Kokemuksia/tietoa traumataustaisesta henkilöstä parisuhteessa

Vierailija kirjoitti:

Tuo irtiottokatoaminen voi olla se hetki, kun poikaystävä olisi joutunut nostamaan konfliktin kanssasi, ellei katoaisi. Ihminen pakenee, kun paine kattilassa käy liian suureksi jatkuvan myötäilyn jälkeen. Miehet ovat naisia pahempia myötäiljöitä keskimäärin. 

Että kun aiemmin kysyttiin riidoista tai konflikteista niin tuossa nyt taisi olla vastaus, miten poikaystävä toimii riitatilanteessa. 

Jos olette olleet joka pv yhteydessä, on asiatonta jättää joku pv väliin ilmoittamatta siitä mitenkään. Jos taas yhteys on satunnaisempi, parin päivän hiljaiselo ei ole niin hälyyttävää. 

Sitten pidempi aikaisessa parisuhteessa, jopa sellaisessa missä ollaan aviossa ja lapsiakin on, tuo ylimiellyttämisen ja myötäilyn aiheuttama pään sisäinen pauhu aiheuttaa todella usein paineen pettää ja vaihtaa lennosta seuraavaan. Jotkut tekevät tätä elämässään useaan kertaan. Siksi ap, harkitse tarkkaan asioita. Tutki vähän julkisuutta tästä parisuhdeaiheesta

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on aika karu menneisyys, ja kärsin ajoittaisesta masennuksesta ja ptsd-oireista. Ihmissuhteissa olen kuten muutkin, en tuo traumataustaani esille, eikä se näy eikä kuulu. Vaikeammissa vaiheissa tarvitsen omaa tilaa ja omaa rauhaa, ja osaan sitä myös pyytää.

Hyvä että keskustelette asiasta, niin tiedätte missä mennään, hyvinä ja huonoina aikoina. Ei ne traumat ihmisestä huonoa tee, päin vastoin, traumatausta opettaa usein ymmärtämään ihmisiä ja itseään vähän syvällisemmin, kun on joutunut joskus kohtaamaan vastoinkäymisiä ja on niistä selvinnyt.

Suurempi riski suhteenne kaatumiselle on mahdollisesti sinun helppo pumpulielämäsi, ja sitä kautta ehkä liika sinisilmäisyys, herkkänahkaisuus ja ylireagoiminen, ei hänen traumataustansa.

Tämä spekulaatio minun helposta pumpulielämästä toistuu nyt sen verran, että minun pakko tarttua siihen. Olen hyvästä perheestä, mutta se ei tarkoita sitä, että elämäni olisi ollut helppoa pumpulissa kellumista. Hyvä perhe ei suojaa perheen ulkopuolelta tulevilta haasteilta ja olen kyllä saanut osani vastoinkäymisistä. Ensirakkauteni tosiaan petti minua silloisen parhaan ystäväni kanssa, eron jälkeen ei mennyt kauaa kun toinen vanhempani sairastui syöpään josta selvisi täpärästi ja tämän jälkeen itse koin burn outin. Emme ole myöskään mikään varakas perhe, vaan isäni teki ysärin lamassa konkurssin ja lapsuuteni ja nuoruuteni oli köyhä, vaikkakin onnellinen kaikesta tuosta huolimatta.

Hyvä perhe on auttanut minua jaksamaan kaiken tuon läpi todennäköisesti huomattavasti paremmin kuin sellaisen ihmisen, jolla ei ole ollut hyvää perhettä tukena. En ole sinisilmäinen, herkkänahkainen tai ylireagointiin taipuvainen. Kokemukseni ovat opettaneet minut pitämään rajoistani kiinni niin ihmissuhteissa kuin työelämässäkin, sekä toimimaan kun huoli ja pelko on lamauttanut muita.

Kokemani ovat asioita, joita suurin osa meistä kohtaa. Mielestäni on kuitenkin epäreilua, että minua haukutaan kermaperseeksi tai arvostellaan pumpulissa kasvaneeksi vain sen takia, että minulle on sattunut hyvät vanhemmat.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on aika karu menneisyys, ja kärsin ajoittaisesta masennuksesta ja ptsd-oireista. Ihmissuhteissa olen kuten muutkin, en tuo traumataustaani esille, eikä se näy eikä kuulu. Vaikeammissa vaiheissa tarvitsen omaa tilaa ja omaa rauhaa, ja osaan sitä myös pyytää.

Hyvä että keskustelette asiasta, niin tiedätte missä mennään, hyvinä ja huonoina aikoina. Ei ne traumat ihmisestä huonoa tee, päin vastoin, traumatausta opettaa usein ymmärtämään ihmisiä ja itseään vähän syvällisemmin, kun on joutunut joskus kohtaamaan vastoinkäymisiä ja on niistä selvinnyt.

Suurempi riski suhteenne kaatumiselle on mahdollisesti sinun helppo pumpulielämäsi, ja sitä kautta ehkä liika sinisilmäisyys, herkkänahkaisuus ja ylireagoiminen, ei hänen traumataustansa.

Tämä spekulaatio minun helposta pumpulielämästä toistuu nyt sen verran, että minun pakko tarttua siihen. Ol

He jotka haukkuvat tekevät sitä kateudesta. Kateudestaan siitä etteivät saaneet rakkautta, johdonmukaista turvaa sekä huolenpitoa lapsena.

Mieshän on viisas, kun ei ala raportoimaan ja piehtaroimaan aikoja ennen huostaanottoa. Niistä on siis käsittääkseni jo yli 20 vuotta. Oikeasti älykäs ja empaattinen kumppani ei missään nimessä lähtisi niitä edes peräämään.

Taitaa suhde vedellä viimeisiään ja nyt ollaan "tietoa" keräämässä vauvapalstalla. Että kompattaisiin. Vedotaan huoleen ja hätään. 

Lika barn leka bäst. Run along now,  jatka matkaa.  

Vierailija kirjoitti:

Mieshän on viisas, kun ei ala raportoimaan ja piehtaroimaan aikoja ennen huostaanottoa. Niistä on siis käsittääkseni jo yli 20 vuotta. Oikeasti älykäs ja empaattinen kumppani ei missään nimessä lähtisi niitä edes peräämään.

Taitaa suhde vedellä viimeisiään ja nyt ollaan "tietoa" keräämässä vauvapalstalla. Että kompattaisiin. Vedotaan huoleen ja hätään. 

T. Traumataustainen joka ei vieläkään pysty itsensä kohtaamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieshän on viisas, kun ei ala raportoimaan ja piehtaroimaan aikoja ennen huostaanottoa. Niistä on siis käsittääkseni jo yli 20 vuotta. Oikeasti älykäs ja empaattinen kumppani ei missään nimessä lähtisi niitä edes peräämään.

Taitaa suhde vedellä viimeisiään ja nyt ollaan "tietoa" keräämässä vauvapalstalla. Että kompattaisiin. Vedotaan huoleen ja hätään. 

T. Traumataustainen joka ei vieläkään pysty itsensä kohtaamiseen.

Sorry, oon tiskin toisella puolen.

Vierailija kirjoitti:

Tuo irtiottokatoaminen voi olla se hetki, kun poikaystävä olisi joutunut nostamaan konfliktin kanssasi, ellei katoaisi. Ihminen pakenee, kun paine kattilassa käy liian suureksi jatkuvan myötäilyn jälkeen. Miehet ovat naisia pahempia myötäiljöitä keskimäärin. 

Että kun aiemmin kysyttiin riidoista tai konflikteista niin tuossa nyt taisi olla vastaus, miten poikaystävä toimii riitatilanteessa. 

Jos olette olleet joka pv yhteydessä, on asiatonta jättää joku pv väliin ilmoittamatta siitä mitenkään. Jos taas yhteys on satunnaisempi, parin päivän hiljaiselo ei ole niin hälyyttävää. 

Oman ajan tarve ei ole koskaan liittynyt mihinkään ristiriitatilanteeseen vaan, kuten aiemmin kirjoitin, sellaisten hetkien jälkeen kun meillä on ollut erityisen mukavaa yhdessä. Kun olemme tehneet molemmille mieluisia asioita, on ollut erityisen paljon läheisyyttä ja kumppanini on ollut poikkeuksellisen vapautunut ja rento. Hänellä on monesti tarve kieltää itseltään mieluisia asioita ja tuntuu, että hyvien hetkien jälkeen hän jollain tapaa säikähtää ja vetäytyy.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo irtiottokatoaminen voi olla se hetki, kun poikaystävä olisi joutunut nostamaan konfliktin kanssasi, ellei katoaisi. Ihminen pakenee, kun paine kattilassa käy liian suureksi jatkuvan myötäilyn jälkeen. Miehet ovat naisia pahempia myötäiljöitä keskimäärin. 

Että kun aiemmin kysyttiin riidoista tai konflikteista niin tuossa nyt taisi olla vastaus, miten poikaystävä toimii riitatilanteessa. 

Jos olette olleet joka pv yhteydessä, on asiatonta jättää joku pv väliin ilmoittamatta siitä mitenkään. Jos taas yhteys on satunnaisempi, parin päivän hiljaiselo ei ole niin hälyyttävää. 

Oman ajan tarve ei ole koskaan liittynyt mihinkään ristiriitatilanteeseen vaan, kuten aiemmin kirjoitin, sellaisten hetkien jälkeen kun meillä on ollut erityisen mukavaa yhdessä. Kun olemme tehneet molemmille mieluisia asioita, on ollut erityisen paljon läheisyyttä

Tule lähelle, mene kauas-ilmiö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

319:

 

Kiitos! Nyt täytyy enää löytää sopiva hetki jolloin puhua ja yrittää saada kumppani lopettamaan menneisyyden kokemuksiensa vähättely. 

Ja tosiaan, en yritä häntä pakottaa vatkaamaan asioita jotka hän haluaa unohtaa. Nyt on kyse siitä, että ne asiat nousevat arjessa pintaan tavalla tai toisella ja selvästi vaivaavat häntä. Haluan hänen parastaan, en tonkia menneisyyttä omista itsekkäistä lähtökohdistani. 

Ap

Mun eksä ei halunnut käsitellä asiaa. Toinen eksä ei myöskään halunnut, vaan ainoastaan säälitellä itseään. Varaudu suuhen, että mies ei valitsekaan sinua.

Joo, tähän yritän varautua henkisesti. Tarkoitukseni ei ole antaa mitään ultimaattumia, että joko terapia tai tämä o

Ap, sinuna kävisin itse juttelemassa psykologin kanssa. Voisi neuvoa sinua siinä, milloin ja miten ottaa asioita puheeksi, mihin vetää omat rajat jne. Teksteissäsi on ehkä pikkiriikkisen läheisriippuvaista sävyä, tai siis ehkä on vaara, että asiat etenevät siihen suuntaan. Sä olet kuitenkin kumppani, et auttaja. Voit olla tukena, ja turvallinen suhde auttaa ja eheyttää, mutta kovin paljon et voi vaikuttaa kumppanisi valintoihin mitä traumojen käsittelyyn tulee. Lähinnä voit vain todeta, että huomaat että jokin asia vaivaa häntä ja se tuntuu sinusta pahalta, koska tunnet empatiaa häntä kohtaan. Ja kertoa missä omat rajasi menevät. Kumppanisi tekee omat valintansa.

Olen pohtinut sitä, että voisi olla hyvä käydä juttelemassa ammattilaiselle myös itsekin. Burn outin hyvä puoli oli se, että huomasin kuinka hyvä ratkaisu on keskutella ulkopuolisen ammattilaisen kanssa.

Varmaan tekstini antavat läheisriippuvaista kuvaa tässä ketjussa, kun aihe on luonnollisesti minun ja kumppanini tilanne. Koko elämäni ja ajatukseni eivät kuitenkaan pyöri hänen ympärillään, enkä kuvittele olevani pelataja. 

Ap

Jossain määrin vaikuttaa siltä että sinun on vaikea hyväksyä sitä että taustanne on erilaiset. Eikä se lupaa hyvää parisuhteelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on aika karu menneisyys, ja kärsin ajoittaisesta masennuksesta ja ptsd-oireista. Ihmissuhteissa olen kuten muutkin, en tuo traumataustaani esille, eikä se näy eikä kuulu. Vaikeammissa vaiheissa tarvitsen omaa tilaa ja omaa rauhaa, ja osaan sitä myös pyytää.

Hyvä että keskustelette asiasta, niin tiedätte missä mennään, hyvinä ja huonoina aikoina. Ei ne traumat ihmisestä huonoa tee, päin vastoin, traumatausta opettaa usein ymmärtämään ihmisiä ja itseään vähän syvällisemmin, kun on joutunut joskus kohtaamaan vastoinkäymisiä ja on niistä selvinnyt.

Suurempi riski suhteenne kaatumiselle on mahdollisesti sinun helppo pumpulielämäsi, ja sitä kautta ehkä liika sinisilmäisyys, herkkänahkaisuus ja ylireagoiminen, ei hänen traumataustansa.

Tämä spekulaatio minun helposta pumpulielämästä toistuu

 

Niin. Sen lapsuuden turvattomuuden tietynlainen kostaminen kaltoinkohtelemalla niihin asioihin täysin liittymätöntä kumppaniaan tai kumppaneitaan elämän varrella on halveksuttavaa.

No siis, omasta kokemuksesta, kun olen elänyt traumaattisen lapsuuden ja miehesi ei jotenkin ymmärrä, että 10-vuotiaalta ei voi odottaa niitä asioita, joista hän syyllistää itseään. Eli, traumaattisen lapsuuden eläneet eivät ole koskaan lapsia. On huolehdittava itsestä, pärjättävä itse, luovittava jotenkin niin ettei kuormita ja rasita vanhempia/vanhempaa ja aiheuta siitä lisää ongelmia.

Ei tietenkään ole millään tasolla tervettä, että lapsi toimii perheen vanhempana ja huolehtii siitä, että vanhempien tunnetarpeisiin vastataan. Ei ole mitenkään tervettä, että lapsi on vanhemman roolissa ja vanhempi lapsen roolissa. Muttaa niin se usein menee.

Miehellesi se on ollut normaalia arkipäivää, enkä usko, että hän on sitä kyseenalaistanut, että hetkinen eihän näin voi mennä. Vanhempien kuuluu huolehtia minusta. Minäkin olin samanlainen eli minun vastuulla oli vanhempien hyvinvointi ja hyvä mieli. Minun piti osata 6-vuotiaana käyttäytyä paremmin ja aikuismaisemmin kuin 35-vuotiaan isäni, esimerkiksi. Isä sai ilmaista tunteitaan vapaasti, kuten lapsi, ja minun lapsena piti osata hillitä tunteeni tämän lapsen tunnepurkauksien edessä, kuten vanhemman.

Siksipä mies syyttelee vielä itseään, että olisi pitänyt tehdä paremmin. Koska tuon vääristyneen perhedymaniikan nimissä olisi nimenomaan pitänyt osatakin lapsena olla kuin keski-ikäinen.

Minusta miehesi on edistynyt jotenkin, kun toteaa vanhempiensa olleen sairaita. Niin he ovat olleetkin. Minä kärsin kovasti lapsuuden kaltoinkohtelusta, ihan ilman alkoholia tai huumeita, ja mietin että minussa on vika. Yksi oman paranemistieni tärkeitä kohtia oli tajuta, että hei, nämä ihmiset ovat päästään sekaisin. Ei niiltä voikaan odottaa mitään normaalia toimintaa ja molempia ohjaa oma lapsuudessa koettu traumansa.

On ihan tervettä todeta sairaista vanhemmista, että he ovat olleet tai ovat edelleen sairaita. Miksi minua vaikka lyötiin? No kun se vanhempi on päästään vialla eikä osannut muuta. Se ei varsinaisesti ole trauman pois työntämistä, että ei haittaa, vanhemmat nyt vaan olivat mitä olivat. Paitsi tietysti, jos elää ihan täydellisessä kieltämisen tilassa, jossa vanhemmat ovat pyhiä syyntakeettomia, koska olivat sairaita. En tiedä kummassa osastossa miehesi on.

Traumaattisen lapsuuden eläneeseen ihmiseen pitää suhtautua sillä tietämyksellä, että hänen olemassaoloaan on korkeintaan siedetty. Hän ei ole ollut toivottu, haluttu, rakastettu, pidetty, ei edes vähän tykätty. Ainoastaan siedetty, parhaimmillaan. Pahimmillaan pyritty tuhoamaan tietoisesti omien vanhempien toimesta.

Joka ei ole kokenut tällaista ei voi aidosti, syvästi käsittää millaista se on. Vähän kuin voi kuvitella miten kamalaa kidutus on, mutta ainoastaan sen kokenut ymmärtää mitä se aidosti on.

On ihanaa, että ap yrittää ymmärtää ja suhtautuu mieheensä empaattisesti!

Entäpä jos tässä on vaan menossa se rakkaussuhteen vaihe, kun avaudutaan toiselle ja ikään kuin testataan sitä, kelpaako toiselle tällaisenaan? Ei tarvitse ajatella, että loppuelämä tämän henkilön kanssa olisi välttämättä täynnä traumaa ja draamaa. 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on aika karu menneisyys, ja kärsin ajoittaisesta masennuksesta ja ptsd-oireista. Ihmissuhteissa olen kuten muutkin, en tuo traumataustaani esille, eikä se näy eikä kuulu. Vaikeammissa vaiheissa tarvitsen omaa tilaa ja omaa rauhaa, ja osaan sitä myös pyytää.

Hyvä että keskustelette asiasta, niin tiedätte missä mennään, hyvinä ja huonoina aikoina. Ei ne traumat ihmisestä huonoa tee, päin vastoin, traumatausta opettaa usein ymmärtämään ihmisiä ja itseään vähän syvällisemmin, kun on joutunut joskus kohtaamaan vastoinkäymisiä ja on niistä selvinnyt.

Suurempi riski suhteenne kaatumiselle on mahdollisesti sinun helppo pumpulielämäsi, ja sitä kautta ehkä liika sinisilmäisyys, herkkänahkaisuus ja ylireagoiminen, ei hänen traumataustansa.

Mikä helppo pumpulielämä?

Vierailija kirjoitti:

Jossain määrin vaikuttaa siltä että sinun on vaikea hyväksyä sitä että taustanne on erilaiset. Eikä se lupaa hyvää parisuhteelle.

Samoin tuo oman lapsuuden perheensä hyvyyden ylikorostaminen kiinnittää huomiota. Yksinkertainen ihminen. Harvinaisen yksinkertainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain määrin vaikuttaa siltä että sinun on vaikea hyväksyä sitä että taustanne on erilaiset. Eikä se lupaa hyvää parisuhteelle.

Samoin tuo oman lapsuuden perheensä hyvyyden ylikorostaminen kiinnittää huomiota. Yksinkertainen ihminen. Harvinaisen yksinkertainen.

 

Mikä niin? Minusta ap kertoi omasta perheestään varsin vähän.

Olen traumataustainen ja olen koko elämäni juossut terapioissa ja todennut, että terapiat eivät helpota pelkoihin. Jossain vaiheessa hilloaminen ja märehtiminen pitää vaan lopettaa. En ymmärrä, miksi parisuhteessa pitäisi koko ajan puhua traumoista? Negatiivisessa suossa tarpomista. Pitää miettiä, mikä elämässä on kaunista ja hyvää ja olla myös kiitollinen.