Kokemuksia/tietoa traumataustaisesta henkilöstä parisuhteessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies ei koe kokeneensa väkivaltaa, olisi tosi hyvä keskustella, minkä hän kokee väkivallaksi, koska muuten voi olla, että jossain vaiheessa hän käyttää sinuunkin väkivaltaa eikä mielestänsä ole väkivaltainen. 

Seurustelin lapsuustraumatisoituneen miehen kanssa. Hän oli isoveljenä yrittänyt huolehtia jotenkin, että pikkusisarukset ja hän pärjää, äiti alkoholisti ja meno sen mukaista. 

Hän kertoi suhteen alussa sujuvasti, ettei hyväksy väkivaltaa ja että mykkäkoulukin on henkistä väkivaltaa eikä sitä voi siksi tehdä jne jne. No, jos ghostaus ei sitten ole henkistä väkivaltaa niin, toki ehti kokeilla muutaman kerran minuun myös ns. "stonewallingia", mutta lähdin silloin aina kotiini... Lisäksi sain tietää, että hänellä oli tuomio entisen naisystävänsä pahoinpitelystä. 

Täm

Varaudu henkisesti siihen, että tuo katoilu pahenee. Sinänsä hyvä, että sinulla itselläsi ei ole traumataustaa niin et mene tolaltasi, minä menen. 

Tuota katoilua ei ole ollut enää. Se ajoittui tosiaan suhteen alkuaihoihin ja loppui kun puhuimme asiasta. Nykyään ilmoittaa, kun tarvitsee omaa aikaa ja saattaa laittaa noina päivinä myös viestiä, että kaikki ok.

Toki tiedostan, että jossain kohtaa tuo homma voi palata ja muuttua pahemmaksi. Olen itsekin ajatellut, että koska minulla ei ole traumataustaa, pystyn suhtautumaan asioihin maltillisesti ja ehkä huomaamaan ajoissa, jos alkaa ilmenemään jotain minun omaan hyvinvontiini vaikuttavaa, minuun kohdistuvaa käytöstä.

Ap 

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa huomaa miten jotkut ei ole joutuneet kokemaan elämässä mitään vaikeuksia jotain isovanhempien kuolemaa lukuun ottamatta eikä heillä sen takia ole mitään ymmärrystä traumataustaisille. Olin vasta 6v kun äitini kuoli eikä kukaan voi ymmärtää millaista lapsuus oli ilman äitiä. Muilla hyvien perheiden lapsilla oli kaikilla äidit ja he oli ilmeisesti parempia kun ei heillä ollut vastoinkäymisiä.

On mullakin isä kuollut lapsuudessani, mutta en koe olevani traumataustainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa huomaa miten jotkut ei ole joutuneet kokemaan elämässä mitään vaikeuksia jotain isovanhempien kuolemaa lukuun ottamatta eikä heillä sen takia ole mitään ymmärrystä traumataustaisille. Olin vasta 6v kun äitini kuoli eikä kukaan voi ymmärtää millaista lapsuus oli ilman äitiä. Muilla hyvien perheiden lapsilla oli kaikilla äidit ja he oli ilmeisesti parempia kun ei heillä ollut vastoinkäymisiä.

On mullakin isä kuollut lapsuudessani, mutta en koe olevani traumataustainen.

Edes kaikki lapsuudessa seksuaalisesti hyväksikäytetyt eivät traumatisoidu. Kiitä onneasi, että sinä kuulut siihen joukkoon, jolla ei ole traumaa kannettavanaan. Sinulla oli muita suojaavia tekijöitä riittävästi tai vain hyvää onnea. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo "ettei vie akuuteimmilta paikkaa", on joko välttelyä tai sitten trauman aiheuttamaa ajatusvääristymää. Häntä ei oteta hoitoon, vaikka hakeutuisi, jos sille ei nähdä tarvetta. Aina on kipeämpiä ja aina on terveempiä.

Jättääkö joku murtuneen ranteen hoidattamatta, kun toinen on hengityskoneessa?

Näin minäkin olen ajatellut. Tosiaan aina mitätöi kokemaansa ja muistuttaa kuinka hän on onnekas verrattuna esim. konfliktialueilla eläviin lapsiin. Jos puhe menee hänen lapsuuden kokemuksiinsa, vetää aina esiin jonkun lukemansa ihan järkyttävän tarinan jostain Afrikan maiden sisällisotien lapsisotilaista ja siitä mitä heille on tehty ja sillä sitten perustelee sitä, kuinka vähäpätöisiä hänen kokemuksensa ovat. Olen kyllä sanonut, että tuollainen vertailu on ihan järjetöntä, mutta hän pitää sitä objektiivisuutena. 

Tuo murtuneen ranteen vert

Miten hän suhtautuu äitiinsä? Pystyykö sanomaan, että äiti ei rakastanut häntä ja /tai että äiti on ikävä ihminen/ toiminut väärin? Moni jää jumiin siihen, ettei pysty katsomaan totuutta äidistään silmiin eikä traumasta siksi pääse eroon. Usein toipuminen vaatii sen, että tunnetasolla suostuu olemaan se lapsi, johon sattuu. Se lapsi, joka ei sillä tapahtumahetkellä voinut antaa sen asian sattua niin se olisi nostettava uudelleen pöydälle ja tarkasteltava sitä realistisesti ja kohdata sen tuomat kivut ja sisäisen maailman mullistuminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa huomaa miten jotkut ei ole joutuneet kokemaan elämässä mitään vaikeuksia jotain isovanhempien kuolemaa lukuun ottamatta eikä heillä sen takia ole mitään ymmärrystä traumataustaisille. Olin vasta 6v kun äitini kuoli eikä kukaan voi ymmärtää millaista lapsuus oli ilman äitiä. Muilla hyvien perheiden lapsilla oli kaikilla äidit ja he oli ilmeisesti parempia kun ei heillä ollut vastoinkäymisiä.

On mullakin isä kuollut lapsuudessani, mutta en koe olevani traumataustainen.

Edes kaikki lapsuudessa seksuaalisesti hyväksikäytetyt eivät traumatisoidu. Kiitä onneasi, että sinä kuulut siihen joukkoon, jolla ei ole traumaa kannettavanaan. Sinulla oli muita suojaavia tekijöitä riittävästi tai vain hyvää onnea. 

Tuossa väitettiin ettei traumatisoitumattomilla olisi ollut vastoinkäymisiä, vastasin vain siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa huomaa miten jotkut ei ole joutuneet kokemaan elämässä mitään vaikeuksia jotain isovanhempien kuolemaa lukuun ottamatta eikä heillä sen takia ole mitään ymmärrystä traumataustaisille. Olin vasta 6v kun äitini kuoli eikä kukaan voi ymmärtää millaista lapsuus oli ilman äitiä. Muilla hyvien perheiden lapsilla oli kaikilla äidit ja he oli ilmeisesti parempia kun ei heillä ollut vastoinkäymisiä.

On mullakin isä kuollut lapsuudessani, mutta en koe olevani traumataustainen.

Edes kaikki lapsuudessa seksuaalisesti hyväksikäytetyt eivät traumatisoidu. Kiitä onneasi, että sinä kuulut siihen joukkoon, jolla ei ole traumaa kannettavanaan. Sinulla oli muita suojaavia tekijöitä riittävästi tai vain hyvää onnea. 

Tuossa väitettiin ettei traumatisoitumattomilla olisi ollut vastoinkäymisiä, vastasin vain siihen.

Niinpä. Vastoinkäymisiä on ollut. Ne eivät ole vieneet terveyttä. 

Todella kontrollifriikkiyttä jo suhteen alussa edellyttää ilmoittautumisia. Huoli. Sitähän ap:lla on, huolta ja pelkoa. Kundi tuntuu voivan tasaisemmin ja omillaan. Ap kyllä prameilee, että hänellä olisi tieto ja kokemus & ymmärrys, mikä normaalia ja hänelle sopivaa. Voi jösses!

Kundilla todellakin suhteellisuudentajua toisin kuin ap:lla. Rationaalinen ja huolestunut kimpassa. Mutta vikaa vain kundissa, joka muokattava ap:n standardeille. Tulisiko myös ohjeistus siitä, mistä terapiassa pitäisi puhua? Siellä nimittäin voi odottaa yllätys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo "ettei vie akuuteimmilta paikkaa", on joko välttelyä tai sitten trauman aiheuttamaa ajatusvääristymää. Häntä ei oteta hoitoon, vaikka hakeutuisi, jos sille ei nähdä tarvetta. Aina on kipeämpiä ja aina on terveempiä.

Jättääkö joku murtuneen ranteen hoidattamatta, kun toinen on hengityskoneessa?

Näin minäkin olen ajatellut. Tosiaan aina mitätöi kokemaansa ja muistuttaa kuinka hän on onnekas verrattuna esim. konfliktialueilla eläviin lapsiin. Jos puhe menee hänen lapsuuden kokemuksiinsa, vetää aina esiin jonkun lukemansa ihan järkyttävän tarinan jostain Afrikan maiden sisällisotien lapsisotilaista ja siitä mitä heille on tehty ja sillä sitten perustelee sitä, kuinka vähäpätöisiä hänen kokemuksensa ovat. Olen kyllä sanonut, että tuollainen vertailu on ihan järjetöntä, mutta hän pitää sitä objektiiv

Miten hän suhtautuu äitiinsä? Pystyykö sanomaan, että äiti ei rakastanut häntä ja /tai että äiti on ikävä ihminen/ toiminut väärin? Moni jää jumiin siihen, ettei pysty katsomaan totuutta äidistään silmiin eikä traumasta siksi pääse eroon. Usein toipuminen vaatii sen, että tunnetasolla suostuu olemaan se lapsi, johon sattuu. Se lapsi, joka ei sillä tapahtumahetkellä voinut antaa sen asian sattua niin se olisi nostettava uudelleen pöydälle ja tarkasteltava sitä realistisesti ja kohdata sen tuomat kivut ja sisäisen maailman mullistuminen. 

Hänellä ei tunnu olevan juurikaan muistoja äidistään. Äiti oli kai joku, joka oli vain fyysisesti läsnä. Kumppanini ei syytä äitiään tai edes isäänsä mistään. Hän kuittaa kaiken sillä, että kummatkin olivat sairaita ihmisiä, joiden ei olisi pitänyt lisääntyä. Hän rationaalista heidät lähes syyntakeettomiksi ja sen avulla antaa heille vastuunvapauden kaikesta tekemästään. Kaikesta tulee sellainen fiilis, että ainoa jolla hän kokee olleen perheestä vastuuta oli hän itse. 

Pari kertaa hän on todennut jotain tyyliin, että hänen olisi pitänyt osata toimia fiksummin tai tajuta paremmin. Kun sitten muistutan, että hei haloo, hän oli silloin alle 10-vuotias lapsi, tämä ei ikään kuin tavoita häntä. Hän hämmentyy ja on kuin se minkä ikäinen hän oli tuolloin, olisi täysin epärelevanttia ja sitten hän vaihtaa puheenaihetta.

Ap

Tämä on hyvä huomio. Emme ole keskustelleet siitä minkä kumpikin meistä kokee väkivallaksi. En ole edes miettinyt tuollaista, koska pidän asiaa niin itsestään selvänä ja olen myös olettanut tämän olevan kumppanilleni yhtä selvä asia.

Pienintäkään viitettä väkivallasta, ei henkisestä saati fyysisestä, ei ole ollut. Suhteen alkuaikoina kumppanini teki pari kertaa katoamistempun, eli häneen ei saanut muutamaan päivään mitään yhteyttä. Hän ei tehnyt noin minkään sovittujen menojen tms. äärellä, vaan ihan muuten vaan. Tarvitsi vain omaa aikaa. Tätä sitten jouduin hieman taivuttelemaan rautalangasta, että oma aika on ok, mutta äkillinen katoaminen ei, koska huolestun. Eli jos jatkossa tarvitsee omaa aikaa, riittää kun laittaa minulle viestin, että on päivän pari poissa linjoilta. Kumppanini ei ihan oikeasti tuntunut tajuavan, että joku voisi huolestua hänestä, kun ilmeisesti aiemmin ei ole pahemmin perään kyselty.

Ap

Traumataustainen täällä. Tunnistan tuon katoamistempun ja vastaan tähän.

Teen välillä katoamista, enkä vastaa kenellekään puhelimeen. Tämä on sen takia että koen kaiken niin kuormittavana että tarvitsen tietynlaista omaa rauhaa ja omaa aikaa. Tietysti rakastan ystäviäni ja muita läheisiä ihan samalla tavalla kuin ennenkin, mutta välillä tarvitsen oman tilan ja rauhan, jossa saan hengittää yksin.

Se ei johdu siitä, etten tajuaisi että joku huolehtii, tottakai tiedostan, mutta se ärsyttää todella paljon kun joku soittelee perään.

Traumataustaisen ihmisen kanssa on vaikea muodostaa parisuhdetta, sen takia minäkään en ole muodostanut parisuhdetta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo "ettei vie akuuteimmilta paikkaa", on joko välttelyä tai sitten trauman aiheuttamaa ajatusvääristymää. Häntä ei oteta hoitoon, vaikka hakeutuisi, jos sille ei nähdä tarvetta. Aina on kipeämpiä ja aina on terveempiä.

Jättääkö joku murtuneen ranteen hoidattamatta, kun toinen on hengityskoneessa?

Näin minäkin olen ajatellut. Tosiaan aina mitätöi kokemaansa ja muistuttaa kuinka hän on onnekas verrattuna esim. konfliktialueilla eläviin lapsiin. Jos puhe menee hänen lapsuuden kokemuksiinsa, vetää aina esiin jonkun lukemansa ihan järkyttävän tarinan jostain Afrikan maiden sisällisotien lapsisotilaista ja siitä mitä heille on tehty ja sillä sitten perustelee sitä, kuinka vähäpätöisiä hänen kokemuksensa ovat. Olen kyllä sanonut, että tuollainen vertailu on ih

 

Parentifikaatio altistaa narsistiselle käytökselle myöhemmin. Uskoisin että joku tätä ketjua seuraavista tietää tämän omalla kohdallaan mutta ei toki myönnä sitä koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa huomaa miten jotkut ei ole joutuneet kokemaan elämässä mitään vaikeuksia jotain isovanhempien kuolemaa lukuun ottamatta eikä heillä sen takia ole mitään ymmärrystä traumataustaisille. Olin vasta 6v kun äitini kuoli eikä kukaan voi ymmärtää millaista lapsuus oli ilman äitiä. Muilla hyvien perheiden lapsilla oli kaikilla äidit ja he oli ilmeisesti parempia kun ei heillä ollut vastoinkäymisiä.

On mullakin isä kuollut lapsuudessani, mutta en koe olevani traumataustainen.

Edes kaikki lapsuudessa seksuaalisesti hyväksikäytetyt eivät traumatisoidu. Kiitä onneasi, että sinä kuulut siihen joukkoon, jolla ei ole traumaa kannettavanaan. Sinulla oli muita suojaavia tekijöitä riittävästi tai vain hyvää onnea. 

 

Sehän se onkin aika jännää miksi joku traumatisoituu ja toinen ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo "ettei vie akuuteimmilta paikkaa", on joko välttelyä tai sitten trauman aiheuttamaa ajatusvääristymää. Häntä ei oteta hoitoon, vaikka hakeutuisi, jos sille ei nähdä tarvetta. Aina on kipeämpiä ja aina on terveempiä.

Jättääkö joku murtuneen ranteen hoidattamatta, kun toinen on hengityskoneessa?

Näin minäkin olen ajatellut. Tosiaan aina mitätöi kokemaansa ja muistuttaa kuinka hän on onnekas verrattuna esim. konfliktialueilla eläviin lapsiin. Jos puhe menee hänen lapsuuden kokemuksiinsa, vetää aina esiin jonkun lukemansa ihan järkyttävän tarinan jostain Afrikan maiden sisällisotien lapsisotilaista ja siitä mitä heille on tehty ja sillä sitten perustelee sitä, kuinka vähäpätöisiä hänen kokemuksensa ovat. Olen kyllä sanonut, että tuollainen vertailu on ih

Sä et ole oikea kumppani hänelle. Sun kannattaisi nyt aluksi työstää itseäsi ihan sinkkuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo "ettei vie akuuteimmilta paikkaa", on joko välttelyä tai sitten trauman aiheuttamaa ajatusvääristymää. Häntä ei oteta hoitoon, vaikka hakeutuisi, jos sille ei nähdä tarvetta. Aina on kipeämpiä ja aina on terveempiä.

Jättääkö joku murtuneen ranteen hoidattamatta, kun toinen on hengityskoneessa?

Näin minäkin olen ajatellut. Tosiaan aina mitätöi kokemaansa ja muistuttaa kuinka hän on onnekas verrattuna esim. konfliktialueilla eläviin lapsiin. Jos puhe menee hänen lapsuuden kokemuksiinsa, vetää aina esiin jonkun lukemansa ihan järkyttävän tarinan jostain Afrikan maiden sisällisotien lapsisotilaista ja siitä mitä heille on tehty ja sillä sitten perustelee sitä, kuinka vähäpätöisiä hänen kokemuksensa ovat. Olen kyllä sanonut, että tuollainen vertailu on ih

Kun on kasvanut ikävistä lapsuuden kokemuksistaan, niin todellakin voi jo kypsästi todeta vanhemmat kyvyttömiksi esim psyykkisen sairauden/päihdesairauden takia. Ei niitä tarvitse lopun ikää miettiä tai ne tulevat mieleen jonkin kriisin yhteydessä. Älä ronki toista, oikeasti. Traumat ovat omissa "tiedostoissaan", mutta kyllä ne voidaan saada aktiivisiksikin. En suosittele.

 

369:

Kiitos näkokulmastasi. Olen itse epäillyt katoamisen johtuvan myös siitä, että hän on välillä hyvin kuormittunut.

Olemme molemmat introvertteja ja ihan suhteen alusta on ollut selvää, että kumpikin meistä tarvitsee myös omaa aikaa. Eli ei normaalistikaan vietetä läheskään kaikkea vapaa-aikaa yhdessä. Kumppanini kohdalla tuo oman ajan tarve on vain ihan totaalista. Hän esimerkiksi laittaa puhelimen pois päältä ja on todellakin kadoksissa. Itselleni riittää se, että saan olla yksikseni, eikä minulle ole vaikeaa vastata puhelimeen tai laittaa viestiä tarvittaessa.

Kumppanini taas tekee tämmöisen totaalisen irtioton kun hän todellakin vaikuttaa kuormittuneelta. Usein nämä tapahtuvat vielä sellaisen tilanteen jälkeen, missä meillä on ollut erityisen kivaa yhdessä tai jotain muuta mukavaa on tapahtunut.

Ap

Itselläni on aika karu menneisyys, ja kärsin ajoittaisesta masennuksesta ja ptsd-oireista. Ihmissuhteissa olen kuten muutkin, en tuo traumataustaani esille, eikä se näy eikä kuulu. Vaikeammissa vaiheissa tarvitsen omaa tilaa ja omaa rauhaa, ja osaan sitä myös pyytää.

Hyvä että keskustelette asiasta, niin tiedätte missä mennään, hyvinä ja huonoina aikoina. Ei ne traumat ihmisestä huonoa tee, päin vastoin, traumatausta opettaa usein ymmärtämään ihmisiä ja itseään vähän syvällisemmin, kun on joutunut joskus kohtaamaan vastoinkäymisiä ja on niistä selvinnyt.

Suurempi riski suhteenne kaatumiselle on mahdollisesti sinun helppo pumpulielämäsi, ja sitä kautta ehkä liika sinisilmäisyys, herkkänahkaisuus ja ylireagoiminen, ei hänen traumataustansa.

Vierailija kirjoitti:

369:

Kiitos näkokulmastasi. Olen itse epäillyt katoamisen johtuvan myös siitä, että hän on välillä hyvin kuormittunut.

Olemme molemmat introvertteja ja ihan suhteen alusta on ollut selvää, että kumpikin meistä tarvitsee myös omaa aikaa. Eli ei normaalistikaan vietetä läheskään kaikkea vapaa-aikaa yhdessä. Kumppanini kohdalla tuo oman ajan tarve on vain ihan totaalista. Hän esimerkiksi laittaa puhelimen pois päältä ja on todellakin kadoksissa. Itselleni riittää se, että saan olla yksikseni, eikä minulle ole vaikeaa vastata puhelimeen tai laittaa viestiä tarvittaessa.

Kumppanini taas tekee tämmöisen totaalisen irtioton kun hän todellakin vaikuttaa kuormittuneelta. Usein nämä tapahtuvat vielä sellaisen tilanteen jälkeen, missä meillä on ollut erityisen kivaa yhdessä tai jotain muuta mukavaa on tapahtunut.

Ap

Minun erittäin hyvinvoiva, menestynyt ja tasapainoinen tyttäreni pitää suurimman osan ajasta puhelintaan niin, ettei vastaile siihen. Ihan normaalia on. Emme huolestu emmekä pelkää. Emmekä oleta hänen olevan kuormittunut. Emme ole läheisriippuvaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo "ettei vie akuuteimmilta paikkaa", on joko välttelyä tai sitten trauman aiheuttamaa ajatusvääristymää. Häntä ei oteta hoitoon, vaikka hakeutuisi, jos sille ei nähdä tarvetta. Aina on kipeämpiä ja aina on terveempiä.

Jättääkö joku murtuneen ranteen hoidattamatta, kun toinen on hengityskoneessa?

Näin minäkin olen ajatellut. Tosiaan aina mitätöi kokemaansa ja muistuttaa kuinka hän on onnekas verrattuna esim. konfliktialueilla eläviin lapsiin. Jos puhe menee hänen lapsuuden kokemuksiinsa, vetää aina esiin jonkun lukemansa ihan järkyttävän tarinan jostain Afrikan maiden sisällisotien lapsisotilaista ja siitä mitä heille on tehty ja sillä sitten perustelee sitä, kuinka vähäpätöisiä hänen kokemuksensa ovat. Olen kyllä sanonut, että tuollainen vertailu on ih

Hänellä ei tunnu olevan juurikaan muistoja äidistään. Äiti oli kai joku, joka oli vain fyysisesti läsnä. Kumppanini ei syytä äitiään tai edes isäänsä mistään. Hän kuittaa kaiken sillä, että kummatkin olivat sairaita ihmisiä, joiden ei olisi pitänyt lisääntyä. Hän rationaalista heidät lähes syyntakeettomiksi ja sen avulla antaa heille vastuunvapauden kaikesta tekemästään. Kaikesta tulee sellainen fiilis, että ainoa jolla hän kokee olleen perheestä vastuuta oli hän itse. 

Pari kertaa hän on todennut jotain tyyliin, että hänen olisi pitänyt osata toimia fiksummin tai tajuta paremmin. Kun sitten muistutan, että hei haloo, hän oli silloin alle 10-vuotias lapsi, tämä ei ikään kuin tavoita häntä. Hän hämmentyy ja on kuin se minkä ikäinen hän oli tuolloin, olisi täysin epärelevanttia ja sitten hän vaihtaa puheenaihetta.

Ap

Koska mikään ei ole kamalampaa kuin tiedostaa ja tuntea, että oma vanhempi ei rakastanut, toimi väärin jne. Jos oma äiti ei rakasta sinua, miten voisi kukaan muukaan??? Tuollaisia tunteita ja ajatuksia siellä terapiassa joutuu käymään läpi, jotta se onnistuu. Moni ei halua lähteä sille tielle missään vaiheessa elämäänsä, koska se ei ole mikään helppo tie eikä lopputuloksestakaan ole takeita. 

Tuo irtiottokatoaminen voi olla se hetki, kun poikaystävä olisi joutunut nostamaan konfliktin kanssasi, ellei katoaisi. Ihminen pakenee, kun paine kattilassa käy liian suureksi jatkuvan myötäilyn jälkeen. Miehet ovat naisia pahempia myötäiljöitä keskimäärin. 

Että kun aiemmin kysyttiin riidoista tai konflikteista niin tuossa nyt taisi olla vastaus, miten poikaystävä toimii riitatilanteessa. 

Jos olette olleet joka pv yhteydessä, on asiatonta jättää joku pv väliin ilmoittamatta siitä mitenkään. Jos taas yhteys on satunnaisempi, parin päivän hiljaiselo ei ole niin hälyyttävää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa huomaa miten jotkut ei ole joutuneet kokemaan elämässä mitään vaikeuksia jotain isovanhempien kuolemaa lukuun ottamatta eikä heillä sen takia ole mitään ymmärrystä traumataustaisille. Olin vasta 6v kun äitini kuoli eikä kukaan voi ymmärtää millaista lapsuus oli ilman äitiä. Muilla hyvien perheiden lapsilla oli kaikilla äidit ja he oli ilmeisesti parempia kun ei heillä ollut vastoinkäymisiä.

On mullakin isä kuollut lapsuudessani, mutta en koe olevani traumataustainen.

Edes kaikki lapsuudessa seksuaalisesti hyväksikäytetyt eivät traumatisoidu. Kiitä onneasi, että sinä kuulut siihen joukkoon, jolla ei ole traumaa kannettavanaan. Sinulla oli muita suojaavia tekijöitä riittävästi tai vain hyvää onnea. 

Sehän se onkin aika jännää miksi joku traumatisoituu ja toinen ei.

Se nyt on ainakin varmaa, ettei ihminen vaikuta siihen itse. Autismi nostaa PTSD-riskiä. Rauhoittavien käyttö akuutissa traumavaiheessa nostaa PTSD-riskiä. Jne jne. 

Joku saa syövän, toinen ei. Joku masentuu, toinen ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

319:

 

Kiitos! Nyt täytyy enää löytää sopiva hetki jolloin puhua ja yrittää saada kumppani lopettamaan menneisyyden kokemuksiensa vähättely. 

Ja tosiaan, en yritä häntä pakottaa vatkaamaan asioita jotka hän haluaa unohtaa. Nyt on kyse siitä, että ne asiat nousevat arjessa pintaan tavalla tai toisella ja selvästi vaivaavat häntä. Haluan hänen parastaan, en tonkia menneisyyttä omista itsekkäistä lähtökohdistani. 

Ap

Mun eksä ei halunnut käsitellä asiaa. Toinen eksä ei myöskään halunnut, vaan ainoastaan säälitellä itseään. Varaudu suuhen, että mies ei valitsekaan sinua.

Joo, tähän yritän varautua henkisesti. Tarkoitukseni ei ole antaa mitään ultimaattumia, että joko terapia tai tämä oli tässä. Voin jäädä tähän vielä ja olla kum

Ap, sinuna kävisin itse juttelemassa psykologin kanssa. Voisi neuvoa sinua siinä, milloin ja miten ottaa asioita puheeksi, mihin vetää omat rajat jne. Teksteissäsi on ehkä pikkiriikkisen läheisriippuvaista sävyä, tai siis ehkä on vaara, että asiat etenevät siihen suuntaan. Sä olet kuitenkin kumppani, et auttaja. Voit olla tukena, ja turvallinen suhde auttaa ja eheyttää, mutta kovin paljon et voi vaikuttaa kumppanisi valintoihin mitä traumojen käsittelyyn tulee. Lähinnä voit vain todeta, että huomaat että jokin asia vaivaa häntä ja se tuntuu sinusta pahalta, koska tunnet empatiaa häntä kohtaan. Ja kertoa missä omat rajasi menevät. Kumppanisi tekee omat valintansa.