuksen vieressä 24/7.  Kaikki varmaan ovat selvillä siitä paljonko yhdelle asiakkaalle on aikaa?  Emme voi revetä kahteenkymmeneen osaan ja muuttaa heidän luokseen.  

Minulle on sanottu että ihan kuin oma tytär tulisi käymään kun menen jakamaan ja antamaan lääkeet.  Yksinäinen päivä saa pienen kohokohdan. En vain voi enkä halua olla kenenkään vieraan tytär. He ovat asiakkaitani, ei omaisiani ja työtäni en jaksa enkä pysty tehdä jos otan heitä  ja heidän murheitaan kannettavakseni.

Jostain syystä monet omaiset suhtatuvat meihin vihamielisesti. En tiedä miksi. Kai se on se yleinen vihamielisyys kaikkea ja kaikkia kohtaan joka vallitsee  yliäätään yhteiskunnassa.  Mielestäni tämä on mennyt suorastaan sairaaseen suuntaan. Ei ole tervettä enää.  Onneksi pian jään eläkkeelle itse. Minulla ei ole lapsia, elän yksin ja olen vielä hyväkuntoinen ilman kroonisia sairauksia.  Olen varmistanut taustani huolehtimalla siitä että jos toimintakykyni heikkenee merkittävästi jossain vaiheessa, en jää heitteille. Kaikilla ei siihen ole mahdollisuutta.

Kylmä ja kova on maailma.

Vierailija kirjoitti:

Hassua että samat ihmiset jotka täällä vetoavat pitkiin välimatkoihin tai huonoihin suhteisiin sitä etteivät voi huolehtia vanhemmistaan perustelevat lasten hankintaan sillä että lapset pitävät vanhana huolta kun ei enää itse pärjää. 

Lapset oppivat sen, ettei omista vanhemmista huolehdita. Tuo tulee eteen, kun itse on vanha ja tarvitsisi apua. Eivät tule saamaan.

Kun mun appivanhemmat hoitivat ns. kotona omia vanhempinaan, julkinen terveydenhuolto toimi eli heille ei tullut omituista tarkastajavalvojan roolia vanhusten lääkitysten yms. suhteen.

Ja myös kotipalvelu toimi. Nykyään sieltäkin saa vain jonkun ihmeellisen tarkkailijan, ja yleensä kukaan ei edes osaa mitään vanhuksen osaamaa kieltä.

Vierailija kirjoitti:

Se on kyllä hyvin ymmärrettävää, että ei halua kantaa huolta vanhemmista, jos ei saanut itsekään lapsena huolenpitoa. 

Oma vanhempani asuu meillä, joten välimatkasta ei tullut ongelmaa. 

Ap

Sinulle ei ole ongelma myöskään toimeentulo. Hyvin harvalla meistä on mahdollisuutta jäädä pelkälle omaishoitotuelle. Minä olin silloin, kun olin opiskelija ja pystyin opiskelemaan enimmäkseen etänä ja samalla huolehtimaan vanhuksesta. Ja sain myös opintotukea. Ehkä sinun luonasi asuva vanhus maksaa osan vuokrasta tai muuten asumiskulusi ovat pienet. Hän kustantaa osuutensa ja ehkä enemmänkin ruuasta ja muista kuluista?  Siksi sinulla on ollut varaa luopua ansiotyöstä ja jäädä omaishoitajaksi, mutta ei meillä kaikilla muilla ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välimatka 400 km. Työ ja perhe. Ei aikaa. 

Ei aikaa? Järjestä aikaa.

Toinen kasvatti sinut kuitenkin reilu 18v niin uskomatonta, että omille vanhemmille ei riitä aika

Me asuimme silloin samassa taloudessa, kun hän kasvatti minua. Kasvatus loppui siihen, kun välimatkaa alkoi olla satoja kilometrejä, ja huolenpito myös.

Vierailija kirjoitti:

Etkö ole ap työelämässä vaan lorvit kotona?

Oletko tyhmä? Jos hän on omaishoitaja, hän säästää yhteiskunnalle ihan hitosti rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Hassua että samat ihmiset jotka täällä vetoavat pitkiin välimatkoihin tai huonoihin suhteisiin sitä etteivät voi huolehtia vanhemmistaan perustelevat lasten hankintaan sillä että lapset pitävät vanhana huolta kun ei enää itse pärjää. 

Mistä ihmeestä sinä tuon keksit? En ole lukenut enkä kuullut kenenkään perustelevan noin lastenhankintaa täällä Suomessa. Ehkä se teillä siellä Venäjällä menee noin, kun vanhustenhoito on vielä huonommin kuin meillä.

Vanhemmat asuvat eri puolella Suomea kuolevalla pikkupaikkakunnalla.

Ainoa mahdollisuus ryhtyä heidän hoitajikseen olisi heittäytyä työttömäksi kelaelätiksi ja repiä lapset kouluistaan ja ystäväpiireistään.