Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia/tietoa traumataustaisesta henkilöstä parisuhteessa
15.07.2024 |
Voi olla vähän hakuammuntaa, mutta kokeillaan olisiko täällä linjoilla ihmisiä joilla on kokemusta tai muuta tietoa traumataustaisen henkilön kanssa seurustelusta.
Uuden kumppanin kanssa yhteistä taivalta takana vuosi ja tässä alkaa koko ajan selviämään enemmän asioita hänen menneisyydestään. Toki olen tiennyt jo valmiiksi, että hänen lapsuutensa ja nuoruutensa ovat olleet miinusmerkkisiä, mutta mittakaava on alkanut hahmottua nyt paremmin.
Itse tulen lähes siirappisen hyvästä ydinperheestä, joten uuden äärellä ollaan ja siksi kiinnostaisi kuulla muiden kokemuksia.
Kommentit (493)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa huomaa miten jotkut ei ole joutuneet kokemaan elämässä mitään vaikeuksia jotain isovanhempien kuolemaa lukuun ottamatta eikä heillä sen takia ole mitään ymmärrystä traumataustaisille. Olin vasta 6v kun äitini kuoli eikä kukaan voi ymmärtää millaista lapsuus oli ilman äitiä. Muilla hyvien perheiden lapsilla oli kaikilla äidit ja he oli ilmeisesti parempia kun ei heillä ollut vastoinkäymisiä.
Ja jotkut ei ymmärrä että lapsuus voi olla täyttä helvettiä muutenkin.
Mutta sillä ei voi koskaan perustella tekemäänsä kaltoinkohtelua parisuhteissaan.
Eihän kukaan niin väittänytkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kumppanini on sitä mieltä, ettei hänen lapsuudessaan ollut juurikaan väkivaltaa. No, minä olen nähny asiakirjat huostaanotetusta 9-vuotiaasta pojasta jonka "kehosta löytyy useita eri paranemisasteella olevia ruhjeita". Ja jotenkin oma järki sanoo, että jälkensä se jatkuvassa väkivallan ilmapiirissäkin eläminen jättää."
Miksi menet lukemaan ja jakamaan tänne toisen erittäin arkaluontoisia tietoja? Olet röyhkeä manipuloija. Ja sinä et voi tietää miten ne ruhjeet ovat edes syntyneet. Myötätunto on tuon kundin puolella ja toivottavasti tajuaa, millaiseen wt-paskaan on astunut.
Kyllä on toksinen ap. Hyvä luoja sentään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on toksinen ap. Hyvä luoja sentään.
Ai millä perusteella? Siksi että on huolissaan puolisostaan ja tämän käytöksestä?
Vierailija kirjoitti:
"Kumppanini on sitä mieltä, ettei hänen lapsuudessaan ollut juurikaan väkivaltaa. No, minä olen nähny asiakirjat huostaanotetusta 9-vuotiaasta pojasta jonka "kehosta löytyy useita eri paranemisasteella olevia ruhjeita". Ja jotenkin oma järki sanoo, että jälkensä se jatkuvassa väkivallan ilmapiirissäkin eläminen jättää."
Miksi menet lukemaan ja jakamaan tänne toisen erittäin arkaluontoisia tietoja? Olet röyhkeä manipuloija. Ja sinä et voi tietää miten ne ruhjeet ovat edes syntyneet. Myötätunto on tuon kundin puolella ja toivottavasti tajuaa, millaiseen wt-paskaan on astunut.
Ap saattoi tuolla pelastaa itsensä. Joten ole hiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun viimeisin suhteeni loppui sen vuoksi, että mies joka tiesi tismalleen mitä traumoja hänellä on ja mistä ne johtuvat, kieltäytyi käsittelemästä niitä, vaikka jatkuvasti oksensikin niitä minun päälleni.
Esimerkki: Kun äidiltä sai lapsena rakkautta ja hellyyttä vain sairaana ollessa, mies järjestää itselleen omalla toiminnallaan fyysisiä vaivoja, joilla huomiohuoraa sitä hellyyttä ja rakkautta. Täysin terve mies, mutta järjesti itsensä tästä syystä jatkuvasti jonkun vaivan vaivaamaksi. Ja tämä oli vain yksi käsittelemätön asia, josta minä jouduin suhteessa maksamaan, muutakin löytyi.
Eli suhteen jatkaminen kannattaa vain, jos miehellä on aito halu käsitellä ne traumansa, varsinkin jos ne ovat sellaisia jotka parisuhteessa aktivoituvat, kuten miehen äititraumoilla esimerkiksi on hyvin usein tapana.
Tulee mieleen, että tuossa kohtaa olisi hyvä tarkistaa itse, onko sinun huomiosi kauppatavaraa jonka saa vain jollain ehdolla? Muutenhan ei olisi ollut tarvetta huomionkerjäämiseen
Vierailija kirjoitti:
Olen tullut nyt siihen tulokseen, että meni syteen tai saveen, aion keskutella vakavasti kumppanini kanssa ammattiavun puoleen kääntymisestä.
Meidän suhde on syventynyt koko ajan ja vaikka emme asu yhdessä, vietämme nykyään suurimman osan ajasta yhdessä. Tämä tiivis yhteiselo on saanut minut huomaamaan koko ajan kumppanissani sellaisia asioita jotka eivät välttämättä ole täysin normaaleja. Siis sellaisia mitkä voisin kuitata olan kohautukselle kun minulla on kuitenkin tiedossaan hänen menneisyytensä.
Tässä ketjussa on tullut toistuvasti esille se, että traumojen kanssa voi onnitua elämään ja muodostamaan toimivan parisuhteen, kunhan vaan ne traumat käsittelee. Koen, että minun vaihtoehtoni ovat joko puhua miehelle tai sitten jäädä odottamaan kuinka pahaksi tilanne voi mennä ja väsynkö minä ensin vai romahtooko kumppani?
Ap
Äkkiä vaikuttaisi, etten ole kuullut mitään indikaatiota sen suntaan, etteikö mies olisi lapsuuttaan käsitellyt jo, sen verran kun itse kokee tarpeelliseksi.
Ehkä ei ole tarvetta hämmentää väkisin kipua sieltä mistä se kipu ei enää pääse pintaan?
Asiat asioina, jos miehen käytös on loukkaavaa; puutu siihen. Ei ole asiallista alkaa sille linjalle että johonkin myöhästymiseen aletaan puolison toimesta asettamaan jotain lisäarvoja, tyyliin "voi voi oletkohan aina myöhässä siksi kun lapsena siellä pimeässä komerossa hävisi ajantaju"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen pahoin traumatisoitunut eikä mielessäni ole koskaan käynyt, että saisin nyt kohdella kumppaniani ihan miten tahansa ja olla yrittämättä parisuhteen eteen parastani, sekä yksilönä, että kumppanina.
Tosi monen muun mielessä kuitenkaan ei käy, että parisuhteen eteen pitää yrittää parastaan. Ja sen huomaa, kun katsoo ympärilleen.
No eiköhän jokainen ole oma tapauksensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies ei koe kokeneensa väkivaltaa, olisi tosi hyvä keskustella, minkä hän kokee väkivallaksi, koska muuten voi olla, että jossain vaiheessa hän käyttää sinuunkin väkivaltaa eikä mielestänsä ole väkivaltainen.
Seurustelin lapsuustraumatisoituneen miehen kanssa. Hän oli isoveljenä yrittänyt huolehtia jotenkin, että pikkusisarukset ja hän pärjää, äiti alkoholisti ja meno sen mukaista.
Hän kertoi suhteen alussa sujuvasti, ettei hyväksy väkivaltaa ja että mykkäkoulukin on henkistä väkivaltaa eikä sitä voi siksi tehdä jne jne. No, jos ghostaus ei sitten ole henkistä väkivaltaa niin, toki ehti kokeilla muutaman kerran minuun myös ns. "stonewallingia", mutta lähdin silloin aina kotiini... Lisäksi sain tietää, että hänellä oli tuomio entisen naisystävänsä pahoinpitelystä.
Vierailija kirjoitti:
Olen traumataustainen nainen. Kaksi pitkää suhdetta aikuisiällä takana ja nyt muutaman vuoden sinkkuna. Kyllä ne traumat aina jostain nousee, ei niitä saa pyyhittyä pois. Kuitenkin tämän viimeisen eron jälkeen koen kasvaneeni paljon ihmisenä. Olen käsitellyt asioita ja omia toimintamalleja, oppinut vihdoin rakastamaan itseäni. Tottakai myös lapset opettavat.
Koen olevani tällä hetkellä sinut lapsuuteni ja pitkän vaikean suhteeni kanssa. Lähtökohdat suhteeseen ovat ihan eri tässä hetkessä, kuin nuorempana jolloin tämä viimeksi päättynyt pitkä suhteeni alkoi. Ajattelen, että minulla on vielä paljon annettavaa jollekin ihanalle miehelle. Täydellisiä meistä ei kukaan ole. Varmaan se on keskeistä, että tunnistaako kumppanisi omia toimintamallejaan.
Itse traumataustaisena taas olen lähtenyt suhteisiin liian helposti. Olen siis ollut suhteissa se "kuka tahansa" ja käytös sitten sen mukaista. Eli huonoa käytöstä tullut katsottua ihan liian pitkään vain, jotta kokisi olevansa parisuhteessa. Näinkin päin voi mennä.
Nyt tosin olen tässä vuoden päivät elellyt tyytyväisenä itsekseni, eikä oikeastaan edes innostusta uuteen parisuhteeseen ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Esimerkki: Kun äidiltä sai lapsena rakkautta ja hellyyttä vain sairaana ollessa, mies järjestää itselleen omalla toiminnallaan fyysisiä vaivoja, joilla huomiohuoraa sitä hellyyttä ja rakkautta. Täysin terve mies, mutta järjesti itsensä tästä syystä jatkuvasti jonkun vaivan vaivaamaksi. Ja tämä oli vain yksi käsittelemätön asia, josta minä jouduin suhteessa maksamaan, muutakin löytyi.
No, saiko hän sinulta rakkautta ja hellyyttä muulloin? Itse traumataustaisena olen lähtenyt liian helposti suhteisiin, joissa olen ollut oikeastaan heti jokin itsestäänselvyys. Eli asiani eivät ole olleet tärkeitä, merkkipäiviä ei muistettu mitenkään (paitsi yksi osti syntymäpäivänäni itselleen kakun, josta olin usein kertonut etten pidä) jne jne.
Kyllähän siinä itse mietti pitkään, olenko vain traumataustan takia liian vaativa. Mutta toisaalta, onko se onnellinen suhde, jossa kaikki toisen asiat ovat se ja sama?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimerkki: Kun äidiltä sai lapsena rakkautta ja hellyyttä vain sairaana ollessa, mies järjestää itselleen omalla toiminnallaan fyysisiä vaivoja, joilla huomiohuoraa sitä hellyyttä ja rakkautta. Täysin terve mies, mutta järjesti itsensä tästä syystä jatkuvasti jonkun vaivan vaivaamaksi. Ja tämä oli vain yksi käsittelemätön asia, josta minä jouduin suhteessa maksamaan, muutakin löytyi.
No, saiko hän sinulta rakkautta ja hellyyttä muulloin? Itse traumataustaisena olen lähtenyt liian helposti suhteisiin, joissa olen ollut oikeastaan heti jokin itsestäänselvyys. Eli asiani eivät ole olleet tärkeitä, merkkipäiviä ei muistettu mitenkään (paitsi yksi osti syntymäpäivänäni itselleen kakun, josta olin usein kertonut etten pidä) jne jne.
Kyllähän siinä itse mietti pitkään, olenko vain traumataustan takia liian vaativa. Mutta toisaalta, onko
Esimerkiksi narsisti toimii sekä sillä tavallla mitä ensimmäinen kuvailee, mutta myös tavalla mitä itse kuvailet saaneesi kohdallesi eli
1. on perheen suurin lapsi ja järjestää itselleen huomiota vaikkapa sairastumalla "vielä pahemmin", kun vaikka lapsi on sairaana jne.
2. pilaa synttärit, juhlapyhät jne.
Ja traumataustaiset ovat valitettavasti helppoja saaliita narsisteille juuri tuon vuoksi mitä itsekin sanot eli sitä syyttää itseään eikä osaa asettaa rimaa oikealle korkeudelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tullut nyt siihen tulokseen, että meni syteen tai saveen, aion keskutella vakavasti kumppanini kanssa ammattiavun puoleen kääntymisestä.
Meidän suhde on syventynyt koko ajan ja vaikka emme asu yhdessä, vietämme nykyään suurimman osan ajasta yhdessä. Tämä tiivis yhteiselo on saanut minut huomaamaan koko ajan kumppanissani sellaisia asioita jotka eivät välttämättä ole täysin normaaleja. Siis sellaisia mitkä voisin kuitata olan kohautukselle kun minulla on kuitenkin tiedossaan hänen menneisyytensä.
Tässä ketjussa on tullut toistuvasti esille se, että traumojen kanssa voi onnitua elämään ja muodostamaan toimivan parisuhteen, kunhan vaan ne traumat käsittelee. Koen, että minun vaihtoehtoni ovat joko puhua miehelle tai sitten jäädä odottamaan kuinka pahaksi tilanne voi mennä ja väsynkö minä ensin vai romahtooko kumppani?
Ap
Äkkiä vaiku
Niin, en tiedä kuinka paljon tuota lapsuutta olisi vielä hyvä käsitellä ja kuinka hyvin se on ylipäätään käsitelty. Kumppani ei muista tietyiltä ikävuosiltaan mitään, joten tiedä sitten miten sellaisesta lähtökohdasta edes käsittelee mitään. Kumppanini on myös itse sanonut, että voisi olla hyvä käydä juttelemassa ammattilaiselle, mutta sitten vetää takaisin sillä verukkeella, ettei halua viedä akuuteimmilta tapauksilta paikkaa.
En yritä etsiä merkkejä sieltä missä niitä ei ole. Eikä minua tosiaan vaivaa tässä mikään kumppanini minuun kohdistava käytös, vaan se miten asiat vaikuttavat häneen itseensä. Hänellä on tapoja ja toimintamalleja, jotka eivät ole mielestäni normaalin rajoissa ja vaikuttavat heikentävästi hänen hyvinvointiinsa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei koe kokeneensa väkivaltaa, olisi tosi hyvä keskustella, minkä hän kokee väkivallaksi, koska muuten voi olla, että jossain vaiheessa hän käyttää sinuunkin väkivaltaa eikä mielestänsä ole väkivaltainen.
Seurustelin lapsuustraumatisoituneen miehen kanssa. Hän oli isoveljenä yrittänyt huolehtia jotenkin, että pikkusisarukset ja hän pärjää, äiti alkoholisti ja meno sen mukaista.
Hän kertoi suhteen alussa sujuvasti, ettei hyväksy väkivaltaa ja että mykkäkoulukin on henkistä väkivaltaa eikä sitä voi siksi tehdä jne jne. No, jos ghostaus ei sitten ole henkistä väkivaltaa niin, toki ehti kokeilla muutaman kerran minuun myös ns. "stonewallingia", mutta lähdin silloin aina kotiini... Lisäksi sain tietää, että hänellä oli tuomio entisen naisystävänsä pahoinpitelystä.
Tämä on hyvä huomio. Emme ole keskustelleet siitä minkä kumpikin meistä kokee väkivallaksi. En ole edes miettinyt tuollaista, koska pidän asiaa niin itsestään selvänä ja olen myös olettanut tämän olevan kumppanilleni yhtä selvä asia.
Pienintäkään viitettä väkivallasta, ei henkisestä saati fyysisestä, ei ole ollut. Suhteen alkuaikoina kumppanini teki pari kertaa katoamistempun, eli häneen ei saanut muutamaan päivään mitään yhteyttä. Hän ei tehnyt noin minkään sovittujen menojen tms. äärellä, vaan ihan muuten vaan. Tarvitsi vain omaa aikaa. Tätä sitten jouduin hieman taivuttelemaan rautalangasta, että oma aika on ok, mutta äkillinen katoaminen ei, koska huolestun. Eli jos jatkossa tarvitsee omaa aikaa, riittää kun laittaa minulle viestin, että on päivän pari poissa linjoilta. Kumppanini ei ihan oikeasti tuntunut tajuavan, että joku voisi huolestua hänestä, kun ilmeisesti aiemmin ei ole pahemmin perään kyselty.
Ap
Tuo "ettei vie akuuteimmilta paikkaa", on joko välttelyä tai sitten trauman aiheuttamaa ajatusvääristymää. Häntä ei oteta hoitoon, vaikka hakeutuisi, jos sille ei nähdä tarvetta. Aina on kipeämpiä ja aina on terveempiä.
Jättääkö joku murtuneen ranteen hoidattamatta, kun toinen on hengityskoneessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei koe kokeneensa väkivaltaa, olisi tosi hyvä keskustella, minkä hän kokee väkivallaksi, koska muuten voi olla, että jossain vaiheessa hän käyttää sinuunkin väkivaltaa eikä mielestänsä ole väkivaltainen.
Seurustelin lapsuustraumatisoituneen miehen kanssa. Hän oli isoveljenä yrittänyt huolehtia jotenkin, että pikkusisarukset ja hän pärjää, äiti alkoholisti ja meno sen mukaista.
Hän kertoi suhteen alussa sujuvasti, ettei hyväksy väkivaltaa ja että mykkäkoulukin on henkistä väkivaltaa eikä sitä voi siksi tehdä jne jne. No, jos ghostaus ei sitten ole henkistä väkivaltaa niin, toki ehti kokeilla muutaman kerran minuun myös ns. "stonewallingia", mutta lähdin silloin aina kotiini... Lisäksi sain tietää, että hänellä oli tuomio entisen naisystävänsä pahoinpitelystä.
Tämä on hyvä huomio. Emme ole keskustelleet siitä mi
Varaudu henkisesti siihen, että tuo katoilu pahenee. Sinänsä hyvä, että sinulla itselläsi ei ole traumataustaa niin et mene tolaltasi, minä menen.
Vierailija kirjoitti:
Tuo "ettei vie akuuteimmilta paikkaa", on joko välttelyä tai sitten trauman aiheuttamaa ajatusvääristymää. Häntä ei oteta hoitoon, vaikka hakeutuisi, jos sille ei nähdä tarvetta. Aina on kipeämpiä ja aina on terveempiä.
Jättääkö joku murtuneen ranteen hoidattamatta, kun toinen on hengityskoneessa?
Tod näk ajatusketju että jollain on pahempikin kriisi koska huonot kotiolot eivät ole "tarpeeksi pahoja". Tunnistan tämän yhdessä nuoressa kaverissani jota on pahoinpidelty kotona. Olen yrittänyt sanoa että hakisi apua, mutta tilanne "ei haittaa". Eli on opittu hyväksymään että pahaa saa tehdä lapselle ja se on ok että on kivuissaan jne. (välimatkaa minun ja hänen välillä yli 300km joten en vaan itse pysty tuosta vaan lähtemään pelastamaan omaan kotiini tms)
Vierailija kirjoitti:
Tuo "ettei vie akuuteimmilta paikkaa", on joko välttelyä tai sitten trauman aiheuttamaa ajatusvääristymää. Häntä ei oteta hoitoon, vaikka hakeutuisi, jos sille ei nähdä tarvetta. Aina on kipeämpiä ja aina on terveempiä.
Jättääkö joku murtuneen ranteen hoidattamatta, kun toinen on hengityskoneessa?
Näin minäkin olen ajatellut. Tosiaan aina mitätöi kokemaansa ja muistuttaa kuinka hän on onnekas verrattuna esim. konfliktialueilla eläviin lapsiin. Jos puhe menee hänen lapsuuden kokemuksiinsa, vetää aina esiin jonkun lukemansa ihan järkyttävän tarinan jostain Afrikan maiden sisällisotien lapsisotilaista ja siitä mitä heille on tehty ja sillä sitten perustelee sitä, kuinka vähäpätöisiä hänen kokemuksensa ovat. Olen kyllä sanonut, että tuollainen vertailu on ihan järjetöntä, mutta hän pitää sitä objektiivisuutena.
Tuo murtuneen ranteen vertauskuva oli hyvä.
Ap
Hellanlettas ja nyyhnyyh.