Lue keskustelun säännöt.
8-vuotias dominoi muiden yöunta
15.07.2024 |
Vinkkejä seuraavaan tilanteeseen:
Meillä kotona 8-vuotias poistuu sängystään/huoneestaan eri tekosyillä pitkin iltaa/yötä, jos me vanhemmat olemme menneet itse nukkumaan, hän tulee huoneeseemme herättämään ja ei suostu palaamaan sänkyyn, ennen kuin on saanut huomiota osakseen. Varsinkin nyt kesäloma-aikaa tämä on TODELLA raskasta, koska lapsi estää oman nukahtamiseni mielivaltaisesti usein puoleenyöhön, ja aamulla on töiden takia pakko herätä kuitenkin viimeistään 06.00, kun lapsi saa jäädä tyytyväisenä nukkumaan. Iltarutiinit ovat olleet vuosikauden samanlaiset ja lapsi laitetaan nukkumaan ajoissa, koska tiedämme, että hänenkin unet jäävät muuten vähäisiksi, koska tätä nukahtamis-"showta" kestää illasta riippuen ainakin 1-3 tuntia. Lisäksi hän saattaa nukahtaa, mutta tulla yön aikana jopa 5-6 kertaa herättämään vanhemmat sanoen: "En saa nukuttua", vaikka fakta on, että on nukkunut ja nukahtaisi uudelleen, jos malttaisi pysyä sängyssä edes kymmenen minuuttia.
Jatkuva univelka ja kykenemättömyys tehdä väsyneenä ja ärtyneenä mitään palauttavaa toimintaa ovat syöneet omaa mielenterveyttäni ja parisuhdettani pidemmän aikaa, kun tilanteelle ei voi tehdä mitään, ja oikeaa unilääkettä tuon ikäiselle ei voi alkaa syöttää säännöllisesti. Melatoniinit on kokeiltu, mutta ne eivät ole auttaneet kuin satunnaisesti, koska mieto nukahtamislääke ei toimi, jos lapsi ramppaa eri syistä ympäri asuntoa tuntikaupalla pillerin ottamisen jälkeen ja vaikka nukahtaisikin melatoniinilla, sen vaikutus lakkaa muutaman tunnin päästä eikä estä siten enää lasta herättämästä myös koko muuta taloutta koska hän ei halua nukkua.
Ollaan sovittu, että jos tulee herättämään yöllä turhasta syystä (esim. viime yönä oli syytä pakko päästä pesemään kädet ilman syytä klo. 22.30 ja asian takia piti tulla herättämään vanhemmat), niin seuraavalta päivältä lähtee ruutuaikaa pois, mutta tämä ei ole auttanut ja lapsi voi olla koko seuraavan päivän ilman puhelinta tai televisiota, kun rangaistuksista huolimatta on pakko herättää koko talo useasti ilman syytä. Isompia rangaistuksia ei voi käyttää, koska kerran kun väsyneenä neljännen turhan herätyksen jälkeen nousin sängytä, huusin lapselle ja vein hänet väkisin takaisin omaan sänkyyn, lapsi puhui tilanteesta ulkopuoliselle aikuiselle ja saimme lastensuojelusyytteen.
Vinkkejä tilanteeseen, tällä hetkellä työpäivät ovat lähinnä seliämistä jatkuvassa univelassa ja pelkään, milloin työjohto huomaa sen, että työpanokseni on laskenut myös kuin lehmän häntä tämän takia. Vietän nyt jo vähintään muutaman yön kuukaudessa hotellissa, jotta saan univelkaa tasattua, mutta tämä järjestely käy lompakon päälle. Tukiverkostoa meillä on TODELLA olemattomasti ja lasta halutaan ottaa todella nihkeästi yökylään, koska pilaa myös vieraissa aikuisten yöunet. Olen jopa harkinnut eroa ja jonkinlaista vuorovanhemmuutta, että saisi nukkua edes puolet vuodesta.
Kommentit (524)
Onko varmaa ettei lapsi näe painajaisia, mutta esim. nolostuttaa myöntää?
Ja onko tehty ne pelisäännöt (ihan rauhassa kotona ilman mitään sen suurempaa), että mitä tehdään kun herätään syystä x. Esim. jos ei saa unta, niin luetaan vaikka kirjaa tmv. omassa huoneessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällähän on liuta esimerkillisiä vanhempia, joilta riittää sylikaupalla varauksetonta rakkautta ventovieraille lapsille sekä täydellisesti tehoavat, yltiöpositiiviset keinot lapsen nukuttamiseksi niin, että yhteiselo olisi sen jälkeen pelkkää onnea vain.
Jos on tottunut elämään suomalaisittain yleisessä kylmässä ja lasta alistavassa ilmapiirissä niin toki tämän palstan esimerkit voi vaikuttaa yltiöpositiivisilta. Ne on kuitenkin aivan tavallista, tervettä ja rakastavaa vanhemmuutta. Näin terveet vanhemmmat käyttäytyy luonnostaan.
En minä ole elänyt kylmässä tai lasta alistavassa ilmapiirissä. Ihmisillä voi olla erilaisia mielipiteitä ja kommentteja. Ei sen toteamiseen tarvita av-palstan keittiöpsykologeja arvaamaan toisten ihmisten taustoja.
Jos pitää tämän ketjun kommentteja yltiöpositiivisina, voi todeta, että omassa taustassa on jotain vialla siinä suhteessa. Toki esimerkiksi vajaa kuusikymppinen isäni kokee, että hän ansaitsi saada lapsena selkäänsä ja niin ansaitsin minäkin hänen mukaansa, kun käytin vääränlaista äänensävyä hänelle puhuessani. Kuten totesin, voi olla hyvin hankalaa kuvitella mitä rakkaus on jos siitä ei ole kokemusta. Tutkimustenkin valossa lapselle ei ole hyväksi minkäänlainen väkivalta, joten se asia ei ole mielipide. Tuo sinun ensimmäinen ironinen kommentti kuvaa hyvin lapsuudessaan vaille jääneiden kokemuksia. Heillä on myös yleistä se, että terapeuttien ja psykologien vastaanotot nähdään hullujen paikkoina, hulluilla usein tarkoittaen mitä tahansa mielenterveyden diagnooseja.
Ymmärrän, että voi olla vaikea käsittää, että jotkut ihmiset oikeasti rakastavat lapsiaan ja ovat onnellisia. Moni toki kuvittelee rakastavansa lapsia, vaikka on väkivaltainen kuten edellä mainittu isäni. Väkivallasta ei kuitenkaan saan rakkautta tekemälläkään ja se on aina vahingoittavaa, on se sitten henkistä, fyysistä tai seksuaalista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällähän on liuta esimerkillisiä vanhempia, joilta riittää sylikaupalla varauksetonta rakkautta ventovieraille lapsille sekä täydellisesti tehoavat, yltiöpositiiviset keinot lapsen nukuttamiseksi niin, että yhteiselo olisi sen jälkeen pelkkää onnea vain.
Jos on tottunut elämään suomalaisittain yleisessä kylmässä ja lasta alistavassa ilmapiirissä niin toki tämän palstan esimerkit voi vaikuttaa yltiöpositiivisilta. Ne on kuitenkin aivan tavallista, tervettä ja rakastavaa vanhemmuutta. Näin terveet vanhemmmat käyttäytyy luonnostaan.
En minä ole elänyt kylmässä tai lasta alistavassa ilmapiirissä. Ihmisillä voi olla erilaisia mielipiteitä ja kommentteja. Ei sen toteamiseen tarvita av-palstan keittiöpsykologeja arvaamaan toisten ihmisten taustoja.
Lisättäköön vielä siis, että kommentti sinun taustaan liittyen ei ole arvaus, vaan ilmiselvä tekstistäsi (suhtautumisestasi) paistava fakta.
Mä olen samanlainen. Vauvan kanssa tilanne on eri, koska hormonit yms, mutta jos 8v jatkuvasti ilmestyisi mun eteen kesken unien jonkun turhan syyn takia niin saisin raivarit. Olen kuullut tilanteista jälkeen päin mitä en itse muista. Olen ollut unessa ja reagoinut vaan niin. Ihan nuoresta asti. Lasten ollessa pieniä muistan kyllä niitä, kun en ilmeisesti ole ollut ihan syvässä unessa, ja reaktio on ollut "vaan" MITÄ?!! NYT NUKUTAAN! Mutta ei ne ollut mitään jatkuvia keskellä yötä herätyksiä. Tuossa tapauksessa en pyytelisi edes anteeksi. Jos tuolla tavalla kiusaa toista niin ei ole mitään anteeksi pyydeltävää, että sitä kohtelua ei ota vastaan. Hyvä on lapsenkin nähdä että oma toiminta aiheuttaa reaktion eikä aina vaan selitystä ja sanoitusta. Ei voi ulkopuolistakaan mennä lyömään ilman, että sieltä tulee reaktio takaisin. Rangaistuksena olen joskus perunut esim. seuraavan päivän menon. Ei ole väkisin keksitty rangaistus vaan suora seuraus sille jos ei anna toisen levätä -> ei jaksa lähteä mihinkään. Olen ilmoittanut, että nukun määrän X ja jos se ei toteudu toisten kiusan takia niin otan sen takaisin myöhemmin. 8v pitäisi jo suunnilleen ymmärtää mikä on hätä tilanne ja osata olla vaikka ei saisi nukuttua.
Et sä ole samanlainen vaan sama kirjoittaja kuin edellisen viestin tehnyt. Täysin sadistinen tyyppi, jonka empatiakyky edelleen nolla. WT-tausta huokuu ja näkyy kirjoitustyylissä. Omat vanhemmat antaneet sulle huonon kasvatuksen, jota jatkat eteenpäin.
Tuolla yhdelle keittiöpsykologille: Arvauksesi minun taustastani menevät iloisesti pieleen. Tunnut olevan mielestäsi melkoinen psykologi, kun omasta ilmeisesti väkivaltaisesta taustastasi traumatisoituneena teet täällä johtopäätöksiä toisten taustoista. Edelleenkin täällä saa olla eri mieltä ja esittää erilaisia kommentteja ap:lle. Tätä kutsutaan keskustelupalstaksi. Jos olet niin huolissasi ap:n lapsesta kuin esität olevasi, kirjoita mieluummin tänne rakentavia kommentteja siitä, miten etenisit ap:n tapauksessa, sen sijaan että teet toistuvasti oletuksia yksittäisten viestien perusteella ihmisistä, joita et ole koskaan edes tavannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän kävisi jos vanhemmat tekisi rikosilmoituksen siitä, että oma lapsi on väkivaltainen heitä kohtaan kun ei anna nukkua? Ei mene läpi.. Lastensuojelussa nousisi huoli lapsen kotioloista ja hyvinvoinnista sekä vanhempien kyvykkyydestä vanhemmuuteen. Ei siitä, että nyt äkkiä 8v lapsi vankilaan. Kukaan lastensuojelussa ei syytä tällaisessa tilanteessa lasta.
Miten kävisi jos vanhemmat tekisi ilmoituksen, että lapsi lyö heitä joka ilta nyrkillä naamaan? Ihan sama, ei mene läpi. Mutta väitätkö, että siitä syystä tuo on ihan ok toimintaa ja vanhemman pitää vaan sanoittaa tunteita? 8v on sen ikäinen, että liikkuu yksin jo kodin ulkopuolella. Ihan oman turvallisuuden takia olisi nyt viimeistään opetettava miten ihmissuhteet toimii. Ei se niin mene, että mätkit toista nyrkillä ja hän vastaa, että kyllä mä ymmärrän, että sulla on paha olla, mutta voitaisiinko jutella mieluummin? Ihmissuhteissa tulee palaute aika pian ja sosiaaliseksi kasvattaminen on sitä, että näyttää omat tunteensa. Kuka naisista haluaisi parisuhteen tuollaisen miehen kanssa joka kokee, että saa herättää koko talon jos ei itseä väsytä? Vai oliko ajatus, että lapsi kasvattamatta ja opettamatta tajuaa sen itse jossain vaiheessa?
Vierailija kirjoitti:
Tuolla yhdelle keittiöpsykologille: Arvauksesi minun taustastani menevät iloisesti pieleen. Tunnut olevan mielestäsi melkoinen psykologi, kun omasta ilmeisesti väkivaltaisesta taustastasi traumatisoituneena teet täällä johtopäätöksiä toisten taustoista. Edelleenkin täällä saa olla eri mieltä ja esittää erilaisia kommentteja ap:lle. Tätä kutsutaan keskustelupalstaksi. Jos olet niin huolissasi ap:n lapsesta kuin esität olevasi, kirjoita mieluummin tänne rakentavia kommentteja siitä, miten etenisit ap:n tapauksessa, sen sijaan että teet toistuvasti oletuksia yksittäisten viestien perusteella ihmisistä, joita et ole koskaan edes tavannut.
Montakin kommenttia olen kirjoittanut ap:lle. Sun kommentissa ei löydy mitään mielipiteitä tai vastakommentteja mun kommentteihin. Ymmärrän, että aihe on kipeä ja kaikkie ei edes ikinä tajua kuinka huono oma lapsuus on ollut. Se on toki ok. Mutta se ei ole ok, että sinä sanot palstan järkeviä ja avuliaita kommentteja yltiöpositiivisiksi. Kuten monesti todettua tämä kertoo, jos ei mielestäsi omasta taustastasi, niin sitten nykyisistä vinksahtaneista näkemyksistä. Miten sinä sitten määrittelisit rakastavan kasvatustyylin tai neuvoisit ap:ta? Jos neuvot ovat jotain muita kuin yltiöpositiivisiksi kutsumiasi asioita, voidaan todeta (jälleen kerran) tutkimustenkin valossa, että olet väärässä.
Mustaa ei voi tehdä valkoiseksi tai valkoista mustaksi vaikka kuinka haluaisi. Ei ole mielipideasia onko musta väri musta. Et voi alkaa kutsua sitä valkoiseksi. Kuulen mielelläni vasta-argumenttisi ja vastauksesi kaikkiin edellä mainittuihin asioihin - niistä voi olla ap:llekin hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun 3-vuotias harrastaa samanlaista draamaperseilyä. Mutta hän onkin 3-vuotias, joka vasta opettelee itsesäätelyä.
Jos 8-vuotias kitisee huomiota samalla tavalla kuin tuo minun 3v, niin kyllä niitä rajoja pitäisi jo laittaa. Huomionhakua tuo on.
Päivällä ennen iltarutiineja käytte lapsen kanssa läpi, että hän saa yöllä käydä vessassa, avata verhoja, laittaa peittoa päälle jne ilman teitä. Jos unta ei saa, niin ensin ollaan hiljaa silmät kiinni ja jos se ei auta, lukee vaikka hetken kirjaa. Mutta herättämään ei tulla. Kun säännöt käyty läpi, toteutetaan.
Jos yöllä tulee perseilemään, muistutetaan säännöistä, mene omaan sänkyyn ja hyvää yötä. Jos ei kerrasta kuuntele, niin loppuyö ollaan sanomatta lapselle mitään. Ollaan niin reagoimattomia kuin vain voidaan, esitätte vaikka nukkuvaa. Ja jos mikään ei tehoa, niin kannatte lapsen sänkyyn sanaakaan sanomatta (se ei ole väkivaltaa). Tätä toistetaan niin kauan, kunnes loppuu.
Päivisin annatte lapselle huomiota. Iltaisin kannattaa pitää "iltajuttelu" jossa käydään läpi kuulumiset ja huolet, niin ne eivät lasta valvota. Sekin on sitä huomiota, mitä lapsi tuolla käytöksellä hakee. Pääasia on, että huomiota ei enää anneta yöllä, vaan keskitytään sen antamiseen päivällä.
Joissakin ketjuissa näkee kommentteja siitä, kuinka lapsettomilta jää kokematta se syvä ja ehdoton rakkaus, jota vain vanhemmat voivat lapsiaan kohtaan tuntea. Sitäkö se paljon puhuttua rakkaus nyt on, mitä tässäkin ketjussa niin monessa kommentissa ehdotetaan ratkaisuksi? Huutaminen, karjuminen, oven lukitseminen ja lapsen luokse pääsemisen estäminen ja mitä muita näitä nyt onkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut pahemmin aiempia kommentteja, mutta tulin keskustelemaan kun ajattelin että ehkä mulla on jotain annettavaa tähän.
Olin itse todella ahdistunut perheestä erossa olosta noin 6-12 -vuotiaana. Pelkäsin että perhe kuolee jos olen yökylässä tai leirikoulussa tai jossain muualla kuin perheen kanssa, jopa omassa huoneessa. Rakentelin täälläkin mainittua "pesää" pehmoista sänkyyn suojaksi ja turvaksi sekä näin paljon painajaisia siitä että perheenjäsenet kuolee, joten olin tottakai tällaisen painajaisen jälkeen erittäin paniikissa. En tosin muista kunnolla sainko sanottua että pelkään että perhe kuolee ja näen siitä jatkuvasti painajaisia. Mutta sen muistan että tuo yöllinen panikointi, itku ja hätä aiheutti jatkuvasti häpeää, kun tuntui että siihen ei vastata ja en pysty kertomaan mistä on oikeasti kyse.
Toki yksi tekijä tässä kuviossa oli isä, joka jatkuvasti uhkaili ajavansa rekan keulaan kun oli suuttunut/vittuuntunut.
Joten mä avaisin keskustelun ja kysyisin että näetkö painajaisia öisin ja mitä niissä tapahtuu. Kuolemisen käsite olisi myös hyvä käydä läpi jossain toisessa keskustelussa, voi olla että lapsi on tajunnut sen lopullisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla yhdelle keittiöpsykologille: Arvauksesi minun taustastani menevät iloisesti pieleen. Tunnut olevan mielestäsi melkoinen psykologi, kun omasta ilmeisesti väkivaltaisesta taustastasi traumatisoituneena teet täällä johtopäätöksiä toisten taustoista. Edelleenkin täällä saa olla eri mieltä ja esittää erilaisia kommentteja ap:lle. Tätä kutsutaan keskustelupalstaksi. Jos olet niin huolissasi ap:n lapsesta kuin esität olevasi, kirjoita mieluummin tänne rakentavia kommentteja siitä, miten etenisit ap:n tapauksessa, sen sijaan että teet toistuvasti oletuksia yksittäisten viestien perusteella ihmisistä, joita et ole koskaan edes tavannut.
Montakin kommenttia olen kirjoittanut ap:lle. Sun kommentissa ei löydy mitään mielipiteitä tai vastakommentteja mun kommentteihin. Ymmärrän, että aihe on kipeä ja kaikkie ei edes ikinä tajua kuinka huono oma lapsuus on ollut. Se on toki ok. Mu
Ei se pysty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla yhdelle keittiöpsykologille: Arvauksesi minun taustastani menevät iloisesti pieleen. Tunnut olevan mielestäsi melkoinen psykologi, kun omasta ilmeisesti väkivaltaisesta taustastasi traumatisoituneena teet täällä johtopäätöksiä toisten taustoista. Edelleenkin täällä saa olla eri mieltä ja esittää erilaisia kommentteja ap:lle. Tätä kutsutaan keskustelupalstaksi. Jos olet niin huolissasi ap:n lapsesta kuin esität olevasi, kirjoita mieluummin tänne rakentavia kommentteja siitä, miten etenisit ap:n tapauksessa, sen sijaan että teet toistuvasti oletuksia yksittäisten viestien perusteella ihmisistä, joita et ole koskaan edes tavannut.
Montakin kommenttia olen kirjoittanut ap:lle. Sun kommentissa ei löydy mitään mielipiteitä tai vastakommentteja mun kommentteihin. Ymmärrän, että aihe on kipeä ja kaikkie ei edes ikinä tajua kuinka huono oma lapsuus on ollut. Se on toki ok. Mu
Ei aihe ole minulle kipeä eikä lapsuuteni ole ollut huono. Jos sinulle ilmeisesti on ollut, kannattaa varmasti hoitaa asiaa terapiassa. Et itse vaikuta kovin empaattiselta ihmiseltä ap:ta kohtaan, etkä myöskään muita täällä kirjoittajia kohtaan, jotka ovat eri mieltä kanssasi. Sellainen jyrkkyys ja ehdottomuus ei yleensä edesauta rakentavaa keskustelua.
405. Sinähän ne WT piirit tiedät.
Näköjään osaat myös tunnistaa eri kirjoittajat. Tätä kutsutaan vainoharhaisuudeksi, joten ei siitä sen enempää. Keskustelen mielelläni aiheesta, mutta en vapaalla sekopäiden kanssa jostain ihan turhasta tyhjänpäiväisestä kuka on ja mitä jankutusta, missä mä sanon, että en ole, sä sanot että olet (ilman mitään perustelua), jne.
Koita pärjätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla yhdelle keittiöpsykologille: Arvauksesi minun taustastani menevät iloisesti pieleen. Tunnut olevan mielestäsi melkoinen psykologi, kun omasta ilmeisesti väkivaltaisesta taustastasi traumatisoituneena teet täällä johtopäätöksiä toisten taustoista. Edelleenkin täällä saa olla eri mieltä ja esittää erilaisia kommentteja ap:lle. Tätä kutsutaan keskustelupalstaksi. Jos olet niin huolissasi ap:n lapsesta kuin esität olevasi, kirjoita mieluummin tänne rakentavia kommentteja siitä, miten etenisit ap:n tapauksessa, sen sijaan että teet toistuvasti oletuksia yksittäisten viestien perusteella ihmisistä, joita et ole koskaan edes tavannut.
Montakin kommenttia olen kirjoittanut ap:lle. Sun kommentissa ei löydy mitään mielipiteitä tai vastakommentteja mun kommentteihin. Ymmärrän, että aihe on kipeä ja kaikkie ei edes ikinä tajua kuinka huono oma lapsuus on ollut. Se on toki ok. Mu
Tutkimuksia on erilaisia, joten et voi sanoa, että joku on väärässä, jos on eri mieltä kanssasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän kävisi jos vanhemmat tekisi rikosilmoituksen siitä, että oma lapsi on väkivaltainen heitä kohtaan kun ei anna nukkua? Ei mene läpi.. Lastensuojelussa nousisi huoli lapsen kotioloista ja hyvinvoinnista sekä vanhempien kyvykkyydestä vanhemmuuteen. Ei siitä, että nyt äkkiä 8v lapsi vankilaan. Kukaan lastensuojelussa ei syytä tällaisessa tilanteessa lasta.
Miten kävisi jos vanhemmat tekisi ilmoituksen, että lapsi lyö heitä joka ilta nyrkillä naamaan? Ihan sama, ei mene läpi. Mutta väitätkö, että siitä syystä tuo on ihan ok toimintaa ja vanhemman pitää vaan sanoittaa tunteita? 8v on sen ikäinen, että liikkuu yksin jo kodin ulkopuolella. Ihan oman turvallisuuden takia olisi nyt viimeistään opetettava miten ihmissuhteet toimii. Ei se niin mene, että mätkit toista nyrkillä ja hän vastaa, että kyllä mä ymmärrän, että sulla on paha olla, mutta voitaisiinko jutell
Tässä kommentissa ei ole päätä eikä häntää. Tietenkään et anna kahdeksanvuotiaan lyödä itseäsi. Toisaalta ei kannattaisi jättää häntä myöskään päiväksi yksin, vaikka kuinka siitä elossa selviäisikin. Tietysti hänelle opetetaan, että väkivalta ja lyöminen ei ole ok? Ja tämä tapahtuu puhumalla. Ei esim. lyömällä takaisin. Et maininnut viestissäsi miten itse tämän toteuttaisit? Jos yhteiskunta perustuisi sille, että olisi lainkin mukaan ok "näyttää tunteensa" niin tappoja ja pahoinpitelyitä tapahtuisi varmasti enemmän. Jos tunnet suuttumusta tai vihaa, se ei tarkoita, että sinun pitäisi käyttäytyä niiden mukaan. Kaikki aikuiset ei kuitenkaan tunne suuttumusta tai vihaa jos heitä joku lyö, saati sitten lapsi. Joten sekään ei ole automaatio.
Viimeiseen kysymykseen. En ole nähnyt yhtäkään fiksua kommenttia, jossa olisi sanottu ettei lasta pidä opettajaa ja kasvattaa. Moni väkivallan puolella oleva tosin on ollut sitä mieltä, että lapsen pitäisi vain jotenkin automaattisesti tietää miten käyttäytyä. Nyt järki käteen.
Oikea psykologikaan ei voi faktana esittää mitään toteen kenenkään taustasta, vaikka olisi keskustellut tämän kanssa useamman kerran. Tiedoksi tuolla yhdelle, joka osaa muka viesteistä päätellä kaiken toisen lapsuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Mun 3-vuotias harrastaa samanlaista draamaperseilyä. Mutta hän onkin 3-vuotias, joka vasta opettelee itsesäätelyä.
Jos 8-vuotias kitisee huomiota samalla tavalla kuin tuo minun 3v, niin kyllä niitä rajoja pitäisi jo laittaa. Huomionhakua tuo on.
Päivällä ennen iltarutiineja käytte lapsen kanssa läpi, että hän saa yöllä käydä vessassa, avata verhoja, laittaa peittoa päälle jne ilman teitä. Jos unta ei saa, niin ensin ollaan hiljaa silmät kiinni ja jos se ei auta, lukee vaikka hetken kirjaa. Mutta herättämään ei tulla. Kun säännöt käyty läpi, toteutetaan.
Jos yöllä tulee perseilemään, muistutetaan säännöistä, mene omaan sänkyyn ja hyvää yötä. Jos ei kerrasta kuuntele, niin loppuyö ollaan sanomatta lapselle mitään. Ollaan niin reagoimattomia kuin vain voidaan, esitätte vaikka nukkuvaa. Ja jos mikään ei tehoa, niin kannatte lapsen sänkyyn sanaakaan sanomatta (se ei ole väkivaltaa). Tätä toistetaan
Muuten hyvä kommentti, mutta syyttely "perseilystä" menee nyt väärään osoitteeseen. Lapsi ei perseile vaan käyttäytyy niin kuin hänelle on opetettu/hänen annetaan. Joten aivan väärin sanoa, että lapsi perseilee.
Vierailija kirjoitti:
Mun 3-vuotias harrastaa samanlaista draamaperseilyä. Mutta hän onkin 3-vuotias, joka vasta opettelee itsesäätelyä.
Jos 8-vuotias kitisee huomiota samalla tavalla kuin tuo minun 3v, niin kyllä niitä rajoja pitäisi jo laittaa. Huomionhakua tuo on.
Päivällä ennen iltarutiineja käytte lapsen kanssa läpi, että hän saa yöllä käydä vessassa, avata verhoja, laittaa peittoa päälle jne ilman teitä. Jos unta ei saa, niin ensin ollaan hiljaa silmät kiinni ja jos se ei auta, lukee vaikka hetken kirjaa. Mutta herättämään ei tulla. Kun säännöt käyty läpi, toteutetaan.
Jos yöllä tulee perseilemään, muistutetaan säännöistä, mene omaan sänkyyn ja hyvää yötä. Jos ei kerrasta kuuntele, niin loppuyö ollaan sanomatta lapselle mitään. Ollaan niin reagoimattomia kuin vain voidaan, esitätte vaikka nukkuvaa. Ja jos mikään ei tehoa, niin kannatte lapsen sänkyyn sanaakaan sanomatta (se ei ole väkivaltaa). Tätä toistetaan
Itsesäätely mahdollistuu paremmin vasta paaaljon myöhemmin aivojen kehityksen myötä. Toki nämä asiat olisi voinut opettaa lapselle juurikin vaikka kolmevuotiaana, jos kyse ei ole uudesta asiasta. Kahdeksanvuotias voi vaikuttaa kovin isolta lapselta verrattuna kolmevuotiaaseen, mutta aika pienestä lapsesta on edelleen kyse. Ei olla lähelläkään edes teini-ikää, jolloin itsesäätelyssä on lähes kaikilla tunnetusti edelleen isojakin haasteita ikävaiheen mukaisesti.
Minä ihan aidosti ihmettelen, onko oikeasti olemassa ihmisiä, jotka eivät suutu, jos heidät herätetään monta kertaa yössä. (Nyt en puhu pienistä vauvoista).
Ja jotka kuvittelevat, että suuttuminen on pahimmanlaatuista väkivaltaa.
Kolmenkymmenen vuoden kuluttua äiti uhriutuu aikuiselle lapselleen urakalla. Sä et antanut mun koskaan nukkua. Lapsi ihmettelee, mikset suuttunut silloin, kun mä sua herättelin. Ajattelin, että sä olet niin pieni, ettei sulle voi suuttua. Otat sen silti puheeksi näin vuosikymmenten jälkeen kuitenkin joka kerta kun tavataan. Niin, koska sä pilasit mun elämän. Kai sä ymmärrät että erosin isästäsi pelkästään siksi, että saisin nukkua edes joka toinen viikko. Se on sun syytäs, että kuolen yksin, koska isäsi löysi uuden naisen, mutta minä en ikinä löytänyt uutta puolisoa. Jos sä vaan olisit sillon antanut mun nukkua.
Jos henkilö sen sijaan ei kärsi tilanteesta, vaan tykkää heräillä ja olla silmät ristissä töissä, niin mitään ongelmaa ei ole. Olen kuitenkin käsittänyt, että aloituksen tekijä pitää tilannettaan ongelmana.
Ja ei, en usko, että lapsi on tahallaan ilkeä, kun herättelee vanhempiaan. Sanoin vain, mikä on terve reaktio moiseen.
Itse kärsin uniongelmista koko lapsuuden ja nuoruuden, sen ajan mitä kotona asuin. Ne loppuivat kuin seinään muutettuani omaan kotiin. En herättänyt muita, mutta nukahtamisongelmia on ollut aina. Ilmeisesti niitä oli jo vauvana. Unirytmilleni lähinnä naureskeltiin. Ihmeteltiin miten pärjäsin niin vähillä unilla kun nukuin yläkouluikäisenä 2-4 h yössä ja nukhadin kerran matikankokeeseen. Pidettiin hienona kun kesällä valvoin koko yön ja seuraavan päivän saadakseni unirytmin normaaliksi. Kaikenlaista vähättelyä, ei ikinä mitään apua.
Mitä tein aikuisena eri tavalla, joka luultavasti auttoi normaaliin unirytmiin. Nykyisin menen nukkumaan viimeistään klo 22 arkisin, herään klo 6:30. Yhtenä päivänä viikossa en laita herätyskelloa. Toisena vapaapäivänä laitan kellon soimaan 7:00.
- Hommasin pimennysverhot. Sellaiset jotka peittävät myös reunoista tulevan valon. Lapsena huoneessani oli vain ohuet koristeverhot.
- Aina samaan aikaan herääminen. Lapsena herätettiin toki kouluun, lomilla ja viikonloppuina ei välitetty heräämisajoista.
- Olen kurinalainen myös nukkumaanmenon puolesta. Lapsena ei siitäkään välitetty varsinkaan lomilla. Sitten viikkoa ennen koulunalkua odotettiin että itse osaan siirtää rytmin koulurytmiin. Olin 10.
- Kotona on aina rauhallista. Kotona oli kaikenmoista sählinkiä kellonajoista huolimatta, kyläiltiin illalla tai meillä oli vieraita vaikka yhdeksään asti. Vähintään sisarukset riehuivat.
- Iltarauhoittuminen alkaa useita tunteja ennen nukkumaanmenoa. Ruudut puhelinta lukuunottamatta pois, verhot kiinni kesällä, rauhallista musikkia. Kotona myös iltarytmit oli mitä sattuu. Joskus oltiin kylässä, joskus katsottiin villejä elokuvia myöhään, iltapala-ajat heitteli miten sattuu. Ylipäätään kaikki rytmi puuttui elämästä.
Ymmärrän että toiset ovat luontaisesti parempia nukkumaan kuin toiset. Ärsyttää silti että vanhempani eivät nähneet yhteyttä kaoottisen ja rytmittömän elämän sekä uniongelmieni välillä. Varmasti kuvittelivat, että kyllä se lapsi nukahtaa kun sen peittelee.